lauantai 22. kesäkuuta 2013

Tätä ei opeteta ratsastuskoulussa


Näin sitä mennään, laitumelta talliin. Tätä EI todellakaan yksikään vastuullinen vanhempi tekisi, ei varsinkaan itse lapselle ehdottaisi, eikä todellakaan itse punttaisi tytärtään hevosen selkään. Kaikki turvavarusteet puuttuvat. Myös suitset, satula, asianmukainen vaatetus.

Tästä kuvasta muuan järkevä ihminen pahoitti fb:ssä mielensä. Ihan syystä. Onhan tuo nyt ihan edesvastuutonta.

Kuva jatkuu niin, että tytär ratsasti suomenhevosen talliin ja jalkautui vasta hevosen karsinassa.
Näitä hetkiä ei voi kokea missään muualla kuin kotona, oman hevosen kanssa. Silloin kun luottamus on 120 %, kaikilla.

Ja silti voi moni asia mennä pieleen. Tämä tytär putosi omalta poniltaan vajaa vuosi sitten, tunnetuin seurauksin, ranteet kipsiin kuudeksi viikoksi.

Ei, minä jätän pumpulikääreet tämmöisenä kauniina kesäiltana pois ja annan ihmisentaimen nauttia hetken täydellisestä luottamuksesta, voitonriemusta ja villistä vapaudesta. Nuo viisikymmentä askelta hevosen selässä kantavat seuraavat viisikymmentä vuotta. Asia joka ei tule unohtumaan.

Anteeksi teidän kaikkien nyt mielensäpahoittavien puolesta. Tämmöistä tämä elämä joskus on, riskipeliä.

Tämä veneilijä sen sijaan saa rauhassa pissata kannelta eikä taatusti huku. Korkeintaan rysähtää pelto-ojaan ja saa mustelmia.

Näin meidän kylillä, äärilaidasta toiseen.

Kesäyö olisi kauneimmillaan, superkuu killottaa taivaalla ja päivä on ollut kaunis, hieno ja mukava.

Syötiin hyvin, savulohi on mitä mainiointa ja käytiin pitkällä ajelulla sitä ennen.

Torpalla kaikki hyvin, toivottavasti sinullakin. Missä lienetkin.

Hyvää ja leppoisaa illanjatkoa !









perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusta juhlimaan


Ruuhkat alkavat rauhoittua ja armas suvi suloisemme palasi taas lämmöllä ja auringolla muistuttamaan kesän riemuista.

Viikko on ollut vauhdikas ja toisaalta ihan mitäänsanomaton.
Remontti jäi eilen siihen vaiheeseen, että kaivaukset on nyt valettu umpeen ja pikabetoni olisi periaatteessa valmis seuraaviin toimenpiteisiin.

Remppafirma dokumentoi näköjään koko ajan mitä missäkin vaiheessa tehdään ja mikä on tilanne ennen seuraavan aloittamista. Valo- ja videokuvaa on taltioitu kaikissa työvaiheissa. Hyvä niin.
Betonin alle jäivät huolella väsätyt eristeet, kaapelisto ja varmaan paljon muutakin. Ja betonin päälle jäivät Veli Winstonin lämpystämät tassunjäljet. Pitäähän se valukin leimata. Meillä asian hoitaa kissa.


En ole vieläkään oikein päässyt yli kamerajärkytyksestä. Onneksi Äitikullalla on lähes käyttämätön pikkuinen canonpokkari jolla voi kuvailla kohtuullisen stabiileja kohteita. Niinkuin nyt näitä pioneja.

Kamerajärkytys on kieltämättä Kipeä Asia ja se sattuu sieluun saakka. Oikeasti tuli paha mieli. Yhyy.
Ensi viikolla selvinnee vakuutusyhtiön kanta siihenkin asiaan ja jos hyvin käy, pääsen kamerakaupoille ennen Hispaaniaan lähtöä. Olisi kieltämättä samperin ankeaa lähteä sinne pelkän pokkarin ja puhelinten kameroiden varassa.

Tiedän, että monet tekevätkin niin, mutta minulle kuvaaminen on jollain tapaa harrastus, vähän niinkuin toinen luonto tai ainakin tottumus.

