perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pe-pe-poranterä-perjantai


Näin. Herätys oli kello 7 joka -tiedän hyvin- on oikeasti töitä raatavalle kansanosalle jo lounasaika. Pääsin sängystä ylös 7.20 ja minulla oli 10 minuuttia aikaa sonnustautua raappahousuihin (talliverkkarit) ja rötväpaitaan (tallipaita), kauhoa kuontalo jonkinlaiselle sutturalle ja napsauttaa kahvinkeitin päälle. Juuri kun lipokkaat sutien kaahasin (sivuluisussa, luonnollisesti,  koska unohdin kytkeä sähköpaimeneen virrat) kanalan kautta talliin, ajoi pihaan Poramies. Minuuttia myöhemmin torpan aamurauhan rikkoi tärykalvoja kuumottava piikkausporan ääni.

Tavoitteenani oli saada Töttis Mielensäpahoittaja aitaan ennen Poran aamufanfaaria, mutta myöhästyin vähän. Se on kuja on kuulkaa vaikeusasteeltaan haastava tehtävä. Hevosten lankkutarhan ja lammasaidan välinen kuja on noin metri ja se on sivuttain tanssahtelevan hevosen kanssa hetkittäin kapea. Etenkin kun toiselta puolelta tulee räväkkää räpsyä sähköaidasta ja toisella puolella hölkkää määkivä kolmen bääbän trio; Älymyspoistumusmeistäon.  Hyvä puoli asiassa on se, että Töttis ei hypi yläpystyä vaan hätäilee takaa kuuluvan, näkymättömän vihollisen, Poran ääntä.


Noh, tämähän on vain johtajuuskysymys ja sekin saataneen kuntoon joko satasen tuntitaksalla urakoivan 'hevoskouluttajan' avulla tai (näin vähäisen pienyrittäjän tapauksessa) omin neuvoin hitaasti kiiruhtamalla. Otetaan sitä kujaa niin monta kertaa etuperin ja takaperin ja otetaan vaikka sotilassoittokunta pasuunoineen Karjalaisten laulua paukuttamaan.  Nythän ne joutavat kun varuskunta lakkautetaan.

Kyllä Töttis sen kujasemme vielä malttaa nätisti askeltaa. Ratsainhan se kuja ei ole mikään The Issue, ei vaikka oma jalkaterä ottaisi aitaan kiinni. Monesti on ottanut ja melkein olen suistunut satulasta. Sen siitä saa kun ei osaa pitää edes jalkoja oikeassa asennossa, ukkovarvas kohti menosuuntaa...

Tita (ja pari muuta lukijakunnan puutarhahörhöä) ymmärtää tämän kuvan nähdessään mikä ilokepukka siinä törröttää. Kyllä!  Meconopsis betonicifolia, Sinivaleunikko.

Voi riemua! Kolme minä ostin pari vuotta sitten ja tämä yksi löysi vihdoin tiensä mullan alta ihmisten ilmoille. Ne kaksi muuta eksyivät matkalla.

Voihan se olla, että Äitikulta on ne kaksi muuta nyhtänyt kitkiessään pois, epäilyttävästi ohdakkeeltahan tuo näyttää.

Jos minulla olisi vuorokaudessa enemmän tunteja ja parempi hyttyskestävyys, olisi kitkenyt ja kuokkinut, leikannut ja siirtoistuttanut monta kasvia. Nyt tyydyn vain ohikirmatessani nyhtämään voikukan ja nokkosen sieltä täältä. Isompiin kyykkimissessioihin ei riitä aika eikä motivaatiokaan.

Syksyllä minä otan oikeasti yhden viikonlopun omaan käyttöön ja käyn ajatuksella läpi kaikki perennaistutukset. Siirrän sen mikä tarvitsee paremman paikan ja pelastan ne mitkä kipeimmin lisätilaa kaipaavat. Sinivaleunikkoihin tai pioneihin en koske.
Ne jotka selvisivät tähän kesään, saavat pysyä niillä sijoillaan. Matkalla kadonneille heittelen kepeät mullat ja ostan vaivihkaa uusia.



Päivän teemaan sopi myös hyvin Bad Hair Day (kiitos Tita tästäkin loistavasta termistä) ja sitä symboloikoot nämä pulsatillat (kylmänkukat). Niiden habitus kukinnan jälkeen on jokseenkin räjähtänyt. Suunnileen samassa kuosissa oli oma kuontaloni kun aikani Poran ulinaa kuunneltuani päätin siirtyä nauttimaan lihan iloista kuntosalin puolelle. Esikoinen opasti eilen miten tehdään hieno kalanruotoletti ja semmoisen minäkin punoin oikealle olalleni rötköttämään.

