torstai 18. heinäkuuta 2013

Voimakoneita ja villieläimiä


No niin. Ruohonleikkuussa on siirrytty Raskaan sarjan kalustoon. Tuo monsteri ei tukehdu ensimmäiseen tuppaaseen ja pilppuaa toivoakseni salavanlehdetkin kohtuullisen tehokkaasti. Kunhan se syksy ja putoavat lehdet joskus kuukausien päästä koittaa.

Nyt on heinäkuu ja nyt sataa. Tämä välihuutona tiedoksi saatetaan.

Reissumme aikana ruoho oli venähtänyt yli kaikkien säädyllisyysrajojen. Entinen, vajaa kaksivuotias päältäajettava oli susi jo syntyessään. Kävi huollossa useammin kuin leikkasi nurmen. Lopulta maahantuoja teki niin hyvän hyvitystarjouksen ja maatalouskaupan supermyyjä Onni hoiteli välirahan asialliseksi (meni tinkimiseksi, siinä oli kaksi kovaa vastakkain, Iso-J ja Onni) joten eilen tuo Iso Musta sitten hörähti Torpan pihalla ensimmäiset ärjähtelynsä.

On se huima peli. Kerurista on näpsä kipata silput katteeksi kasvimaalle ja ne halavatun salavanlehdet sitten aikanaan kompostiin.

Pitää varmaan pikkustigalla työnnellä tienpuolen ruohot ja tuo piilotella takapihalle. Muuten kyläläisiä harmittaa liikaa.

Tärähtäneitä kaikki tyynni

Eilen jäi ratsastelut ja fillarilenkit sekä salijumpat väliin. Persaus oli (ja on vieläkin) melkoisen kipeä. Ei se onneksi ole mustana eikä turvonnut, mutta pahuksen varovasti pitää ahterinsa asetella.

Ettei liian hyvin menisi, Iso-J vietti eilisillan sairaalan päivystyksessä, olkapään hermopinne säteili leukaan asti ja puudutti välillä vasemman jalan. Ensiavuksi saadut piikit ja rohdot auttoivat tähän päivään asti ja nyt illalla Tohtori Taikanäppi ropeloi miehen taas toimintakuntoon.

Tänään kurvasimme Nuorimmaisen kanssa takaisin hevosten luo.  Koska tallilla oli pesuoperaatio, emme voineet jättää toista ratsureipasta talliin vaan otimme ne kentälle yhtä aikaa. Ei körötelty possujunassa vaan teimme kumpainenkin omilla tahoillamme omia tehtäviämme.

Nyt olisi sitten saatu jo paljon parempia kuvia. Pidensin jalustimet kolmella reiällä ja pystyin istumaan oikein. Nimittäin ainoa asento, jossa persauksiin ei sattunut, oli ilmeisesti optimaalinen ja oikeaoppinen istunta. Hyvin sujui ja hevonen alla oli rennompi heti alusta. Olin minäkin rennompi. Toissapäivän rautakanki oli poissa ja nyt löytyi ihan elastinen selkäranka tykötarpeineen. Niskakaan ei nyökkynyt kun muistin katsoa maisemia ja menosuuntaa enkä liinaharjaa.


Tuo ponisöpöys löytyi laitumelta. Melkonen minipakkaus hevosvoimaa.

Meistäkin löytyi tänään parin ponin verran iltavirtaa. Nuorimman kanssa harvensimme 11 porkkanapenkkiä, olin jo 7 harventanut aiemmin. Hyvältä näyttää porkkana, tasaista ja tuuheaa riviä. Mikäli sato onnistuu, meillä ollaan porkkanan suhteen omavaraisia pitkälle ensi kevääseen.

Peetu pääsi kettua katsomaan ja oli Esikoisen raportin mukaan pitänyt melkoiset metakat, haukkunut ketun pystyyn, änkeytynyt johonkin koeluolaan ja räpiköinyt sieltä pois, ihan omin avuin. Saattaapi olla jossain vaiheessa harkinnan paikka siinä, miten pitkälle Peetun riistaviettiä yllytetään. Voi olla, että se ei enää voi olla pihalla irti koska kissakin voi terrierin leimahtaessa muuttua riistaksi...

