keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Melkein tavallinen tiistai


Älköön nyt kukaan pahoittako mieltään näistä soffaidyllini maisemista. Tätähän se yleensä on. Joskin yleensä minä valikoin julkaisuun ne kuvat, joissa näkyy söpöjä uninaamoja tai pulleita massuja, märkiä nassuja ja semmoista sievää. Tässä sitä realismia. Tunnelmasta ehkä ilmenee myöskin välitön koiranpierun kärtsä jota ilman tuo idylli ei ole mahdollinen. Ei savua ilman tulta, ei koiraa ilman tuhnua.

Tiistai oli toisaalta liikuttavan iloinen, toisaalta pikkuisen turhauttava. Kirjailen molempien aiheuttajat päiväkirjaan muistiin.

Aamulla sain nähdä taannoisen ihmiskuvauksen palautteen. Tuli itku hyvästä mielestä. Minua pyydettiin ottamaan "toisenlaiset" 60-vuotiskuvat ja totisesti otettiin toisenlaiset. Särmä leidi kuvattiin kuntosalilla ja vähän erilaisten vihreiden kuulien kanssa, nämä vihreät kuugelit olivat 6,8,12 kiloisia murikoita. Synttärisankari kyykkäsi levytanko niskassa, pungersi taljavetoja ja veivasi soutuja mörkömiesten osastolla.

Ihana ihminen, kaikkiin ideoihini heittäytyi innolla ja ponnella!
Kuvauksissa oli hauskaa, uskallan väittää, että molemmilla. Hyrisin hyvää mieltä kuvauspäivän illallakin.

Perkasin kuvat, siirsin ne tikulle ja kirjoitin onnittelukortin, se oli minun lahjani vetreälle synttärisankarille. Taustalla oli semmoinen tarina, että sankarin lapset olivat maksaneet hänelle lahjaksi kuntosalijäsenyyden, puolenvuoden fitgroup-jäsenyyden ja kannustaneet äitinsä kuntoutumaan. Nyt kun puolivuotisurakka alkaa olla puolessa välissä, ero on silminnähtävä. Mikä hehku ihmiseen syttyy paremman ryhdin, hoikemman varren ja vetreämmän kropan myötä!

Valitettavasti en voi julkaista yhtään kuvaa täällä. Teknisesti niitä voisi aina parantaa, mutta väitän, että elämänilo niistä kyllä välittyi vaikka jokin sävy saattoikin olla päin pyttyä.


Eilen pakkasin rohkeasti salikamat kassiin ja Esikoisen koulukyydin jälkeen sovittelin kiesini parkkihallin ovista sisään. En huomannut poistuvan portin puomia… olisi päässyt ihan ilmaiseksi ulos.
Pikkuisen venyttelin, pikkuisen kokeilin nivelten kestämistä kevyillä painoilla ja sitten pikkuisen raskaammillakin. Ainoa reaktio oli hyvä mieli ! Ei siis ollut hukkareissu ensinkään.

Sekään ei harmittanut, että poistuessani parkkihallista minulla oli maksettu lipuke -ja se perhanan puomi sojotti pystyssä kuin … noh, pystyssäsojottava parkkihallin puomi. Ihan olisin ilmaiseksi päässyt jos olisin jättänyt maksun alakerran automaatille.

Kurvasin keskussairaalalle. Marssin tk:n päivystykseen ja sanoin, että nyt on ollut viikon lämpöä, helvetillistä nivelsärkyä ja elämää rajoittavaa kipua. Kolmessa tunnissa selvisi, että tulehdusarvo oli korkealla ja akuutti niveltulehdus ukkovarpaan nivelessä sekä turvonnut peukalontyvi todistivat vaivaani. Muut veriarvot ja lasko olivat ihan priimaa, en olettanutkaan sieltä mörköjä löytyvän.

Siinä kävi sitten niin, että minut lähetettiin kiireellisenä reumatologin jonoon. Poistuin vastaanotolta buranareseptin kanssa. Kortisoni joka olisi auttanut heti, ei piikitetty, sillä reumatologin pitää nähdä tilanne. Sitä minä en voi taata, että vastaanottohetkellä yksikään nivel kuumottaa tai turvottaa, se kun kulkee omia aikojaan ja reittejään, isoista nivelistä pieniin. Ei voi ennustaa.