Purin turhautumista eilen pitkään fillarilenkkiin ja mieli vähän tyyntyneenä mietiskelin asioita saunassa.
Terapeuttinen puhelinistunto mökkeilevän Nempan kanssa tuli tarpeeseen.


Enää ei oikeastaan tunnu missään. Pesto on tekeytymässä, kohta marinoin lihat ja laittelen monta muuta asiaa tekeille. Iso-J:n vanhemmat ja veli tulivat jokunen tunti sitten. Hyvä että tulivat, nyt on toiveissa saada savustettua lohta ruokapöytään. Apella on savustamishomma hanskassa ja lisäksi hän on piirikunnan paras muurinpohjalettujen paistaja.

Eilen oli pientä kahakanpoikasta marketin perunalaarilla. Saatiin kuitenkin niin reilut satsit, että piisaa isommallekin porukalle. Pöytään istahtaa illemmalla vähän yllätysvieraiden muodossa myös Iso-J:n aikuinen tytär ja Kelpo Vävy.

Tänään sovittiin hevosten kesäsulkeisista ja ne lähtevät Torpanmäeltä 1.7. Ehditään parina päivänä käydä niitä moikkaamassa ja sitten jäävät pariksi viikoksi työleirille. Yhtään ei harmita. Minä kaipaan vähän lomaa hevosista.

Kaksi vuotta ja yhden kuukauden ne ovat täällä olleet ja nyt tulee tervetullut irtiotto.
Tiedän, että ilahdun varmasti ihan kyyneliin saakka kun näen ne tutut pitkänaamat seuraavan kerran. Se on sitten joskus tulevaisuudessa se.


Tähän ei oikeastaan ole muuta sanottavaa kuin että eläkää nätisti juhannuksenakin, missä lienettekin.
Varovaisesti vesillä ja siivosti sisätiloissa.

Tämä ihana ikivanha perinneruusu vanhan mummolan mailta tuoksuu taivaalliselle.
Kesän tuoksu.
Life is good!


PeeÄäs:
toivotan lämpimästi tervetulleeksi uusimman lukijani, Heidin. Mistäs tiesit tänne tulla?


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hyvää iltaa -ja näkemiin!


Ei voi sanoin kuvata (aargh, taas tuo sana) tätä sieluni tuskan määrää, tätä tulenkatkuisen kitkerää katkeruutta, tätä sapenkirjavaa hapokasta vitutusta joka pienestä ihmisentyngästä huokuu.

Katsokaa nyt mitä se kurjenperhana teki minun uskolliselle canuunalleni!! Onko tuo reilua? Häh? Mitä pahaa minä sille kurjenriettaalle muka tein? Otin vain pari kuvaa. En häirinnyt, en mekastanut, en hälyttänyt bongarilaumaa apajille. Pari kuvaa vain otin, käppäilin takaisin autoon ja huristelin kotiin.

Ja kotona on katkeran kurjen pilalle nokkima kamera. Aiaiaiai tätä tuskaa.

Niin kuin minä mielelläni olisin vanhan, uskollisen ja monet polut kanssani kulkeneen vanhan canuunanruppanan pitänyt. Eihän tässä rouvakaan enää tuorein malli ole. Silti ihan soivia pelejä kumpainenkin. Ihan kuin se kurki olisi nokkinut käteni jatkeen irti. Ja varmaan oli joku paholaisen kätyri joka etänä tuikkasi sanonko minkä itämään sanonko minne? En sano. Se olisi manaus.

Shit happens. And then you´ll die.

Onneksi aamun lehdessä oli kerrankin virkistävää mainontaa.


Tässä ei turhia kaunistella vaan asiat sanotaan niinkuin ne on. Juhannusaattona emme. Piste.

Tänään torpan työmaalla ei ollut mitenkään erityisen rumia jätkiä, mutta ilmeisesti asiansa osaava eristäjämies. Jumalattoman pinkan hän sai finnfoamia ja ties mitä muita eristeitä survotuksi kraateriin. Pursotti ilmeisesti jotain lisäkettä (uretaania?) ja värkkäsi ihan täyden työpäivän ajan. Uskoni on luja, ettei tämä kioski lähetä ketä tahansa tunaria tekemään omia virityksiä ja luovia ratkaisuja.

