torstai 27. kesäkuuta 2013

Tulin vain kertomaan...


... että on tämä Torpanmäki kyllä ihme paikka. Kahta puolta tätä harjua sataa ja ukkostaa ja jytisee, tulee tulvaa ja maanvyöry, trombeja ja muita luonnon ihmeitä. Ja täällä vedellään kasteluletkuja mansikkamaallekin, etteivät aivan nääntyisi kuivuuteen. Mittari tököttää +32 lukemissa.

... että hevoset huilasivat tallissa pitkän päivän, vasta iltaruokien jälkeen pääsivät yöksi ulos.

... että tänään käytiin Iso-J:n kanssa kaupungilla syömässä. Päämiehen piikkiin. Oli niin harvinainen kutsu, että minäkin sonnustauduin mekkoon. Oli kyllä kivaakin ja ilolla otin kuskin roolin ja autonavaimet. On virkistävää tavata uusia tuttavuuksia.

... että lomareissu painaa päälle, mutta sitä ennen on mm. pakattava 5 mottia halkoja riiheen, tulivat tänään, mutta pinoamisen ilo jäi meille.

... että päädyin Canon 7D:n hankintaan. Tästä suurkiitos paikallisen Rajala Pro Shopin myymäläpäällikölle. Aikaansa, vaivojansa tai hermojaan säästelemättä kuunteli jaarituksiani, vastasi kysymyksiini ja jaksoi jopa koko session ajan teititellä minua. Ihana nuori mies! Lopullisen ratkaisun sinetöi käsiveskasta tiskiin kolistelemani objektiivi. Näytin sen ja sanoin, että tämän parempaan en pysty, tämä on kuin Tuhkimon kenkä. Se oli sillä selvä. Putkeni on hyvä, erittäin hyvä ja se pääsee oikeuksiinsa uudessa rungossa.

... että helteestä huolimatta ja ehkä juuri siksi, jaksoin pusertaa melko hyvän treenin, hoitaa muutaman juoksevan asian ja nukkua päiväunet.

... että tänään oli oikein hyvä päivä.

... että mansikat ovat makeita, isoja ja superhyviä.

... että yöllä saisi sataa.

... että nyt on pakko heittää siltakaadolla petiin.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Poikkeustila, erikoisjärjestelyt ja SIMS tuo viheliäinen vitsaus


Helleaamu aiheutti sen, että jokaisella askeleella hevosia laitumen riemuihin saatellessani, pääkopassa jysähti ikävästi. Matalapaine, hautova ilma ja kytevä ketutus.

Tällä asenteella lähdettiin aamuun. Eli jatkoin siitä mihin eilisillan turhautumisessa jäin. The Sims3 + Lemmikit -lisäosa. Lapsosen joululahja vuodelta 2012 ja kesäkuun 2013 loppu. Kainosti asennusta pyytävä lapsi. Syyllisyys. Se on kuulkaa Painajainen isolla ja vihaisella Peellä.

Loppujen lopuksi sain (Ihme!!) peliyhtiön palvelevasta puhelimesta päivystävän nörtin kiinni. Ottaen huomioon, että kello oli jo iltapäivässä, kyseinen asiakaspalvelun kukkanen kykeni jokseenkin älylliseen kommunikointiin. Selvisi, että eilinen asennusongelma oli kohtuullisen tunnettu probleema mac-käyttäjien koneissa ja siihen tulisi tuotapikaa vastaus ja toimintaohjeet sähköpostitse. Okei, täti kiittää ja toivottaa energiajuomalla elävälle nörtille hyvää päivän jatkoa. Olen varma, että kuulin linjalta vaimean röyhtäyksen.

Ja katso, ohjeet olivatkin sähköpostissani. Tottakai ne olivat englanninkieliset ja linkin takana. Ilmeisesti  peliyhtiöissä oletetaan, että kaikki pelejä latailevat tyypit vauvasta vaariin puhuvat, lukevat ja tulkitsevat sujuvasti nörttienglantia, ymmärtävät niiden hieroglyfien päälle.

Minä ymmärsin ja Lemmikit -lisäosa tuli oikein asennetuksi, kunhan olin ensin raahannut tietokoneen roskakoriin n kappaletta erilaisia foldereita ja restartannut tietokoneen uudelleen.

Nuorimmainen kiitteli vesissä silmin. Hänen joululahjansa oli vihdoin käytettävissä.
Köh. Omatunto tuskien roihuissa käryten vetäydyin toviksi lepäämään. Päänsärky ei suoranaisesti lieventynyt asennustiimellyksestä.


Koska päivällä paukahti lämpöennätykset ja meidänkin mittarissamme varjon puolella oli punainen tappi lukemassa +31°, päätimme siirtää hevoset talliin iltapäivän kuumimmiksi tunneiksi. Tuo uusi laidunlohko jossa pyylevät ratsumme kirmailevat, on täysin varjoton alue.

