lauantai 17. elokuuta 2013

Kohti järjetöntä ja sen yli


Buzz Lightyearia mukaillen, kohti järjetöntä ja sen yli. Se oli asenne kun otin tanakan otteen uuden canuunan muodokkaasta (ja painavasta) perästä ja lähdin tekemään tuttavuutta sen kanssa. Sää oli mitä sopivin. Aamun räikeä aurinko (huom. ironia) oli kadonnut tutuksi tulleen harmaan pilviverhon taa joten valo oli vähän levollisempi.

Weera repesi tolkuttomaan mäkätykseen, lampaan räkänauruun nähdessään minut ja kamerani. Ei kannustusta eikä hyviä ohjeita sieltä.

Järjettömän paljon erilaisia säätöjä, pieniä ja isoja nappuloita, menuvalikko pitkää pidempi kaikkine alisivuineen ja vielä lisää säätöjä. Äärettömästi säätöjä. Orvokkikin meni ihan vakavaksi ja vaikeni, tuo lampaan osaaottava ilme kertoo paljon epätoivostani. Kyllä ne vaistoavat, eläimet, milloin on totinen paikka.

Noh, vielä tästä noustaan kuin pultsari roskiksesta ja vielä minä otan selkoa tuon kameramöykyn puhumasta kielestä.


Hevoset pääsivät uuden laidunlohkon aitauksen ajaksi lankkutarhaan. Vähän ne ihmettelivät vaihtunutta maisemaa, mutta nopeasti ottivat tutut vahtimispaikkansa ja olivat taas tutun tylsämielisen näköisiä kaukaisuuteen tuijottajia.

Maanantaina eläinlääkäri saa tulla katsomaan Tötiläs-Potilaksen vointia. En juuri tiedä iljettävämpää puuhaa kuin mätäpaiseen puristelu ja katson, että se on tavallisen hevosenomistajan osaamisen ylärajoilla, ehkä jopa hieman sen yli.

Ehkä mätääkin iljettävämpää on se edesvastuuton osa hevosalan yrittäjistä jotka eivät tee asianmukaisesti ilmoitusta tarttuvista eläintaudeista. Tajusin juuri tänään, että minulle ei ole todellakaan kerrottu kaikkea Sörsselsonin vaiheista ennenkuin se jokunen vuosi sitten tuli meille kotiin. Melko tympeää tajuta, että se fiilis, ettei kaikki ollut ihan kohdallaan, osuikin oikeaan. Kyseessä oli varsin lyhyt ajanjakso joten mitään tuhoisaa ei ole tapahtunut. Paitsi moraalille, se on eräiden ihmisten osalta rojahtanut romukoppaan aikoja sitten.


Sörsselsonin varalle on kuitenkin jo suuria suunitelmia jahka tämä karanteeni aikanaan loppuu. Nuori Ihmepoika pääsee maneesin valoihin esittämään vierailevalle valmentajalle kapasiteettiaan. Ja sitähän riittää. Toi jätkä on vähän niinkuin aiemmin mainitsemani kamera. Helmiä sioille.

Niin vain helmetkin päätyvät joskus rahvaan käsiin ja tuosta pojasta pidetään kiinni, kaksin käsin. On se vaan niin valloittava persoona, lahjakkuutensa lisäksi. Minä jo luulin, että Herra Harmaata charmantimpaa hevosta ei ole, mutta nuorissa on tulevaisuus.

Voin vallan helposti kuvitella, kuinka Herra Harmaa Hevonen nyökyttelee kyömypäätään pilven laidalla ja hörhöttää hyväksyvästi nuoren junnun esityksille.

Tammalla taas on oma, hevosenkokoinen tehtävänsä opettaa minulle hevosen maailmasta niitä vaikeampia asioita. Yhteisymmärrystä ja samaan tavoitteeseen pyrkimistä. Kumpikin tarvitsee välillä tukea ja yhtä helppo kuin minun on nojata tamman kylkeen, toivon (joskus jopa uskon) olevani sille vankka tuki niinä päivinä kun hevosella kyntää syvällä. Onneksi niitä päiviä on ollut viime aikoina vähemmän. Ja vieläkin vähemmän. Pysyisipä tämä laskeva trendi vallalla kauan.