Jotkut hassut ritilät siinä on nyt päällimmäisenä. Liekö sitten valun tukirautoja? Eivät kai ne lattialämmityshärveleitä laita betonin alle? Huomenna tulee sähkömies joka värkkäilee sähköt termostaatteineen ja muine kytkimineen. Ennen juhannusta on kuulema valu. Ja siitä reilu viikko alkaa pintatyöt.

Eli just silloin kun tämä revohka paistattelee nahkaansa Hispaanian lämmöissä, täällä kaakeloidaan. Just. Mun niin pitäisi olla neuvomassa miten se homma tehdään.

Tässä on kaakeli ja tehostemosaiikki.
Näyttää ihan supermauttomalta ja juntilta (huono kuva), mutta minulla on Visio jolla tuosta tulee ihan kiva. Ehkä.

Jos kaakeloijat eivät sössi ja kössi hommaa ns. kintuille.

Valinnan jouduin tekemään suuren kiireen kera, enkä täten pystynyt parempaan. Nämäkin olivat tilaustavaraa ja saapunevat lähiaikoina kaupunkiin.

Budjetti oli rajallinen joten tällä mennään, latin latia ei noihin tarvita omarahoitusta. Enkä kyllä usko, että elämäni laatu tästä paranisi merkittävästi vaikka olisivatkin jotain öykkärikallista käsinpuristeltua designkeramiikkaa.  Pukkilan mallistosta löytyivät.

Eniten jänskättää ladonta. Onnistuuko?

Tässä esimerkki osuuskaupan hyllystä. Tiililadonta kaakelille ja todennäköisesti kahden mosaiikkipalan levyiset rannut jollekin esteettisesti kivalle korkeudelle. Yksi vai kaksi rantua, se on vielä päättämättä.

Osuuskaupassa tuo samainen laatta oli puolet halvempaa kuin se, mikä otettiin toisesta kaupasta mutta uskon vilpittömästi Pukkilan laatuun.

Siskolikka sanoi, että ihan tulee mieleen navetan maitohuone tuosta kaakelista. Se on häneltä aika nätisti sanottu.

No, omanlaisiaan ruhojahan sitä käsitellään meidänkin kylppärissä joten ei se ajatus nyt niin kauas navetalta karkaa.

Ja lattiaan tulee musta laatta. Kuva on taas ihan p-aska, jos et tiedä syytä niin lue ensimmäiset rivit uudelleen.

Ei näytä mustalta mutta on se. Se, minkä oikeasti olisin halunnut, oli nätimpi ja mustempi mutta tuplasti kalliimpi. Tämän valitsemalla pysyttiin budjetissa.

Seuraava kohtuullisen haastava tehtävä on löytää joko musta tai valkea hana-suihkusetti ja lattiakaivo. Kuulema Hispaaniasta löytää ihan mitä vaan, joten panen toivoni siihen.

Saunaan tulee tummat paneelit ja hitusen vaaleammat lauteet. Ja vanha punainen tiiliseinä päällystetään uudelleen, vähän kivipintaa. Minua puhuttelee tämä savusauna-asia ihan kauheasti, semmoisen toivoisin joskus tällekin tilukselle kohoavan.

Toki riittävän kauas torpasta, ne kun tuppaavat roihahtamaan äkkinäisen ja/tai kaupunkilaisen käsissä. Sitä iloa en kyllä kyläläisille soisi. Sammuttajia ei taatusti siihen urakkaan löytyisi, palokuntakin toisi varmaan turhat rojunsa kokkoon ja asettuisivat rinkiin makkaratikkuineen.

Tehdään edes sisäsaunasta vähän sinne savusaunaan päin.  Ja vaikka leppälastuja käryämään kiukaalle...  no ei. Se oli vitsi.

Jotain tämän tapaista, ehkä. Mieluummin vielä vähän rosoisempaa ja mustempaa.


