lauantai 28. syyskuuta 2013

Mitteepä tässä


Lauantai-ilta on hyvässä vauhdissa ja meikä suunnilleen käsi maassa, väsymyksestä. Mitään päänsekoitus/turrutusaineita tähän ei kyllä enää kaipaisi. Mutta toisaalta, kun nyt sattui joutilas punaviinipullo kavereineen tuolla kaapissa pyörimään, pitihän sitä ruuan kanssa ottaa fingerporillinen.
Ei yhtään huono veto tuo australialainen Hewitson Baby Bush 2010.

Samainen viinintekijä tekee oivallista Miss Harry -nimistä punkeroista. Sillä samalla Harry -neidillä muuten kilisteltiin hevoskauppojen kunniaksi munkkiniemeläisessä Solnassa joskus 2000-luvun alkuvuosina Nemppakuoman kanssa, muistatko? Ja katsottiin Fiskiksellä neukkarissa myyntivideota eestaas. Se oli mukava ilta ja jäi mieleen.

Tallihommien jälkeen eli just nyt ennen saunaan kirmaisua toinen tilkkanen, ihan vaan verenpaineen tasaamiseksi. Ei sillä, että se tallihommissa kohoaisi. Hevosen harjaaminen ja rouskutuksen kuunteleminen on hyvinkin meditatiivista ja rauhoittavaa toimintaa. Sitten joutaakin jo maate. Huomenna fotarikurssi alkaa vasta puolelta päivin, eli sinne ei ole ihan niin tolkuton hoppu kuin tänään.

Aamulla heräsin ihan ilman fanfaareja ja herätyksiä jo hyvissä ajoin. Hevoset ulkoistettuani oli muka aikaa ihan pienille ajatuksenkokoamisnokosille mutta kiireenhän se vain teki. Hädin tuskin ehdin kahvimukillisen ryystää, selata lehden ja pakata sekä eväät että salikamat. Kameralaukunkin muistin.

Kuvissa on vielä se sama Hönötintti joka pelastettiin seinän ja seinän välistä.

Kameralla on jotain kurssin harjoituskuvia mutta en minä niitä nyt jaksa purkaa enkä keriä. Huomiseksi pitäisi koota muutama tavalla tai toisella tärkeä kuva. Ja esitellä ne kurssilla.

Pisti pahan paikan.
Ruusukuva pääsee mukaan, mutta ne pari muuta ovatkin jo pahempi rasti ruksittavaksi.

Täytyy saunassa miettiä ja ennen nukkumaanmenoa vähän selata kuva-arkistoa. Ehkä sieltä joku kuva erottuu jollain tavalla. Muutama tuhat kuvaa on onneksi josta valita.

Kurssilla hosuttiin makrokuvauksen parissa ja yhdestä pienestä sammalenkökkäreestä tuli useampikin enemmän tai vähemmän taiteellinen otos. Makrolinssi olisi kiva... ja helkkarin kallis. Muutenkin ostoslista kameratarvikkeiden suhteen senkun kasvaa. Nyt pitäisi jo hommata pari suodintakin, kaukolaukaisin ja jalusta. Ja Photoshoppi.

Onhan mulla jo isolla koneella Photoshop, mutta täytyy ensin selvittää onnistuuko sen jakaminen kotiverkossa koneelta toiselle. Ja sitten pitää varmaan päivittää uudempi versio. Korvissa vain kuuluu kassakoneiden iloinen kilinä kun ne vastaanottavat pienyrittäjän vähäiset roposet.

Nykysinhän rahat on helppo hassata ihan kotisohvalla. Senkus vaan klikkailee nettikaupassa sataset maailmalle. Olisi ollut sille Eurojackpotin jymypotille käyttöä tälläkin suunnalla.


Kuvauskurssilta poistuin tänään hieman turhautuneena. Vanha kunnon ilmaus v-ttuuntunut on turhan voimakas ilmaisu. Kävin keräämässä kiukkukierroksia marketin lauantairuuhkasta ja olin täysin räjähdysvalmis paketti kun marssin tennarit lätisten kuntosalin ovista sisään. Onneksi tapasin yhden kohtalotoverini ja hänen kanssaan ajatuksia vaihtaessa pahin potutus laantui.

