lauantai 7. syyskuuta 2013

Hyvällä sykkeellä ja ilon kautta


Mikä päivä!
Latasin unta vähän kauemmin ja kello kalkatti herätystä vasta 07.20. Puoli kasilta olin jo Team Terriersin kanssa ulkona ja askelsimme tarmokkaasti kohti kutostietä. Poikakoirien omistajat toki tietävät, että tarmokas askeltaminen päättyy joka kolmannelle heinänkorrelle, jokaiselle kakkapökäleelle ja vähintään jokaiselle postilaatikolle. Koipea on jumpattava ja nosteltava uutterasti.

Tänään se peli ei todellakaan vedellyt ja minä määräsin tahdin heti kun arvelin, että poikakoirat ovat rakkonsa tyhjentäneet. Yksi valotolpanväli käveltiin koirien tahdissa ja sitten lähti trio etenemään.

Kolmen vartin kuluttua kurvasimme sora ropisten pihatielle, aamulehti kainalossa. Pojille tuli hiki ja pikkuisen minullekin.

Harvoin on aamukahvi maistunut niin ansaitulle.

Hitaan aamun jälkeen suuntasin kiesin nokan kohti kaupunkia ja törmäsin, kirjaimellisesti, noihin vihreisiin angstipalloihin. Tänään polkaistiin kipakasti käyntiin puolivuotinen urakka. Meitä on likainen tusina eli 13 ja maali maaliskuussa. Asiasta ehkä joskus enemmän.


Torpalle jääneet vetivät ns. lyhyemmän tikun eli pääsivät halkosavottaan. Minä vetosin sairauslomalappuun ja livistin rivistä jo hyvissä ajoin. Teinit onnistuivat kuitenkin venyttämään isänsä pinnaa niin, että isi otti ns. aikalisän ja kurvasi ensin kaupunkiin. Yksissätuumin tehtiin ruokaostokset ja palattiin peräkanaa takaisin Torpalle.

Ai joo, minäkin ihan riehaannuin shoppailemaan. Ostin tuplatarjouksen ns. kaksostenmyssyjä eli rintsikoita. Harvinaista. Piti ottaa yksi kuppikoko pienemmät ja vastaavasti yksi koko isommat ympärysmitaltaan. Jotenkin se, mikä näkyvästä rintavarustuksesta lähtee, siirtyy sentteinä jonnekkin muualle yläkroppaan. Ei paha vaihtokauppa ensinkään. Tosin kohta ei ole mistä ottaa. Mutta paljon mahtuu vielä kasvamaan sinne yläselän puolelle. Hassu yhtälö.

Liioitelisin jos sanoisin, että kotosalla norkoilleet teinit hyppivät malttamattomina tasakäpälää ja vaativat kovaäänisesti halonhakureissulle lähtöä. Ei. Ei se niin mennyt. Melkein piti hakea tallista ajopiiska jolla usuttaa kurittomat ja laiskat Perilliset autoon. Kaksi armoa anovaa ja nyrpeää naamaa auton ikkunaan liiskautuneena Iso-J kurvasi kohti Teräsvaarin halkoapajia.

Teräsvaari on 84 v ja hänellä on noin 90 tiukkaa pinokuutiota myymätöntä puuta. Ja kipeä selkä.
Se meinaa sitä, että papparainen ei enää itse toimita puita kotiin, vaan asiakas itse hakee tarvitsemansa määrän. Näin tehtiin tänään. Teräsvaari itse oli opastamassa Perillisiä kuorman lastauksesta ja vahtinut, että hukkatilaa kärryyn ei jää. Eikä jäänyt.


Yhteen kuormaan mahtuu (korotetut laidat) vajaat kolme pinokuutiota 30 senttistä klapia. Piti kuulkaa hakea kamera ja ikuistaa tämä Tuhannen Ihme teineistä ruumiillisen työn tekijöinä. Iso-J ohjeistaa ja pitää hommassa tahtia yllä.

Niin hyvin purkivat ekan kuorman, että lähtivät samoilta jaloilta hakemaan toisen. Siitä on puolet jo purettu, puolet odottaa kärryssä yön yli.