Kuten fiksut lukijat tajuavatkin, kuva-arkistojen aarteita tässä kuvapulan takia pengon. Voi olla, että kamerattomana kautena (joka ei toivoakseni kestä seuraaviin pyöreisiin kymmeniini) esittelen teille elämäni kuvat, ihan sieltä muinaishistoriasta lähtien. Arkistot auki ja scannerin kautta jakeluun. Tähän on tultu.

Eikä tunnu kivalta.

Tämä tältä päivältä, huomenna armo uus.
Nuorimmainen tulee kotiin ja elämä palaa taas normaaliin moodiin. On ihan outoa, miten hiljainen ja huomaamaton yksi lapsi on. Yleensä ne kaksi ovat nahistelematta noin minuutin, sitten se väninä jo alkaakin. Ja minä niin kaipaan sitä nahistelua.

Pitäisi kai jotenkin asennoitua juhannukseen? Miten? Sauna lämpiää ja varmaan kaikki syötävä kulkee grillin parilan kautta. Ehkä saadaan vihdoin puutarhakalusteet varastosta. Ja jos hellettä piisaa, syödäänkin ulkona.

Kaupassa olisi syytä käydä ennen Suurta Ryysistä. Auh.
Mukavaa illan jatkoa, missä lienetkin. Tässä vähän hirsiseinän mallia, en ole eläissäni nähnyt noin paksuja hirsiä. Paljoa en valehtele jos väitän, että yhden kyynärän on jokainen korkea. Vähintään.


PeeÄäs:
tänään tuli neljä tekstiviestiä lähettäjältä POLIISI: POLIISIN lähetys tunnuksella 'sejase' on noudettavissa R-KIOSKI 'sejase' 2.7.13 asti. Henkilöllisyystodistus ja lähetystunnus mukaan.

Toivottavasti siellä nyt on se rasti ruudussa, että henkkariksi käyvät vanhat passimme. Varmistin kyllä moneen kertaan, että ne uudet saadaan vanhoilla passeilla ulos.

Hassua tässä on se, että ärrälle on pari korttelinväliä pidempi matka kuin poliisin lupatoimistoon. Noh, ärrä on pidempään auki, arkena ja sunnuntaina. Ehkä tämä on edistystä ja kehitystä. Nopeasti ne kuitenkin tulivat. Ja meidänkin sormenjäljet ovat nyt rekisterissä :D












maanantai 17. kesäkuuta 2013

Paha Kurki


Nyt se on todistettu, sanonta Pahan ilman linnusta ja Paha Kurki ovat totista totta.
Näyttelystä palatessa tein skriik-jarrutuksen pellon laitaan bussipysäkille ja säntäsin zuumi pitkänä ottamaan elämäni ensimmäiset kurkikuvat.

Jäivät sitten sen kameran viimeisiksi. Tuo samperin kenokaula lähetti jotain pahoja virtoja autoon, koska kotona nostin kameralaukusta esiin hyvinpalvelleen canuunan... jonka näyttöruutu oli säröytynyt.  Ihan kuin olisi pitkällä nokalla kopautettu näyttöön. Ehkä tuo lintu jollain maagisilla taikavoimillaan sen teki. Tuossa hengaili näennäisen viattomana mutta pahoja hautoi.

Voi peehanan peehana, että osasi pientä ihmistä ahistaa.

Juuttaan uivelo!

Vielä enemmän ahistustani lisäsi tämänpäiväinen visiittini kahteen paikalliseen kamerakauppaan. Kyselin vähän hinta-arvioiden perään jos pakon sanelemana uuteen kameraan ryhtyisin. Rajalalla poika lateli auliisti tuotteiden hintoja sen kummemmin käyttöaikeita kyselemättä. Toisessa puodissa saikin jo kullanarvoisia vihjeitä.

Näiden kullanarvoisten vihjeiden jälkeen olin entistä enemmän sekaisin päästäni. En minä nyt oikeasti tiedä minkä kameran hankintaan ryhtyä. Himoamani 7D on kuitenkin jo neljä vuotta vanha malli ja sille on mitä ilmeisimmin tulossa uusi versio. Minulle esiteltiin uusi (?) 100D -malli joka oli ihan liian pikkuinen minun käteeni ja malli 700D joka istui näppii paremmin.