Ja siellä on paarmoja niin runsaslukuisesti ja monimuotoisesti, että hyönteistieteilijät voisivat suunnata lajikartoitukseen tänne. Takaan että tutkittavaa materiaalia riittää. Mukanaan saa viedä, ihan vaikka haavin täydeltä.

Hevoset seisoivat laitumella apaattisina paikoillaan, hikosivat ja olivat ankeita. Näyttivät oikein tyytyväisiltä päästyään viileään talliin. Vasta iltapuurojen jälkeen hölväsimme ne örkkiäismyrkyillä ja veimme lankkutarhaan yöksi. Siellä on syömistä kahden hevosen yötarpeisiin useammallekin yölle. Hirvet ovat jäljistä päätellen käyneet makailemassa nykyisellä laidunlohkolla ja minulla on turvallisempi olo kun tiedän, että hevoset ovat erotettu hirvistä sekä lankulla että sähkölangoilla. Eihän sitä ikinä tiedä mitä kesäyön inspiroittama hirvi saattaa keksiä.

Aamulla siirrän hevoset laitumeen mutta yön ovat vähän vähemmillä eväillä.
Saisivat olla muutenkin, mokomat valaat eivät taatusti mahdu traileriin ensi viikolla, sen verran massava runko kummallakin.


Hevoset vaikuttavat nyt sangen tyytyväisiltä elämäänsä ja saavat nyt olla yönkin ulkona.
Matalapaine yritti purkautua ukkosena, mutta kuten tavallista, se jäi meidän mäellämme suutariksi. Pari kertaa jyrisi ja satoi sen verran, että pihasoran päällimmäiset kivet kastuivat. Eli ei paljoa.

Iso-J palasi reissultaan ja toi Nuorimmaista ilahduttavat tuliaiset. Perhosten tainnutusainetta (jotain tymäkkää apteekkitavaraa) sekä ihan oikean jousiammuntavempaimen.
Tämä jousiammunta on kiinnostanut pientä robinhoodiamme jo kauan ja perhosten keräily on sekin Iso-J:n ansiota. Voin vain kuvitella kuinka parin vuoden päästä Äidin pikkuenkeli laukkaa tanakalla vuonohevosellaan kylän raittia pitkin ja ampuu jousella rusakoita ja muuta pienriistaa... jos ei ole juoksentelemassa pelloilla ja pientareilla haavi auki (kirjaimellisesti). Mitä isä edellä, sitä pienet perässä.

*huokaus*

Grillissä savustettu lohi oli niin hyvää, että sen jälkeen päänsärkykin katosi. Toimivampi se lohi oli kuin burana. Molempia kokeilin.

Tänään jätin väliin sekä salitreenit että fillarilenkit. Kumpiakin olen ahtanut edeltäviin päiviin melko ahkerasti. Eilinen kyykkypäivä ja fillarikymppi tuntuvat kyllä, siellä missä pitääkin.

Monessa asiassa on siis tänään ollut poikkeusjärjestelyjä. Ja ihan syystä. Alkuviikko on ollut ihan kiitettävän ohjelmoitu joten yksi tämmöinen löysä päivä tulee tarpeeseen. Mitä vähemmäksi aamukampa käy, mitä lähemmäksi loma tulee, sitä enemmän löytyy tekemistä, asioita jotka on pakko hoitaa ennen lähtöä.

Kamera-asiakin on vielä juupas-eipäs -asteella. En kertakaikkiaan osaa tehdä valintaa kahden eri mallin välillä. Molemmissa on puolensa, hyötynsä ja haittansa. Etunsa ja taakkansa. Kyllähän sekin ahistaa, jos upouusi seiskadee lentää gibraltarin apinoiden ryöstösaaliina jonnekin atlantin uumeniin. Ja kyllä sekin ahistaa jos lähden reissuun pokkarin kanssa. Ja ja ja.

Monta muutakin asiaa on vielä päätettävä. Peetupoijjaan hoitopaikka-asiakin on vielä ihan auki. Tarjokkaita on, kiitos kaikille, meidän pitää nyt vain katsoa mihin venytään ja mihin Peetu venyy.

Mietin sitä huomenna. Nyt menen nukkumaan. Ja tähän loppuun kuvasarja joka kertoo karua tarinaa mukaviattomien Lemmikkien maailmasta. Veli Winston jäi kiinni päihteistä!
Pioneja kuvaillessani kuului kiivasta kehräystä ja kas, kukas se siellä lojui ympäripäissään:

Kehrää ja kierii...
Leuat jauhavat....
Yhdet vielä ja shitten lashku...
Hupshista, katshos mammaa, mä vähän tähän torkahdin

Se on tuo minttu semmoinen päihde, että kiltit tupakissammekin ovat aivan sen orjia. Veli Miltonia saa harva se päivä nostella penkistä syrjemmälle, rojottaa siellä sorkat suorina ja kehrää. Oi tätä tapain turmelusta!