Harvoin on ruokapöydässä istunut niin hiljaista ja nälkäistä väkeä. Kumpikin hotki grillatut kananrintansa ja vajosi sohvan uumeniin sulattelemaan. Saunan päälle näkyy vielä maistuvan vähän karkkipäivän antimia mutta veikkaan, että kohta ensimmäinen sanoo moro ja häipyy ansaituille yöunilleen.

Iloisesti yllättivät, mokomat.

Lue äiti rivien välistä...
Hohdokasta hommaa
Saunat on nyt saunottu ja mieli halajaa jo vällyihin. Iso-J lähti saunaan ja viipyy siellä arvatenkin yli puolen yön. Raportoi varmasti Perillisten ansioista monelle mantereelle. Ja syystä. Ovat ne vaan niin mainoita lapsosia.

Tämä oli hyvä päivä. Huomenna yksi jos toinen askeltaa hivenen raskaammin sillä lihashan sitä kipeytyy kun äkkiseltään ryhtyy voimahommiin.

Onneksi on sunnuntai ja päivälle budjetoitu monta aktiviteettia.

Tämmöistä tänään. Hyvää yötä ja leppoisaa sunnuntaita. Missä lienetkin.





perjantai 6. syyskuuta 2013

Hattu päästä hevosen eessä !


Hyvää Suomenhevosen päivää kaikille Suomenhevosille, niiden omistajille, kasvattajille, ystäville ja ihailijoille.

Ilman säänkestävää, kärsivällistä ja sitkeää hevosrotuamme tämä maa saattaisi olla hyvinkin toisenlainen. Kauan eläköön Suomenhevonen !

Tänään Töttistammalla on juhlat omenapuiden siimeksessä, Neitihevoinen ja keltainen norjalainen ystävänsä pääsevät maistelemaan omenasatoa suoraan puusta.

Muista rapsuttaa hevosystävääsi, missä lienetkin.


torstai 5. syyskuuta 2013

Terrierit, nuo veikeät pienet otukset


Torpan pihaan hurauttava saattaa saada tämännäköisen hirviömutaation syliinsä. Eihän minun pitäisi edes julkaista tämmöistä vähemmän mairittelevaa aineistoa, mutta totuus ja todellisuus on joskus useimmiten aina tarua ja kuvitelmaa mielenkiintoisempaa.

Ei näiltä meidän terriereiltä vauhtia puutu. Nassepappa toimii veturinkuljettajana ja Peetu peesaa. Yritin tänään ottaa videokuvaa, mutta siinä näkyi pelkkää vihreää, ohivilahtavia hahmoja ja taustahälynä kauhea kimeä räkytys. Nasse nauttii vauhdin hurmasta niin, että leuat louskuttavat tahtia ja ääntä lähtee kuin isommastakin hunnilaumasta. Kukkokin kiekaisi pari kertaa kuin henkensä hädässä, jätkät nimittäin kaarsivat kanalan tarhan kulmalla niin, että Peetu kanttasi aitaan, otti kimmokkeen ja oli taas ringin sisäkaistalla ja yllättäen letkan johtajana.

Eihän se iso vika tarvitse olla kun se on korvien välissä. Terriereihin, näihin meillä vaikuttaviin yksilöihin ainakin, on kyllä osunut sellaiset supergeenit, että ei niiden kanssa tylsää ole.

 

Tuossa yllä, surkealaatuisessa kuvakoosteessa on Peetun suurin hupi, omenanpompotus. Nuo neljä kuvaa kertovat ehkä parhaiten mistä tässä jalossa taitolajissa on kyse. Nenällä pompautetaan omena ilmaan ja sitten yritetään napata se kiinni. Kukaan ei raaski kertoa Peetulle, että trampoliinin pohja on melko kova pala purtavaksi eikä läpi pääse. Mutta omppu pomppii ja Peetu pomppii.

Pompinnan jälkeen tulee väsy ja silloin pieni terrieri kömpii unille. Ei tietenkään rojauta luitaan lattialle vaan napoleonkompleksista kärsivänä kipaisee sohvan selkänojalle tai muulle korkeammalle paikalle uinailemaan.