Sen verran kiukkupiikkiä jäi, että sen taittamiseen tarvittiin melkoista jumppaa selkäosastolle. Kaikenlaista soutelua leveällä ja kapealla otteella, lähes tappavia toistomääriä ja kiduttavia sarjoja. Kaiken tein.

Vieläkin harmittaa. En tiedä mikä mutta joku siinä kuvauskurssissa mättää. Opettajan tyyli? Asioiden ylimalkainen käsittely? Oma osaamattomuus? Kaikki nuo ja vähän päälle? Mua olisi hirveästi kiinnostanut kuvien sommittelu, kuvien tarina ja valon käyttö. Kaiken tuon opettaja kuittasi esittelemällä pari todella hienoa kuvaansa ja toteamalla, että roiskaisi vähän sinnepäin eikä muista mitä teki. Just.

Nyt kuitenkin saunaan ja sitten suorinta tietä Höyhensaarille. Huomenna sama ohjelma, kurssia, kuntosalia ja kirsikkana kakun päällä hieman ratsastusurheilua.

Tää ois nyt tältä kertaa tässä. Ole sinä siinä, missä lienetkin.


Syyskuun sympaattisin musajulkaisu, tästä  näköjään jokaisella katselukerralla bongaa jonkun 'tutun'.
Tämä Uniikki voisi tulla meille vävyksi, on niin symppis, täti tykkää.
Ja täti ymmärtää myös pienten ihmisten asioita kun hädintuskin itselläkään yltää jalat maahan.


torstai 26. syyskuuta 2013

Tintti kiipelissä


Tänään tallia siivotessani koirat havahtuivat tuijottamaan Sörsselsonin karsinan seinää. Johan siihen on muutamassa yössä taiteiltu melko psykedeelisiä tuherr  taideteoksia. Poniherralla ei ole valkean pinnan kammoa, estottomasti ja rohkein vedoin herra ryhtyy valkeutta värittämään.

Koirapojat eivät kuitenkaan tuijottaneet lantataidetta vaan kuuntelivat päät kallellaan seinän sisään. Ja totta mooses, siellä räpisteli joku. Peetu kävi pontevasti seinän purkuhommiin kunnes älysin stopata sen pelin alkuunsa.

Koska siellä seinän välissä voi olla ihan mikä vaan (lepakko, hiiri, rotta, mörkö, tallitonttu...), tein oitis sen johtopäätöksen, että nyt on kyseessä Miesten Hommat. Siispä talli siistiksi, piskit mukaan ja takaisin torppaan.

Kun Iso-J sitten jalkautui tupaan, lähdettiin tutkimaan seinän sisäistä elämää tarkemmin. Tikapuilta suoritettu maglite-tähystys kertoi seinän välissä olevan tintin. Pitkiä rimoja astinlautana käyttäen Iso-J sai keploteltua tintin pois pinteestä. En tiedä mitä olisin vaatinut tehtäväksi jos siellä olisi lymynnyt lepakko tai muu nahkasiipinen olio. Tai rotta.

Ensin kelpo tintti istahti pelastajansa sormelle, siitä pompahti niskaan ja siitä parin välietapin kautta hevosten päitsitelineelle. Josta se pääsi kourakyydillä tallin ovelle ja vapauteen.

Pikkuisen tämä kaveri oli pökerryksissä, en tiedä miten kauan se oli seinän välissä ollut. Ehkä jo eilisestä saakka.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tintin syyspuuhat jatkuvat toivottavasti vähän onnellisemmissa merkeissä.

Päivä oli aamusta iltaan sateinen, mutta ei ihan niin kylmä, tuulinen ja hyinen kuin eilinen.

Melko masentavilta nämä ensimmäiset syksyn sadepäivät tuntuvat, olihan syksy tähän saakka mitä mainioin, lämmin ja kuiva. Ehkä tässä vähitellen lannistuu itsekin kaamoksen syvetessä. Tänään vein kesäsandaalit ja kevyet kesätossut varastoon. Syksy-Minä: 1-0.

Sen verran on halla käynyt, että ruttojuuret aitan kulmalla ovat tulleet elinkaarensa loppusuoralle. Että niistä osaakin lähteä ilkeän pistävä haju. Ja rumiakin ovat pystyynlahoavina rankuloina. Mutta taas keväällä sitä jo innolla odottaa, milloinka ensimmäiset nupopäät punkevat esiin kohmeisesta maasta.


