lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin


Portinvartijamme on tuima kaveri. Enkä minä ikinäikinäikinä kyllästy Bougainvilleaan. Täällä näkee punaista, aniliininpunaista, liilaa ja valkeaa versiota. Meillä on tuommoinen palavanpunainen. Kuva ei todellakaan näytä värejä aitoina. Punaisuus korostuu liiaksi ja taivas näyttää valjulta. Tai toisinpäin. Ei hyvä. Kyllä seiskadee on tuotava tänne jotta saadaan kunnon kuvat hienosta kasvista.


Niin, täällä sitä nyt ollaan ja vähitellen alkaa tämä CdS (Costa del Sol) tulemaan tutummaksi. Tänään lähdettiin ihan hyvissä ajoin rohkeasti kohti ostoskierroksen ensimmäistä etappia. Perillisillä polttelivat lomarahat ja tokihan mekin tahdoimme nähdä vähän näitä kulmia ja seutuja. Eilinen meni jotenkin vain leiriytymiseen ja taloon tutustumiseen.

Talo on kiva. Just passeli kahden makuuhuoneen talo. Hätätilassa täällä toki majoittaa useammankin ihmisen, mutta sitten alkaa syntymään vessajonoja ja olemaan ahdasta. Talossa on etupiha ja etuparveke ja takapiha. Takapihalle paistaa iltapäivästä auringonlaskuun saakka ja tänään minä todellakin löysin itseni makaamasta lepolassesta.

Mutta ennenkuin pääsin lepolassen syliin, vaelsin kilometreittäin ostoskeskusten käytäviä, näin tuhansia kenkäpareja, tuhansia t-paitoja, toppeja, laukkuja, whatever. Tokihan ostoksia tehtiin ja suoraan sanoen älyttömän edullisesti. Huomaa, että talouden epävakaat ajat koettelevat todella kovin kourin espanjalaisiakin. Kaupoissa on valtavat aleprosentit ja silti isot ostoskeskukset kaikuvat tyhjyyttään.


Ajelimme hissuksiin rantakatua, hotelli toisessaan kiinni ja tien toisella puolella kilometreittäin uimarantaa, turisteja ja kaupustelijoita. Meillä oli hakusessa eräs tietty ravintoja ja Mr. Happy Singh, tarjoilija Luojan armosta, jolle minulla oli tärkeä viesti eräältä suomalaiselta hevosnaiselta.

Ravintola löytyi, mutta valitettavasti Mr. Happy oli tänään töissä toisessa saman omistajan ravintoloista. Nälkä näkersi sisuksia joten jäimme niille sijoillemme ja söimme älyttömän hyvät setit intialaista evästä.
Aterian jälkeen olimme valmiit kohtaamaan vielä yhden ostoskeskuksen tarjonnan.

Liikennehän täällä on vähän jotain muuta kuin siellä sarvikuonojen ja jäykkäniskaisten puusilmien kaupungissa joka myös kotikaupunkinamme tiedetään. Aika hupaisaa, nyt siihen kaikkia sääntöjä soveltavaan liikenteen rytmiin jo tottui. Eilen poljin apukuskin paikalla olematonta jarrua niin, että kinttua kivistää penikkatauti. Leuat louskuttivat tyhjäkäyntiä vielä aamuyöllä. Tänään mikään ei ollut liikennettä kummempaa.

Kotiinpaluu kävi jo työstä. Ajoimme ansiokkaasti oman liittymärännimme ohi sekä mennen, että tullen ja kävimme jossain hemmetinkorven tietulliasemalla kääntymässä. Ja vielä sittenkään emme osuneet ensimmäisellä yrittämällä oikealle kadulle vaan tehtiin kunniakierros jo tutuksi tulleen Lidlin kautta.

Tässä näytteet paikallisen Lidlin hyvän viiniosaston antimista. Älyttömän kivaa punaviiniä, 3,99 €. Oli kalleinta mitä löysin.

Sattumalta osuimme erään hakemani kampaamon kohdalle ja sain buukattua maanantaille ajat. Minä tasoittelen värieroja ja Iso-J ottaa perinteisen piänleikkuun, 10 euroa.

Niin paljon kuin arvostankin kotikaupunkini palveluja ja erityisesti Johannan ansiokasta aherrusta kuontaloni kimpussa, aion tällä reissulla tehdä yhden elämäni edullisimmista raidoituksista. Once in the lifetime.

Kun raidoitettavaa hiusta on lähemmäs metri pituutta ja tuuheutta tuplamäärä per neliösentti, sitä ihmeesti oppii arvostamaan sitä, että saa kampaamokäynnin muutamalla kympillä.