Koska sateet pysyivät enimmän päivästä poissa, Äitikulta pääsi marjapuskiin. Mehumaija pulputtaa ja paksua c-vitamiinipitoista nektaria syntyy talven flunssien ja pahispöpöjen varalle.

Otin kierroksen kasvimaalla ja totesin, että huomenna pitää ehdottomasti tiirailla valkosipuleiden tilannetta. Varret alkavat jo lakastua, uskoisin, että sipuli pulskistuu samaa tahtia. Toveri Tita varmaan ohjeistaa heti tämän luettuaan. Jään odottamaan.

Yrttejä pitää kiireesti kerätä kuivamaan. Chilit ovat vielä vihreitä, saisi tulla lämmin loppukesä ja alkusyksy että kypsyminen pääsisi hyvää vauhtiin. Sato ei missään nimessä yllä viimevuotisen tasolle. Chilikorissa alkaa nyt pohja paistaa eli melkein sadosta satoon olen niiden suhteen ollut omavarainen. Aika hyvin.

Nyt näkyy olevan tämmöistä typistettyä sorttia, ihme töpöhäntiä. Noilla ei joulua pidemmälle päästä.
Jos kellä lukijalla on chiliylituotantoa, olen enemmänkuin kiinnostunut a) ostamaan b) vaihtamaan sen vaikka omeniin.


Koko päivän pihan yllä on liidellyt ja naukunut haukka. Se asuu tämän mäen itälaidalla ja tuo poikasensa lentoharjoituksiin tilustemme ylle. Se tietää stressitason nousua kanalassa.

Kukot paimentavat rouviaan suojaan, tässä Kapteeni Gaddafi.

Tämä toistaitoisen näköinen vanha herra on edelleen hyvin karismaattinen kaveri. Ääntä ei tälle laulajalle ole suotu eikä kukaan ole sitä hänelle tohtinut kertoa. Joten Gaddafi laulaa vaikkei osaakaan. Kun samaan kuoroon liittyy vähänläntä Vappupilli, on kanalan suunnan kakofonia järjetön. Ehkä vielä hieman pahempikin.

Mutta kaikki tuo mekastus kuuluu Torpan takapihan äänimaisemaan. Olisi ihan hurjan outoa, jos kukkoja ei enää olisikaan. Ne ensimmäiset talvipäivät jolloin kukot eivät tule ulos, ovat outoja hiljaisuudessaan.

Kiuruveteläinen kiljukaula on kukkotrion ehdoton kingi mutta kaljun kaulansa takia niin pahuksen ruma, ettei sitä voi kuvata.

Yksi kukko meillä on liikana joten jos joku tahtoo komean sekarotuisen kukon, elävänä tai kuolleena, huutakoon hep. Ja äkkiä. Heti kun riihestä mystisesti kadonnut kirves löytyy, liikakukko päätyy pölkylle.


Korvassa sirittää tulehduksen riitasointu vieläkin, mutta ehkä hivenen vaimeammin kuin eilen. Toiveajattelua vai totta, sitä en uskalla arvata. Niin halpa (4,30 €) ja niin pahanmakuinen lääke on varmaan toimiva. Luulisi tautien lähtevän naapurustostakin.

Huomiselle olisi pitkä lista tehtäviä. Syytä napata piski kainaloon ja hiippailla vällyjen väliin.
Lepoahan sekin on, että luen unta odotellessani tunnin, pari kirjapinoani vähemmäksi. Sorruin taas kirjastossa ahneuteen ja kahmin liian monta kiinnostavaa tekelettä yöpöytäpinooni. Yksi koukuttavimmista on minulle aikaisemmin tuntemattoman kirjailijakaksikko Saari & Nummisen Musta höyhen.

