lauantai 17. elokuuta 2013

Kohti järjetöntä ja sen yli


Buzz Lightyearia mukaillen, kohti järjetöntä ja sen yli. Se oli asenne kun otin tanakan otteen uuden canuunan muodokkaasta (ja painavasta) perästä ja lähdin tekemään tuttavuutta sen kanssa. Sää oli mitä sopivin. Aamun räikeä aurinko (huom. ironia) oli kadonnut tutuksi tulleen harmaan pilviverhon taa joten valo oli vähän levollisempi.

Weera repesi tolkuttomaan mäkätykseen, lampaan räkänauruun nähdessään minut ja kamerani. Ei kannustusta eikä hyviä ohjeita sieltä.

Järjettömän paljon erilaisia säätöjä, pieniä ja isoja nappuloita, menuvalikko pitkää pidempi kaikkine alisivuineen ja vielä lisää säätöjä. Äärettömästi säätöjä. Orvokkikin meni ihan vakavaksi ja vaikeni, tuo lampaan osaaottava ilme kertoo paljon epätoivostani. Kyllä ne vaistoavat, eläimet, milloin on totinen paikka.

Noh, vielä tästä noustaan kuin pultsari roskiksesta ja vielä minä otan selkoa tuon kameramöykyn puhumasta kielestä.


Hevoset pääsivät uuden laidunlohkon aitauksen ajaksi lankkutarhaan. Vähän ne ihmettelivät vaihtunutta maisemaa, mutta nopeasti ottivat tutut vahtimispaikkansa ja olivat taas tutun tylsämielisen näköisiä kaukaisuuteen tuijottajia.

Maanantaina eläinlääkäri saa tulla katsomaan Tötiläs-Potilaksen vointia. En juuri tiedä iljettävämpää puuhaa kuin mätäpaiseen puristelu ja katson, että se on tavallisen hevosenomistajan osaamisen ylärajoilla, ehkä jopa hieman sen yli.

Ehkä mätääkin iljettävämpää on se edesvastuuton osa hevosalan yrittäjistä jotka eivät tee asianmukaisesti ilmoitusta tarttuvista eläintaudeista. Tajusin juuri tänään, että minulle ei ole todellakaan kerrottu kaikkea Sörsselsonin vaiheista ennenkuin se jokunen vuosi sitten tuli meille kotiin. Melko tympeää tajuta, että se fiilis, ettei kaikki ollut ihan kohdallaan, osuikin oikeaan. Kyseessä oli varsin lyhyt ajanjakso joten mitään tuhoisaa ei ole tapahtunut. Paitsi moraalille, se on eräiden ihmisten osalta rojahtanut romukoppaan aikoja sitten.


Sörsselsonin varalle on kuitenkin jo suuria suunitelmia jahka tämä karanteeni aikanaan loppuu. Nuori Ihmepoika pääsee maneesin valoihin esittämään vierailevalle valmentajalle kapasiteettiaan. Ja sitähän riittää. Toi jätkä on vähän niinkuin aiemmin mainitsemani kamera. Helmiä sioille.

Niin vain helmetkin päätyvät joskus rahvaan käsiin ja tuosta pojasta pidetään kiinni, kaksin käsin. On se vaan niin valloittava persoona, lahjakkuutensa lisäksi. Minä jo luulin, että Herra Harmaata charmantimpaa hevosta ei ole, mutta nuorissa on tulevaisuus.

Voin vallan helposti kuvitella, kuinka Herra Harmaa Hevonen nyökyttelee kyömypäätään pilven laidalla ja hörhöttää hyväksyvästi nuoren junnun esityksille.

Tammalla taas on oma, hevosenkokoinen tehtävänsä opettaa minulle hevosen maailmasta niitä vaikeampia asioita. Yhteisymmärrystä ja samaan tavoitteeseen pyrkimistä. Kumpikin tarvitsee välillä tukea ja yhtä helppo kuin minun on nojata tamman kylkeen, toivon (joskus jopa uskon) olevani sille vankka tuki niinä päivinä kun hevosella kyntää syvällä. Onneksi niitä päiviä on ollut viime aikoina vähemmän. Ja vieläkin vähemmän. Pysyisipä tämä laskeva trendi vallalla kauan.


