perjantai 29. marraskuuta 2013

Syökööt kakkua ja leivoksia


Tässä on taas pari päivää vierähtänyt kun olen sovitellut Kelpo Kasvattaja -tiaraa kuontal… otsalleni.  Se, että Perilliset kantavat kymppimiinus -arvosanoja kotiin on luonnollisesti seurausta heidän geeniperimästään. Tyttölapsille fiksuus tulee äidin puolelta, on se todistettu moneen kertaan.

Olen painiskellut sangen tuskattomasti ja vähäisin hermovaurioin Nuorimmaisen yläkouluilmoittautumisten parissa. Viime vuonnahan annoin palautetta systeemin monimutkaisuudesta. Nyt oli tullut sen verran parannusta, että enää printattua ja käsin täytettyä lomaketta ei tarvitse postittaa koulutoimen osastolle jonnekin lukuisten virastotalojemme uumeniin. Nyt sen voi viedä suoraan haettavan koulun rehtorille. Esikoinen vei. Mission complete.

Enää tarvitsee pitää kädet kyynärpäitä myöten ristissä sen suhteen, että myös Nuorimmainen pääsee aloittamaan yläkoulutaipaleensa samassa koulussa jota Esikoinen jo ansiokkaasti suorittaa. Siellä on kuulema erityisen kova linja nyt, muista kouluista olisi tunkua Norssiin. Enkä yhtään ihmettele. Se ON hyvä koulu. Toki sielläkin omat ongelmansa ovat (näytä minulle yläkoulu jossa EI ole ongelmia, lupaan etsiä sen lentävän ja jodlaavan lehmän).

Jostain ihmeen syystä Teinit ovat osoittaneet melkoisen hillittyjä tunteenpurkauksia näinä päivinä. Jokin vaisto (hengissäpysyminen?) heitä taitaa neuvoa nielemään näsäviisaat kommenttinsa.



Systeemi nimeltä Wilma on ihan mainio. Sen parissa askaroimme eilenkin illalla. Esikoisen valinnaisaineet ovat siellä Wilmassa tarjottimella ja sieltä niitä sopii tiettyjen sääntöjen puitteissa valikoida. Suurta harmia, tuskaa ja epätietoisuutta valintaprosessiin toivat ranskankielen jatko-opiskelut. Esikoisen mukaan kukaan ei aio ottaa ranskaa kasilla. Emme siis valinneet sitä eilen. Hän olisi sen ranskan tahtonut ottaa ja vietin tovin jos toisenkin suositellessani hänelle korvaavia valinnaisaineita.

Tänään saamani tiedon mukaan useampikin on kiinnostunut ranskan opinnoista ja Opo-opettajan antaman tiedon mukaan ryhmä toteutuu. Näin ollen minun on taivuteltava Esikoinen luopumaan digikuvaus ja -grafiikkavalinnastaan. Turha lienee mainita, että eilen käytin lähes kaiken luovuuteni taivutellakseni häntä ottamaan ko. valinnaisaineen. Ja lisäksi yhden lisätunnin liikuntaa. Ilmaisutaidon, kuviksen ja kotitalouden lisäksi. Nyt siis kelataan takaisinpäin, keksitään lisää aukottomia perusteluja kelkan kääntämiseksi ja klikataan tarjottimella vaihdot. Huoh. Oli se ennen helppoa. Se oli konekirjoitus tai kaupalliset aineet joista valita.

Jääräpäisyysgeeni tulee ehdottomasti isän puolelta. Minä kurja lankesin omaan ansaani, onnistuin myymään idean ja nyt minun on myytävä alkuperäinen idea takaisin, korvaavana ja parempana kuin koskaan ennen. Perse edellä puuhun ja naamalleen turpeeseen, näin se menee.



Eikä siinä vielä kaikki. Minunkin oli vielä kerran vyötettävä essu kupeilleni ja ryhdyttävä leipomistalkoisiin Nuorimmaisen koulun leirikoulukahvion hyväksi. Tilauksessa oli se sikahyväsuklaakakku ja vadelma-valkosuklaamuffinseja. Niinpä käytin kilon voita, puoli kiloa sokeria ja paljon muita ainesosia joiden avulla aikaansain nämä kulinaristiset taideteokseni. Onneksi aamulla oli niin hemmetinmoinen kiire, etten ehtinyt kameraa viritellä. Edelleen valkosuklaakuorrutus näyttää valuvalta räältä, mutta onneksi maku ei korreloi ulkonäön kanssa.

Esikoinen värkkäsi amerikkalaisia suklaahippukeksejä. Nuorimmainen kantoi aamulla rinta rottingilla aherruksen tulokset opettajainhuoneeseen ja suklaakakku herätti heti hyväksyvää hyrinää.

Täytekakkua kutsutaan koululla nimellä Vanhanaikainen. Minusta se on hyvä nimi.
Ei näkynyt macaron -leivoksia eikä koreita kuppikakkuja, mokkapaloja ja koristeltuja pipareita senkin edestä.

Toivottavasti tekevät kauppansa ja kassa kilisee sen verran, että penskat pääsevät leirikouluun toukokuussa. Ovat ne sen ansainneet.