Kiva kuitenkin nähdä, että russelissakin on alkuperäistä luonnetta jäljellä. Nassehan kuuluu myös kettua ylösajaviin terriereihin. Nasse ei tietääkseni ole kettua livenä nähnyt mutta yhden supin kanssa se aikanaan tappeli ja kunnolla. Silloisen tallin maneesin alla asusti supi joka ilmeisen ärhäkkäästi puolusti pesäänsä. Tuttu metsästäjä sattui käymään meillä kotona ja löysi puremajäljet Nassen leuasta. Sanoi heti, että supin kanssa on oteltu.

Ei siitä supista kyllä sen koommin kuultu maneesissa pihaustakaan. Ehkä se pakkasi nyyttinsä ja muutti rauhallisemmille sijoille.

Pitää joskus lähteä mukaan kettutalolle ja koettaa saada kuvia. Video olisi varmaan vielä hauskempi, russelista lähtee ääntä vähemmästäkin ärsykkeestä kuin ketusta.

Huomenna olisi meininki käydä vielä kerran viipottamassa Sörsselsonin ja Töttiksen kanssa vähän kiemuroita, sitten onkin syytä suunnata leijonankuono kohti Kainuuta. Jos aloitan Perillisten aamuherättelyt säädyllisesti jo kahdeksalta, on toiveissa, että ainakin Nuorimmainen on jalkeilla ennen kymmentä.

Mukavaa torstai-illan jatkoa ja kivaa perjantaita, missä lienetkin.


PeeÄäs: pakko mainostaa, eilen Äitikulta kantoi tupaan ison vadillisen pinaattilettuja. Oman maan sadosta, omien kanasten munista, oman läänin jauhoista. Taivaallisen hyvää. Illalla tein perunamunakkaan oman maan potuista ja chileistä ja munasista ja valkosipulista.
Järjettömän hyvää.

Viimeisistä pinaattiletuista käytii Perillisten kanssa kiivas taisto. Melkein piti purra Esikoista ranteesta, että sain saalistettua itselleni viimeisen. Reilukerhon äitinä jaoimme kuitenkin viimeisen letun kolmeen osaan.  Onni on oma kasvimaa.



keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Perhonen


Absolutely Fabulous, Patsy The Butterfly on poissa.
Milanolaisen aristokatin matka Karjalan kunnaille oli pitkä. Matkalla nimen eteen liittyi Europa Champion -titteli, monet maat kiersin näyttelyissä kissani kanssa, moneen kertaan.

Patsy sai elämänsä aikana jokusen pentueen joten italialainen veri kihisee edelleen tämän kattikansan suonissa.

Viimeiset vuotensa Patsy vietti Äitikullan residenssissä, sai arvonimen Kurtturuusu ja arvoisensa kohtelun. Ohuen ohutta Herra Snellmanin keittokinkkua pieneksi pilputtuna ja luomukermaa. Välillä maistui sheba, välillä joku muu. Rouvan nirso maku tuli Äitikullalle tutuksi. Onneksi Veljekset Hilpeydessä tyhjensivät joutilaat ruokakupit joten haaskuun ei mennyt mitään.

Tänään oli hyvä päivä tassutella kissojen ilmavoimiin. Lähti sinne lempeästi ja arvokkaasti. Kehräsi nukahtaessaan. Vuodesta 1997 asti sykkinyt sydän sammui iltapäivällä. Vointi oli edeltävinä viikkoina vaihteleva eikä mattopyykiltäkään vältytty. Hyviä päiviä oli yhä harvemmin, joten oli aika päästää ystävä isommille estradeille.

Patsy elää kanssamme, ei tuota Persoonaa voi unohtaa. Eikä tuota Persoonaa saa ystäväkseen kuin kerran.