Ne lihan ilot olivat sitten ihan tiivistä penkkipunnerrusta höystettynä erinäisillä vipunostoversioilla ja ranskalaisella versiolla. Vielä vähän jungle cable -rimpuilua ja roima setti vatsalihastyötä. Sen session jälkeen ei mikään potuttanut, ei mikään ahistanut. Ei edes parkkihallin puomilla harhaillut rouvashenkilö joka jätti kipponsa parkkiin siihen puomille ja etsi maksuautomaattia kaikista suunnista. Otin levon kannalta ne minuutit siinä odotellessani.

Kun kurvasin takaisin torpalle, piha oli ihanan autio ja tyhjä. Ja ihana hiljaisuus leijui torpan pihan yllä. Se hetki oli puhutteleva. Vain ruma ja ärsyttävä jätelava komeili edelleen keskellä pihaa. Päivän saaliina sinne oli kärrätty nippu kaikenlaista rautaroinaa ja oletettavasti lattialämmityskaapeleita.

Vaikka nämä lukuisat remonttimiehet, Poramies ja muut jantterit ovatkin remontin kannalta oleellisen tärkeitä yksilöitä, minua silti pännii ihan älyttömästi tämä koko härdelli. Tiedänhän minä, että rempan jälkeen luvassa on paljon huolettomia vuosia remontoiduissa neliöissä. Uutta ja nättiä. Helppoa ja toimivaa. Mutta silti. Ottaa päähän tuo autoralli, ventovieraiden ihmisten parveilu ja se, että aina pitäisi olla tietämässä kaikesta kaikkea. 

Pätkääkään ei nappaa kaakeleiden tai vessanpytyn valinta, ei kaapistojen miettiminen tai pöytäpintojen iskunkestävyys. Miksei voi olla olemassa valmista kuvastoa josta vain klik-klik -naputellaan kiva, kivempi, kives, mulletoi?! Joku muu sitten pähkäilee kalusteiden menekin, koot, kokoonpanot ja toimivuuden. Laskee kaakelien neliöt ja sovittelee passelit lauteet. Mä valkkaan tyylin ja värin, joku muu tekee sen oikean työn, jookos?

Älkää tuomitko minua kiittämättömäksi. Sitä vartenhan sitä ruokotonta kotivakuutusta maksetaan, että on sitten turva ja resurssit hädän hetkellä. Se ei valitettavasti taida korvata sieluni karstoittumista?

Minä olen sosiaalinen erakko ja kotirintamanainen, kaipaan rauhaa ja yksityisyyttä. Ja kotini takaovea. 

Upeita yksilöinä, mutta massaan ne hukkuvat

Iltapäivällä kysyttiin kuitenkin lisää hermoja. Piti saada koko tämä Perhe ahdistettua samaan valokuvaamoon passikuvien merkeissä. Meidän perhe elää ilmeisesti kahdella eri aikavyöhykkeellä. Minä tottelen valtakunnan virallista aikaa, Iso-J:lle on suotu kaikki maailman aika ja maailma pyörii hänen tahdissaan. Perilliset surffailevat sujuvasti siinä välissä. Matka kaupunkiin sujui minun yksinpuheluni (saarna) säestyksellä eikä ilmastointakaan olisi tarvittu, tunnelma autossa oli jäätävä ilmankin.

Ehdittiin Rajalalle (taktinen veto) viittä minuuttia vaille viisi jolloin pulju meni kiinni. Taaskaan se kuvaajajannu ei osannut ottaa minusta nättiä passikuvaa, mustavalkokuva on armoton. Ruma. Valju ja väritön haahka siellä kuvasta mulkoili, vaikka niin panin huulipunaa toisenkin kerroksen. Ja siloittelin tukkaa karstoilla ja keritsimillä.

Siinä kuvien valmistumista odotellessa oli aikaa valuttaa kuolaa 7D ja 5D MARK III -kameravalikoiman äärellä. Voi miten hyvältä semmoinen runko tuntuikaan käsissä, oi miten ihania ne kaikki linssit olivatkaan. Oli siellä semmoinenkin luuppi jolla on painoa 15 kiloa ja hintaa tonni per kilo. Kätevä reissukamera?

