lauantai 6. heinäkuuta 2013

Voi elämä tätä elämää!


Hieno päivä, hauska päivä ja pitkä päivä. Täynnä elämää, ystäviä, hyvää ruokaa, lämpöä, suolaista vettä ja kiireetöntä elämää. Mikään ei ole niin tunnilleen tarkkaa. Tämä välimerellinen, rento ja letkeä tunnelma tarttuu. Kerrankin mieluisa tartunta.

Nyt me ollaan niin lomalla, niin lomalla, että hiljennyn toviksi tuumailemaan osakseni koitunutta onnea.

Tänään nähtiin niin Marbellaa, Costa del Solin rantatietä, Puerto Banuksen markkinat, suunnilleen kaikki maailman luksusmerkkiliikkeet, superautot, superveneet kuin myös treffattiin vanha kunnon kuoma Nemppa sekä uudemmat tuttavuudet. Oli hauska tutustua, hauska syödä luksuslounas mitä miellyttävimmässä rantabaarissa (!). Harvassa rantabaarissa saa kobehäränlihasta värkätyn hampurilaisen. Lasku vähän yskitti mutta oli se sen väärti.

Kotiinpäin ajellessa sukellettiin jättimäiseen ostoshelvettparatiisiin ja Perillisten kanssa juostiin kilpaa Hollisterin myymälän ovista surffarijytkeeseen. Iso-J jäi kuin se kuulu kakka junttilan tuvan seinään kun meitä vietiin. Melkein pysähdyin kättelemään henkilökunnan, mutta ei ollut moiseen aikaa, liian paljon nähtävää, hypisteltävää ja osteltavaa.

Sukellettiin me Välimereenkin. Hienot tyrskyt tuulisena päivänä. Vedessä hilskatessa tuli nälkä ja koska suosikkiravintolamme oli parin harppauksen päässä, päätimme syödä tänään ulkona.

Hyvin syötiin ja nyt köllötellään tyytyväisinä kotosalla.

Tämä tässä tältä kertaa.
Rattoisaa pyhäpäivää, missä lienetkin!


Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin


Portinvartijamme on tuima kaveri. Enkä minä ikinäikinäikinä kyllästy Bougainvilleaan. Täällä näkee punaista, aniliininpunaista, liilaa ja valkeaa versiota. Meillä on tuommoinen palavanpunainen. Kuva ei todellakaan näytä värejä aitoina. Punaisuus korostuu liiaksi ja taivas näyttää valjulta. Tai toisinpäin. Ei hyvä. Kyllä seiskadee on tuotava tänne jotta saadaan kunnon kuvat hienosta kasvista.


Niin, täällä sitä nyt ollaan ja vähitellen alkaa tämä CdS (Costa del Sol) tulemaan tutummaksi. Tänään lähdettiin ihan hyvissä ajoin rohkeasti kohti ostoskierroksen ensimmäistä etappia. Perillisillä polttelivat lomarahat ja tokihan mekin tahdoimme nähdä vähän näitä kulmia ja seutuja. Eilinen meni jotenkin vain leiriytymiseen ja taloon tutustumiseen.

Talo on kiva. Just passeli kahden makuuhuoneen talo. Hätätilassa täällä toki majoittaa useammankin ihmisen, mutta sitten alkaa syntymään vessajonoja ja olemaan ahdasta. Talossa on etupiha ja etuparveke ja takapiha. Takapihalle paistaa iltapäivästä auringonlaskuun saakka ja tänään minä todellakin löysin itseni makaamasta lepolassesta.

Mutta ennenkuin pääsin lepolassen syliin, vaelsin kilometreittäin ostoskeskusten käytäviä, näin tuhansia kenkäpareja, tuhansia t-paitoja, toppeja, laukkuja, whatever. Tokihan ostoksia tehtiin ja suoraan sanoen älyttömän edullisesti. Huomaa, että talouden epävakaat ajat koettelevat todella kovin kourin espanjalaisiakin. Kaupoissa on valtavat aleprosentit ja silti isot ostoskeskukset kaikuvat tyhjyyttään.