Mitään hyödyllistä tai merkittävää en tämän päivän ansioikseni rohkene kirjata. Takaeteisen (sen vesivahinkokohteen) ikkunanpokat sain sentään teipatuiksi ja niissä on jo ensimmäinen maalikerroskin pinnassa. Vähäpätöinen homma, mutta monta hiivatin viikkoa piti tuotakin teippausurakkaa punoa ennenkuin sain sen aikaiseksi. Vartin homma.

Huomenna ehkä toinen maalikerros ja ikkunanpuitteiden putsauksen ja maalauksen jälkeen nuo voikin jo kantaa pesun kautta paikoilleen. Sitten verhot ikkunaan ja vot, yksi homma on hoidettu. Tangot on jo paikoillaan.

Pieni voitto oli löytää vanhempainvarttiin yhteinen aika minun, opettajan ja Iso-J:n kalentereista. Äsken huusin bingo! Ja merkkasin kaikille passaavan päivän kalenteriin.

Huomenna alkaa myös valokuvauskurssin toinen satsi. Hokasin kirjakaupan alekataloogista yhden opuksen, jonka voin vain vähän omaatuntoa (ja kirjanpitäjän huumorintajua) venyttäen lukea ammattikirjallisuudeksi. Oli niin hyvässä alessa, että kannatti ostaa pois kuleksimasta. Pintapuolisesti selaillen vaikuttaa inspiroivalta teokselta.

Näillä mennään kohti viikonloppua, sateessa tai ilman sateita. Pidä jalat kuivina ja lämpiminä, missä lienetkin.





keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Oh Canada!


Terveisiä Suppuriin, tuo ylläoleva kuva lienee ihan totista totta? Ainakin jossain päin laajaa Kanadan maata?

Joskus on ihan kiva omien, jo neljään kertaan nähtyjen, vuodenaikakuvien sijaan laittaa näkösälle näitä netin helmiä. Mulla on nyt ihan selkeästi jokin kuvauskipsi päällä, se johtuu tästä uudesta tykistä jolla pitäisi osata ottaa niin maan perusteellisen upeita otoksia. Koska en ole kamerani arvoinen kuvaaja, opettelen säätöjä hissuksiin.

Tänään kävin Rajalassa näyttämässä parasta objektiiviani (Tamron 18-270 mm 1:3.5-6.3) ja mietittiin pitäisikö se lähettää huoltoon. Se nimittäin käsitarkennuksessa 'jumittaa' puolivälissä. Kulkee kyllä, mutta yhdessä kohdin jarruttaa.

Onneksi en jättänyt siltä seisomalta huoltoon. Kaksi syytä: a) minulla on vain se yksi kunnon putki b) tarvitsen kameraa tulevan viikonlopun kurssilla. Kipaisin toiseen kamerakauppaan ja viisastuin. Olettamani 'vika' onkin ko. objektiivin tyyppiominaisuus, ei vika. Uudessa versiossa 'vika' on poistettu. Ja se on kuulema käyttäjäkunnan kahtiajakava juttu. Osa tykkää, että hidastuskohta on hyvä, osa tykkää että ei.


Tänään oli hirvittävän kylmä aamu. Puoli seitsemältä mittari tökötti +1°C lukemissa ja tuuli oli pohjoisesta. Ei sille mitään voi, talvi tulee. Hanhiparvet kaakottavat isoina parvina ylilentäessään joskin nyt pohjoistuulen aikana ne taitavat vielä odotella parempia lentokelejä jossain välitankkauspaikalla.

Pari blondilogiikalla varustettua joutsenta mölysi hirveästi ja lensivät itään. Mitä hittoa ne sinne? Ei sieltä nouse muuta kuin aurinko. Ehkä ne lentävät pahki hanhia ja korjaavat kurssinsa oikeaan suuntaan.

Niin oli kylmä, että piti iso uuni laittaa tulille. On se vaan niin ihana lisävaruste hatarassa torpassa. Lämpöä riittää pitkäksi aikaa. Harmi, että täältä on remonttien melskeissä poistettu muut uunit, vanhoissa valokuvissa näkee kaksi piippua talon katolla, vanhalla puolella on ollut uunit. Olisi soma kun yläkerran makuuhuoneessakin olisi pönttöuuni. Ja telkkahuoneessa toinen.

