perjantai 13. syyskuuta 2013

Iloista perjantaita!



Muistakaa, tänään on perjantai. Kolmastoista päivä. Minulla paloi kiesissä jo yksi aivan uusi, ennennäkemätön varoitusvalo EDC tai jotain vastaavaa. Ruotsinkielisestä (!!) ohjekirjasta tulkitsin sen olevan jonkinlainen moottorin sähköhäiriön varoitusvalo. Sitten se sammuikin. Mutta syttyi kohta uudelleen. Ei osaa päättää ollako vai ei joten sammui ja meni varmaan tutkiskelemaan sieluaan.

Mitähän muuta mukavaa tämä päivä tuokaan eteen? Äitikullan vuorolla terveyskeskuksen laboratorion tietokoneet tilttasivat ja joku oli irroittanut printterin kaapelin. Tästä tulee vielä hieno päivä!

Olkaahan tarkkana, missä lienettekin.

Mukavaa viikonloppua, minä pyrin nyt kiivaasti järjestelemään asioita niin, että pääsen kurvailemaan pitkin etelän tietä hyvän sään ja päivän valon aikana. Hyvällä tuurilla niin käykin.

Tähän loppuun vielä Toveri Titalle tunnistustehtävä:

Mikähän rentun ruusu se tämäkin on?
PeeÄäs:
tämä on Torpan päiväkirjan merkintä nr. 999! Hups, onhan tuota juttua pukannut vuosien aikana. Ei tässä kyllä ihan näin pitänyt käydä.


14 kommenttia:

  1. Jos sun autossa ei ole elektronisesti ohjattua iskunvaimenninsysteemin säätöä, se liittyy polttoaineruiskuun ja mahdolliseen toimintahäiriöön, kuten näemmä bongasit ohjekirjasta jotain viittaavaa. Jos sen syttyessä moottori käy kunnolla pätkimättä tai hyytymättä, ei pitäs olla vikaa, mutta kannattaa käydä johdon päässä testauttamassa mikä meininkinä, varsinkin kun matkalle olet lähdössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lähden reissuun toisella autolla, tuo jää kotiin valoinensa. Pitää käväistä huoltoliikkeessä heti nousuviikolla. Siitä reissusta otankin kaiken irti. Tiedän, että kun kiesin rekkari syötetään huollon puolella talon systeemiin, punainen hälytysvalo syttyy automyynnin puolella.

      Menettivät yhdet kaupat keväällä ihan vaan siksi, ettei myynnin kaiffereita kiinnostanut myydä mulle autoa vaikka hengailin siellä useampana aamuna (huollon asiakkaana) ja olisin joutanut koeajamaan parikin mallia. Annettiin sitten vähän palautetta puhelimitse, omistajan pojalle :D

      Ja kyllä se kiesi rykimättä kulki vaikka valo paloikin. Saman suunnan vikaa autosta on korjattu ennenkin. Ikälisiä.

      Poista
  2. Teretulemast tänne Isolle Kirkolle!
    Mulla on positiivinen ongelma huomisen suhteen. Sellainen, että mitä kaikkea sitä nyt sitten katselisi kun ihan koko aikaa ei voi olla kun on rekutkin huollettava... Taidetaan kolmen kantturoissa ryykästä paikalle ja siitä sitten etiäpäin, hyvällä sykkeellä. ;)

    Ai niin. Turvallista matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos. Täällä ollaan jo oltu hyvän aikaa perillä.
      Matka joutui vikkelästi, nilkka suorana sain huristella, vastaantulijoita oli paljon mutta etelään oli baana auki. Viitisen tuntia tärvääntyi, vain.

      Jos bongaat huomenna aniliininpunaisen ison nahkaveskan, sen kantaja saatan hyvinkin olla minä. Toinen tuntomerkki lienee kamera. Ja kaksi Teiniä hengaa jossain liepeillä, äitiään syvästi häveten :D
      Ja katsomomme on D.

      Poista
  3. Komppaan -S-:ssää ja toivotan myös turvallista matkaa, sillä tänään ei halua kenenkään kontolle lisää murheita. Pientä taikauskoista meininkiä on täälläkin sillä mennessäni lääkäriin, tämä ilmoitti lähtevänsä syömään. No eipä siinä mitään joten nilkutin pankkiasiat ja palasin takaisin. Kotimatkalla luulin että maksa palaa (vanha juoppo kun olen) mutta college-paita se vaan liekeissä oli, kiitos huonosti pihalle nakatun nortin jämän. Tiedän, tämän siitä saa kun roskaa luontoa mutta ruoto ei taipunut tuhkikselle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Päivän maineesta huolimatta kaikki on sujunut oikein sutjakkaasti. Kädestähän ei vielä tervettä tullut. Ensi viikolla on uusi lääkärillenäyttöaika ja sitten se tulikin lähtö isoon taloon leikkaukseen. Mutta se ei ole tämän päivämäärän syy.