Ajelimme hissuksiin rantakatua, hotelli toisessaan kiinni ja tien toisella puolella kilometreittäin uimarantaa, turisteja ja kaupustelijoita. Meillä oli hakusessa eräs tietty ravintoja ja Mr. Happy Singh, tarjoilija Luojan armosta, jolle minulla oli tärkeä viesti eräältä suomalaiselta hevosnaiselta.

Ravintola löytyi, mutta valitettavasti Mr. Happy oli tänään töissä toisessa saman omistajan ravintoloista. Nälkä näkersi sisuksia joten jäimme niille sijoillemme ja söimme älyttömän hyvät setit intialaista evästä.
Aterian jälkeen olimme valmiit kohtaamaan vielä yhden ostoskeskuksen tarjonnan.

Liikennehän täällä on vähän jotain muuta kuin siellä sarvikuonojen ja jäykkäniskaisten puusilmien kaupungissa joka myös kotikaupunkinamme tiedetään. Aika hupaisaa, nyt siihen kaikkia sääntöjä soveltavaan liikenteen rytmiin jo tottui. Eilen poljin apukuskin paikalla olematonta jarrua niin, että kinttua kivistää penikkatauti. Leuat louskuttivat tyhjäkäyntiä vielä aamuyöllä. Tänään mikään ei ollut liikennettä kummempaa.

Kotiinpaluu kävi jo työstä. Ajoimme ansiokkaasti oman liittymärännimme ohi sekä mennen, että tullen ja kävimme jossain hemmetinkorven tietulliasemalla kääntymässä. Ja vielä sittenkään emme osuneet ensimmäisellä yrittämällä oikealle kadulle vaan tehtiin kunniakierros jo tutuksi tulleen Lidlin kautta.

Tässä näytteet paikallisen Lidlin hyvän viiniosaston antimista. Älyttömän kivaa punaviiniä, 3,99 €. Oli kalleinta mitä löysin.

Sattumalta osuimme erään hakemani kampaamon kohdalle ja sain buukattua maanantaille ajat. Minä tasoittelen värieroja ja Iso-J ottaa perinteisen piänleikkuun, 10 euroa.

Niin paljon kuin arvostankin kotikaupunkini palveluja ja erityisesti Johannan ansiokasta aherrusta kuontaloni kimpussa, aion tällä reissulla tehdä yhden elämäni edullisimmista raidoituksista. Once in the lifetime.

Kun raidoitettavaa hiusta on lähemmäs metri pituutta ja tuuheutta tuplamäärä per neliösentti, sitä ihmeesti oppii arvostamaan sitä, että saa kampaamokäynnin muutamalla kympillä.

Palaan kyllä uskollisesti Johannan tuoliin tämän yhden syrjähyppyni jälkeen. Tämä on tämmöinen lomaromanssi joka ei toistaiseksi kanna pidemmälle.

Vanha kunnon Välimeri, kaukana tuolla

Kun sitten vihdoin saimme volkkarin parkkiin ja kassit, pussukat ja nyssäkät hinattua perille, tuntui kuin olisi raatanut täyden työpäivän. Vetäisin siis itseni äkkiä vaakaan lepolassen syliin ja löhnötin siinä auringonlaskuun saakka.

Ja tein sen niin hyvällä omallatunnolla, että tiesin olevani lomalla. Ja loman tarpeessa. Makasin kuin lisko, puolihorteessa. Välillä selasin akkainlehden human interest -haastatteluita, välillä siemaisin kylmää valkoviiniä. Välillä vain torkuin. Aika ihanaa.

Söimme myöhäisen koti-illallisen jonka kokkailin vanhasta muistista kaasuliedellä. Semmoinen pitäisi kyllä hommata kotiinkin. Hybridiliesi. Sähkö, kaasu ja kiertoilma samassa koneessa, kokkaajan ilo.

Nyt täällä on taas säkkipimeää, koirat räksyttävät ja kissat mouruavat.

Huomiselle kaavailtiin tutustumista Puerto Banuksen markkinoihin, lounasta sataman liepeillä, rakkaan kuomaseni Nempan tapaamista ja rantsussa löhöämistä.