Mistä minä nyt tiedän mikä olisi järkevin kapistus minulle näihin räpsyihin.
Jos ja kun olen pakotettu sukeltamaan netin vertailupalstoille, menen vielä enemmän sekaisin. Siellä puhutaan jo semmoista hepreaa, että täti-ihmisellä menee päreet vintillä entistä vinompaan.

Auttakee te jotka kameroista tiedätte ja ymmärrätte! Canon on merkki, sillä kaikki putket ovat siihen sopivia enkä todellakaan lähde uusimaan niitä kun ei ole tarvis. Mutta olkaa kilttejä ja puhukaa suomea niin ettei tarvita kamerahifi -sanakirjaa ja googlekääntäjää avuksi.

Huollatin samalla kruununjalokiveni (superputki) ja tingin lisähärveleiden hinnasta vähän alennusta. Otin muutaman linssinsuojuksen ja jonkun linssiturvavarusteen, ihan vain vihamielisten lintujen varalta.

Ainoa ilo ja lohtu tässä kurkiepisodissa on se, että törmäsin tuohon pahuksen konkkapolveen vasta kotimatkalla. Olisi ehkä eniten maailmassa sylettänyt jos olisin aamulla näyttelypaikalla todennut laitteen hajoutuneen.

Kurjenmiekka, pahan eeltä tämäkin mokoma :(

Muuta mainittavaa tälle maanantaille on se, että Siskolikka pakkasi kiesinsä ja hurautti kohti muuttohulinoitaan. Kummipojalta jäivät hammasraudat. Tietää kiireellistä postituskeikkaa huomiselle.

Hevosille suoritettiin kaviohuolto ja Töttis sai hienon kalanruotoletin otsatukkaansa. Ei kuvaa. Sattuneesta syystä.

Remonttityömaalla puhallin hurisee ja putkimies ahersi omaa osuuttaan. Seuraavaksi sopii kai odotella sähkömiestä. Ovat he kyllä kiitettävän täsmällistä porukkaa, pisteitä ropisee rakennusfirman laariin. Suosittelen kyllä, kunhan loppukiitosten aika koittaa.

Satoi ja paistoi ja nyt näyttää yhdestä ikkunasta mustia pilviä, toisesta paistetta. Ota tästä nyt selvää.

Se on kuitenkin selvää, että tämä maanantai alkaa olla tässä. Lykkään loppuun muutaman kuvan näyttelyistä.

Pysy tarkkana, missä lienetkin. Ja varo kurkia!

Joko on mun vuoro, joko?
Vasen oikea ojenna koipea
Onko hyvä, onko? 
Taas marssitaan ja häntä heiluu
Laitan äkkiä viikset kuosiin
Taaksehan ne muut jää
Häkkieläin

PeeÄäs:
niin olin kiukuissani kurjen metkuista, että vasta äsken tajusin, että torpan nuppiluvusta puuttuu yksi. Sitten muistin, että vein Nuorimman aamulla leirille. Phuuh. En siis unohtanut häntä marketin pihalle.





sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kukin tavallaan, 'cuz yolo!

Sinivaleunikko

Eilinen voittoisa kotiinpaluu vaati kunnon juhla-aterian ja se meitä kotitorpalla odottikin. Oli ihanaa istua valmiiseen pöytään sillä Siskolikka oli ansiokkaasti toiminut varavaimona.
Rautakaupassa olivat tutut myyjät kuulema vähän katselleet 'uutta' vaimoketta, mutta huomaavaisesti jättäneet tyhmät kysymyksensä kysymättä.

Kuulen tänne saakka kuinka kylällä arvuutellaan kaupunkilaisten temmellyksiä.

Eilinen oli voittojen päivä. Niihin tunnelmiin on mukava silloin tällöin palata, mutta turha jäädä lillumaan. Jokaisessä näyttelyssä homma alkaa nollatilanteesta, puhtaalta pöydältä, uudet vastustajat ja hyvin usein uusi tuomarikin. Päivän kunto ratkaisee, joten ei tämä sertiputki mikään saavutettu etu ole. Ei ensinkään.