Koska sateet pysyivät enimmän päivästä poissa, Äitikulta pääsi marjapuskiin. Mehumaija pulputtaa ja paksua c-vitamiinipitoista nektaria syntyy talven flunssien ja pahispöpöjen varalle.

Otin kierroksen kasvimaalla ja totesin, että huomenna pitää ehdottomasti tiirailla valkosipuleiden tilannetta. Varret alkavat jo lakastua, uskoisin, että sipuli pulskistuu samaa tahtia. Toveri Tita varmaan ohjeistaa heti tämän luettuaan. Jään odottamaan.

Yrttejä pitää kiireesti kerätä kuivamaan. Chilit ovat vielä vihreitä, saisi tulla lämmin loppukesä ja alkusyksy että kypsyminen pääsisi hyvää vauhtiin. Sato ei missään nimessä yllä viimevuotisen tasolle. Chilikorissa alkaa nyt pohja paistaa eli melkein sadosta satoon olen niiden suhteen ollut omavarainen. Aika hyvin.

Nyt näkyy olevan tämmöistä typistettyä sorttia, ihme töpöhäntiä. Noilla ei joulua pidemmälle päästä.
Jos kellä lukijalla on chiliylituotantoa, olen enemmänkuin kiinnostunut a) ostamaan b) vaihtamaan sen vaikka omeniin.


Koko päivän pihan yllä on liidellyt ja naukunut haukka. Se asuu tämän mäen itälaidalla ja tuo poikasensa lentoharjoituksiin tilustemme ylle. Se tietää stressitason nousua kanalassa.

Kukot paimentavat rouviaan suojaan, tässä Kapteeni Gaddafi.

Tämä toistaitoisen näköinen vanha herra on edelleen hyvin karismaattinen kaveri. Ääntä ei tälle laulajalle ole suotu eikä kukaan ole sitä hänelle tohtinut kertoa. Joten Gaddafi laulaa vaikkei osaakaan. Kun samaan kuoroon liittyy vähänläntä Vappupilli, on kanalan suunnan kakofonia järjetön. Ehkä vielä hieman pahempikin.

Mutta kaikki tuo mekastus kuuluu Torpan takapihan äänimaisemaan. Olisi ihan hurjan outoa, jos kukkoja ei enää olisikaan. Ne ensimmäiset talvipäivät jolloin kukot eivät tule ulos, ovat outoja hiljaisuudessaan.

Kiuruveteläinen kiljukaula on kukkotrion ehdoton kingi mutta kaljun kaulansa takia niin pahuksen ruma, ettei sitä voi kuvata.

Yksi kukko meillä on liikana joten jos joku tahtoo komean sekarotuisen kukon, elävänä tai kuolleena, huutakoon hep. Ja äkkiä. Heti kun riihestä mystisesti kadonnut kirves löytyy, liikakukko päätyy pölkylle.


Korvassa sirittää tulehduksen riitasointu vieläkin, mutta ehkä hivenen vaimeammin kuin eilen. Toiveajattelua vai totta, sitä en uskalla arvata. Niin halpa (4,30 €) ja niin pahanmakuinen lääke on varmaan toimiva. Luulisi tautien lähtevän naapurustostakin.

Huomiselle olisi pitkä lista tehtäviä. Syytä napata piski kainaloon ja hiippailla vällyjen väliin.
Lepoahan sekin on, että luen unta odotellessani tunnin, pari kirjapinoani vähemmäksi. Sorruin taas kirjastossa ahneuteen ja kahmin liian monta kiinnostavaa tekelettä yöpöytäpinooni. Yksi koukuttavimmista on minulle aikaisemmin tuntemattoman kirjailijakaksikko Saari & Nummisen Musta höyhen.