Ruokakaupan kautta kotiin ja kukin omiin hommiinsa.


Kun hevoset olivat tallissa yöpuulla, hiihtelin Nuorimman kanssa saunaan. Idylli oli ihana. Vastaleikattu ruoho, naapurin peltoon levittämä liete ja sireenin tuoksu. Musiikkina epävireinen sääskikuoro. Silti, mieli lepäsi. Sielu lepäsi. Ja liha lepäsi. Varovasti venyttelin, linimentillä lievittelin. Armoa aamulle anelin.

Huomiselle on yhtä sun toista ja ainakin osa haudoista pitää käydä laittamassa kesäkuntoon. Säästän isovanhempieni haudan Siskolikan kunnostettavaksi, hoidetaan ensi viikolla kun hän tulee minilomalle. Ja muuten treenataan ihan useampana päivänä. Siinä hullu toistaan yllyttää :D

Nyt on oikeastaan aika hyvä olla. Kello käy puolta yötä ja voin kuitata itseni petiin kohtuullisen hyvin palvelleena. 

Juhannusruusu aloitti tänään. Ei millään riitä kukkia juhannusviikolle. Kesä painaa ohituskaistaa ohi.

Näin tänään. Huomenna täällä huutaa imuri ja minä. Pora pitää ansaittua vapaata.
Ole kiltti omillesi, missä lienetkin!




 


 









torstai 6. kesäkuuta 2013

Ky-ly-mä !


Aamu oli järkytys. Ulkona olikin kylmänpuoleinen tuuli ja vaivaiset +14°. Harvoin ovat hevoset kipittäneet niin kiivasta ketkaravia kujaa pitkin laitumelle kuin tänään, minä annoin suunnan ja tahdin koska itse meinasin jäätyä juoksuun.

Eipähän tarvinnut tänään pohtia hevosten päivälepotaukoa tallin viileydessä, sitä ei tarvittu.

Bäbättimillä ei taaskaan ollut mitään viisasta tai lohdullista sanottavaa, vaikka kuinka yritin maanitella. Pelkkää räkäistä kurlaamista suoraan märehtivä elikon syövereistä.

Tarvittiin lähes täysi pannullinen sumppia ennenkuin järkikulta liikahti jähmeästä off-tilasta jonkinlaiseen älylliseen toimintaan. Totesin, että nyt on ainutlaatuinen tilaisuus käväistä kaupungissa ja hoitaa pari asiaa (ja käsitreeni) kaikessa rauhassa pois.

Kotimäellä ulkona tuli kylmä ja sisällä meni kuulo.


Rempassa on nyt meneillään purku. Eilen lähtivät seinien paneelit, saunan lauteet ja seinien kaakelit. Ei tule ikävä. Tänään reipas purkupoika jytyytti tuommoisella ylemmän kuvan hirvityksellä betonia päreiksi ja kärräsi pihassa lojuvalle vaihtolavalle kymmeniä kottarikuormallisia. Että minua vetuttaa se lava. Ruma kuin piru ja keskellä pihaa, med mera...

Tänään särki saunan ja pesuhuoneen lattian, huomenna on tämän etummaisena olevan eteistila/apukeittiö/kodinhoitohuoneen lattian vuoro. En tiedä miten syvän kraaterin hän tuohon aikoo räjäyttää.

Ilolla ihastelin seinäpaneelien takaa paljastuneita komeita vanhoja hirsiä, niissä ei todellakaan ole mitään moittimista. Se joka on torppamme elintasosiiven aikanaan rakentanut, on ollut kaukaa viisas. Kyseinen sivuvaunu on tavallaan hivenen irti talon alkuperäisestä rungosta. Eli jos kun näissä neliöissä sattuu vesi- tai viemärivahinko, se ei tuhoa ensimmäisenä hirsiosaa. MOT.

Kissan kesäpäivä on autuas
Vietimme Nuorimmaisen kanssa mukavan, kohtuullisen leppoisatahtisen iltapäivän. Käytiin kirjastossa ja vähän myöhemmin käytin Äitikultaa taimiostoksilla kylän monitoimikioskilla. Se on semmoinen paikka, josta saa kuulema maakunnan parhaat munkit. Eikä kesäkukissakaan ole moittimista.