Ei paskempi perjantai. Tähän ei voi tottua, sillä tämä on lomaa. Loma ei olisi lomaa jos sitä jatkuisi ikuisesti. Meille kaikille tämä on tosi tarpeellista yhteistä aikaa ja rentoilua. Jaksaa taas arkea ja ankeita aikoja. Ne tosin ovat kaukana nyt.


Ja vielä tähän loppuun, The Koirakassi ja kimppakissamme Rusina:

Tämä oli saatava!

Rusina onkin semmoinen kulkija, ettei sille kelpaa whiskassit eikä muut kissapöperöt. Mortadellamakkara sen sijaan uppoaa kuin ne kuuluisat hohtimet kaivoon.

Mukavaa iltaa ja viikonloppua, missä lienetkin!
Me katsomme nyt uusimman Wallander -leffan. Kirja loppui haikeasti, jännityksellä odotan saako leffaversio silmähiet pintaan.


Lomamusaa: 

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Pimeää, tähtiä...

Hola!
Nyt ei ole kuvia. Syystä että kello on täällä puoli yksi, kotimaassa puoli kaksi. Justiinsa syötiin yhdistetty lounas-päivällinen-iltapala. On tuhannen pilkon pimeää.

Toinen syy on se, että seiskadee ei ole mukana. Se on vielä kaupassa. Voitte kuvitella potutukseni määrän. Tunnustan, että itkin harmistuksesta, kiukusta, itsesäälistä ja ties mistä muusta syystä vielä koneen ollessa Saksan yllä.

Norjalainen turskanlennätysyhtiö toi koneellisen turskanvaljuja lomalaisia Malagaan aikataulussa, ripeästi ja kivasti. Perämieheksi sattui suulaampi savolainen joka käytti ilahduttavan runsaita kielikuvia kertoessaan lentoreitistämme ja määränpäästämme. Aion laittaa kiittävää palautetta, minä aina ilahdun kun viranpuolesta viimeisenpäälle tiukkoja käytössääntöjä noudattava ihminen näyttää ihmisyytensä, vaikkapa puhuessaan.

Espanjalainen taksikuski oli hieno mies. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, englantia hän kuunteli sujuvasti ja suomea vielä sujuvammin. Minä italiantaitoisena tajusin kyllä 80 % hänen puheestaan. Mutten kyennyt vastaamaan. Kielilukko halvaannutti kälättimen vaikka se on vain toisesta päästä kiinni.

Tämä meidän lomakotimme ei ole ihan helpoimmasta päästä löydettävistä. Tämä on korkealla kukkulalla, umpisuolipussukatien päässä. Ja silloin kun kuvittelee tien päättyvän, muurin takaa löytyykin helekkarinmoinen kurvi jonka takaa tie jatkuu vielä ylämäkeen.

Kun saimme talon kaikki portit ja lukot auki, pääsimme raahaamaan pakaaseja portaita ylös. Minä riuskana likkana kannoin pari matkalaukkua kerralla. Niin paljon v-tutti se kamerahomma.

Seuraava missio oli kauppareissu. Eikun volkkari tulille ja mäkeä alas... Voin kertoa, että suu kävi ja leuat lonksuivat kun yritin samalla lukea manuaalikarttaa, katukylttejä (ei ole), seurata netistä gps-paikannusta ja katsoa ympärilleni. Onneksi ei tarvinnut sentään ajaa.

Löysimme Lidlin ja hemmetinmoisella tuurilla osuimme myös sangen tunnetun espanjalaisen tavaratalon eteen. Ja sen vieressä oli se koko ajan etsimämme ruokamarketti.

Lidlin viiniosasto oli ilahduttavan runsas eikä hinta päätä kiristänyt.

Kun tuossa kl. 23 sain pizzat uunista ja pääsin pöytään, näin elämässäni pitkästä aikaa valon.

Nyt kello on 0:37 tai 01:37... en tiedä minkä maan ajassa rakas mäccini on. Istun etuparvekkeella. Sirkat sirittävät, koirat haukkuvat, satunnainen skootteri päristelee mäkiteillä ja taivaalla on tähtiä.

Suoraan etelässä on vanha kunnon Välimeri ja sieltä tulee kosteata ja lämmintä ilmaa.

