keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ketterästi, sairastuvalta

Peetusta aloitetaan. Poika otti osumaa ilmeisesti kissan tarjoilemasta viispiikkisestä, silmäluomi lurpotti, sitten se turposi ja sitten se pahka puhkesi.

Tuttua hommaa tuo paiseiden puhkonta joten en paljoa hätkähtänyt. Pienestä terrieristä möhnää tulee vähemmän kuin hevosesta.

Muistoksi näyttää jäävän arpi silmäkulmaan. Peetu on näiden maitolaiturikulmien kingi, arpinaama.

Esikoinen potee ties monetta päivää koulunaloittajaisallergiaa. Tai on siinä nyt sen verran kuumetta ja syvältä lähtevää yskää, että on saanut lojua kotona tämän päivän, eilen tuli kotiin puolilta päivin.

Ikävä homma, että nämä koulupöpöt nyt tälleen iskevät, voimalla päälle. Turha kai mainita, että Nuorimmaisella on ääni käheänä ja kurkussa takiaisia. Eihän tästä enää puutu kuin ensimmäinen täitiedote.

Itse opin kautta perskankkujeni tietämään mitä ovat supersarjat, triplana. Ne jotka eivät tiedä, voivat poiketa lähimmällä kuntosalilla kyselemässä ja kokeilla vaikka itse. Kaikenlaisia variaatioita sitä löytyykin, nimittäin tuhat ja yksi tapaa kyykätä ja tehdä ns. kohdennettua kovennettua berberiosastolle. Eilen olin sen verran väsähtänyt, että tarvitsin päivänokoset, tänään olin vielä vähän jäykempi ja huomenna en todennäköisesti omin jaloin kävele.

Paitsi että on pikkuinen pakko kävellä. Ja ajaa autoa. Ja tehdä jotain siivoamista muistuttavia pakkoliikkeitä.

Niistä päivänokosista sen verran, että yksin ei tarvitse uinailla. Muuten ihan kivoja unikavereita mutta koiranpierunkärtsä on ihmisälyn tuolta puolen. Erityisesti kainalooni imeytynyt Nasse  on vanhemmiten heittäytynyt vallan estottomaksi ja päräyttää fanfaarinsa aina kun siltä tuntuu.

Kanalan väki on ihan vallatonta. Kiuruveteläiset kanaset eivät oikein tykkää uudesta kukosta vaikka samaa heimoa onkin. Haikailevat vanhan isäntänsä perään ja lentää liihottavat kuolemaa ja aitoja halveksuen pitkin pihoja. Tänään yksi hurja hyppelehti trampoliinilla.

Näitä kanalan uudelleenjärjestelyjä on kuitenkin pakko tehdä sillä kukot stressaavat talvikauden aikana ja ovat toistensa kurkussa kiinni jos suinkin mahdollista.

Helpompi oli koplata kiuruveteläiset kanaset toiseen laumaan. Ja tuo ylijäämäkukko päätyy valitettavasti pölkylle.

Tämän ihastuttavan kuvan haluan ehdottomasti vielä jakaa kanssanne. Sain syntymäpäiväkortin, Seijalta. Joka tämänpäiväisen tiedon mukaan lilluu jossain välimeren sinisillä aalloilla, tänään Mallorcalla, huomenna jossain muualla.

Nauti ystäväni lämpimistä aurinkoisista päivistä, vielä sinä saat loskassa ja räntäsateessa tarpoa.

Iso-J on tehnyt pitkän päivän pääkaupunkiseudulla. Huomenna  pakkaavat isänsä kanssa peräkärryllisen tavaraa mukaan ja huristelevat uudet saunanlauteet kyydissä torpalle. Ovat kuulema argentiinalaista lämpökäsiteltyä oksatonta haapaa. Tähän perään minuutin kunnioittava hiljaisuus.
Minä lupasin makaronilaatikkoa laudemestarille.

Perjantaiaamuna torpan naisväki karauttaa samaa kutostietä etelään. Tämä reissu vaikuttaa nyt niin aikataulutetulta, että tuskin ehdin kylkeä kääntämään kun on jo aika nousta ja rientää uusiin kinkereihin.

Tulen sitten syksymmällä kaverikierrokselle. Tehdäänkö megatreffit Olympiastadionille syyskuussa?

Nyt on pakko hinata raihnas kroppa omaan petiin ja toivoa, että aamulla on armo uus. Ainakin uusi treeni on huomenna(kin). Tehdään sekin nyt samaan syssyyn pois, yritän sitten loppuviikon siellä etelässä tehdä vaikka lenkkeilyä jos aikataulut antavat vapaata.

Nyt hyvää yötä ja hellurei.

Varjele veljeksiä tältä kohtalolta...
PeeÄääs:
pitää vielä erikseen mainita, säiden puolesta on ollut säkenoivän upeaa. Aurinkoa, lämpöä ja ihanaa!
Sain pestyksi kaikki lampaantaljat, vällyt ja villat. Enää kaksi hevosten sadenuttua odottaa pesua.