Saa sieltä paljon muutakin mm. jykevät kauralyhteet joulun aikaan. Lisäksi se on kylän tietotoimisto. Ainakin kaikki paikallaolijat tuntuivat tietävän mihinkä pihaan sieltä amppelikukkia lähti, suulain ukkeli kyseli jotta mikäs remontti se on tekeillä... Ovathan ne juuttaat jo kuitenkin haastatelleet kylällä lounastavan remonttijantterin joten tietävät tasan tarkkaan mikä on tämän remontin motivaatio.

Eilen haettiin kaupungista hyötykasvien taimet, nämä tomaatit ja kurkut sun muut. Äitikulta jätti tänä keväänä taimikasvatuksen vähemmälle ja lopulta huomattiin, että ei hitto, meillä ei ole mitään taimia valmiina. Chilitkin unohtuivat häneltä jonnekin eikä sittemmin löytyneistä ruippanoista tule satoa tänä kesänä.

Tosin, taidan aliarvioida kesän mahdin. Onko ennen nähty, että näillä korkeuksilla on juhannusruusut kukassa samalla viikolla kuin sireenit, kesäkuun ekalla viikolla? Laukat kukkivat, ensimmäiset liljat availevat nuppujaan ja ainakin yksi pioni kukki jo. Unikot aloittelevat myös.

Pihalla saa juoksuttaa kameraa uutterasti mikäli mielii ikuistaa edes osan kukkivista.

Jo haalistuneet siniset sireenit
Lumipalloheiden vimmainen kukinta
Helmipihlaja esittää palmua

Illan vanhettua puoleen yhdeksään Iso-J ja Esikoinen kurvasivat sora ropisten pihaan. Olivat rymynneet Raatteen tiet ja muut talvisotamestat. Ja kauppaakin oli tehty. Nyt on hyvä. Perhe on koossa ja kasassa ja tuttu Pikkupentele... Perillisten nahistelu kiristää hermoa ihan entiseen tahtiin.

Huomenna on pakko ahistaa tämä lössi passikuviin sillä meille on varattu maanantaina ajat passien uusimista varten. Siitä mahtaakin tulla mielenkiintoinen souvi. Meinaan, että kenelläkään meistä EI ole voimassaolevaa passia eikä mitään virallista henkilöllisyystodistusta. Ajokorttihan ei ole virallinen henkkaripaperi vaikka se onkin poliisiviranomaisen myöntämä dokumentti.

Tuhtien eväiden lisäksi mukaan otetaan kelakortteja, vanhat passit, nippu vanhoja sähkölaskuja ja lasten neuvolakortit ja täyskäden kruunuksi vaikka parit pysäköintisakkolaput. Ehkä Rouva Passiviranomainen niillä uskoo, että ollaan ihan syntyperäisiä suomalaisia ja meille voi passit myöntää.

Muutenkin tässä alkaa olla ohjelmaa päivälle jos toisellekin ennen reissua. Muistin tilata hevosten pedikyyrinkin. Enää pitäisi muistaa kaikki sovitut ajat ja tapaamiset. Siinä ei paljoa hatara muisti auta jos hukkaan puhelimen. Sen muistissa on nimittäin kaikki olennainen tieto. Nyt ei parane manata eikä varsinkaan munata. Toivotaan pitkää ikää omenapuhelimelle joka toistaiseksi käy ja kukkuu vaikka mulahtikin hevosten vesipaljuun.

Tämmöistä tänään, huomenna uskon tuntevani hauisteni olemassaolon ja löytänen pari muutakin orastavaa lihasta. Olo on kuitenkin mitä mainioin ja tämän mainion päivän kruunaa (vielä toinen) kipollinen suklaista mokkajäätelöä...

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin! Muista villasukat.

Ihan ite puin päitset päähän...


PeeÄäs: että tämä Bloggeri on sitten ikävä. Minä niin mieleni pahoitin kun yritin vielä yhtä kuvaa lisätä, mutta jostain syystä tämä blogialusta haluaa ängetä sen kuvan ylimmäiseksi. Kokeilen vielä kerran. Jos tässä alapuolella ei ole kuva-arvoitusta, se on sitten tuolla yläreunassa. Tehtävänä on etsiä kuvasta hevonen. Löytäjä voi onnitella itseään.



