lauantai 21. syyskuuta 2013

Lähtökahvit


Perjantai oli pitkä päivä.
Paljon mahtui pitkään päivään ja kun iltayhdeksän tunnilla ajelin täysikuun valossa kotiin, oli aikaa kerrata päivän käänteitä.

Vastahan se oli kevät, kun tapasin pitkästä aikaa yhden (ja hetkittäin jopa ainoan) nuoruusvuosieni tärkeimmistä aikuisista, Marin. Parhaitten ystävieni äidin.

Juttua piisasi ja aika menetti merkityksensä. Tuntui kuin olisin taas ollut ihan hukassa haahuillut 15 -vuotias ja istunut Marin keittiössä kahvilla. Mari leipoi sämpylöitä tai touhusi jotain muuta. Ja me teinit lojuimme kuka missäkin. Se oli kuin toinen koti. Ja Mari oli pitkät ajat sekä äidin, että osittain jopa isän tilalle astunut aikuinen.

Tietysti pitää muistaa, että 80-lukulainen Joensuu oli kohtuullisen turvallinen paikka olla nuori ja kokeilla rajoja. Hassisen kone edusti rockmaailman turmelusta ja Täältä tullaan elämä -leffa pääkaupungin hunsvottien elämää. Mari luotti meihin ja antoi meidän olla nuoria. Lohdutti ja puhui järkeä jos oltiin sen tarpeessa, rohkaisi kun jännitti, ymmärsi kun v-tutti ja kiitteli kun tiskattiin tai tehtiin edes jotain hyödyllistä. Ja antoi palautetta, myös tulikiven katkuista ripitystä kun olimme sen ansainneet.

Silloin keväällä sovittiin, että poikkean jossain välissä kahvilla ja jatketaan juttua. Elämä päätti toisin ja Mari nukkui pois. Perjantain muistotilaisuuteen minut pyydettiin kahvinkeittäjäksi ja catering-vastaavaksi ja totta mooses semmoiseen pyyntöön vastataan vain yhdellä sanalla: tottakai!

Nappasin tuon ylhäällä olevan kuvan juhlatilan parvekkeelta. Kaunis valo, kaunis päivä.
Ja kyllähän Mari osoitti vielä kerran huumorinsa. Tarjoilin pokkana pikkuväelle mehua... kunnes tajusin että mehu loppuu tällä menolla kesken ja raportoin asiasta eteenpäin. Se olikin tiivistettä.... jota tarjosin raakana. No mehukattia vaan mutta silti. Ja sillä siunaaman hetkellä Mari käkätti korvaani: Varo laimeita, älä tee liian laimeita!

Uups. Onneksi porukka oli yhtä rentoa kuin Marikin ja kaikki (käsittääkseni) ymmärsivät kömmähdyksen. Yksikään lapsonen ei tullut sokerihumalaan ja osa jopa valitti seuraavan kannullisen maistuneen vedeltä... niin... laimeetahan se on, liikaa jatkettu.

Kepeät mullat Mari, kiitos, että olit yksi elämäni aikuisista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!