Päivän paras saavutus oli Teinin itsetunnolle tervetullut ylistävä arvostelu. Osaaminen ja onnistuminen ovat nuorelle ihmiselle itsetunnon peruskiviä. Onneksi niitä tulee nyt koiraharrastuksen kautta.

Voitonpäivän tappioiksi kirjataan kamera. Toivon vakuutusyhtiön suhtautuvan ymmärtäväisesti tapahtuneeseen vahinkoon, vaikka minulla ei olekaan erillistä laitevakuutusta. Voisin hyvinkin kuvitella, että semmoinen olisi tässä tilanteessa tarpeen.

Huomenna on käytävä kameranraadon kanssa asiantuntijaliikkeessä ja kyseltävä sekä korjausmahdollisuutta että hinta-arviota uudelle 'vastaavalle' laitteelle. Ne ovatkin mielenkiintoisia tulkintoja mikä on ostohinnan ja päivän arvon suhde.

Tämän aarteen päivän arvo on mittaamaton. Äitikulta älysi lepopäivän perimmäisen ajatuksen ja vietti laatuaikaa varjossa ristikkoa ratkoen.

Aurinko paistoi tänään niin pistävän polttavasti, että viisas hakeutui varjoon. Me muut emme.

Kaikenlaista pientä ja isompaa värkkäilykohdetta oli taas kertynyt. Monta päivää kun sataa ja sitten tulee lämmin, suorastaan kuulee kuinka ruoho hyppää ylös ja nurmi reuhahtaa äkkiä ruokottomaan kuntoon.

Siispä koneet tulille ja pojat hommiin. Kaikki mikä pärisee ja pörisee on kuin seireenien kutsu miehille. Yleistän. Ihan tahallani.

Poikkeukset pitäkööt nyt suunsa kiinni.
Tässä yksi juniorijääkiekkoilija nauttii maalaiselämän pärisevistä iloista. Tuo vanha kylätienpätkä on kuin luotu jäähallin jääkoneen, Zambonin, kuskille harjoittelualueeksi. Ja vaikka pojasta ei zambonikuskia tulisikaan, osaapa senkin homman. Tämäkin kummien velvollisuus on nyt täytetty. Penska osaa ajaa nurmea niin, että tulee tasaista ja hyvää jälkeä. Iso-J mittasi tulitikulla, että sänki on tasaista ja jälki virheetöntä.

Kukkia ja sidontaa
Torpan etupihalla reuhottaa tuommoinen mikälie töllinruusu, vihulainen pahinta laatua. Toisella laidalla korkeutta kasvaa vanhan mummolan mailta tuotu valkea syreeni, toisella laidalla punavalkoraidallinen kirjoapteekkarinruusu. Nämä sitkeät ja sinnikkäät perusruusut kasvattavat aivan tolkuttomat juuriversot ja retkottavat valtoimenaan. Mitä enemmän niitä leikkoo, sitä hullumpina kasvavat. Päätimme niputtaa koko höskän. Ensin tiuhasti tukikeppejä ja sitten puutarhurinnarua. Ja koko roska on nyt ahistettu naruihin. Jokaikinen verso ja oksa, joka tuosta muodostelmasta poikkeaa, kokee saksien välittömän napsautuksen.

Alta löytyi lupaava akileijakasvusto, pari päivänliljaa ja mantsuriankärhö. Voi sitäkin kiertolaisparkaa.
Moneen paikkaan olen sen jo ehtinyt istuttaa, ylöskaivaa ja siirtoistuttaa. Eikä sen kotia ole vieläkään löytynyt.

Akileija, nimisäle deleted


Tässä yritetään ottaa kuriton ruusu hallintaotteeseen. Huomatkaa pyhäpäivän eleganssi, landelooks -tyyli puhtaimmillaan.

Siskolikka sai sentään urheilusuoritteitakin tehdyksi, polkaisi vakiolenkkini, 11 km ja metrit päälle. Kiitteli miten nopsa sininen hybridihirviökiiturini onkaan.

En kyllä ihmettele, että hänellä homma joutui tänään. Onneton ihminen oli nimittäin edellisen lenkin polkenut Nuorimmaisen fillarilla joka on muutaman tuuman pienempi kuin minun maantiekiitäjäni.