Aion nyt vielä tovin nauttia tästä lämmöstä ja yön äänistä. Sitten unille.
Huomenna ei ole kiire minnekään. Joskin jonkinlainen plääni pitäisi kai värkätä, että saadaan tehtyä edes osa niistä retkistä joita suunniteltiin.

Nyt on hyvä näin.
Hyää yötä, minä katselen nyt tähtiä. Te siellä Suomessa ette niitä näe valoisan yön takia. Mutta tallella ovat.

Palataan. Manana tai jotain.
Adios.

---

PeeÄäs:
naapuruston yhteinen kissa, Rusina, tuli tervehtimään. Ostin sille whiskassia mutta irvisteli. On melko ronkeli tapaus kulkukissaksi. Mortadella -makkara kelpasi. Suloinen otus. Vähän niinkuin Elli Edesmennyt. Tämä Rusina on leikattu, se rokotetaan ja madotetaan säännöllisesti ja kynnetkin olivat siistit. Naapuruston lemmikki, silti vapaana kulkeva kaikkien kaveri.

Aidan takana asuu Tor, suuri epämääräisesti bokseria muistuttava kuolakalle. Sen kanssa pääsisi lenkille. Katsoin täältä löytämääni hevosentalutusnarua ja älysin, että sehän on perhana vieköön Torin remmi... huh. Hikinen lenkki luvassa jos Torin tahtiin mennään.




keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kukin tahollaan


Aivan aluksi, nämä kuvat on pakko julkaista. Säilytetään anonymiteetti, mutta kerrotaan sen verran, että minä en ole kuvissa. En ollut edes kuvaamassa.

Peltohevosilla oli tänään ensimmäinen kertausharjoituspäivä ja kuten kuvista näkyy, sangen hyvää menoahan tuossa esitellään. Sörsselsson oli ollut äärimmäisen mukava myös ratsastettaessa, nuo juoksutuskuvat ovat alkuverryttelystä. Toimiva poni. Pakahdumme ylpeydestä. Jätkällä on niin hyvin kaikki steppikuviot jo hallussa, että sehän on kuulkaa ihan valmis peli piirikunnallisiin kinkereihin.

Vitsivitsi. On se silti. Niin ihana. Töttis Mielensäpahoittaja oli malttanut keskittyä hyvin ja käyttää omaa päätään eikä ahistunut taikka panikoitunut. Suurin järkytys taisi olla se, että tämä onkin työleiri jossa tulee oikeasti hiki. Hieman yllättäen kumpaisellakin oli satulavyö (lyhyt malli) yltänyt kiinni asti. Sehän ei ole mikään itsestäänselvyys noiden manaattien ruumiinmuotoja katsellessa.

Kun Nuorimmaisen kanssa iltahämärissä ennätimme paikalle, kumpainenkin protestoi iltaporkkanoiden unohtumista. Varsin äänekkäästi. Turvat tukittiin porkkanapussin antimilla ja hyvillä mielin minä nuo kaksi pitkänaamaa jätän jatkamaan tanssiharjoituksiaan.


Päivän kiireisiin kuvioihin mahtui niin kaupunkireissua Esikoisen silmätarkastuksen merkeissä (uudet lasit lisättiin ostoslistan keulille), visiitti kamerakauppaan (Se on tulossa...), pankkiasioita, kirjastoa, postiasioita, eläinruokahankintoja useammastakin puodista, leipomokäynti ja ja ja... emmää ees muista ja tokkopa tuo on tarpeenkaan. Iso-J:llä oli ihan täysi työpäivä. Ja nyt se jatkuu konttoritöiden merkeissä ties miten monta tuntia.

Peetun reppu on ruokakuppia vaille valmiiksi pakattu. Jäpikkä istui tarkkana kyttäyspaikallaan ja seurasi tuvan härdelliä. Miettii, miettii ja ehkä joskus hoksaa, että nyt meni perheen pakka sekaisin. Hyvä hoitopaikka hänelläkin on, ei tarvitse huolta kantaa.

Omia matkalaukkuja ei ole pakattu, osa vaatteista on vielä kuivumassa ja osa valmiina pakattavaksi. Laukut on sentään tuotu tupaan saakka ja kissapartio ratsaa niitä suurella innolla.