No kappas, siihenhän se tuli... etsipä sinä kuvasta hevonen. On se siellä :D



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ground Zero




0






Eipä tähän kuvia ole ja tuskin tarvitaankaan. Yläpuolella komeileva nolla on tuttu sekä Euroviisujen pistesaaliista, vastustajan verkkoon tehdyistä maaleista sekä loton voittosummasta. Usein se on tuttu myös pankkitilin saldosta. Nyt on kuitenkin ensimmäinen päivä ikiomassa ground zerossamme.

Kello kilahti kahdeksan ja pihaan jyrysi heppua kolmella autolla. Tuli vesijohtomies joka taiteili vedet remonttiosasta pois. Tuli sähkömies joka kikkaili sähköt sammuksiin. Tuli piällysmies joka katsoi hommat alulle ja tuli purkumies joka riipii ja raastaa puupaneeleita irti. Saunan lauteet lähtivät jo.

Sitten pihaan möyrysi kuorma-auto ja jätti vaihtolavan. Ruma kuin vanhan kehnon persaus ja kohta täynnä purkujätettä.

Koirat ja kissat ovat ihmeissään kun vakioreitti ulos onkin tukittu pakastimella ja kissanvessalla.


Tämän kuvan pysähdyin nappaamaan eilen iltalenkilläni. Ajelin tutun tunnin lenkin ja kilometrejä kertyy jokunen metri päälle 20. On ehdottomasti suosikkireitti, parhaassa kohdassa molemmin puolin tietä on laitumien täydeltä lempeitä lehmiä. Eivät ne kannusta eivätkä huuda heiaheiaa mutta minä tykkään katsella niiden lepäilyä.

Auringonlasku oli punaisista punaisin. Kuvanottoaika on n. 22.30.

Iso-J ja Esikoinen lähtivät työreissulle, tulevat torstaina illalla. Minä, Nuorimmainen ja Äitikulta jäätiin talonpitäjiksi. On tässä pitäminen etteivät pura koko höskää. Takaovenkin meinaavat nostaa pois paikoiltaan siinä vaiheessa kun betonin särkeminen alkaa.

Toinen koirista, oletettavasti Nasse, hämmentyi aamuhässäkästä niin, että murjaisi kunnon jöötin tuvan matolle ja Elli syöksyi taas traagisen hyppynsä yläkerran ikkunasta. Saas nähdä palaako ja milloin palaa.

Sen mä vaan sanon, että silloin kyllä tapahtuu ja äkkiä kun vakuutusyhtiölle tehdään remonttia. Itse kun olisi työpiällikkönä, saisi varmaan rukoilla ja anella luuri tulenhehkuisena loimottaen työmiehiä hommiin. Nyt sitä vaan katselee, että aha, vai tuolleen se tapahtuu.

Eipä silti, olihan mulla tallinrakentajanakin niin kellontarkka eläkeläinen, että ei ole ennen nähty.

Elämä nollapisteessä jatkuu. Remontti jatkuu. Raportoin lisää. Kaapistoja purkaessa ilmaan levisi tuttu ja aina yhtä puistattava likakaivon katku joten ihan aiheesta tuolla oven toisella puolen nyt mesotaan.

Hei hulinaa! Nyt lähden mielelläni kaupunkireissulle. Vastentahtoisesti pidän välipäivän liikunnasta, semmoinenkin on pakko sietää. Huomenna sitten elpynein lihaksin käsitreeniin.

Mukavaa päivänjatkoa, missä lienetkin.






tiistai 4. kesäkuuta 2013

Valmistautuminen


Päivä 1 ennen remonttia on ollut aamusta alkaen kuuma ja aurinkoinen, nyt jo yli 30°C.
Ohjelmassa on ollut remontoitavan kohteen tyhjennys ja kamojen uudelleensijoitus.
Ällistyttävä määrä kaikenlaista kodinhoidollista roinaa, kamaa ja sekalaista sälää sitä tuleekin säilötyksi kaappeihin ja laatikoihin. Olihan tuo jo aikakin tehdä romppeiden inventaario ja tyhjennys.

Perin ärsyttävää löytö oli pussillinen pesupähkinöitä, jossain hörhöpuuskassa olen semmoisiakin tullut hankkineeksi. Nyt se oli sekalainen limainen klöntti. Ilmeisesti päälle oli joskus tirahtanut tippa huuhteluainetta ja tämä yhdistelmä on varsinainen sekasikiö jossa ekologinen kohtaa keinotekoisen.

Nyt kun näen 'elintasosiiven' karun paljaana, näen myös selvästi kuinka kipeästi se onkaan kaivannut vähintään pientä pintaremonttia. Remontti tehdäänkin nyt sattuneesta shitgatesta johtuen perusteellisimman kautta.