Palaan kyllä uskollisesti Johannan tuoliin tämän yhden syrjähyppyni jälkeen. Tämä on tämmöinen lomaromanssi joka ei toistaiseksi kanna pidemmälle.

Vanha kunnon Välimeri, kaukana tuolla

Kun sitten vihdoin saimme volkkarin parkkiin ja kassit, pussukat ja nyssäkät hinattua perille, tuntui kuin olisi raatanut täyden työpäivän. Vetäisin siis itseni äkkiä vaakaan lepolassen syliin ja löhnötin siinä auringonlaskuun saakka.

Ja tein sen niin hyvällä omallatunnolla, että tiesin olevani lomalla. Ja loman tarpeessa. Makasin kuin lisko, puolihorteessa. Välillä selasin akkainlehden human interest -haastatteluita, välillä siemaisin kylmää valkoviiniä. Välillä vain torkuin. Aika ihanaa.

Söimme myöhäisen koti-illallisen jonka kokkailin vanhasta muistista kaasuliedellä. Semmoinen pitäisi kyllä hommata kotiinkin. Hybridiliesi. Sähkö, kaasu ja kiertoilma samassa koneessa, kokkaajan ilo.

Nyt täällä on taas säkkipimeää, koirat räksyttävät ja kissat mouruavat.

Huomiselle kaavailtiin tutustumista Puerto Banuksen markkinoihin, lounasta sataman liepeillä, rakkaan kuomaseni Nempan tapaamista ja rantsussa löhöämistä.

Ei paskempi perjantai. Tähän ei voi tottua, sillä tämä on lomaa. Loma ei olisi lomaa jos sitä jatkuisi ikuisesti. Meille kaikille tämä on tosi tarpeellista yhteistä aikaa ja rentoilua. Jaksaa taas arkea ja ankeita aikoja. Ne tosin ovat kaukana nyt.


Ja vielä tähän loppuun, The Koirakassi ja kimppakissamme Rusina:

Tämä oli saatava!

Rusina onkin semmoinen kulkija, ettei sille kelpaa whiskassit eikä muut kissapöperöt. Mortadellamakkara sen sijaan uppoaa kuin ne kuuluisat hohtimet kaivoon.

Mukavaa iltaa ja viikonloppua, missä lienetkin!
Me katsomme nyt uusimman Wallander -leffan. Kirja loppui haikeasti, jännityksellä odotan saako leffaversio silmähiet pintaan.


Lomamusaa: 

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa täydelliseltä ja niinhän sen tietysti pitää ollakin. kateus raastaa sisikuntaani kun ajattelen niitä safkoja ja yleensäkin hintatasoa - täällä kun saa maksaa kaikesta itsensä kipeäksi.

    Yllätyksenä (positiivisena) tuli se että teikäläisellä on niin pitkät hiukset!
    Lienee turha sanoa että se pituus oli virhe paljastaa, minä kun niin tykkään niistä ponnareista! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja vielä raidat...voi väristys ;)

      Poista
    2. Kaheli :D
      Kasvata oma ponnari!

      Jokainen ruokakauppareissu on iloinen yllätys.
      Ja kyllä kotona taas cittarin kassalla saa purra hammasta laskua kuitatessaan...

      Poista
  2. Mä varmaan sekoaisin kaikkien bougainvillejen ja passioneiden äärellä... Pöljänä en näkisi edes maisemaa, kun pitäisi työnnellä nenäänsä jokaiseen oudon näköiseen kukkaan ja ihmetellä kaikkea.

    Rusina tuo varmaan rippusen kotoista oloa. Kissojen kieli on kait ihan universaali :) Ei ole kieliongelmia.

    Olkoot kelit teille suotuisat! Pohjanmaa kuittaa viimeinkin päivän, jolloin voi viedä pyykit ulos kuivamaan. So far...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta virka. Aion jonain päivänä lähteä kävellen tätä kotimäkeä alas ja kuvata kaikenlaisia kasveja.

      Kiinanruusu on täällä pensasaitakasvina, Oleanterit kasvavat puina ja monet muut ihan oudot puut, pensaat ja kukat ryöppyävät muureja alas.
      Olisi siinä tunnistaminen. Pelakuu on onneksi samanlainen kaikkialla.

      Rusina pitää meillä jalat maassa, kissa määrää ja kissa käskee.

      Poista
  3. Postaus herätti eksistenttialistisen kysymyksen: miksi minä olen täällä enkä siellä? OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuohon on vaikea vastata. Olen iloinen, että olen täällä. Vilpittömästi.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!