Passit on skannattu ja kopiot lähetetty pilvipalveluun, toivottavasti turha varmuustoimenpide.

Nasse-setä ilmoitti oman kantansa pakkauspuuhiin varsin selvästi:


Näitä uikkareita koira vartioi. Eikä ole reissuun lähteminen ilman asianmukaista asustekoiraa (kuvassa päällimmäisenä). Tai sitten tuo on Nassen herrasmiesmäinen tapa viestittää, että minä ja bikinit emme ole sovelias yhdistelmä missään olosuhteissa. Burkha tai muu halatti olisi soveliaampi.

Haistakoon koira omat tuhnunsa, minä ilolla nakkelen uimavaatetusta matka-askiin ja annan kanssaturistien järkyttyä ihan keskenään.

Sitä paitsi, se joka valkkaa lomatalomme pihalle, saakin satuttaa, nyrjäyttää ja halvaannuttaa silmänsä. Talo elää tavallaan ja sillä hyvä. Iso-J voi venytellä speedoistaan Borat -version, joten sitten ainakin saadaan olla varmasti ihan rauhassa.

Äitikulta on evästetty toivoakseni riittävän kattavin puhelinnumeroin ja erinäisin erikoisohjein. Eikä hän jää tänne yksin. Päivisin täällä hengailee remonttimiehiä (kaakelointi alkoi tänään) ja sekä naapurit, että tuttavat ja ystävät tietävät kyllä mikä on kuvio. Äitikulta on seurannassa.

Minä sanon sitä huolenpidoksi. Nasse jää kotirintamamieheksi, marsut päälliköivät tallissa ja kukot mölyävät omilla osastoillaan. Veljekset hulluudessa partioivat tiluksia joten tilannehan on ihan hallinnassa.

Huomiselle on niin paljon hommaa ja ajokilometrejä, että nyt olen viisas ja siirryn höyhensaarille.
En tiedä mistä seuraavan päiväkirjamerkintäni teen ja milloin sen teen. Palataan pytylle jahka joudetaan.

Hyvää yötä ja mukavaa keskiviikkoa, missä lienetkin!

Loma, tuo ihana tekosyy...





maanantai 1. heinäkuuta 2013

Muuttoliikennettä



Olipahan päivä.
Aamusta asti jännäsin ja murehdin illan hevosmuuttoa. Nakkasin uskomuspillerit sekä hevosten, että omaan kitaani vajaata tuntia ennen arvioitua lastausta. Joka olikin sitten ihan läpihuutojuttu. Tamma kävellä löntysti koppiin ihan niinkuin homma olisi jokapäiväistä kauraa.

Korostan nyt tässä, että kahteen vuoteen ne juttaat eivät ole täältä poistuneet muuten kuin omin jalkoineen. Kumijalalla eivät ole kulkeneet saapumisensa jälkeen. Josta btw, on reilut kaksi vuotta, yksi kuukausi ja jokunen päivä päälle. Ei sillä, että minä olisin laskemalla laskenut...

Sörsselssöniä jännitti lastaussilta ja ruttuinen matto (voi kauhistus sentään mikä lellipentu) ja The MiesPoni mietti kaikkinensa viitisen minuuttia ennenkuin antoi periksi kaurakipon ja leipäpalasten kutsulle. Nuorimmainen talutti ihan itse oman poninsa koppiin. Taas yksi asia jota ei opeteta ratsastuskoulussa. Hevosenomistajan on ihan itse nämä asiat opeteltava.

Etukäteen jännäsin, mahtuvatko mokomat ryhävalaat koppiin, en nimittäin ollut ollenkaan varma, riittäisikö trailerin leveys. Laidunruoho on tehnyt tehtävänsä ja kumpaisenkin tankki on täytetty piripintaan.

Loppujen lopuksi kumpikin hevonen seistä tökötti omilla paikoillaan. Luukut kiinni ja baanalle.

Minulla oli oman kiesin kontti ja takapenkki täynnä satulahuopia, varusteita ja ruokia. Onneksi muutto ei tullut talvikaudella, mihinkä minä olisin tunkenut kaikki oletettavasti tarvittavat loimet...