Patsy haudattiin tänään Ellin viereen. Saatoväkeen liittyivät frakkipukuiset Veljekset Hartaudessa.
Kiitos Patsy yhteisistä vuosista, nuku hyvin.



tiistai 16. heinäkuuta 2013

Hummani hei


No niin. Tänään Torpan Armo könysi ratsun selkään ja aloitti 'oikeasti' ratsastamaan. Taukoa edelliseen kertaan on vajaa kuusi vuotta, eihän se oma rakas Herra Harmaa ollut loppuaikoina enää niin tykki, että sillä olisi voinut mitään käppäilyä kummempaa tehdä.

Voin jo nyt kertoa, että kuvat eivät kerro sen enempää hevosen kuin minunkaan tarinaa. Kuvat ovat hetken räpsyjä, jo seuraavassa ruudussa näkyisi höllempi sisäohja, pidempi jalka, parempi ryhti. Tai sitten ei. Joka askel piti kuitenkin ratsastaa ja omia virheitäni sain korjata aina uudelleen.

Kyseessä on 8-vuotias ravisukuinen pienhevostamma joka on kulkenut pitkän taipaleen tänne Karjalan kunnahille. Ennen päätymistämme tuolle hiekkakentälle on kuljettu parivuotinen taival luottamusta rakentaen. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Unohtakaa ratsastajan säkki-istunta ja katsokaa hevosta.

Se tekee töitä. Jukoliste mulla oli alla hevonen joka todellakin halusi näyttää oppimaansa ja teki sen mielellään. Intoa, virtaa ja eteenpäinpyrkimystä riitti. Se, että minä en aina pysynyt omalta jännitykseltäni hevosen tahdissa, on tällä kertaa sivuseikka. Nimittäin, valehtelisin törkeästi jos väittäisin, ettei jännittänyt. Pelotti ihan hemmetisti. Lopussa oli pelkkä autuas rentous.

Meillä on (toivottavasti) monet yhteiset vuodet edessä ja jossain vaiheessa voinen ehkä keskittyä istuntaani. Siihen asti edetään tismalleen sitä tahtia kun hevonen on valmis etenemään. Nyt se toimii noin, noilla säädöillä. Käsien pitää olla tuon hevosen kanssa leveällä ja alhaalla. Ei tuolla ratsastuksella mennä kisakentille tai valmennuksiin. Tuo on opettelua.

Ja tähän loppuu selitykset.
Hirmuisen kivaa oli ja yli tunnin minä veivasin kärsivällisen JV:n opastuksessa. Minulta loppui kunto eikä kurkusta tullut kuin rahinaa. Hevonen käveli tyytyväisenä ja rentona. Ja se on hieno homma. Eipä omassa fiiliksessäkään ollut moittimista. Homma helpottui siinä vaiheessa kun itse rentouduin ja uskalsin hengittää.


Tottakai Nuorimmainen otti vähän loppuravia ja käyntiä Töttiksellä, kun se kerran oli niin hyväntuulinen ja rento. Oli ilo nähdä sen seisovan letkusuihkutuksessa ihan tattina. Rento ja työnsä tehnyt hevonen.


Kurlattuani hiekat kurkustani ja huilattuani tovin, oli aika vaihtaa alle toinen ratsureima.
Hoplaa hei, se vasta oli hauskaa.

Sörsselson on semmoinen peli, että oksat pois. Rentoja ja letkeitä ravipätkiä, pysähdyksiä ja pieniä tehtäviä. Pohkeenväistön alkeita ja pientä temponvaihtelua.

Innoissani päätin kokeilla laukannostoja ja kyllähän poni laukan nosti. Ja minä suistuin persiilleni maahan. Pitihän se käydä kumartamassa vähän syvempään kun on elämä niin hienon hevosen luokseni kuljettanut.