Ehkä tuon kirjan nimen takia olen pitkästä aikaa nähnyt unta. Musta riikinkukko, ilman pyrstöä, seisoi ja katseli minua ja minä katselin sitä ihmetyksestä mykkänä. Se oli kuitenkin ihan selvästi photoshopattu lintu, liian kiiltävä, liian kaunis ja heltan kruunut kiiltelivät kultaisina, unessa oli pimeää ja musta kukko hehkui mustana. Outo uni. Enkä tapojeni mukaisesti muista siitä mitään muuta.

Tälleensä tänään. Hyvä päivä torpalla. Toivottavasti sinullakin, missä lienetkin.

Autotallin ikkunan kunniakaarti






perjantai 16. elokuuta 2013

Lisää lääkettä, silmät liikkuu vielä


Laitetaan maltillisia ja seesteisiä (?) kukkakuvia, sillä tätä ärtymystä kuvaamaan minulla ei ole soveliasta kuvaa. Tai semmoista ei voi julkaista, koska tätä lukee myös joukko alaikäisiä kansalaisia.

Tulin juuri lääkäristä. Kahdesta päällekkäisestä antibioottikuurista huolimatta korvatulehdus jatkaa kiehumistaan. Kehkotauti lähti. Ei se ihme, että oikealla korvalla ei kuule, käytävä on nimittäin täynnä töhkää ja tahnaa. Ei siis ole minun harhojani kun sanon, että päässä sirittää ja hölskyy.

Nyt pitää viikonloppu syödä astetta tuhdimpia antibiootteja ja maanantaina (viimeistään tiistaina) on rohkein mielin kohdattava korvalääkäri joka rassaa tunnelin puhtaaksi. Lupasi reippaustarran jos en pure.

Toivottavasti nyt saatu lääke tepsii ja tehoaa, en mitenkään innosta pompi siitä toisesta vaihtoehdosta.

Mieluummin pomppisin silloin treenikamat päällä muilla tatameilla.


Levätäkin pitäisi mutta ei malta. Ei kertakaikkiaan malttaisi. Tallissa olisi vielä pari fiksattavaa kohtaa ennenkuin otan hevoset sisään. Sääliksi käy hevosia, kohta ne kasvattelevat talvikarvan sijasta leväkuorrutusta. Sää on vaihteleva, sataa vaihtelevasti. Välillä tihkuttaa ja välillä sataa kaatamalla. Onneksi on myös kuivia tunteja jolloin voi myös nähdä auringon. Eilen oli peräti kolme sateenkaarta samalla itäisellä taivaanpuoliskolla.

Sehän on selvä, että kun talli on siisti ja valmis uuteen sisäruokintakauteen, säät paranevat ja laidunkausi uudella lohkolla jatkuu.

Seniorikansalainen manailee säitä omalla tahollaan. Koomisen näköistähän se on, kun pikkuinen ihminen pui nyrkkiä taivaita päin. Monta kertaa hän on lähestynyt herukkapuskia ämpäri kädessä, mutta ei ole ehtinyt saada ensimmäistä terttua tyhjäksi kun paikallinen sadepilvi kokee pakollista tyhjentymisen tarvetta ja kaataa vesilastinsa sitkeän seniorin niskaan.


Omenasadosta tulee ällistyttävä. Nuo puuvanhukset pukkaavat hedelmää niin, että kohta oksat repeilevät taakkansa alla. Ilmoittelen täälläkin jahka sato alkaa olla valmis, saa tulla poimimaan, sillä omaan (ja hevosten) käyttöön menee vain murto-osa.

Nyt aluillaan oleva viikonloppu taitaa olla yksi harvoista alkusyksyn ohjelmattomista viikonlopuista. Mukavia reissuja on luvassa monelle viikonlopulle. Siskonpojan IB-partyt, hevoset Stadikalla ja valokuvauskurssiviikonloput pitävät mielen virkeänä ja kaasupolkimen lattiassa.

Lienee syytä vetäytyä iltapäiväsiestalle mikäli meinaa olla toimintakykyinen tulevina viikonloppuina.

Leppoisaa viikonloppua, missä lienetkin.