Matkahan ei ollut pitkä, kaikkinensa vajaat viisi kilometriä. Purku sujui nätisti ja hallitusti. Töttis pahoitti mielensä tosi kovasti kun joutui ihan yksin karsinaan eikä Sörsselsson ollutkaan kosketusetäisyydellä viereisessä kopissa. Poni seisoi portinvartijan boksissa ja tarkkaili erittäin kiinnostuneena tallin pihan ja käytävän tapahtumia, huuteli vähän (poikamaisen kimakalla falsetilla) välikommenttejaan. Sepä siitä. Tammaa kiehutti huolella. Se jopa keuli, mokoma manaatti.

Kun kamat oli levitelty suunnilleen oikeille paikoilleen, iltapuurot laitettu tekeytymään ja hevosemme hiljentyneet, katsoimme hyväksi poistua paikalta. Huomenna nähdään uudelleen.

Rauhoittava tekstari tulikin heti kahdeksan jälkeen: Rauhallinen rouskutus tallissa. Eivät ne meidän hevoset nyt ihan toivottomia tupajumeja olekaan. Niihin pitää vain luottaa, niinkuin englantilainen hevosnainen minua taannoin opasti: Trust your horse. He knows better than you do.

On tämä niin outoa. Tallissa isännöivät nyt marsut, niiden pajatus ja kuikutus viiltävät korvia.


Tämä kartanpuolikas on hallinnut tuvanpöydän nurkkaa sunnuntaista saakka, kiitos Satu. Nyt kun hevoset ovat poissa, Peetun hoitopaikka varmistui ja Veli Milton palasi yön kestäneeltä harharetkeltään, voin ehkä itsekin tutustua karttaan. Olen tosin lisännyt jokusen täpän Google Earthin karttaan. Nämä paikannusohjelmat ovat kyllä pahuksen käteviä. Laittaa vain tavoitepisteen ja sitten päivittää puhelimensa sijainnin. Reittiopas opastaa perille.

Voisihan sitä miettiä, mitä satelliitti kertoo liikkeistäni Valvovalle Isolle Veljelle. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että tiedustelupalveluilla on tälläkin hetkellä pikkuisen isompia päänsärkyjä kuin meikäläisen hönöilyt jossain Costa del Solin vuoristoteillä ja rantabulevardeilla.

Huominen on hommaa täys ja illalla parkkeeraan itseni silityslaudan ääreen. Keskiviikko hyökyy kyllä niskaan mutta jotenkin se tuntuu vielä kovin kaukaiselta. Petollinen tunne.

Tämä tältä erää tästä aiheesta.

Pysy kartalla, missä lienetkin.


PeeÄäs:
ilolla totesin kuukauden kilpisoturin tehneen tehtävänsä. Harva hoksasi, että siellä oli (ja on) päiväkirjamerkintä myös kesäkuun viimeisen päivän viimeisille minuuteille :D



Heinäkuuta ystävät, hyvää Heinäkuuta!


Kuuma kesä, kovin on kuuma. En tiedä onko muualla niin kuumat ja tukalat oltavat kuin täällä meidän saharaksi muuttuneella kunnaallamme. Vuorokauden keskilämpö ei ole moneen viikkoon laskenut alle +20° ja ilmalämpöpumppu pitää torpan sivistyneissä lukemissa. Tupaan tullaaan viilentymään.

Ukkonen vyöryi päälle kauhealla metelissä ja melskeellä. Oikein uskottavia mustia pilviä ajelehti kovalla jyrinällä ja sitten *pufff* ne hajaantuivat. Kepponen! Itäiset pilvet toivat radion kuulutuksista päätelleen hälinää ja hässäkkää sekä tielle kaatuneita puita itään. Lännessä ja pohjoisessa satoi kuulema kaatamalla. Me katseltiin saunan terassilta salamoita, kuunneltiin jyrinää. Sadetta ei tullut. Omasta kaivosta piti ottaa vesi, taivassuihkua ei tullut, taaskaan.

Naapurin tilallinen niitti heinää kaikessa rauhassa, johndeere hyrskytteli peltoa eestaas. Taitaa isäntä saada hyvät heinät pakettiin.