Koskapa mikään muu kuin lomalla laajentunut gluteus maximus ei ottanut pahemmin osumaa, kipaisin takaisin satulaan ja sitten taas mentiin. Jätettiin se laukka sitten seuraavaan kertaan. Opettajamme käväisi välillä selässä ja katsoi ne laukat molempiin suuntiin. Kyllä ne toimivat mutta minut liikeen suuruus yllätti. Täysin. Siitä sitten ei ollut muuta tietä kuin suistua mätkis maahan.

Sörsselsonin ilme oli hyvä. Se katsoi minua täysin järkyttyneenä: mitä hemmettiä sä sieltä läksit hakemaan, kesken hyvän laukan??


Lopuksi Nuorimmainen kipaisi oman poninsa kyytiin ja kurvaili vartin verran sangen siistiä menoa.
Tälle viikolle pitäisi tunkea mahdollisimman monta ratsastuskertaa, otetaan nyt ilo irti kentästä ja opetuksesta kun ne ovat saatavilla. Niin kauan kuin persus kestää. Nyt on kipeä, syvältä. Häntäluu on ehjä eikä muitakaan oireita ole illan aikana ilmennyt joten tästä taidetaan selvitä pelkillä itsetunnon kolhuilla. Eivätkä nekään pahoja ole, lähinnä naurattaa.

Huomenna piti käväistä salilla pitkästä aikaa treeneillä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ohjelmassa oleva jalka/persusjumppa ei tule olemaan mahdollista.

Fillarilenkkikin hiottaa jo etukäteen. Pelkkänä ajatuksena.

Näin. Tämmöistä tänään. Illalla syötiin hyvin, grillin kautta tuli iltaeväs pöytään. Nyt köpöttelen saunaan, käyn äkkiä pesulla ja rojautan osumaa ottaneen persaukseni patjaan.

Huomenna lissee. Tämä on kivaa, me tahdomme lisää!
Kivaa huomista sinullekin, missä lienetkin.


PeeÄääs:
kuvat otti Esikoinen. Tahtoi itse mukaan ja nappasi kameran mukaansa.... ei se hevoskärpäsen puraisu taida niin vain parantua.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ponille kyytiä


Tärkeää!
Tämän postauksen kuvat on napsinut muuan Elli, 
eikä minulla ole (valittavasti)
 mitään tekemistä näiden otosten kanssa. 
Paitsi ilo saada nuo kuvat käyttööni ja lupa julkaista. 
Joitakin rajauksia olen tehnyt mutta muuten ovat alkuperäisiä.

Kuvan ratsastaja toivoo anonymiteettinsä säilyvän joten paikalliset, 
pidetään nimi omana tietonamme.


Kas näin niistä peltopullukoista sukeutui varsin uskottavan näköisiä ratsuhevosia. Meidän lomaillessamme nämä puutarhatontut joutuivat totiselle työleirille jossa on oikeasti opiskeltu ratsuhevosen hommia.

Minua jännitti kovasti löytyisikö mistään riittävän pitkää satulavyötä näille turvokeille. Löytyi.
On menty kentällä, haettu hyvää liikettä oikeassa työasennossa ja opeteltu käyttämään lihaksia. On irtohypätty esteitä ja on maastoiltu. On opeteltu olemaan yksin ilman kaveria (napanuora näiden kahden välillä on nyt katkaistu sen verran, että pärjäävät omillaan työvuoronsa ajan). On käyty letkusuihkupesulla ihan joka päivä. On keskitytty ja on käytetty niitä noin kananmunan kokoisia aivoja jotka hevoselle on suotu.

Töttis ei ole ahdistunut, masentunut eikä osoittanut työuupumusta. Ei ryhtynyt istumalakkoon eikä kapinoinut millään tavalla vallitsevia olosuhteita ja työtehtäviä kohtaan. Päin vastoin, minä tapasin tänään Töttiksen jolla on pikkuisen isompi itsetunto ja joka näytti pikkuisen ylpeältä pärjättyään niin hyvin.