Varsinkin näinä kavahduttavan sähkölaskun aikoina lisäuuni olisi kiva apuri.

Hevoset vaikuttivat aamulla hyvin levänneiltä ja hyväntuulisilta kun kävin niille kertomassa, että aamiaisheinät on katettu ulos. Nyt sataa ja tuulee ja hevoset pötköttelivät tyytyväisinä tallissa. Sörsselson sentään kampesi ruhonsa jalkeille kun kävin lisäämässä heinää ja lämmintä vettä mutta tamma ei vaivautunut ylös. Hän ei kauneusuniaan tärvää parin heinäsiivun takia.

Eipä tältä päivältä muuta. Ulkona kylmä, tupa lämmin. Nyt unta ja torstaita kohti.
Pysy lämpimänä, missä lienetkin !




tiistai 24. syyskuuta 2013

Vettä vaan


Kurssilla kuvattiin vettä. Rakensimme vesiputouksen ja sitten vaan kamerat sarjatulelle.
Tuossa pelattiin suljinajoilla (Canonin valintakiekon kohta Tv) ja saatiin erilaisia vesikuvia, aina maitomaisesta virrasta pisaroihin.

Jalusta on kyllä seuraavana hankintalistalla. Laitoin kurssilla myyntiin yhden ylimääräiseksi jääneen objektiivin ja sen hinnalla saatan hyvinkin saada ihan kelvollisen keskiketterän jalustan.

Tänään oli hyvin kylmä päivä. Ja kiirettä piti, että pysyin aikataulussa. Esikoisen koululla oli vanhempainilta ja siellähän minäkin sitten istuin ihan ajallaan. Jätin pullakahvit väliin ja tyydyin teehen. Ja totesin, että hyvälle olen itseni opettanut teen suhteen. Keltainen Lipton on kitkerää koska juon mieluusti valkoista teetä tai Rooiboosia tai limemaustettua vihreää (kalanpesuvettä).

Vanhempainillassa ei mitään ihmeempää. Yhtä kiusaamistapausta selvitellään nyt niin, ettei yksikään kivi jää kääntämättä ja teinit tajuavat, että kiusaamisesta ei seuraa mitään hyvää. Hyvä niin. Hienoa, että koulussa on resursseja puuttua asiaan jo varhaisessa vaiheessa, ettei kenellekään jäisi asian vakavuuden suhteen epäselvyyttä.

Salilla heiluttelin puntteja, tänään oli pitkien sarjojen päivä. Onhan se ihan tuskaa jotain vipunostoja veivata kolme kahdeksantoista sarjaa. Ja vipunostoistakin minulla on ohjelmassa kolme eri variaatiota. Siinä saa myös yläselkä kyytiä. Tita varmaan hyrisee tyytyväisyydestä, tämä selkä kaipaa säännöllistä selkäsaunaa. Erilaisia punnerruksia ja vatsarutistuksia... puuh ja lääh mitä ähellystä.

Sinänsä jännä, että mitä enemmän treenaa, sitä nesteisemmäksi kroppa muuttuu. Tätä minun nesteongelmaani pohtii nyt pari muutakin ihmistä, sillä aika outoa on, ettei neste jota ryystän päivittäin useita litroja, mene lihakseen vaan ihon alle. Olen vähitellen ihan varma, että hölskyn ja lotisen kävellessäni.

Aineenvaihdunta kuitenkin toimii, mutta jotain outoa kapillaari-ilmiötä tässä nyt on tekeillä meikäläisen vähäisessä varressa. Jos olisin pidempi ja mies, voisi neste kertyä keskivartaloon kaljamahaksi ja manboobseiksi.

Saisi puolestani tulla jo sateet, enpähän olisi yksin lätisemässä *roima litania manauksia*

Sörsselsonin kinttu ei onneksi ollut nesteinen vaan kuiva ja viileä, ihan normaalit hevosen kuljettimet. Eilisestä kuperkeikasta kun olisi huonolla tuurilla voinut seurata vaikka mitä riesaa ja harmia.

Satulan runko pitää kuitenkin tutkia huolella, äkkiäkös puurunko nasahtaa rikki kun viisi sataa kiloa elämäniloa kiertyy yli ja ympäri.