Tällä kertaa Peetu otti korkeimman korokkeen ja Nasse survoutui kyljykseksi viereeni.
Oli tiivis tunnelma, mutta silti nukahdin ilman tunnontuskia ja suunniteltu univartti venähti tunniksi. Nuo juuttaan antibiootit väsyttävät kyllä hirveästi. Onneksi huomenna on kuurin toistaiseksi viimeinen päivä.

Voihan siinä tosin käydä niin, että huominen haavannäyttöreissu poikii vielä uuden lääkekuurin. Ei nimittäin näytä vielä kovinkaan lupaavalta. Ihan kuin pikkurilliini olisi huolimattomasti haudattu hämähäkki jonka kolme jalkaa sojottavat miten sattuu.


Tänään piipahdin tehoreissun kaupungissa. Äitikulta tapasi hammasteknikkonsa ja sai taas leegot kuntoon. Minä ähelsin hyvän tovin persjumppani parissa ja sen lisäksi ehdin vähän räpsimään salilla lauantaista kuvausta varten testikuvia. Aika tarkkana saa olla noiden peilien kanssa, ettei itse osu kuviin tai joku sivullinen pyllistele vähemmän mairittelevassa asennossa. Semmoisesta kun tulee heti palautetta, etenkin jos ne kuvat erehtyy julkaisemaan.

Yleensä ihmiset suhtautuvat kuitenkin ihan ymmärtäväisesti kuvauksiin. Toki kysyn aina luvan jos menen räpsimään suorituspaikoille. Ei ole tarkoitus häiritä kenenkään treeniä.


Kaupunkireissun saaliiksi tarttui myös nivaska pääsylippuja Olympiastadionille 14.-15.9. jolloin siellä on historiallinen tapahtuma; Hevoset stadikalla. Sinne siis. Nyt se on sitten varma, että etelään tullaan. Olkoonkin niin, että perjantaina, 13.9. vuonna ... öööh, jotain...  meillä oli Iso-J:n kanssa sokkotreffit eräässä nykyisen kotikaupunkimme aulabaareista. Samalla reissulla ollaan vieläkin. Tänä vuonna kumpikin meistä juhlistaa vuosipäivää tahollaan, mitäpä tuosta näillä vuosilla enää numeroa tekemään. Taidan kuitenkin jonkun vuosipäiväkepposen tehdä ennenkuin pakkaan Perilliset autoon ja karautan kohti Ison Kirkon valoja.


Intensiivisen kaupunkireissun jälkeen oli hyvä tulla Torpan rakkie... rakkaiden rekkujen haukuttavaksi.
Huomenna onkin jo perjantai ja sehän on arkipäivien aatelia. Tulevalle viikonlopulle on normaalien kotihommien lisäksi ohjelmassa vähän remonttia ja ankaraa treeniä ylläolevien kuvien maisemissa.

Minulle on kuulema jo pläänätty ihan omat jumpat kahvakuulatreenien oheen, tällä käpälällä kun ei vielä mitään murikoita nostella. Varmaan jotain kuminauhajumppaa, hmph.

Ja nyt on aika siirtyä koiranpierun lähteille, Nassepapan vartioimaan makuuhuoneeseen.
Hyvää yötä ja reipasta perjantaita, missä lienetkin!


tiistai 3. syyskuuta 2013

Potuttaa


Sadonkorjuun aika ja potuttaa! Potuttaa seistä pottumaan laidalla ja todeta, että ne eivät sieltä itsekseen laariin pomppaa vaikka kuinka maanittelisin. Muuhun en nyt pysty.

Tässä on nimittäin semmoinen juttu, että olen taas yksikätinen.
Pikkurilli sievästi pystyssä toimittelen asioita, toimivalla (oikealla) kädellä mätän kitaani painkillereitä ja antibioottia ja irvistelen sievästi samassa tahdissa sormeni ompeleiden kanssa.


Tarina alkoi siitä, että joskus kuluneena kesänä tiskikonetta tyhjentäessäni käsiini räsähti atomihiukkastakin pienemmäksi tomuksi viinilasi. Usvanohut kaunis Riedelin lasi. Siruja siivotessani totesin, että pikkurilli vuotaa verta ja päättelin sangen nokkelasti saaneeni viillon. Haava parani tai ainakin umpeutui melko pian ja elämä jatkui melkein ennallaan. Pikkuisen sai varoa mutta mitään isompaa tuskaa sormi ei elämääni tuonut.