PeeÄäs: katselin tuossa yhtenä iltana vakuutusyhtiön korvauspäätöksiä. Reilut 22 tuhatta on korvattu kotivakuutuksesta tätä vesivahinkohommaa. Odottelen vielä yhtä, noin neljän tonnin korvauspäätöstä. Se on hyvä, että noilla rahoilla on työllistynyt monta paikallista tekijää. Omaan piikkiin on jäänyt sangen kohtuullinen summa josta suuri osa on sekin mennyt työpalkkioihin ja materiaaleihin.

Toisen vahinko on toisen onni. Joskin tässä vaiheessa vahinkoa ja korjausremonttia osaan olla erittäin kiitollinen laajasta kotivakuutusturvastamme. Onni on hyvä kotivakuutus.






keskiviikko 14. elokuuta 2013

15 metriä kontaktimuovia ja isäntien asioita


Koulujen syyslukukausi alkoi meillä tiistaina. Koska kaikenlainen tiedon muistinvarainen hallinointi alkaa käydä vuosi vuodelta vetoisammaksi muuttuvassa pääkopassani aina vain mahdottomammaksi, ostin kalenterin. Peruspirteänä ihmisenä valikoin mustan. Pieni musta kirja on paljon enemmän kunnioitusta (toivoakseni) herättävä kuin markkinoiden muut vaihtoehdot, Pollet ja Karviset jätän sovulla nuoremmille.

Pieneen mustaan muistikirjaan merkitsen kuukausitasolla tärkeimmät tapahtumat kuten vanhempainillat ja muut. Puhelimen kaleteriin taltioin lähtökohtaisesti kaiken olennaisen. Joten kaiken sinne taltiomani voin menettää sillä siunaaman hetkellä kun tipautan puhelimeni toistamiseen hevosten vesipaljuun tai se kirpoaa kädestäni ja putoaa betonilattialle. Tänään melkein kävi niin. Paperiversio on ns. varmuusväline tai ehkä paremminkin varamuisti? Varmuuskopio? Ihan mitä vaan, kunhan en hukkaa sekä Pientä Mustaa Kirjaani, että puhelinta, samalla hetkellä. Silloin olen pulassa. Syvällä.

Parasta koulujen alkamisessa on ehdottomasti kirjojen päällystäminen. Ostin uuden lukukauden kunniaksi 15 metriä kirjakaupan tuhtia kontaktimuovia. Ilolla ostin kun sain kotimaista. Se markettien myymä sonta venyy, tarttuu ja kuplii sekä riipii hermot riekaleiksi.

Tänäänkin tivasin kummaltakin koululaiselta sainko minä läksyjä. Ja molemmilla oli minulle kaksi kirjaa kotitehtäväksi. Tehty. Hyvät tuli.


Esikoinen matkusti tänään ensimmäisen kerran koulumatkansa (20 km plus kävelyt päälle) yksin, mennentullen. Aamuherätys hänellä on tällä jaksolla joka aamu kl. 6.15 jotta ehtii seitsemän bussiin ja kahdeksaksi kouluun.

Eilinen eka yläkoulupäivä oli vähän jännä ja jotekin se hontelo lapsonen onnistui valumaan lukiolaisten infotilaisuuteen. Onneksi opettajakunta oli hereillä ja eksynyt seiskaluokkalainen löysi vihdoin omaan luokkaansa.

Minä lorvin kaupungilla joutilaana. Olipa harvinaisen tylsää puuhaa. Kävin salilla norkoilemassa, en kuitenkaan päässyt treenaamaan, sillä pitää kuulema parannella kunnolla.

Tänään pidin sairauspäivää tallissa. Arvelin, että Hammeriten käry avaa tukkoisetkin hengitystiehyet ja se totisesti sen teki. Avasi myös hermoradat päänsärkyyn ja nyt jomottaa. Tallissa on kuitenkin nyt mustat kalterit, valkoiset seinät. Huomenna vetäisen kalkkimaalit ja desinfioin lattiat. Ja putsaan lampaiden karsinan loppuun. Sinne tulee talveksi heinää, pikkupaalien käsivarasto. Lampaat lähtevät heti kun sopiva koti löytyy. Tänään muuan isäntä niitä kävi katselemassa mutta meinasi lihoiksi laittaa. Hyvät uuhet. En minä semmoiselle niitä myy.