Kuten huomaatte, omaa kuvasaalista ei näinä kaamoksen tympeimpinä aikoina kerry. Valoisan aika on niin lyhyt, ettei silloin yleensä ehdi kuvakulmia miettimään. Eikä kyllä yhtään huvita lähteä tarpomaan tuonne lumeen. Lunta on maassa muutama sentti, ehkä kymmenen. Ja se on kivikovaa. Kuin hanki.

Peetu saa jostain syystä hirmuiset hepulit kun pääsee lumelle, se vetää kauheata rallia ympäriinsä, ehkä se kova hanki tuntuu jännältä tassuissa ja rapiseekin hienosti. Hullulla halvat huvit.

Töttistamman elokaan ei tylsältä näytä, eilen taisi olla korvienvälisessä tuulitunnelissa poikkeuksellisen kova räminä sillä se hölmö pyöri tallin mentäessä kuin helikopteri.  'I really hear voices' -ilme kertoi hevosen päänsisäisen hälytystilan ja annoin sen hölmön koheltaa. Siinä vaiheessa, kun se siirtyi tanssimaan minun varpaillani, nostin metelin.

Ja talliinhan me marssitaan aina ihminen edellä. Siitä ei tehdä poikkeusta ikinä. Joku roti se on oltava.


Perjantaipäivän ohjelma on nyt stand by -tilassa. Iso-J lojuu Taikanäpin lavitsalla ja toivottavasti saa apua vaivoihinsa. Iltapäivällä vaivattomia ja toimivia käsipareja tarvitaan kun serkkupoika tulee tekohengittämään aittavanhusta ja riiheä talven vastuksien varalle. Kärryllinen hirsiä tarvikkeinaan.

Minä en laske nyt kuuluvani niihin käsipareihin vaan pakkaan Äitikullan ja Nuorimmaisen kyytiin. Äitikulta tarvitsee liukumattomat talvikengät ja jääkaappi täydennystä, mulla on rahkat loppu.

Tähän loppuun vielä maininta Riemukaaren Kanalasta. Siellä on ryhdytty munimaan, pöljät kiuruveteläiset kanaset seistä tököttävät hangessa ja pitävät asiasta kauheata meteliä. Sitten ne juoksevat takaisin kanalaan ja muljauttavat munauksensa. Eilisiin leipomuksiin sain upotettua kymmenen munaa, yhtä normaalimunaa vastaan tarvitaan kaksi maatiaisen minimunaa. Käyhän se niinkin.

Kohta alkaa joulukuu ja minulla on ilo esitellä viimeinen Kilpisoturi, kuvat on jo otettu! Tällä kertaa en aio myöhästyä. Joulukuun kunniaksi myös joulukaktus päätti pusertaa kukkia. On se ihme yrtti. Mitä kehnommin sitä kohtelen, sitä sinnikkäämmin se kukkii. Tämä yksilö on sinnitellyt 'hoidossani' yli kymmenen vuotta, muistaakseni samassa ruukussakin, samoissa mullissa kaikki nämä vuodet. Tässä on kiitos:


Koko rehu täynnä tulihehkuisia kukkia. Vähästä kiitollinen, tuli melkein huono omatunto.
Nyt ei podeta huonoa omaatuntoa, nyt on perjantai ja marraskuu ihan just lopuillaan.
Nauti siitä, missä lienetkin!








4 kommenttia:

  1. Kuomat + mahdollisesti muutama ruuvattava irtonasta = ei liu'u.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nuo taitavat olla seuraavana ostoslistalla.

      Poista
  2. Onnittelut Emogeenin kantajalle hyvästä jalostustyöstä! Kyllä se palkitsee kun näkee miten se yön pimeinä tunteina? tehty kehitystyö kantaa hedelmää, varsinkin kun ottaa huomioon miten uuvuttavaa se on.

    Nuorimmaisen kouluasiaan kaikki peukut pystyssä ja oikein herkistyin kun mainitsit kaupalliset ja konekirjoituksen, niitä tuli opiskeltua (silloin kun meikäläisestä vielä piti tulla jotakin).

    Liukkauden estoon ei ole muuta vaihtoehtoa kuin IceBugit joissa on pohjiin ammutut nastat - niitä on paljon ja ne kestää. Hinta n. 150,- euroa ja ainakin Kesport myy niitä. Saa tavallisena kenkänä, varrellisena ja taitaa olla vielä joku extreme- mallikin.

    Auvoisaa viikonloppua sulle ja koko Torpan väelle!

    Ps. Se kotitehtävä - kuva oli ihan ykkönen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ja sun tuotekehitystyösi ;-)

      Ranska klikattu valinnaiseksi, meni niin helposti, että epäilys heräsi. Joku teinijäynä tuossa saattaa piillä. Kas kun kettu ketun tuntee.

      Mamma sai popot, tällä kertaa piti hommata teatterikelpoiset kaupunkinilkkurit ja Savon Stockmannilta eli Carlssoniltahan nekin löytyivät. Kevyet ja supergrippipohjaiset. Kotimainen valmistaja , Kieppi taisi olla nimi, nevöhööd.

      Mukavaa illanjatkoa the Korpeen, tuliko koiran silmä korjatuksi?

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!