Parasta kaikessa oli se, että liikuntaa EI tarvitse EIKÄ SAA jättää pois. Pitää yrittää elää ihan tavallista elämää. Se, että saatan tarvita särkylääkettä enemmän, ei nyt haittaa mitään. Pääasia, että korvienvälys pysyy kunnossa kun saan liikkua. Hikilenkeille en tietenkään lähde, ei tähän mitään hengitystieinfektiota tarvita.

Peetu, sohvakoirana jo vuodesta 2012

Emmäätiiä, ihan kiva päivä siinä mielessä, että niin moni ja niin erilainen asia osui eteen. Ei voi väittää tylsäksi päiväksi ensinkään.

Hevoset hapantuvat sateeseen, eilen ei ollut rapsakasta pakkaskelistä tietoakaan vaan lämmin tuuli hönki ja satoi niin samperisti. Pistän kyllä kädet kyynärpäitä myöten ristiin siitä, että älysin aikanaan investoida kunnollisiin sadeloimiin.

Tänään sentään aurinkokin näyttäytyi, nyt toki jo hämärtää eikä pimeään ole enää pitkä aika.

Viikon kalenteri näyttää elävän niin paljon, ettei loppuviikon ohjelma ole ihan selvä vieläkään. Eipä haittaa, käytän jokaisen liikenevän tilaisuuden huilailuun ja lepuutteluun. Ihan hyvällä omallatunnolla.

Päivän uutisvirrasta pitää kyllä ehdottomasti nostaa esille tämä surkea äiti-ihmisen kohtalo. Onneksi ei ole tuommoisia murheita. Olisihan se ihan hirveää, ihan sieluun sattuu myötätunnosta… :(

No ei oikeasti, onhan se hyvä tietää, että tasa-arvoisesti yhtä ahneita oman edun tavoittelijoita ja omaan pussiin pelaajia me naisetkin osaamme olla.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!



9 kommenttia:

  1. Sä alat niittämään mainetta kuvaajana ja hyvä niin, sitähän varten se kamera kai on että sillä kuvataan :)
    Useinhan tämä elämä tarjoillaan jännässä muodossa niin, että jos mentaalipuolella rulettaa ja kaikki on okei, niin siinä on automaattisesti kylkiäisenä joku fyysinen vaiva. Tai sitten toisinpäin mutta yhtä kaikki, pidä itsesi kunnossa sillä sä olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä jatkossakin jätän ns. oikean kuvaamisen niille, jotka homman osaavat. Minä keskityn vain räpsimään ja tallentamaan tilanteita. Niin kauan kuin sitä ei työkseen tee, se on rakas ja ärsyttäväkin harrastus ja sellaisena pysyköön.

      Kyllä mä itseni kunnossa pidän, kiitos sitä samaa sinnekin päin.

      Poista
  2. Reumatolgin tuomion saaneena totean vain että tuostakin diagnoosista selviää kun on tahto ja konstit. JOS näin käy, niin älä usko parantumattomaan sairauteen. Reuma nyt ainakaan ei ole sellainen. Mutta eipä kipaista asioiden edelle. Kipu, tulehdus ja vaiva on eniveis todellista.

    Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan levollisin mielin minä sinne kutsua odottelen. Hoidan tautia ja vaivaa hoitamalla korvienvälystä. Rautaa liikutellessa isot lihakset tekevät työn ja sielu sekä mieli lepää.

      Poista
  3. Kiitos tuosta koiranomistajan realismista. Taidan vielä vähän harkita. Ehkä sitten kuitenkin narttupentu...OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaa ne narttukoiratkin… minulla on niitäkin jokunen ollut ja ihan samanlaisia reuhottajia osaavat olla. Ja se juoksu… ja valeraskaudet… urokset ovat niin paljon suoranuottisempia.

      Poista
  4. Joo kannattaa pitää kunnostaan huolta.Käyn joka aamu tuolla tutulla poluilla lenkkeilee sauvakävelyllä,siellä sielu lepää ja saapi ajatukset pois tämän päiväisistä jaarituksista,,,Jos korvien välissä alkaa heittää,ni se ei johdu mistään muusta ku ittestään :D.Muksaa torstaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen! Kiitos samoin mukavaa torstaita ja loppuviikkoa sinullekin.

      Poista
  5. Heips, hold your horses as you will, I know:) Urheile ja tee kaikki niin kuin aina tähänkin saakka ja reumatologit, kaikki 3, ovat hyviä kliinisesti hyviä ja tarvittaessa voit hyödyntää hevosmiesten tietotoimiston insighteja:). Hugs!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!