Tämä isäntä, kukko nimeltä Vappupilli (kukaan ei kehtaa M.A.Nummiseksi sanoa), etsii rouvia. On niin koomisen näköistä tuhraamista kun tuommoinen pikkuhippiäinen keikkuu ison kanamuorin selässä. Pitää hänelle etsiä omat emännät. Puhdasrotuisia chabotyttöjä, löytyykö lukijoilta?

Yhdestäkin tuo käppänä tulee iloiseksi, kaksi olisi jo jymypotti.

Naapurin isännälle lupasin yhden hautovan kanan keinoemoksi. Hän oli jostain saanut horniolaisen kanakannan siitosmunia ja kaipasi niille hautojaa. Minä lupasin yhden vanhan munimattoman höppänän lainaksi. Omia tipuja meille ei taida tänä kesänä tulla. Silkkikana hautoi monta viikkoa eikä sieltä mitään tullut. Viime kesänä se blondien blondi hautoi kiveä, tänä vuonna oli sentään pari munaa alla.

Taitaa olla vanha Gaddafi jo ns. entinen isäntä kun ei enää saa perillisiäkään aikaiseksi. Siksihän se tuo Vappupilli nyt mesoo niin voimansa tunnossa kun Gaddafista ei ole kuin kiekumaan.

Voi isäntiä ja isäntien murheita.


Näihin kukkaisiin tunnelmiin päätän päiväni... siis päiväkirjamerkintäni tänään. Takaeteisen remonttikohde on nyt valmis. Paitsi saunan panelointi ja muut sisätyöt. Ne tehdään kunhan saadaan laudemestari paikalle.

Iso-J näperteli tänään kalusteiden kansitasot paikoilleen ja kieltämättä näyttää hyvältä. Niin paljon kuin se vesivahinko silloin toukokuussa meitä huudattikin, nyt on pelkkää hyvää sanottavaa. Paska homma mutta tulipa korjattua hyvä sato. Talon kalleimmat neliöt ovat nyt tehty pilkulleen ohjesäännön mukaan. Pikkuisen ylpistelen kun sanon, että ovat vielä tosi kivannäköisetkin. Mutta se onkin emäntien ilonaiheita se.

Kuvia kohteesta joskus. Kunhan ensin oppisin kuvaamaan. Ilmoittauduin jo syyskuussa pidettäville kahdelle viikonloppukurssille jossa pitäisi periaatteessa oppia valokuvauksen perusteita. Photoshoppailuosuus on periaatteessa turha, mutta onhan se hyvä siitäkin vähän käryä saada.

Yö tummuu ja niin tummuvat silmänalusetkin. On syytä hiippailla petiin sillä kello kilkattaa kuuden aikamerkkiä aivan liian pian.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.


Puutarhatonttu










sunnuntai 11. elokuuta 2013

Terveisiä telttakokouksesta


Pahoittelen jo etukäteen heille, jotka googlettivat telttakokous -hakusanalla ja toivoivat päätyvänsä hengellisen kirkkauden kaiken valaisevan autuuden lähteille. Sori, päädyitte itäisen pikkukaupungin raviradalle ja kuvien välityksellä saatte vielä kipakat haukut päälle. Ei pidä uskoa kaikesta mitä netistä löytyy.

Taivaalta ei tullut tulta eikä tulikiveä, mutta jokunen tippa vettä. En tiedä säätilasta ja sen ailahteluista iltapäivän osalta, sillä silloin minä jo makasin parituntisen sairauslomani tuvan soffalla.

Tänään ei kätelty tuomaria eli se eilinen ennenaikainen spekulointi sijoitusten päivittäisestä petraamisesta oli ihan turhaa. Kaksi päivää nousujohteisesti ja sitten mahalasku.

Tenavatähti liikkui ja esiintyi sulavasti kuin vanha tekijä. Mutta Herra Tuomarille se ei riittänyt. Hän tahtoi nähdä ihan erityyppisiä koiria ja kirvelevin silmin (ja nyrpein nenin) katseli eteensä marssitettuja pikkuärrierejä.