Että se siitä ukkosesta. Se siitä sateesta. Joku omituinen magneettikenttä on tällä kukkulalla kun myrskytkin sitä pelkäävät. Tai sitten minä olen epähuomiossa lukenut voimallisemmat loitsut. Milläköhän niihin voisi saada pientä lievitystä? Viime kesänä satoi kaatamalla toukokuun ja huhtikuun välisen ajan. Mulla on varmaan vähän säätämistä loitsujen ja manausten kanssa.

On aika ikävää jättää Äitikulta tänne kasteluletkuja vetelemään ja loitota itse jokunen tuhat kilometriä lomalle. Ostettiin me mammalle sadettaja, vähän ehkä helpottaa. Ja onneksi niin moni ystävä, tuttava ja naapuri on luvannut pitää mäkeämme silmällä. Moni on luvannut poiketa katsomassa ohikulkeissaan, kiitos kaikille huolenpitäjille jo etukäteen.

Mikä ihaninta, Siskolikka karauttaa tänne keräämään voimia tulevaan muuttoonsa. Minä ilolla sitä ajatusta kannatan! Olisipa soma rojauttaa reissussa epäilemättä rähjääntyvät luunsa Siskolikan lämmittämän saunan lauteille.


Maanantaille on kalenterissa kiitettävä määrä sovittuja tapaamisia, menoja ja kohtaamisia. Jännimmät hetket lienevät illalla. Toivoisin mahdollisimman monen blogini lukijan pitävän peukkuja kuuden kieppeillä pystyasennossa sillä silloin täällä lastataan hevosia.

En minä yhtään epäile, etteivätkö ne koppiin menisi, mutta mahtuvatko ne sinne? Mokomat laitumen lihottamat valaat. Täytyy vetäistä vaseliinia trailerin reunoille ja jollain kakkulapiolla sujutella muodollisesti pätevien ratsukokelaidemme liha(kse)t kyytiin.

Matka ei ole pitkä, mutta jokainen hevosten liikahtama metri Torpalta poispäin meinaa, että meidän lomamme harppoo saman metrimäärän lähemmäs.

Kuulostan ehkä kiittämättömältä mutta silti, kyllä tämä irtiotto tulee tarpeeseen. Se oli vuonna 2002 kun olimme viimeksi Iso-J:n kanssa kahdestaan reissussa. Nyt lähdetään neljästään. On jo aikakin. Perilliset ovat niin pitkään ymmärtäneet, kuinka me emme voi lähteä kaikki yhtä aikaa lomalle, kuinka voimme olla vain pari, kolme päivää reissussa. Siinä ajassa ehtii tekemään pikapiston etelään, sitten onkin jo kiire päästää kotivahti työreissulle.

Älä tulkitse tätä valitukseksi. Torppa on meille rakas paikka ja Koti. Mutta joskus pitää käydä kaukana nähdäkseen hyvin lähelle. Vai miten ne muumit nyt sanansa asettelivatkaan? Jotain tuommoista, ehkä?

Heinäkuu alkaa hikisissä merkeissä, eikä säätiedotus lupaa kummoisia muutoksia. Eikä tämä kuukauden Kilpisoturikaan nyt mikään varsinainen jäämies ole, vai mitä sanoo raati?

Jääkiekkohan on kovasti tapetilla näinä päivinä. Äijä Hjallis teki elämänsä Diilin ja näytti, että hänen tontilleen ei tulla ilmaiseksi hillumaan. Se on nyt hifkin värkättävä oma gardeninsa ja vastattava huutoonsa. Talven kiekkokierroksesta tulee mielenkiintoinen.

Talvi on onneksi kaukana, nautitaan kesästä, heinäkuusta, lomasta, kesätyöstä... kuka mistäkin. Kevein askelin kesää kohti, tahdin antaa tähän kuukauteen Kalpamies, Adam Masuhr.








sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kukamitähähmissä?


Koirapojat saivat purtavakseen vähän ronskimmat ja rouheammat luut, kummallekin ihan ikioma, reilu pätkä nautaeläimen sääriluuta. Meillä tuommoisia thingsejä ei syödä sisällä, vaan ne ovat ulkoruokintaan tarkoitettuja. Kumpainenkin ahersi omalla työmaallaan autuaan tietämättöminä ajasta saati sen kulumisesta. Joku meistä havahtui illan aikana hakemaan pojat sisään yöksi.