Soosi Sörsselson se jaksaa yllättää. Se on niin lunki, easygoing ja letkeä kaveri, että hällä on varmasti jamaikalaista reggaehemmon verta norjalaisissa kuorissa. Hakeutuu automaattisesti oikeaan asentoon kaikissa askellajeissa, käyttää selkäänsä ja saa todellakin mahanaluksen täyteen jalkoja. Valitettavasti monet vuonohevoset ovat varsinaisia töpöttäjiä jotka nylkyttävät aina ykkösvaihde päällä ja käsijarru pohjassa. Tai sinkoilevat holtittomasti omia koreografioitaan kuskin pysyessä/pysytellessä kyydissä miten parhaiten pärjää.

Toista on Sörsselson. Ihmepoika joka on todellakin perinyt kaikki parhaat geenit ja entsyymit isältään. Ilmeisesti äitihevonenkin on ollut varsin mukava pakkaus, kun tuommoinen huippuhemmo syntyi. Tuo hevosenpoika on syntynyt onnellisten tähtien alla.

Sörsselson oppii kaiken kerrasta, tai itseasiassa aavistaa jo pikkuisen etukäteen mitä pitää tehdä.

En voi käsittää tätä onnea mikä meille on tullut tämän nelijalkaisen komistuksen myötä.

Toivottavasti edessä on paljon terveitä kilometrejä ja toivottavasti elämä soljuu niin, että tuo aarre saadaan pitää omanamme. 
Itseasiassa, en minä taida Töttiksestäkään luopua. 

On se kaikkine omituisuuksineen niin opettavainen hevonen, että lahjahan se loppuviimeksi on saada elää mokoman kanssa.

Homma jatkuu nyt niin, että huomenna minä ja Nuorimmainen menemme ratsastustunnille omilla hevosillamme. Hevoset pysyvät hoitopaikassaan vielä tämän viikon, sillä meillä on yksi kutsuvierasjuttu viikonloppuna tuolla Kainuun suunnalla.

Samalla reissulla ängetään Nuorimmaisen kummiperheen kesämökille yökylään. Nyt me sitten oikeasti tullaan, tähän asti on jäänyt vain puheeksi... 

Tälle viikolle yritetään saada ainakin kolme ratsastuskertaa, se meinaa sitä, että minä ratsastan kaksi hevosta peräkkäin. Säätiedotus lupaa sitä sun tätä joten voi olla, että rusketus syvenee hiekkakentällä temmeltäessä tai sitten ei.

Otetaan mitä annetaan. Kokemuksia on varmasti luvassa.
Tähän loppuun vielä muutama kuva irtohypytyksestä. Ei-hevosharrastajille täytyy kertoa, että irtohypytykseen rakennetaan ns. kuja jolla on esteitä. Kuja voi olla suora tai kiertää vaikka koko kentän. Esteitä voi olla yksittäisinä tai sarjoina, eri korkuisia. Hevonen lähetetään yksin kujalle ja matkaan ja yleensä ne hoksaavat varsin nopeasti mistä on kyse. Useimmat nauttivat hommasta suunnattomasti. 


Näin sitä mennään!
Hoplaa sanoi heppa ja hämmästyi itsekin loikkansa pituutta. Vaikuttavia dyykkauksia, ensikertalaisilta.

Torpalla kaikki hyvin, hevosilla kaikki hyvin ja tämä tästä päivästä. Tämä oli hyvä päivä.

Hyvää yötä ja hyvää tiistaita, missä lienetkin!

Nyt ne kuvat, joiden kuvaajaksi tunnustautuisin mielelläni. Näillä pärjäisi missä tahansa valokuvakilpailussa. Kiitos Elli loistokuvista!