Tuosta rempasta ei selviä valkoisella maalilla. Olkoonkin retro miten tahansa muotia tai über hip ja cool, en totisesti enää jaksa katsella kaakelitrendejä vuodelta 1985... yrjönruskeaa ja aneemista beigeä 'hillityin bambunlehväkuvioin'... puupintoja ja virttyneitä kalusteita.

Otin muutaman kuvan muistoksi jotta tietäisin mistä lähdettiin. En ehkä julkaise, liian masentavia maisemia ovat.

Illalla jumpataan pesukone varastoon, hinataan pakastin tuvan puolelle ja suljetaan väliovi. Aamusella pitäisi timanttilaikan (tai joku muu rälläkkä) aloittaa ujelluksensa.

Pitäisi muistaa nyt ottaa tarkat mitat ja merkitä mittakaavapaperille ikkunoiden, vesilaitteiden ja ovien sijainti. Helpottaisi hirveästi kalustevalintojen tekemistä kun tietäisi minkälevyinen kalikka mihinkin mahtuu. Muutenhan se menee ihan tetris-peliksi.

Ja sitten meneekin hermot.

Ajattelepa omalle kohdalle

Perilliset ovat olleet kiitettävän avuliaita ja kiikuttaneet tavaroita ympäriinsä. Äsken kävimme hakemassa hevoset jotka olivat poistuneet oma-aloitteisesti tarhasta. Poni Sörsselsson seistä tönötti tähystämässä maakellarin katolla ja tamma pasteerasi riihen edustalla. Portista olivat tulleet ihan itsekseen ja muistuttivat näin kuinka tärkeää on aina vilkaista taakseen, tuliko homma kunnolla tehdyksi, tuliko portti kiinni.

Onneksi niillä ei ole minkäänlaista pyrkyä kylille päin tai edes naapurin kukkapenkkiin. Kunhan töllistelevät pihaamme uusista kulmista.

Uusista kulmista tulevat mieleen uudet piilolihakset jotka osoittavat nyt sangen pisteliäästi kuinka uusi treeniohjelma pureutuu uusiin ärsykkeisiin. Eilen kävin polkaisemassa kevyen, palauttelevan iltalenkin. Onneksi kävin, tänään en olisi nimittäin liikkunut riittävän vikkelästi jos lihakset olisivat jääneet maitohappoiseen jumitilaan.

Muuten oli aivan luksusta ajella, mutta ensi kerralla otan jotkut pleksit päähäni. On älyttömän ärsyttävää kaivella mikroskooppisen pieniä hyönteisiä silmistä ja korvista. Olen sentään jo oppinut pitämään ajaessa suuni kiinni. Ei ole mitenkään mieltäylentävä kokemus niellä sääskiä ja muita öppiäisiä. Olkoot miten tahansa proteiinipitoista evästä. Mieluummin syön juustoa ja rahkaa.

Tämmöistä tänne tänään. Pyykkikone laulaa nonstoppina, pesen nyt kerralla kaikki petivaatteet ja muut isommat rätit sillä huomisesta alkaen olemme Äitikullan pikkupyykkärin varassa. Peitot ja tyynyt kuivavat hetkessä mutta koska räkätit paskovat holtittomasti, osa peitoista on jo uusintapesussa.

Mukavaa päivänjatkoa, missä lienetkin!








maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kaksitoista vuotta sitten


Huikaisevan kaunis kesäaamu oli silloinkin, 3.6.2001, kun katselin heräävää Helsinkiä Haartmaninkadun Naistensairaalan ikkunasta. Sylissä tuhisi nelikiloinen pötkylä joka ponkaisi maailmaan niin nopeasti, että hädin tuskin ehdittiin kätilöä tervehtiä.

Tänään tuo pötkylä on venynyt ja varttunut, kasvanut ja kehittynyt omaksi ihanaksi persoonakseen.

Olemme onnellisia ja ylpeitä siitä, että tämä räpsyripsi on meidän Nuorimmaisemme.

Hyvää syntymäpäivää rakas Marsu!


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Näennäisen rauhallista

Ankkalammikon tyyneys
Päällisin puolin elämä Torpan mäellä on tyynen rauhallista. Eivät lyö laineet ankkalammikkomme tyvenessä. Mutta voin kertoa, että pinnan alla kihisee ja kuplii. Siitä joitain mainintoja tuonnempana.

