sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Puhkipalaneita taivaita ja muita säätöjä

Palava taivas, valuva maa...

Perjantai jatkui, muistotilaisuudesta vaatteiden vaihto lennossa ja kiesin kumit sutien valokuvauskurssille. Oli muuten sen verran kinkkinen muistiaukko, että piti käyttää puhelimen paikannuspalvelua ja todeta, että olen oikeassa osoitteessa, mutta silti jotenkin hukassa. Remontti sotki ovia ja kulkureittejä. Olenhan minä joskus ketterässä nuoruudessani käynyt monet tanssitunnit (jazzbalettia) samaisessa lyseossa. Ja löysin kuin löysinkin (seniorien tietotekniikkakurssilaisten) avustamana oikeaan rakennuksen siipeen.

Kuvittelin, että kaikki muut kurssilaiset puhuvat aukoista, suljinajoista ja kohinoista -enkä minä tajua mitään. Esittelykierroksella ymmärsin, että aika moni meistä oli kaltaisiani itseoppineita räpsijöitä. Jokainen halusi vihdoin saattaa perusasioiden tietämyksensä sille tasolle, että tajuaa edes puolet siitä mitä kamerakaupan liukaskieliset myyjät sopottavat.

Eihän se mikään ammattivalokuvaajien kokoontuminen ollutkaan. Ja oppimaan sinne oli tultu.
Aika moni muuten kuului hankkineen järkkärin saatuaan perheenlisäystä lapsen, kissan tai koiran muodossa. Osa halusi kuvata harrastuksiaan ja loput ihan vaan päästä kartalle kamerastaan.

Yksikään ei ollut sitä superärsyttävää kämmeneensä ylemmyydentunnoissaan hihittävää tyyppiä joka hokee: en minä mitään osaa, hädin tuskin olen koskaan pitänyt järkkäriä kädessäni. Ja jotka esittelevät muka-noloina 'räpsyjään' eli Vuoden Luontokuva -kisaan kelpaavia otoksia. Tietättehän sen tyypin? Niitä riittää jokaiseen harrastukseen. Perhanan teeskentelijät. Hevoshommissa nämä tyypit väittävät ihan pokkana, että ovat ihan perushelppoöö -tasoisia nylkyttäjiä, mutta vetelevät sadan kolmenkympin aidat verryttelynä ja laukanvaihdot joka askeleessa ihan perstuntumalta.

Tämä viereinen on otos tältä aamulta. Kirkonmäen männyt saivat upean valon idästä. Omasta mielestäni tämä on hiton hieno kuva, mutta ymmärrän jo, että olisin toki vielä vähän voinut säätää lisää. Ylin kuva näyttää puhkipalaneen taivaan, mutta toisaalta, kasteen pehmentämät puiden jyrkät varjot. Kauneus on katsojan silmässä.

Saas nähdä kun ensi viikonloppuna paneudutaan Photoshoppailun maailmaan. Minullahan on jyrkkä asenne: kuva on huono jos sitä joutuu photoshoppaamaan. Se, mitä ei rajaamalla tai valotusta tahi kontrastia korjaamalla voi korjata, ei ole korjaamisen väärti. Semmoinen otos nakataan roskikseen ja otetaan seuraavalla kerralla parempi.

Äkkiähän se mieli muuttuu ja kohta mellastan Lightroomissa kuin kala vedessä. Paitsi etten jaksa säätää ja nyhertää jonkun ruohonkorren varjon kimpussa päivätolkulla.

Tänään päästiin jo enemmän tutustumaan kameroidemme ihmeelliseen sielunmaisemaan.

Minä olen sitä koulukuntaa, joka tykkää, että kuva on hyvä jos siinä on täydellisten säätöjen sijasta jokin ajatus mukana. Ainakaan minulla ei ole niin absoluuttista kuvasilmää, että erottaisin lähmäiseltä tietokoneen näytöltä onko kuvassa kohinaa vai kuhinaa vai kärpäsen paska.

Onhan se kiva ja hyödyllistä tietää miten kallis kamera toimii ja osata hyödyntää sen upeita ominaisuuksia. Ehkä joskus onnistun vielä nappaamaan kuvan, jonka katsominen tuottaa suurta iloa vuosi vuoden jälkeen. Eli kuvan tarina toimii.