Ehkä tuon kirjan nimen takia olen pitkästä aikaa nähnyt unta. Musta riikinkukko, ilman pyrstöä, seisoi ja katseli minua ja minä katselin sitä ihmetyksestä mykkänä. Se oli kuitenkin ihan selvästi photoshopattu lintu, liian kiiltävä, liian kaunis ja heltan kruunut kiiltelivät kultaisina, unessa oli pimeää ja musta kukko hehkui mustana. Outo uni. Enkä tapojeni mukaisesti muista siitä mitään muuta.

Tälleensä tänään. Hyvä päivä torpalla. Toivottavasti sinullakin, missä lienetkin.

Autotallin ikkunan kunniakaarti






7 kommenttia:

  1. Sörsselsonista kuullaan vielä :)
    Taitaa Poninne Teidän olla Persoona jonka energia on hyvä ohjata oikeille urille heti kättelyssä, sillä johonkin veikeän velikullan puuhakuus kuitenkin purkautuisi ;) Pallosalamaksi kenties ?

    Sitten monta astetta vakavampiin tunnelmiin.
    En kykene ymmärtämään, saati hyväksymään vastuuttomuutta mikä liittyy eläinten kanssa toimimiseen. Ihmisen kuvatukset jotka tietoisesti antavat tartuntataudeille mahdollisuuden levitä pitäisi ottaa eläintenpito oikeus pysyvästi pois.

    Vietin eilen pitkät tovit miettien minkä suuren suunnitelman osaksi sinä ja tamma olette joutuneet. Teistä hiotaan upeinta timanttia, sillä se mitä nyt läpikäytte on todellakin kaiken normaalin toiminnan mukavuusalueen yläpuolella.

    Nostan sulle Hirnakka hattua. Ihan jokaisesta ei tuohon kaikkeen olisi.
    Ei ole tammareppanan kivinen elämänpolku ollut helpoimmasta päästä, mutta ehkä nyt kirjaimellisesti autat sitä pääseemään kaikesta (menneestäkin) mädästä eroon...

    Kaikkea hyvää teille paranemisen polulla <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eipä tuohon voi juuri mitään sanoa, kiitos.

      En paljoa hämmästyisi jos jonain päivänä meidän norjalainen turskapulla virnuilisi Norwegian Airlinesin mainoksessa :D Tuolle jätkälle on tie auki taivaita myöten. Ja kyllä, hän on kuin energinen terrieri. Tekemistä pitää olla tai poni keksii itse omat viihdykkeensä.

      Poista
    2. Taas kerran tuli todettua, että 'hevosväkeä' on monenlaista.... Ja loppulaskun maksaa aina hevonen, tavalla tai toisella. Tavallaan tämä keissi laittoi lopullisen pisteen monelle asialle.

      On parasta luottaa loppujen lopuksi itseensä ja vaistoihinsa. Ja kysyä neuvoa hevoselta, kyllä se kertoo milloin mättää. Peiliäkin rehellisemmin.

      Poista
  2. Onnea kameroinnille ja muutenkin. Satuin tänne vahingossa, vaikuttaa pätevältä blogilta. Poikkean toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä ja puumerkistä. Tervetuloa toistekin.

      Poista
  3. Siitä vain valkosipuleiden nostoon. Minä aloitan nousuviikolla saman savotan.

    Sitten ohje:
    Nosta valkosipulit, lyhennä varsi noin 20 sentin mittaiseksi ja juuret pois, huuhtaise vesiämpärissä, ja putsaa niin että ulkoin likainen ja osin repaleinen kuori poistetaan (jää puhdas valkoinen pinta) ja aseta kuivumaan - aurinkoon jos sitä on tarjolla, katon alle jos sataa. Parin viikon päästä lyhennä ylimääräinen varsikin pois ja varastoi kuivaan. Nam!

    Ja kyllä - uusi kamera tulee vähitellen tutuksi. En minäkään D60:n kaikkia säätöjä käytä... on tarjolla niin pahuksen paljon eri juttuja, että hulluksi tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toveri Tita, suurkiitos ohjeistuksesta taas kerran. Täytyy varmaan heti ottaa istukassipulit erikseen mikäli meinaa saada satoa ensi kesänäkin.

      Kiva kun tekniikka on käyttäjäänsä fiksumpaa, eipä lopu ihmisen lapselta oppiminen senkään suhteen.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com