Minä pidin salivapaata eilisen ja muissa aktiviteeteissa kului tämäkin päivä.

Nuorimmaisen kanssa treenattiin Sörsselssonin juoksutusta. Ja se hommahan alkaa sujua. Liinassa juoksutus on semmoinen taito, jota ei opita ratsastuskoulun tunneilla eikä välttämättä ratsastusleireilläkään.

En väitä itsekään olevani mikään mestari, yhtään opetustuntia en ole aiheesta saanut. Sen mitä olen oppinut, olen oppinut osaavampia katsoessan. Itse liinanpitäjänä ollessani toimin hevosta kuuntelemalla ja seuraamalla. Omista virheistä on turha hevosta moittia, kehuja ei kannata pihtailla. Niin pitkään kun sisätakajalka liikkuu ja on juoksuttajan hallinnassa, homma toimii suunnilleen niinkuin pitääkin.

Edesmennyt Herra Harmaa oli mestari. Se juoksi ympyrää ilman liinaa, vapaana. Vaihtoi askellajin ja suunnan kun pyysin. Ainoa vaikeus (minulle) oli oppia oikeat englanninkieliset termit. Onneksi eräs hevosnaisystäväni oli syntyperäinen britti ja näytti miten ja mitkä käskyt tarvitaan.

Sörsselsson on ihan oman 'opetukseni' tulos, mutta tänään olin ponista hetkittäin hyvin ylpeä.
Hienoja ja nättejä siirtymisiä käynnistä raviin, takaisin käyntiin ja seis. Pysähdyksestä raviin ja sitten käyntiin.

Homma sujui niin hyvin, että Nuorimmainen pääsi liinanpitäjäksi ja minä avustin tarvittaessa. Kyllä tästä vielä omalle työlle jatkaja löytyy.

Tämä huima hyppi ihan issekseen, ei tarvinnut kirittää eikä hoputtaa. Paitsi muutamia kertoja Iso-J kävi käskyttämässä jätkät sohvanpohjasta pihalle.

Sohvan vetovoima on ihmeellinen. Joko nuo nuoret kollit lojuvat ameebamaisina klöntteinä sohvalla tai sitten hyppivät kuin gasellit. Ei taida löytyä semmoista tasaista vireystilaa ollenkaan. On tai off. Ei välimuotoja. Asiasta kysyttäessä vastaus on: 'cuz yolo. Koska elät vain kerran.

Hmm... koska elän vain kerran. Asiaa voi tarkastella monelta kantilta ja teini-ikäisen versio on ehkä kaikkein fiksuin.
Aikuisena asennetta häiritsevät monet velvoitteet, velat ja sitoumukset. Ei voi elää ihan niin täysillä kuin ehkä vapaammat voivat.

Onko se mielen vapautta? Onko se ajattelun vapautta? Onko se vain huoletonta nuoruutta? Upeaa kuitenkin.

Upeutta on kohtapuoliin luvassa pionipenkissäkin (alakuva). Nekin elävät vain kerran, hetken. Toivottavasti sen ohikiitävän kukintahetken aikana täällä on a) sateetonta b) toimiva kamera.

Nuorimmainen lähtee huomenna muutamaksi päiväksi leirille ja Siskolikka pakkaa pojat ja palaa takaisin kaupunkiin. Pojat lähtevät Hiittisten saaristoon mökille. Se on vuorovuosina yksinäinen joulu ja yksinäinen juhannus niinkuin monessa muussakin perheessä. Siskolikka on kahden vaiheilla tullako tänne takaisin vai jäädäkö kaupunkiin.

Mukavaa pyhäillan jatkoa, missä lienetkin. Nauti elämästä, 'cuz yolo!


PeeÄäs, remontti jatkuu huomenissa. Putkimies tulee ja sähkömies tulee ja sitten varmaan jo uutta lattiaa valetaan. Rempassa torppaan tulee toinen vessa ja sen varalta Iso-J kaiveli lattiahiekan alta viemäriputket esiin. Putkimies tekee tarvittavat muutostyöt ja kas, sekin arjen aamuruuhkan sujuvuutta edistävä ylellisyys on taas askeleen lähempänä.