Torpan blogin otsikossa oleva ruusukuva on kaikista näkyvistä kuvateknisistä puutteistaan huolimatta minulle rakas kuva. Muistan sen märän ruohon tunnun, kesäyön valon ja tuoksut. Ja hevosen pärskähtelyt kun ne söivät sateen kastelemaa ruohoa. Se on edelleen paras kuvani. Se oli hieno kesäyö.

Opiskelijakämpän partsi? Oisko noin? On se. Koska tiedän.

Eturivin heppusella oli vähän tykimpi salama ja muutenkin räpläsi kameraansa varsin tottuneesti. Kurkkasin uteliaisuuttani netistä tuon mallin tietoja ja aika tavalla samaa kaliiberia se on kuin omanikin. Kalliimpi vain.

Tänään koin vihdoin jonkinlaisen valaistumisen ja rohkenin tarttua omaan kameraani omistajan otteella ja rohkeasti näpräsin säätöjä, välillä luin koordinaatteja käyttöohjeesta ja sitten taas veivasin. Ja opin. Kerta kerralta enemmän.

Kohta se mukava rutiini jo astuukin kuvioon, enkä enää jännitä kameraa niin paljoa.

Onhan se sinänsä hölmöä hankkia itseään niin paljon fiksumpi kamera, mutta toisaalta se haastaa käyttäjänsä. Ensimmäiset haasteet osuvat kipeästi itseluottamukseen.

Sitten sitä jo vähän kovettuu ja tajuaa, että se on vaan kamera, ei se soita seiskaan ja lähetä kuvavinkkiä miten joku muka-fotari kuvittelee olevansa hyvä kun on ollut mahdollisuus hommata järeä peli.

Kuvissani kurssilla oppimani näkyy (toivottavasti) joskus tai ainakin vähitellen. Älkää odottako liikoja niin ette pety. Ja juttujen tasokaan ei parane ennenkuin joudan kurssille, jossa opetellaan kirjoittamaan jäsenneltyä, aiheessa pysyvää tekstiä. Nämä minun horinani ovat puhdasta tajunnanvirtaa, virran viemää.

Kurssin jälkeen kurvailin punttihommiin ja veivasin ihan hyvät hiet pintaan.
Nälkä oli rääkyvä ja nyt, kunnon pihvin ja salaatin päälle on hyvä läväyttää ahteri saunan lauteille.

Töttistyttis nirsoili iltaruokansa valkosipulimausteiden takia ja jätti puolet iltavellistään syömättä. Koska ne iänikuiset ruikutukset ankeasta lapsuudesta ja varsa-ajasta on jo kuultu kymmeneen kertaan, en jaksanut noteerata tämäniltaista niskojen nakkelua. Kaadoin röpöt lampaille ja se siitä.

Veli Miltonin saalistaminenkaan ei mennyt ns. putkeen.
Parempaa tuuria huomiseen, missä lienetkin!

Hiirihiiri, tartu käpälääni
Pää viidentenä jalkana
Nyt kyllä kirjoitan Karpolle tai Joulupukille!





18 kommenttia:

  1. Ihan vähän kade kamerasta ja kurssista. Kuulostaa mielenkiinoiselta ja hyödylliseltä. Täällä korvessa ei ole edes tuollaisia kursseja, joten ei voi ostaa hyvää kameraakaan;) No, itseopiskelu on tietty tuttua tietokonemaailmasta, ensin tehdään ja sitten (jos tarpeen) luetaan ohjeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on kansalaisopiston kurssi, 52 € kahdesta viikonlopusta. En pidä kalliina panostuksena, etenkin jos vertaa kameran hintaan.

      Älyttömän kiva eka kurssiviikonloppu on nyt takana ja olisi viikko aikaa sisäistää oppimansa. Hirveästi tykkään!

      Poista
  2. Minullakin olisi valokuvauskurssi ihan ykkösenä "Asioita, joita haluaisin harrastaa -listalla. Se on tosin ollut siellä jo aika monta vuotta. Eikä vieläkään edes tuo semijärkkäri oikein tottele. Mutta ehkä jo jonain päivänä. (Kirjoittajakurssilla sen sijaan olen ollutkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyryyttä olen opetellut taas kerran. Syväterävyyssäädöt olivat niin keturallaan, että melkein jo lahjoitin kamerani vieruskaverille.

      Elämä on oppimista. Kirjoittajakurssi on vielä haaveissa. Onneksi meillä on vireä Kansalaisopisto ;-)

      Poista
  3. Olet tehnyt tarpeistasi totta ja totta vieköön olisi kiintoisaa ymmärtää Canonin sielunelämää vähän paremmin. Että listaan itseni muiden wannabe-kuvaajien jatkoksi.