Toissaviikolla Sörsselsonia juoksuttaessani se  kuitenkin otti osumaa ja hanskat riisuessani totesin käpälän kylpevän veressä. Sekin haava umpeutui, mutta ryhtyi samalla kasvamaan.
Vähitellen saavutin kuvassa näkyvän tilanteen ja tuo mörköpatti ratkesi vuotamaan pienestäkin kolhusta.

Viikonloppuna pidin siinä laastaria koska aika siivottoman näköinenhän tuommoinen on.
Laastarin alla muhi hirmuinen mätäpatti ja säryt alkoivat hiipiä sormesta ranteen kautta käsivarteen ja aina leukaperiin saakka.

Eilen oli pakko turvautua kylän lääkäriväen apuun. Onneksi se tikkatauludiagnooseja lonkalta ampuva kuikelo oli jossain muualla ja asiaani paneutui sangen tarmokkaan oloinen itämaan rouva.

Puudutuksen ja pitkän aherruksen jälkeen käpälä oli paketoitu sievästi.


Verta tuosta ryökäleestä tuli tulvimalla ja sekä tomera rouva lääkäri että avustanut hoitaja saivat tehdä töitä verenvuodon tukkimiseksi. Siinä taisi katketa joku verisuoni.

Ompeleminenkin otti aikansa ja useamman neulan, että pari kolme tikkiä olivat pitävästi paikoillaan.

Tänään on käytävä näyttämässä haavaa uudestaan ja parin viikon päästä saadaan tikit pois jos parantuu hyvin.

Arkeahan tämä haittaa ihan älyttömästi. Ja harrastustoimintakin kärsii huomattavasti. En oikein keksi hyvää ja pätevää niksiä punttien kolisteluun kun tyttömäinen neitiote ojennetulla pikkurillillä on ehdottomasti kaikkia sääntöjä rikkova.

Myöskin jokainen ote, jossa sormi suoristuu tai venyy, on tuskallinen. Niin että jotta tuliko nyt seleväksi: minua potuttaa!?!

Muilta osin Torpan arki on lähtenyt käyntiin ihan tutuissa ja turvallisissa rutiineissa. Eilen satoi vettä koko päivän mutta tänään taas aurinko paistaa huikean siniseltä taivaalta ja haakka naakuu kaakana.

Laudemestari tekee töitä vielä tänään ja palaa viimeistelemään työnsä parin viikon kuluttua. En voi kuin ihmetellä millä tarkkuudella ja antaumuksella niitä työstetään. Jokaikinen koristerimakin on vaaterissa, katsoi mistä suunnasta tahansa. Laudepuuta tarvitaan kuulema vielä pari lankkua lisää ja koska niitä ei meidän selkosilta saa, joudutaan odottelemaan. Hormiliitäntäkin menee uusiksi. Toisaalta, minulla on parin viikon saunakielto, joten ei yhtään haittaa vaikka työmaa jatkuukin vielä.

Hieno ja ihana siitä tulee, sen näkee jopa sokea otsallaan.

Koirapojat ovat onnellisia kun vietän säännöllisesti aikaa sohvalla. Ja vaikka potuttaakin, tälle tilanteelle ei nyt voi mitään. Paperitöitä voi aina tehdä ja kameraakin passaa ulkoiluttaa. Ainakin säät suosivat sairauslomalaista.

Tälleensä tänään, arvosta sormiasi. Missä lienetkin.

MUOKS:
Kävin tänään haavanhoitotapaamisessa. Sain määräyksen lisätä päivittäistä antibioottia yhdellä pillerillä joten nyt lähtee taudit naapureiden kissoistakin. Kädelle käyttökielto koska ei pääse arpeutumaan jos liikutellaan.

Seuraava tapaaminen perjantaina.

Mikäli tulehdus ei parane, haava ei umpeudu tai särky jatkuu, pitää siirtyä käsikirurgin työlistalle. Lisäksi sain jäykkäkouristuspiikin koska en pystynyt kertomaan milloin viimeksi sellaisen olen saanut. Olisko ollut v-95 sukelluskurssin lääkärintarkastuksessa?

Är-syt-tä-väääääääääh!!!