Peetu oli kuitenkin ERI (erinomainen) ja JUK1 eli voitti kilpailuluokkansa. Mitään lisähöysteitä kuten SA:ta ei tippunut. Se oli kiitos ja näkemiin. Sama kitsas linja jatkui ja laskujeni mukaan vain neljä koiraa sai SA:n. Eli oli Herra Tuomarin mielestä riittävän hyvä kilpailemaan sertifikaatista. Hänelle esitettiin kuitenkin rapiat 30 rekkua. Makunsa kullakin sanoin koira kun muniansa nuoli.

Loppujen lopuksi ROP-potin (rotunsa paras) korjasi venäläinen pikkutintti ja edellispäivien voitokas uros oli VSP (vastakkaisen sukupuolen paras).  Serttejä sentään herui 'meikäläisille' joten niistä erittäin lämpimät onnittelut. Eivät heruneet helpolla.

The Judge

Semmoinen telttakokous tältä viikonlopulta. Tuommoinen näyttelyteltta pitää kyllä varmaan hommata itsellekin. Vaikuttaa kyllä kätevältä ja näppärältä, sinne mahtuu koirat häkkeineen ja reput, nyytit ja nyssäkät. Värivalikoima on kieltämättä mauttoman tuolla puolen. Olisi kiva saada sellainen, jonka takaseinä olisi suhteellisen neutraali, ajatellen sitä, että koirien kuvaaminen rauhallista taustaa vasten olisi niin paljon helpompaa.

Nyt ei hankita kuitenkaan mitään, sillä tämän kesän näyttelyt taitavat Peetun osalta olla tässä. Odotellaan, että junnujannu kehittyy vielä vähän miehekkäämmäksi ja massavammaksi. Eihän tässä ole mikään kiire.

Onneksi näyttely oli kotikaupungissa, olisi aika hajottavaa ajella vieläkin kotimatkalla.

Huomenna on meillä viimeinen lomapäivä. Tiistaina koulun kello helähtää iloisesti ja pirteät, lomalla levänneet Isänmaan Toivot kirmaavat takaisin pulpettiensa ääreen. Se oli fiktiota. Faktaa on se, että koulu alkaa ja Perilliset ovat venähtäneet juuri ne sentit joka aiheuttaa kaikkien farkkujen ja paitojen muuttumista käyttökelvottomiksi. Yritän aina syksyisin väittää, että vajaamittaiset farkut ovat erittäin hip ja cool. Mutta ei mene enää läpi.

Huomenna sitä jonotetaan ohimosuoni pullottaen farkkukaupan sovituskoppeihin. Kokemukseni mukaan jokaiseen koppiin jonottaa vähintään kaksi tyttöä ja kummallakin vähintään neljät farkut. Joita sovitellaan, kuvataan, lähetetään instagrameihin ja väännellään eestaas t-u-s-k-a-i-s-e-n kauan. Sitten vielä odotellaan facebook-kavereiden mielipiteitä (usein viereisestä kopista). Gnnnh.

Sillon kun minä olin tuossä iässä, kaupungissa oli tasan kaksi niitä oikeita farkkuja myyvää kauppaa ja valikoima oli nykymittapuulla karu. Nykyteinit varmaan menettäisivät järkytyksestä tajuntansa nähdessään äitiensä nuoruuden ajan farkkutarjonnan.

Ostoslistalla on myös kontaktimuovia, kyniä ja muita härpäkkeitä. Ja mitä ilmeisimmin uusi 'kettureppu' koiran reikäiseksi pureman tilalle. Huoh.

Siitä sitten huomenna. Tänään tämmöistä, rauhaisaa yötä, missä lienetkin!


PeeÄäs: kodinhoitohuoneen/takaeteisen/vesivahinkokohteen kalusteet on asennettu. Vain kansitasot puuttuvat, sillä varastossa käyttöä odottaneet 'ostin kun halvalla sain' -kannet olivat liian sinisävyiset. Eli eivät ne nyt loppujen lopuksi kovin halvaksi tulleet kun kuitenkin pitää ostaa uudet.