Lämpötila on nyt noin +27°C varjonpuolen mittarissa. Onneksi pieni vilvoittava tuulenviri käy satunnaisesti joltain kulmalta. En valita. Hammasta puren, mutta en valita. Johan minä koko viime kesän ja syksyn valitin säiden epäreiluulesta. Talvi oli helppo. Ei pitkiä pakkasjaksoja ja lunta sopivasti. Kevät oli kitsas mutta nyt tämä kesä hyökyy päälle järjettömällä voimalla.

Kaikki kukkii. Lumipalloheisi ja juhannusruusu posahtavat täyteen kukkaan hetkenä minä hyvänsä. Omena varistaa jo terälehtiä, sireenit kukkivat täysiä, tuomi meni jo.
Pihlaja aloitti pari päivää sitten.


Raparperi kasvaa kohti korkeuksia ja tuohon kuvan oikeaan reunaan, syreenin eteen on tarkoitus koota paahteisen paikan kasveja jotka houkuttavat perhosia. Tita voi heittää ostoslistan kommenttilootaan, sinulta se irtoaa ihan heittämällä. Kiitos jo etukäteen.

Kuten jo aiemmin mainitsin, remontti alkaa. Yllättäen ja pyytämättähän tämäkin tuli, ihan niinkuin sille eräälle pääministerille faksi. Meillä ei ollut irangate vaan ihan ehta shitgate.

Torpan takaosa, jossa ns. henkilökunnan ovi (etuovesta kuljemme lähinnä vain silloin, kun olemme menossa ihmisten ilmoille), muuttuu työmaaksi. Kaikki puretaan pohjia myöten. Valusta alkaen kaikki kerrokset uusiksi. Lattialämmitys, pinnat, kaikki. Pitäisi valita kaakeleita, kaapistoja ja muita juttuja. Enää pitäisi löytää jostain se inspiraation lähde josta ammentaa ideat tähän äkilliseen ja yllättävään asioiden käänteeseen. Shit happens.

Minulla ei ole minkäänlaista visiota, ei harmainta aavistusta siitä, millaisen sisäsaunan ja apukeittiön tahdon. Pukkaa suorituspaineita ja armotonta löntystämistä pitkin paikallisten raksayritysten käytävillä. Onneksi olen yleensä nopea päättäjä, tiedän kyllä kun se oikea kaakeli tai kaappi löytyy.

Remontin arvioitu kesto työnjohtajan mukaan on noin 3 kk.
Ainoa lohtu tässä on se, ettei parempaan vuodenaikaan olisi voinut sattua. On pihasauna, on pyykkikone ulkorakennuksessa ja suihku Äitikullan huushollissa. Takapihan taverna muuttaa torpan eteläpäätyyn, kuvassa näkyvien omanapuiden liepeille.


Keskiviikkoaamuun mennessä koko takaosan laajennus pitää tyhjentää, siirtää sisäsaunan kamat ulkosaunalle, siirtää pakastin, pyykinpesukone ja noin miljardi pienempää tavaraa kaapistoista muualle. Opettaa kissat käyttämään etuovea ja miettiä tarkoin missä on kissojen ruokailunurkkaus jatkossa. Kaikenlaista pientä.

Sitten aloittavat piikkausvehkeet ilolaulunsa. Tupaan tuleva väliovi sinetöidään ja kuulema jotenkin alipaineen avulla varmistetaan, ettei purkupöly tule tupaan saakka. Onneksi on vakuutusyhtiön valitsema rakennusliike joten mikään tässä remontissa mahdollisesti pieleen menevä asia ei ole meidän (taloudellinen) päänsärkymme. En silti manaa, en. Toivon sekä suotuisia ilmoja, että reippaita työmiehiä. Ja joutuisaa töiden etenemistä.

Tänään aamulla pihalle vyöryi tämmöinen härveli. Siellä kaivettiin imeytyskenttä auki, vaihdettiin maa-ainekset ja uudet putket.

Iso-J kertoi, että jannu teki kirurgin tarkkaa työtä, nätisti ja siististi. Kaivausalueelle Äitikulta kipaisi viskomaan unikon- ja muiden kesäkukkien siemeniä, ihanasti kaikki vaan sekaisin.