PeeÄäs: ihaniaihania vauvauutisia ruotsinmaalta. Puss och kram Madde och Chris !



sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Jos minä olisin...


Jos minä olisin tämän nuoren sankarin äiti, sisar, täti tai jotain todistettavaa sukua, olisin jo tarttunut *kröhöm* ... toimeen. Olisin jo palkannut (värväytynyt) paikallisten voimaharjoittelevien marttojen tai seurakuntasisarten kartiin ja turvaisin vapaaehtoisesti tämän jalon (ja kieltämättä varsin hyvävartisen) nuoren miehen taivalta jäähallille, kotiin ja kauppaan.

Voin vain kuvitella mikä kaaos syntyy savolaisten naisihmisten keskuudessa kun tämmöinen sankari tepastelee baaritiskille areenalle  kassajonon jatkoksi. Siinä jää makkaraperunat ja ikean lihapullat toiseksi kun rouvat kilvan kirmaavat hakemaan nimmaria *köh* tyttärilleen *köh*. Elävältähän se moisen syövät.


Päivän ansioihin lasketaan tasainen ja turvallinen kyyti kehä ykkösen sisäpuolelta kotitorpalle. Hyvin kyyti kelpasi kanssamatkustajille koska yksikään ei jäänyt väliasemille vaikka tarjosin mahdollisuutta vaihtaa kulkuneuvoa. Ainahan pitää olla vaihoehtoja, eikö niin?

Aikataulussakin oltiin ja kahden pysähdyksen taktiikalla edettiin. Ensin tankattiin auto ja sitten matkustajat. Nilkka suorana sain ajella, vastaantulijoita oli, mutta meillepäin menijöitä vähemmän. Pari poliisipartiota siellä tiensyrjässä lymys,i mutta taas oli tuurihaukalla tuuri myötäinen ja morjesteluilla selvittiin. En päässyt puhutteluun... ovat ne kyllä niin kalliita terapiaistuntoja, että ei olisi niin väliksikään.

Oli ilo lämäistä jarruläpykkä lattiaan kotiristeyksessä ja karauttaa kotimäki ylös. Taakse jäi sateisempi osa Suomesta ja kotona tarvittiinkin jo aurinkolaseja.

Syli oli täysi huohottavia terrieripötköjä ja Veljekset Hull..hartaudessa ilmestyivät frakkeineen liehakoimaan.

Hirmuisen kiva oli lähteä reissuun ja kiva oli palata kotiin. Parin viikon päästä edessä toinen etelän keikka, sinne stadikalle mieleni halajavi. Toivottavasti saadaan jonkinlaiset lukijatapaamiset aikaiseksi.

Sovitaan sitten lähempänä koordinaateista ja pukukoodista. Otetaan huomioon se, että minulla on mitä ilmeisimmin Perilliset mukana joten a) shampanjabaarissa ei voida treffata b) en voi pukeutua teema-asuun koska teinit häpäistyvät. Täytyy miettiä jokin muu tunnistusväline. Ilmapallo? Pinkki ilmapallo?


Huomenna, maanantaina, syyskuisena maanantaina (korostinko tarpeeksi?) on aihetta hankkiutua kylän lääkärin pakeille. Vasemmassa pikkusormessa on koteloitunut lasinpala (tai jotain) joka pyrkii pintaan. Hirveä vertavuotava patti on suoraan pikkurillin alimmassa nivelessä ja tulehdus jomottaa jo kyynärvarressa, hetkittäin leukaperissä. Ei yhtään kiva. En ole vielä päättänyt koputanko eläinlääkärin vai terveyskeskuslääkärin oveen. Ellä antaa varmasti paremmat tropit ja tulen hänen kanssaan paremmin juttuun kuin sen tikkatauludiagnooseja harrastavan äijänpätkän kanssa. Toisaalta ellän työkalut ovat vähän järeämpää tekoa enkä ole varma, kestääkö pikkurilliseni viikatteen käsittelyä.

Paha paikka. Hyvin paha. Ja heti maanantaina edessä.

Nyt hankkiudun omiin vällyihin jotta olen tehot tapissa kohtaamaan syksyn ensimmäisen maanantain.

Tällä asenteella, räyh!