    Luin edellisenkin postauksen ja osanttoa täältä. Muistot jää - kuulostaa niin kliseeltä, mutta näin se vain on. Kirjoitit niistä hyvin kauniisti.

    Vinkki: voit tarjoilla viikon tai kuukauden vinkin siitä miten ottaa parempia kuvia! Jos laiska pääsis siivellä tuolle käymällesi kurssille....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä hassua, näpytin eilen monet vastaukset (puhelimella) mutta jostain syystä vain nuo pari ensimmäistä ilmiintyivät.

      Se päivä, jolloin minä alan jakelemaan kuvausvinkkejä, olkoon vielä kaukana. Ei totisesti ole minun hommaani se.

      Kurkkaa sinäkin paikallisen Kansalaisopiston tarjontaa. Minä totesin, että oli helpompaa buukata kaksi viikonloppua kuin yksi ilta joka viikko. Jatkokurssejakin näkyisi olevan, täytyy katsoa miten ne osuvat kalenterissa jo olevien merkintöjen kanssa yksiin.

      Kameran manuaalikin muuttuu helppolukuisemmaksi kun oppii oikeat termit joilla tietoa hakea :D

      Poista
  4. Päätin kehua kirkonmäen kuvaa jo ennenkuin luin että olet tyytyväinen siihen sillä mun mielestä se on hieno kuva, sellainen josta välittyy tunnelma.
    Toinen juttu jota arvostan teikäläisessä on se, että sulla riittää mielenkiintoa paneutua siihen harrastukseesi tosissaan eikä niinkuin se yleensä tuppaa olemaan ihmisillä että ostetaan vitun hieno vekotin jonka ominaisuuksista tiedetään tasan 1% (vrt. puhelimet).

    Eilen kävin Enemmän kuvia, vähemmän tekstiä - blogissa ja kerroin Harrylle (Kalenius) että meikäläisen suuri haave olisi nähdä miltä sadepisara näyttää hetkeä ennenkuin se osuu linssiin/linssin suojana olevalle lasille. Niitä vedenpintaan osuneita ja siitä "pompanneita" olen nähnyt kyllästymiseen asti mutta yhtään tuollaista kuvailemaani en vielä tähän päivään mennessä ole.
    Vaan taitaa haaveeksi jäädä sekin, ei kai kukaan halua seisoa kärsä taivaita kohti ja odottaa sadetta :D

    Hyvää viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänx. Onhan se kieltämättä aika homma (joka vaatii myös pokkaa) järjestää kalenterista vapaata harrastuksien merkeissä, etenkin kun tietää miten paljon hommaa kotosalla olisi koko ajan kaikille. Mutta jo tämä ensimmäinen kurssiviikonloppu oli antoisa.

      Eilen ei olisi tarvinnut seistä pitkään ulkosalla odottelemassa sadepisaroita. Pitäisi kai hommata vesitiivis sukeltajan kamera jotta saisi toivomasi kuvan? Yksi entisen elämän kaveri harrasti vedenalaista valokuvausta ja ne kuvat olivat hienoja. Kävivät jossain Galapagossaarillakin dyykkailemassa ja kuvaamassa.

      Mukavaa viikon alkua sinnekin!

      Poista
  5. Seuraavan suruviestisi ensimmäinen merikuva oli kyllä erittäin hyvä ja valotus onnistunut! Tunnelma on aina tärkein ja se välittyy tosi hyvin tuosta otoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se merikuva oli ihan meidän oma paikallisjärvemme. Perjantain muistotilaisuus pidettiin hienossa rantahuvilassa jonka yläparvekkeelta avautui tuo maisema. Oli todella kaunis hetki, kaunis valo. Tykkäsin. Kiva että sinäkin näit kuvasta sen hetken.

      Poista
  6. Kävin itsekin kansalaisopiston digikuvauskurssin ja paljon tuli opittua. Oli niitä mestareita meilläkin mutta aika taitavasti sai maikka ne hiljaiseksi. Ei muuta kuin avoimin mielin ja kameraan tutustuminen niin siitä se homma alkaa sujumaan. Aika lyhyt tuo sinun kurssi. Toivotaan, että ehdit omaksumaan kaiken. Meillä oli syksy pelkää ns. rautaa ja just noita suljinaikoja, isoa, ja aukkoa. Keväällä jatkettiin sitten itse kuvien sommittelulla ja kuvaukseen liityvillä asiolla. Jokaisen kurssin lopulla saatiin kotitehtävä ja seuraavalla kerralla käytiin kuvat porukalla läpi. Kaikki ei tietysti sulattanut jos jotain huomautettavaa löytyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan tuommoiseen porukkaan joku mestari mahtuu ja etenkin miesväellä riittää innostusta teknisiin arvoihin ja heillä on myös tekniset termit hallussa. Joiden puheesta ei tavan itseoppinut räpsyttäjä tajua aluksi mitään. Nyt osaan jo vähän suodattaa kuulemaani.