Hevoset siirtyivät tänään talviaikaan. Marssivat hyvässä järjestyksessä ja ilmeisen ilahtuneina puhtaaseen, kuurattuun ja maalattuun talliin, puhtaille kuivikkeille. Marsutkin lopettivat ainaisen pajatuksensa ja töllistelivät silmät suitsirenkaan kokoisina sisäänmarssivia suurikokoisia kämppiksiään.

Äsken kun kävin lisäämässä lämpimät vedet ja yöheinät, tallista kuului vain tyytyväistä rouskutusta. Ja marsujen pajatus.

Kesä on kiva ja laidunaika jeppisjee -kivaa, mutta näköjään hevonenkin osaa nauttia tallielämän fasiliteeteista.

Mukava palata nyt niihin tallirutiineihinkin.
Saavat kuitenkin olla ulkona päivittäin sen 12 tuntia joten ei niiltä ulkoilmaelämä unohdu.

Havahduin juuri siihen faktaan, että koululaisilla on syysloma ihan pian, olikohan se viikko 42 tai jotain. Mihin nämä viikot ja kuukaudet oikein katoavat? Johonkin valoa ja aikaa ahnehtivaan mustaan aukkoon?

Syksy vyöryy päälle voimalla. Ja sitä myötä talvi. Tänään jo eräs joulufriikki hehkutti fb:ssa että jouluaattoon on tasan kolme kuukautta. Oikeasti. Kolme kuukautta.

Tiedän erään joka aikoo kirjoittaa Joulupukille allaolevan kuvan takia.
Ketterää keskiviikkoa, missä lienetkin.



PeeÄäs:

Kuvista puheen ollen, kannattaa tsekata tämä sivusto. Varoitus, se on aikavaras... enjoy!



maanantai 23. syyskuuta 2013

Ponius Ponteus


Juu, hevonen on jalo ja kaunis eläin... eiköstäjookosta? Nuuhkivat talvea tuovia tuulia antaumuksella.

Tänään Ponius Ponteus alias Sörsselson pääsi taas esittämään osaamistaan. Nuorimmainen otti ponin, varusti ja kapusi selkään. Oli ihan itse merkinnyt radan erinäisillä ämpäreillä varmistaakseen, että jokainen voltin (ympyrän) sektori tulee ratsastettua kunnolla (miten niin äitiinsä tullut niuho??).

Hyvinhän se lähti ja parin 'nyppään ohjat käsistä, no en sitten, vitsivitsi' -tempun jälkeen Sörsselson keskittyi askeltamaan pontevasti ja nätisti. Sitten vaihdettiin suuntaa ja taas oli metkusektorilla hämmennystä. Niin paljon, että ponin jalka lipesi ja dynaaminen duo lähti hitaaseen, piinallisen hitaaseen mutta vääjäämättömään, pysäyttämättömään kuperkeikkaan.

Juniori muksahti kaulan vieressä maahan mutta poni jatkoi ympäri, täydellisen pyöreän kuperkeikan.
Jysähti sen verran tanakasti kankulleen, että ilmat puhaltuivat keuhkoista ulos ja poni näytti pyörtyvän niille sijoilleen.

Siinä vaiheessa olin jo ratsukon vieressä ja Sörsselson punnersi jaloilleen. Pari tunnustelevaa askelta ja topakka pärskäytys. Juniori oli jo jalkeilla ja ihan ok, säikähdyksiä ei kannata hevoshommissa laskea, niitä tulee aina. Väistämättä.

Omakin sydän laskeutui kitalaesta suunnilleen omalle paikalleen. Asettui lopulta omaan, flegmaattiseen takomisrytmiinsä ja tiesin itsekin jääväni henkiin.

Punttasin vielä vähän nikottelevan tytön takaisin satulaan ja ratsukko liikkeelle. Loppuajan poni oli ihmeen kuuliainen ja ilmeisen vaikuttunut meidän ihmisten taikavoimista. Olkoon niissä luuloissaan, sai ainakin miettimistä vähäksi aikaa. Nyt on kuitenkin syytä saada Heidi paikalle hieromaan, veikkaan kunnollista lihasjuntturaa parin päivän sisään.


Töttistamma hörisi niin vaativasti, että kipaisin hakemaan rensselit ja remelit ja otin tamman pitkästä aikaa kieppumaan narunjatkoksi. Ensin se oli aitoblondiin tapaansa pihalla kuin peikko siitä, mitä juoksutuksessa kuuluu tehdä.