      Savun hälvettyä taisit kuitenkin toipua? Eräille sitä ei käy elämä pitkäveteiseksi :D

      Poista
  4. Minullakin paloi parikin eri merkkivaloa tuossa auton irvikuvassa alkuviikosta. Mutta selvisi, että toinen on juuri noita polttoaineen syöttö... jne juttuja. Se korjaantui sillä, kun tankkasi auton täyteen ja sitten laitoin auton talliin. Seuraavalla ajokerrallla n 20 kilometrin jälkeen valo sammui. Kosteus kuulemma teettää näin syksyllä. Nyt ei ole enää palanut, se valo siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei se minunkaan autoni valo enää palanut. Taisi hyvinkin olla kosteusongelmia. Lyö vanhan kiesin kohta kohmeeseen.

      Mielenkiintoisia valoilmiöitä sitä ovatkin insinöörit iloksemme kehittelleet. Aina saa jänskätä mikä liekki milloinkin leimahtaa.

      Poista
  5. Kas konnanyrttihän (Chelone obliqua) se siinä kukkii niin komeasti. Taitaa olla täältä peräisin :)Tuosta riittää riemua pakkasiin asti. Halloistakaan ei hätkähdä, vaatii jo kunnon pakkasen että ymmärtää lopettaa kukkimisen.

    Jos jollakin on 13. päivä tökkinyt, niin täällä on mennyt vallan mukavaa rataa, yöksikin riittää puuhaa pakata yrttejä puteleihin. Huomenna pitäis olla luomumarkkinoilla ja kouluttamassa yhtä aikaa. No hoitakoon Maestro koulutukset siiheksi kun pääsen vänkäriksi mukaan.

    Torpan Armolle hauskaa matkaa, tee siitä rentouttavan mukava. Minä vuorostani painan hullun laukkaa läpi viikonlopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, tuohonkos minä olin sen Konnanyrtin tyrkännyt? Kyllä se on sieltä tuotuja, en muista onko sinun jakamiasi vai Särkältä. Kohta siitä riittää jaettavaksi eteenkin päin, minähän lupasin laittaa hyvän kiertämään.

      Komiasti kukkii ja näyttää kivalta isojen daalioitten luona.

      Matka sujui tänne päin mukavasti ja nopsasti. Enkä edes kuumottanut liikennepoliisien tutkamuodostelmien kohdalla.

      Huomenna liikutaan julkisilla liikennevälineillä ja tutustutaan jopa Helsingin keskustaan jalkaisin. Eipä ole vuosikausiin siellä pyöritty, Perillisten kanssa varsinkaan. Tämä julkiseen liikenteeseen turvautuminen mahdollistaa edes yhden skumppalasillisen, pitäähän sitä hevosen kunniaksi skoolata.

      Huipakkaa haipakkaa sinne, pistätkö litkut porisemaan?

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Wohhou, olipa hieno päivä! Jäi iltaohjelma näkemättä mutta ei pidä olla ahne. Huomenna lisää ja sitten kotiin. Luulen että bongasin pari lukijaa... Tai tulin bongatuksi :D

    VastaaPoista
  8. Mua harmittaa, ettei bongattu toisiamme Stadikalla. Mulla jäi koko kekkerit väliin. Muu ratsastussakkini oli hankkinut vapaaliput lauantaille, mutta itse oli silloin harrastamassa ratsastusta vakiotunnillani. Ja sitten sunnuntaina, joka oli alunperin harkinnassa, suuntasin Kaakkois-Suomeen.
    Olen ymmärtänyt, että siellä oli oikein hienoa ja sää ainakin suosi. :)

    Etelästä sinne kaukaiseen Itään jonkin kerran itsekin autoilleena muistan hyvin kuinka tiet suoristuu ja tyhjenee vähitellen Imatran jälkeen. Siinä helposti huomaamatta vauhti kasvaa kun koti lähenee.
    /Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kyllä hyvät kekkerit. Eiväthän ne puupenkit persausta helli mutta kyllä siellä istui ihan mielikseen. Osuttiin aurinkoiseen D-katsomoon ja aivan superhyville paikoille josta näki kaiken oleellisen.

      Hyvin muistat reitin. Imatran jälkeen sai ajella yksin. Aavemaisessa usvassa ja hirvimerkiltä toiselle. Ihan en tohtinut ajaa läppä lattiassa mutta melkein.
      Viimeiset 20 kilometria olivat muuten pahimmat. Väsytti niin kokonaisvaltaisesti, että uni oli hyvin lähellä. Kun sitten pääsin omaan petiin, uni kaikkosi ja sen tuhannen ajatusta laukkasi päässä. Kirjaimellisesti. Laukkasi :D

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!