      Tähän kurssiin kuuluu pikkuista vaille 30 tuntia jotka on pakattu kahteen viikonloppuun. Jatkokursseilla on kai vielä syvällisempää asiaa. Kunhan nyt selviän ensi viikonlopusta, sulattelen hetken oppimaani ja mietin sitten, miten paljon ja mistä aiheesta koen lisäopin tarvetta.

      Me tehtiin niitä kuvaustehtäviä eilen. Liikkuvaa vettä ja semmoista.
      Hyvin opettavaista, kieltämättä.

      Siitä olen jo varma, että tämä kursseilu on antoisaa. Ei jää viimeiseksi, toivottavasti.

      Poista
  7. Tänään tuli muisteltua ystävien kanssa kuinka ensimmäisillä autokoulun ajokerroilla piti miettiä joka risteyksessä erikseen missä järjestyksessä pitää käyttää jarrua, kytkintä, vaihdekeppiä ja taas kaasua. Ennen kuin asiasta tuli rutiinia. Meillä puheenaiheena oli ratsastus, jossa sitä on monissa perusjutuissa näiden vuosienkin jälkeen vielä surullisen kaukana rutiinista, joka jättäisi aivokapasiteettia uusiin asioihin keskittymiselle.

    Pointti oli, että sieltä ne harjoittelulla löytyvät ne säädöt ja kameran tekniikka tulee tutuksi :-). Yksi kuvauksen juttu sulla on jo hyvällä mallilla, nimittäin jujun ja tunnelman näkeminen. Sitä on vaikeampi löytää harjoittelulla. Kuvauskurssit ovat kyllä antoisia.

    Edelliseen kirjoitukseesi liittyen: voimia teille kaikille.

    /Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin. Rutiini tulee vain tekemällä ja lopulta esim. autolla ajaminen muuttuu tietyllä tavalla rutiiniksi. Auto toimii (yleensä) tutulla tavalla, mutta tilanteet ympärillä elävät. Ratsastuksessa jokainen hevonen toimii joka kerralla vähän eri tavalla ja silloin rautaisen rutiinin ja perstuntuman saavuttaminen kestää kauan, yleensä koko ihmisiän.

      Yhdyn täysin kirjoittamaasi.

      Toivottavasti kamera on helpompi kuin hevonen :D
      Kadehdin ihmisiä, jotka näkevät heti oikeat kuvakulmat ja osaavat hyödyntää valot ja varjot parhaiten. Ehkä sekin on taito joka tulee rutiinin myötä.

      Kaikkein haasteellisinta on kuvata ihmisiä jotka tietävät, että heistä nyt otetaan Kuvia. Voi sitä jäätyneiden ilmeiden tuskaa. Ihailen suunnattomasti heitä, jotka osaavat kuvata ihmiset puhtaina, paljaina ja aitoina.


      Poista
  8. Tekstarit ei tavoita, mutta blogi tavoittaa: haiseva lähetys on matkahuollon kyydissä kohti Itäisiä Maita. Viivaa yli kohta postikulut. Panin onnikan kyytiin merkillä vastaanottaja maksaa rahdin.

    Sitten vain istuttamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeppisjee, taitaa olla huomenissa noudossa. Kurvaan Matkakeskuksen kautta :D

      Poista
  9. Terkut lentokentän Majatalosta, finally here, vaikka iltapäivällä loma kuullosti kaukaiselta l-alkuiselta sanalta. Aamulla varhain, klo 6:00 toivottavasti Turskamaan yhtiö kaartaa kohti Malagaa ja auringonpaistetta. Terkkusia ja palaillaan cavan kotimailta.

    VastaaPoista
  10. Voi kuomaseni, hyvää matkaa. Appi tuleekin iltakuuden lennolla, ette pääse samaan kuormaan. Vie auringolle terkkuja ja pyydä tulemaan lämpimänä tännekin, pian!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!