Sitten se yritti taas ikivanhaa 'ankea lapsuus ja v-ttumainen varsa-aika sekä ahistava aikuisuus' -säälinkerjäystemppuaan. Ei tepsi enää. Ja lopulta minulla oli tammahevoinen joka hölkötti kohtuullisen nättiä askellusta molempiin suuntiin. Pysähtyikin käskystä ja pysyi uralla. En kestä katsoa sitä raakaa ja surkeaa perseettömän hevosen kulmikasta laukkaa joten jätin askellajit kakkosvaihteelle. Ravi oli jo ihan nättiä. Sitä treenataan ensin ja kohta otetaan laukkakin taas valikoimaan.

Hyvähyvä. Ilmeisen tyytyväinen hevonen ja itsekin iloitsin. Töttis tietysti protestoi valkosipulimaustettua iltapuuroaan mutta lannistui (hevosparka!) ja hörppi loputkin. Joskus hevosen on tehtävä mitä hevosen on tehtävä.

Aamu valkeni harmaana ja tihkusateisena, mutta päivällä nousi pohjoisesta tuuli joka toi kylmyyden -ja auringon. Muilta osin oli ihan normipäivä. Maanantaiksi.

Pontevasti kohti tiistaita, missä lienetkin!


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Puhkipalaneita taivaita ja muita säätöjä

Palava taivas, valuva maa...

Perjantai jatkui, muistotilaisuudesta vaatteiden vaihto lennossa ja kiesin kumit sutien valokuvauskurssille. Oli muuten sen verran kinkkinen muistiaukko, että piti käyttää puhelimen paikannuspalvelua ja todeta, että olen oikeassa osoitteessa, mutta silti jotenkin hukassa. Remontti sotki ovia ja kulkureittejä. Olenhan minä joskus ketterässä nuoruudessani käynyt monet tanssitunnit (jazzbalettia) samaisessa lyseossa. Ja löysin kuin löysinkin (seniorien tietotekniikkakurssilaisten) avustamana oikeaan rakennuksen siipeen.

Kuvittelin, että kaikki muut kurssilaiset puhuvat aukoista, suljinajoista ja kohinoista -enkä minä tajua mitään. Esittelykierroksella ymmärsin, että aika moni meistä oli kaltaisiani itseoppineita räpsijöitä. Jokainen halusi vihdoin saattaa perusasioiden tietämyksensä sille tasolle, että tajuaa edes puolet siitä mitä kamerakaupan liukaskieliset myyjät sopottavat.

Eihän se mikään ammattivalokuvaajien kokoontuminen ollutkaan. Ja oppimaan sinne oli tultu.
Aika moni muuten kuului hankkineen järkkärin saatuaan perheenlisäystä lapsen, kissan tai koiran muodossa. Osa halusi kuvata harrastuksiaan ja loput ihan vaan päästä kartalle kamerastaan.

Yksikään ei ollut sitä superärsyttävää kämmeneensä ylemmyydentunnoissaan hihittävää tyyppiä joka hokee: en minä mitään osaa, hädin tuskin olen koskaan pitänyt järkkäriä kädessäni. Ja jotka esittelevät muka-noloina 'räpsyjään' eli Vuoden Luontokuva -kisaan kelpaavia otoksia. Tietättehän sen tyypin? Niitä riittää jokaiseen harrastukseen. Perhanan teeskentelijät. Hevoshommissa nämä tyypit väittävät ihan pokkana, että ovat ihan perushelppoöö -tasoisia nylkyttäjiä, mutta vetelevät sadan kolmenkympin aidat verryttelynä ja laukanvaihdot joka askeleessa ihan perstuntumalta.

Tämä viereinen on otos tältä aamulta. Kirkonmäen männyt saivat upean valon idästä. Omasta mielestäni tämä on hiton hieno kuva, mutta ymmärrän jo, että olisin toki vielä vähän voinut säätää lisää. Ylin kuva näyttää puhkipalaneen taivaan, mutta toisaalta, kasteen pehmentämät puiden jyrkät varjot. Kauneus on katsojan silmässä.