Toinen PeeÄäs:
minä olen nyt vihdoin löytänyt Spotify -palvelun ilot. Premiumasiakkaat saavat nauttia musansa mainoksetta ja kyllä sieltä löytyy treenimusat joka jampalle ja joka jumpalle kunhan vain oppii käyttämään hakuja. Tämä toi tänään virtaa:




11 kommenttia:

  1. Mitä noi täit nyt, mutta meillepä tulikin jo kihomatoilmoitus. Että revi siitä ja nauti jokaisesta loisvapaasta päivästä, niitä ei ole montaa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hell yes! Kihomadot!!! Niitä ei ole vielä meillä nähtykään, täisauna oli toissasyksynä. Torakka- ja ludetiedotteet ovat varmaan jo postissa :(

      Pitää tässä ottaa kohta lantanäytteet hevosista ja madottaa sitten osumien mukaan. Tuli mieleen...

      Poista
  2. Meilläkin lapset olivat viikon koulussa, toisen telakalla lievässä flunssassa. Sen verta piti lämpöä, että piti ottaa niille saikkua. Ja niistettyjä räkäluutuja piisasi talossa. Ei niitäkään voi roskiin viedä, kun on niin sairas... Ite onneksi säästyi moiselta riesalta.

    Laittaisinko valakolöökit postiin vasta sitten kun on Vilustuksetkin pullotettu - tulis samassa rytinässä? Haluatko syönti- vai istukassipuleita? Ero on siinä, että istukassipulit on siistaamattomia ja isompia, syöntisipulat on siistittyjä ja kauniita mutta ei niitä suurimpia. Ihan kunnon kokoisia kuitenkin, isojakin jos kaupan antiin vertaa. Lajikkeista Alexandraa (se valkoinen) ja Venäläinen jättiläinen (punertava) - sitä en myy syöntiin - liian arvokas eli vain istukkaiksi. Eli siis en myy sitä muille, mutta sä saat jos haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rähmä ja räkätauti, tätä on maanlaajuisesti liikkeellä. Meitsin saa kiertää kaukaa, mulla on kiire muutenkin.

      Nenäliina (täytetty) painaa tonnin, ei sitä jaksa teini kantaa roskikseen saakka.

      Laita ihmeessä samaan lähetykseen, kunhan tulisivat ennen lumia. En kestä enää sitä kyläläisten käkätystä. Istukassipuloita tässä olisi eniten tuska saada joten kiitollisena ostan minkä myyt. Kilon? Sitä venäläistä?
      Ja jos heruu Alexandraa niin sitäkin otan, kilon. Syön ehkä muutaman ja loput jemmaan penkkiin.

      Kiitos jo etukäteen. Lienen pätevöitynyt valkosipulin vaalija kun satoakin sain? Ilman sun merivettä pitävien ohjeiden olisin edelleen kiinalaisten tuontipalperoiden varassa.

      Poista
    2. Tilaus vastaanotettu - toimitetaan syyskuun aikana.

      Huomasin tässä itekin, että jokin sortin persetreeni on tullut tehtyä. Muutamat tunnit raivaussahan kanssa sai beberosaston käytetyn oloiseksi. Ja tuo Jonsered on loistava saamaan hien virtaamaan tauotta tasan niin kauan kuin se käy. Ja viis minsaa sammuttamisen jälkeenkin.

      Jatka vain hyvällä hevonpaskolla vs-viljelyä - satoa tulee ja lopulta olet kevääseen asti omavarainen vaikka persokin valkkarille. Mulla menee se kaksi kynttä leivän päällä ja ruokaan kuin ruokaan mausteeksi. Eli kulutustavaraa.

      Poista
    3. Jonseredjumppa :D

      Jään odottamaan sekä Vilustuksia että sipuliaarteita. Sehän on sitten joulu etuajassa kun paketti tulee.

      Pitää porkkanannoston jälkeen myllätä kasvimaa ja laittaa vaot toiseen suuntaan. Onneksi on se jyrsintäkone, kevyempi jumpata sen kanssa kuin kuokkia.

      Poista
  3. Meikän tämän hetken feivörit on Aviciin Wake Me Up. Kannoin sunnuntaina polttopuita liiteriin ja tanssin siellä yksin salaa :)

    VastaaPoista
  4. Avicii on <3 <3 <3

    Nykynuorisossa on toivoa!!

    VastaaPoista
  5. Busterilla myöskin arvet päävärkissä. Oma moka kun ärsytti kanalan kingiä. Myös minä olen saanut osani kukon mahtailusta samoin kuin kesälliset sitterit. Joten pölkylle johtaa myös Vappu-kukon tie. Toki niistä kevään tipusista on jo uus kukko kiekumassa. Löökistä piti kysymäni, että ihanko tuoretta hevosvoimaa sinne vakoon pitää asetella vaiko kompostin kautta kulkenutta? Nm. Kovin onnettomat kynnet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Busteria :( Kukot saavat aikaan pahaa jälkeä jos ikäviksi ryhtyvät.

      Ei se mitään vuosikertalantaa ollut, olkipellettikuivitettu palaa hyväksi muutamassa kuukaudessa. Sinne vaan vaon pohjalle tuhti kerros ja tuhkaa päälle.

      Poista
    2. Istukaskynsien koolla on väliä. Mitä isompi kynsi - sen suurempi sipuli. Ja kukkavarret (=kurjenkaulat) pitää säälittä katkoa, niin sipuli kasvaa koossa 30% suuremmaksi. Ainakin. Kuivina aikoina kastelu auttaa sadon määrässä huomattavasti, samoin ruohosilppukate (lannoittaa ja pitää maan kosteuden)

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com