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.




tiistai 25. kesäkuuta 2013

Massahurmaaja tarjoaa seuraa


Eilinen oli helteestä ja paisteesta huolimatta alakulon päivä, hiirenharmaa ja hirmuisen pitkä.
Elli sai viimeisen kyttäyspaikkansa tilusten laidalta, kahden tuomen luota. Siellä se muutenkin tykkäsi turkki tuulessa hulmuten istuksia. Ja siellä oli hyvä odotella naapurin navettakollin kyläkierrosta. Pari kertaa kollin kierros osuikin ns. napakymppiin ja seurauksena yhteensä kuusi jälkeläistä. Pitkää ikää kaikille lapsille, mammakatti vahtii silmä kovana tekemisiänne!

Peetun lomahoito aiheuttaa päänvaivaa.
Varmana pidettyyn hoitopaikkaan tuli ilmeisesti ajankohtaväärinkäsitysten vuoksi tuplabuukkaus ja sinne menee sellainen koira, joka ei oikein viihdy toisen koiran seurassa.

Nassehan jää Äitikullan kanssa kotiin sillä Äitikulta haluaa varakorvat ja hälyyttimen (koiramegafoni). Peetua hän ei kertakaikkiaan uskalla ottaa vastuulleen, ei varsinkaan eilisen jälkeen.

Peetu on niin salamannopea ninja, että se livahtaa vähän turhankin vikkelästi ovesta ulos ja etupihalta on suora sihti tielle. Jos siellä löntystelee sauvakävelijöitä tai koiranpissittäjiä, Peetu on ottanut tehtäväkseen raportoida kulkijoista ja kipaisee tekemään tarkempaa tullausta. Viis siitä, että Ellinkin kohtaloksi koitunut kylätie menee vieressä.



Monta mukavaa lomakotia Peetulle on jo tarjottu, mutta valitettavasti olen joutunut vastaamaan niille kieltävästi. Tässä on pari mutkaa matkassa. Vaikka Peetu tulee kaikkien kanssa juttuun, se ei ole tottunut olemaan yksin. En tiedä, enkä viitsi ajatella, minkälaisen konsertin se pitää jäädessään kymmeneksi tunniksi yksin.

Toinen koira ei ole ongelma, ei kissat eikä hevosetkaan. Mutta yksinolo on paha. Kerrostalonaapurit eivät välttämättä ilahdu ulinakonsertista, ei vaikka se miten komealla vibraatolla vetäistäisiinkin.

Joten: jos ja mikäli tiedät Peetupojalle hoitopaikkaa, ole kiltti ja ilmoita. Paikalliset ja tutut tietävät yhteystietoni. Kommenttilootaankin voi jättää viestiä.

Päivän työlista vaatii kiireellisiä toimenpiteitä joten nyt kamat kasaan ja tien päälle. Uusi yritys katsastuskonttorille rekisteröintiasioissa, hevosten örkkimyrkkykaappi vaatii pikaista täydennystä ja pari muutakin hoidettavaa asiaa huohottaa niskassa.

Hellurei ja silleen, missä lienetkin!







maanantai 24. kesäkuuta 2013

Sellainen Elli


Elli on aina ollut oman tiensä kulkija.
Rasvamonttuprinsessa, villinä syntynyt ja villinä pysyi myös Torpalle muutettuaan. Ensin arka ja epäileväinen, sitten erittäin määrätietoinen ja vahvatahtoinen kissa. Ihmistä sietävä, muttei missään nimessä ihmisen Ystävä. Ei ainakaan siinä mielessä kuin minä tajuan ihmisen ja eläimen välisen suhteen parhaimmillaan olevan. Silti -ja siitä huolimatta- Ellillä on ollut oma paikkansa Torpan muonavahvuudessa.

Poistui ulkoilemaan vaikka sitten heittäytymällä toisen kerroksen ikkunasta.
Kahdet yllätysvauvat ja suuri hämmästys: mistä nuo oikein tuohon tulivat? Hyvä Äitikissana mutta kulkijan luonto veti uusille poluille kerta toisensa jälkeen. Siihenkään ei suostunut, että tulisi illaksi kotiin niinkuin Veljekset. Ei, Elli tulee kun siltä tuntuu ja menee kun on mentävä.

Tänään Elli makaa pahvilaatikossa pihalla.
Auto oli iskenyt keltaisen kuun aikaan yön kulkijaan, kolhaissut villiin sieluun ja sammuti nuo pienet hornanliekit kissatytön silmistä. Nätisti oli nostettu pihatiellemme.

Semmoinen oli Elli. Siniharmaa pieni Primadonna.