Mitä tulee tähän kaivurikuskiin, olipa sangen mukava nuorimies. Omistaa kolme tuommoista härveliä ja on työn jäljestä päätellen tehnyt jokusen keikan ennenkin. Suuren kiitoksen kera saattelimme hänet työmaalta pois. Sen verran on pakko hehkuttaa, että lasku oli noin 15 % siitä summasta, jonka arvelimme joutuvamme maksamaan.

Sama heppu tulee joskus tuonnempana avaamaan tallipihan ja kaivamaan auki tallin takaseinustan. Tallipiha salaojitetaan ja laitetaan soralle (tai jollekin) ja takaseinusta puuhastellaan uusiksi.

Ihmeen rauhallisin mielin tässä odotellaan rempan alkua. En minä oikeastaan jaksa hosua tai etukäteen hermoilla, mitäpä se auttaisi. Antaa ammattimiesten hoitaa hommat.

Onhan tässä sekin hyvä puoli, että noin kahden viikon ajan olemme kokonaan pois remonttihommista. Suoraan sanoen, yhtään ei harmita se reissu, vaikka muutakin rahanmenoa olisi.

Viime viikko katosi jonnekin. Hevoset tuli kuitenkin raspatuksi ja rokotetuksi, ilman mitään hässäkkää. Minä taisin olla ainoa joka hätäili siinäkin hommassa. Unohdin sopia kengittäjän kanssa visiittiaika, se on pakko hoitaa tänään.

Koulut päättyivät, ainakaan Perillisten osalta ei tarvitse olla suuremmin huolissaan.
Esikoinen lähtee Norssiin näillä pohjilla:


... ja Nuorempi pääsi luokalta näillä ansioilla.
Nuo paperit käyvät meille kalliiksi. Olemme nimittäin joskus hellämielisyyden hetkellä luvanneet jokaisesta kiitettävästä kympin raakaa setelirahaa (kolikot eivät kuulema kelpaa). Valitettavasti Perilliset tulkitsivat asian niin, että kokeiden kiitettävistä maksetaan kymppi SEKÄ todistuksen kiitettävistä sama taksa. Auh.

Nämä meidän Perilliset ovat pahempia kuin terroristit, näiden kanssa ei voi edes neuvotella. Diili mikä diili eikä siitä lipsuta, capiche !

Lauantaina ehdimme vielä yksiin lakkiaisiinkin ja kun en aiemmin ehtinyt enkä muistanut, niin nyt toivotan mitä lämpimimmät onnittelut kaikille tänä keväänä koulunsa päättäneille, ammattiin valmistuneille, lakitetuille ja muille ansioituneille oikein hyvää kesää.

Jonain päivänä viime viikolla sain sovitella persaustani Iso-J:n vara-autoksi nappaamansa Subarun penkkiin. Pikaisten koekurvailujen perusteella voin taas kerran todeta, että sillä autolla on mun luonto. Sopii käteen ja persaukselle niin hyvin. Eihän tämä toki Imprezalle tai Legacylle pärjää mutta olisi mitä järkevin valinta minun tarpeisiini.

On röyhkeää ja ahnetta havitella näissä olosuhteissa uutta autoa, mutta kukaan ei kiellä haaveilemasta. Joskushan ne haaveet käyvät toteenkin.


Persauksista puheen ollen, tänään on aika viikottaisen perstreenin. Esikoinen ja Peetu menevät tuttuun tapaan koirakouluun ja minä vietän aikani hyödyllisesti ahertamalla kolmiosaiseksi muutetun treeniohjelmani hanuriosaa. Siinä joutuu täti kyykkäämään oikein ajatuksella. Ja tunteella.

Vieläkin tuntuu käsivarsissa ja ryntäissä edellisen treenin lievä väsymys. Ei paha tunne millään muotoa.

Uskaltaisin veikata, että melkein keskenäni saan siellä äheltää, opiskelijat toipuvat eilisitä bileistään, osa on lähtenyt kotipaikkakunnilleen ja muut lojunevat rannoilla nauttimassa tästä trooppisesta säätilasta.

Tämä tällä kertaa. Onhan tämä melkoista silppua, sotkua ja hässäkkää. Ajatus katkeaa vähän päästä eikä oikein mihinkään ehdi keskittymään. Kamerakin vetelee viimeisiään. Jospa tämä tästä vähitellen asettuisi vähän iisimpään suuntaan. Ainakaan koulu ei nyt muutamaan kuukauteen sanele aikataulujamme.

Mukavaa sunnuntain jatkoa, missä lienetkin!