Voolaaree, woohoo, cantaaaaare, wohohohoo...
Huomatkaa ponin 'kaviot kainaloon' tyyli maapuomilla




Tänään kotona


Aivan superonnistuneen loman lopputulema on aina kummallinen välitila loman ja oman rakkaan kodin ja arjen välissä. Jos sitä ei olisi, ei osaisi enää erottaa nyansseja ja se on sitä elämän parhautta. Välimeren sinisyys ja *carpe diem*- elämäntapa on koukuttava, siitä emme pääse ja hyvä niin:). Mutta kotiin aina ihana tulla ja välillä sieltä lähteminen on yllättävän raskasta, ainakin niin kauan kun istut autossa tai pääset ainakin lentoasemalla. Mutta niinhän sen pitää ollakin, muuten se ei olisi Koti Isolla K:lla.

Tähän ei mitään lisättävää. Juuri näin. Kiitos Anonyymi.
Huomenna lisää mietteitä kotiinpaluusta. Nyt saunan ja parin sangrialasillisen jälkeen oma peti tuntuu maiilman parhaalta paikalta.

Adios!



sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hasta Luego Espana!


Kirjotan tätä persus tanakasti Appivanhempien nahkakalustossa. Lento oli tasaista kyytiä, laskeutumisaika oli 19 minuuttia etuajassa ja kaikki ylipainoiset pregnant elephant -punaisen koodinauhan saaneet matkalaukkumme saapuivat remmille nopeammin kuin ehdittiin edes haaveilla.

Noutajammekin yllättyi, oli juuri saanut kahvit käteensä kun törmäsimme Starbucksissa. Pikaiset kahvit ja kyyti Espooseen lähti, aikataulussa sekin.

Tuntuu vähän hassulta olla taas täällä... pää ja osa sielusta on vielä siellä missä tähdet tuikkivat yötaivaalla ja kaihoisa kitara soi jostain puistikon katveesta. Ja kissat kihisevät omaa elämäänsä.
Anopin kahvikalusto kärsi yhden tassin verran tappiota, Rusina puolusti omaansa sen verran pontevasti, että tuli heittäneeksi posliinifrisbeen katuun.


Nyt osoittaisin suurta viisautta vetäytyessäni yöpuulle. Aamusta pitäisi hankkiutua kehälle ja siitä tuttua reittiä takaisin kotikonnuille. Ehkä tämä kulttuurishokki vähitellen tasottuu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ohitamme Pohjois-Karjalan läänimerkin.

Kotona on kaikki hyvin. Äitikulta ei ole yksin, hänellä rintamaa turvaa neljä karvakoipea. Nassen ja Peetun jälleennäkeminen oli ollut riemuisa. En ole kuullut hevosista muutamaan päivään, mutta yleensä se on vain hyvän eeltä. Harvat ovat ne hevosenomistajan päivät jolloin ei tarvitse olla huolissaan elukoiden kunnosta, voinnista ja sielun symmetriasta.

Naapurin lomalaisvieraat olivat käyneet fiksaamassa lammasaitaa joten nyt nekin pysyvät siellä missä pitääkin.

Tätä reissua ja sen antia muistan kauan.
Mieli on levännyt, sielu on levännyt ja iho kantaa auringon väriä vielä muutaman viikon.

Enkä yksin minä, vaan myös koko meidän perhe on rento, levännyt ja monta huimaa, hauskaa ja kivaa kokemusta rikkaampi.

On kiva iloita kun ilon voi jakaa monen kanssa. Tästä riittää meille kaikille vielä pitkäksi aikaa.

Ja kuviakin piisaa. Täyttelen kamerattoman kauden blogikirjoituksia näillä auringon ylivalottamilla kuvilla. Tuoksuja ja tunnelmia en saa valitettavasti välitettyä. Mutta kyllähän te osaatte kuvitella.


Kiitos meidän lomasta!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätän Torpan matkapäiväkirjan tällä kertaa.
Hasta luego, Espana!

Kohti arjen haasteita, kuin raivo härkä... onneksi päivä nimeltä sunnuntai on vielä turvatyynyn roolissa ennenkuin arki iskee päälle... kuin raivo härkä.