Viikonloppuun mahtuu niin paljon erinäisiä käänteitä, että on oikeastaan turha yrittääkään kirjata niitä ylös, ainakaan missään järkevässä järjestyksessä. Eihän tässä elämässäkään aina kaikki mene just ohjekirjan mukaan, aina sattuu ja tapahtuu.

No ainakin me syötiin hyvin. Perjantainakohan se oli, kun lähetin taas kerran Kanadaan lämpimiä ajatuksia pestoaineksia säveltäessäni. Hyvää siitä tuli, niinkuin aina. Älkää kertoko Perheelle, mulla on pikkuinen nokare vielä jemmassa jääkaapin perukoilla, aion liipaista ne nieluuni heti kun tästä koneelta pääsen pois.


Ukkonen on rajoittanut nettiaikaa ja sekoittanut pakkaa vallan vinhasti. Se on semmoinen juttu, että kun täällä kuuluu jyminää tai näkyy salamointia, koneiden piuhat ja kaapelit on syytä erottaa virtalähteistä ja vähän äkkiä.

Ukkostakin pahempi vitsaus on se pahuksen SIMS-peli jonka itse, omaa tyhmyyttäni asensin koneelleni. Nyt joudun aina ottamaan jonotusnumeron päästäkseni koneelle. Ja sitten vielä ukkonen kiilaa väliin.

Viikonloppuna on yritetty ennakoida tulevaa ja valmistautua monin eri tavoin tulevaan poissaoloomme.
Peetun hoitopaikka näyttäisi järjestyvän lähempää kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Nuorimmaisen paras kaveri ilmoitti hoitavansa Peetua ilomielin... käsittääkseni hänen perheensä on samaa mieltä.
Olisikin ihan huiman kiva juttu saada Peetu tuttuihin hoiviin ja kasvattajakin on kohtuullisen matkan päässä jos-jotain-sattuisi -tapauksia varten.

Yksi kivi sydämeltä on juuri vierähtämäisillään pois. En vielä sano että ON. Sillä mikään ei ole niin epävarmaa kuin varma. Pessimisti ei pety mutta nyt toivon totisesti vimmatusti olevani väärässä.


Valmistautuimme tulevaan pesemällä hevoset. Sörsselsson seisoi kuin sahapukki ja nautti jynssäyksestä ja vilvoittavasta vesisuihkusta. Häntä pestiin omenanhajuisella jouhishampoolla :D

Ja tälläkin kertaa se oli Töttis joka järjesti tilanteita ja vähän lisää tilanteita. Reaktionopeutemme kasvoi taas kerran potenssiin kymmenen ja nyt minä ja Nuorimmainen alamme olla varsin toimiva varikkotiimi. Se, että pesun kohde (Töttis) poistui oma-aloitteisesti paikalta, ei loppujen lopuksi ollut mikään iso asia. Hevonen haettiin takaisin paikalle ja jatkettiin siitä mihin jäätiin.

Viimeisen poistummiskerran jälkeen minulta keikahti kuppi nurin ja sanoin tammalle (ilmeisen varsin selväsanaisesti), että nyt riittää, helpompiakin tapauksia maailmasta löytyy enkä epäröi mokomaa otusta semmoiseen vaihtaa. Tehosi. Tamma seisoi pesussa ihan rauhallisesti ja antoi jopa suihkutella kaikki örkkimyrkyt nahkaansa ilman steppailuja. Hyvä. En olisi pystynyt hillitsemään itseäni enää yhtään pidempään.


Polkaisin iltalenkkinä pidemmän kaavan mukaan 20 km ja se oli hautovassa helteessä hyvä saavutus.
Sauna päälle ja nyt alkaa olla kypsää kauraa, kaatuu kohti patjaa ihan just.

Huomenna uutta haastetta kehiin.
Niistä enemmän huomenna.

Pysy kanavalla, missä lienetkin.


PeeÄäääs: tervetuloa lukijaksi HD, kuka lienetkin.