Saas nähdä kun ensi viikonloppuna paneudutaan Photoshoppailun maailmaan. Minullahan on jyrkkä asenne: kuva on huono jos sitä joutuu photoshoppaamaan. Se, mitä ei rajaamalla tai valotusta tahi kontrastia korjaamalla voi korjata, ei ole korjaamisen väärti. Semmoinen otos nakataan roskikseen ja otetaan seuraavalla kerralla parempi.

Äkkiähän se mieli muuttuu ja kohta mellastan Lightroomissa kuin kala vedessä. Paitsi etten jaksa säätää ja nyhertää jonkun ruohonkorren varjon kimpussa päivätolkulla.

Tänään päästiin jo enemmän tutustumaan kameroidemme ihmeelliseen sielunmaisemaan.

Minä olen sitä koulukuntaa, joka tykkää, että kuva on hyvä jos siinä on täydellisten säätöjen sijasta jokin ajatus mukana. Ainakaan minulla ei ole niin absoluuttista kuvasilmää, että erottaisin lähmäiseltä tietokoneen näytöltä onko kuvassa kohinaa vai kuhinaa vai kärpäsen paska.

Onhan se kiva ja hyödyllistä tietää miten kallis kamera toimii ja osata hyödyntää sen upeita ominaisuuksia. Ehkä joskus onnistun vielä nappaamaan kuvan, jonka katsominen tuottaa suurta iloa vuosi vuoden jälkeen. Eli kuvan tarina toimii.

Torpan blogin otsikossa oleva ruusukuva on kaikista näkyvistä kuvateknisistä puutteistaan huolimatta minulle rakas kuva. Muistan sen märän ruohon tunnun, kesäyön valon ja tuoksut. Ja hevosen pärskähtelyt kun ne söivät sateen kastelemaa ruohoa. Se on edelleen paras kuvani. Se oli hieno kesäyö.

Opiskelijakämpän partsi? Oisko noin? On se. Koska tiedän.

Eturivin heppusella oli vähän tykimpi salama ja muutenkin räpläsi kameraansa varsin tottuneesti. Kurkkasin uteliaisuuttani netistä tuon mallin tietoja ja aika tavalla samaa kaliiberia se on kuin omanikin. Kalliimpi vain.

Tänään koin vihdoin jonkinlaisen valaistumisen ja rohkenin tarttua omaan kameraani omistajan otteella ja rohkeasti näpräsin säätöjä, välillä luin koordinaatteja käyttöohjeesta ja sitten taas veivasin. Ja opin. Kerta kerralta enemmän.

Kohta se mukava rutiini jo astuukin kuvioon, enkä enää jännitä kameraa niin paljoa.

Onhan se sinänsä hölmöä hankkia itseään niin paljon fiksumpi kamera, mutta toisaalta se haastaa käyttäjänsä. Ensimmäiset haasteet osuvat kipeästi itseluottamukseen.

Sitten sitä jo vähän kovettuu ja tajuaa, että se on vaan kamera, ei se soita seiskaan ja lähetä kuvavinkkiä miten joku muka-fotari kuvittelee olevansa hyvä kun on ollut mahdollisuus hommata järeä peli.

Kuvissani kurssilla oppimani näkyy (toivottavasti) joskus tai ainakin vähitellen. Älkää odottako liikoja niin ette pety. Ja juttujen tasokaan ei parane ennenkuin joudan kurssille, jossa opetellaan kirjoittamaan jäsenneltyä, aiheessa pysyvää tekstiä. Nämä minun horinani ovat puhdasta tajunnanvirtaa, virran viemää.

Kurssin jälkeen kurvailin punttihommiin ja veivasin ihan hyvät hiet pintaan.
Nälkä oli rääkyvä ja nyt, kunnon pihvin ja salaatin päälle on hyvä läväyttää ahteri saunan lauteille.

Töttistyttis nirsoili iltaruokansa valkosipulimausteiden takia ja jätti puolet iltavellistään syömättä. Koska ne iänikuiset ruikutukset ankeasta lapsuudesta ja varsa-ajasta on jo kuultu kymmeneen kertaan, en jaksanut noteerata tämäniltaista niskojen nakkelua. Kaadoin röpöt lampaille ja se siitä.

Veli Miltonin saalistaminenkaan ei mennyt ns. putkeen.
Parempaa tuuria huomiseen, missä lienetkin!

Hiirihiiri, tartu käpälääni
Pää viidentenä jalkana
Nyt kyllä kirjoitan Karpolle tai Joulupukille!