torstai 6. kesäkuuta 2013

Ky-ly-mä !


Aamu oli järkytys. Ulkona olikin kylmänpuoleinen tuuli ja vaivaiset +14°. Harvoin ovat hevoset kipittäneet niin kiivasta ketkaravia kujaa pitkin laitumelle kuin tänään, minä annoin suunnan ja tahdin koska itse meinasin jäätyä juoksuun.

Eipähän tarvinnut tänään pohtia hevosten päivälepotaukoa tallin viileydessä, sitä ei tarvittu.

Bäbättimillä ei taaskaan ollut mitään viisasta tai lohdullista sanottavaa, vaikka kuinka yritin maanitella. Pelkkää räkäistä kurlaamista suoraan märehtivä elikon syövereistä.

Tarvittiin lähes täysi pannullinen sumppia ennenkuin järkikulta liikahti jähmeästä off-tilasta jonkinlaiseen älylliseen toimintaan. Totesin, että nyt on ainutlaatuinen tilaisuus käväistä kaupungissa ja hoitaa pari asiaa (ja käsitreeni) kaikessa rauhassa pois.

Kotimäellä ulkona tuli kylmä ja sisällä meni kuulo.


Rempassa on nyt meneillään purku. Eilen lähtivät seinien paneelit, saunan lauteet ja seinien kaakelit. Ei tule ikävä. Tänään reipas purkupoika jytyytti tuommoisella ylemmän kuvan hirvityksellä betonia päreiksi ja kärräsi pihassa lojuvalle vaihtolavalle kymmeniä kottarikuormallisia. Että minua vetuttaa se lava. Ruma kuin piru ja keskellä pihaa, med mera...

Tänään särki saunan ja pesuhuoneen lattian, huomenna on tämän etummaisena olevan eteistila/apukeittiö/kodinhoitohuoneen lattian vuoro. En tiedä miten syvän kraaterin hän tuohon aikoo räjäyttää.

Ilolla ihastelin seinäpaneelien takaa paljastuneita komeita vanhoja hirsiä, niissä ei todellakaan ole mitään moittimista. Se joka on torppamme elintasosiiven aikanaan rakentanut, on ollut kaukaa viisas. Kyseinen sivuvaunu on tavallaan hivenen irti talon alkuperäisestä rungosta. Eli jos kun näissä neliöissä sattuu vesi- tai viemärivahinko, se ei tuhoa ensimmäisenä hirsiosaa. MOT.

Kissan kesäpäivä on autuas
Vietimme Nuorimmaisen kanssa mukavan, kohtuullisen leppoisatahtisen iltapäivän. Käytiin kirjastossa ja vähän myöhemmin käytin Äitikultaa taimiostoksilla kylän monitoimikioskilla. Se on semmoinen paikka, josta saa kuulema maakunnan parhaat munkit. Eikä kesäkukissakaan ole moittimista.

Saa sieltä paljon muutakin mm. jykevät kauralyhteet joulun aikaan. Lisäksi se on kylän tietotoimisto. Ainakin kaikki paikallaolijat tuntuivat tietävän mihinkä pihaan sieltä amppelikukkia lähti, suulain ukkeli kyseli jotta mikäs remontti se on tekeillä... Ovathan ne juuttaat jo kuitenkin haastatelleet kylällä lounastavan remonttijantterin joten tietävät tasan tarkkaan mikä on tämän remontin motivaatio.

Eilen haettiin kaupungista hyötykasvien taimet, nämä tomaatit ja kurkut sun muut. Äitikulta jätti tänä keväänä taimikasvatuksen vähemmälle ja lopulta huomattiin, että ei hitto, meillä ei ole mitään taimia valmiina. Chilitkin unohtuivat häneltä jonnekin eikä sittemmin löytyneistä ruippanoista tule satoa tänä kesänä.

Tosin, taidan aliarvioida kesän mahdin. Onko ennen nähty, että näillä korkeuksilla on juhannusruusut kukassa samalla viikolla kuin sireenit, kesäkuun ekalla viikolla? Laukat kukkivat, ensimmäiset liljat availevat nuppujaan ja ainakin yksi pioni kukki jo. Unikot aloittelevat myös.

Pihalla saa juoksuttaa kameraa uutterasti mikäli mielii ikuistaa edes osan kukkivista.

Jo haalistuneet siniset sireenit
Lumipalloheiden vimmainen kukinta
Helmipihlaja esittää palmua

Illan vanhettua puoleen yhdeksään Iso-J ja Esikoinen kurvasivat sora ropisten pihaan. Olivat rymynneet Raatteen tiet ja muut talvisotamestat. Ja kauppaakin oli tehty. Nyt on hyvä. Perhe on koossa ja kasassa ja tuttu Pikkupentele... Perillisten nahistelu kiristää hermoa ihan entiseen tahtiin.

Huomenna on pakko ahistaa tämä lössi passikuviin sillä meille on varattu maanantaina ajat passien uusimista varten. Siitä mahtaakin tulla mielenkiintoinen souvi. Meinaan, että kenelläkään meistä EI ole voimassaolevaa passia eikä mitään virallista henkilöllisyystodistusta. Ajokorttihan ei ole virallinen henkkaripaperi vaikka se onkin poliisiviranomaisen myöntämä dokumentti.

Tuhtien eväiden lisäksi mukaan otetaan kelakortteja, vanhat passit, nippu vanhoja sähkölaskuja ja lasten neuvolakortit ja täyskäden kruunuksi vaikka parit pysäköintisakkolaput. Ehkä Rouva Passiviranomainen niillä uskoo, että ollaan ihan syntyperäisiä suomalaisia ja meille voi passit myöntää.

Muutenkin tässä alkaa olla ohjelmaa päivälle jos toisellekin ennen reissua. Muistin tilata hevosten pedikyyrinkin. Enää pitäisi muistaa kaikki sovitut ajat ja tapaamiset. Siinä ei paljoa hatara muisti auta jos hukkaan puhelimen. Sen muistissa on nimittäin kaikki olennainen tieto. Nyt ei parane manata eikä varsinkaan munata. Toivotaan pitkää ikää omenapuhelimelle joka toistaiseksi käy ja kukkuu vaikka mulahtikin hevosten vesipaljuun.

Tämmöistä tänään, huomenna uskon tuntevani hauisteni olemassaolon ja löytänen pari muutakin orastavaa lihasta. Olo on kuitenkin mitä mainioin ja tämän mainion päivän kruunaa (vielä toinen) kipollinen suklaista mokkajäätelöä...

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin! Muista villasukat.

Ihan ite puin päitset päähän...


PeeÄäs: että tämä Bloggeri on sitten ikävä. Minä niin mieleni pahoitin kun yritin vielä yhtä kuvaa lisätä, mutta jostain syystä tämä blogialusta haluaa ängetä sen kuvan ylimmäiseksi. Kokeilen vielä kerran. Jos tässä alapuolella ei ole kuva-arvoitusta, se on sitten tuolla yläreunassa. Tehtävänä on etsiä kuvasta hevonen. Löytäjä voi onnitella itseään.



No kappas, siihenhän se tuli... etsipä sinä kuvasta hevonen. On se siellä :D



7 kommenttia:

  1. No onhan se siellä, hevonen. :D Hauska kuva!

    Juu, minäkin ihmettelin, että jättisinilaukat kukkivat jo. Ei niiden vielä pitäisi...
    Pienemmissä liljoissa on isot nuput ja niidenkin pitäisi vasta heinäkuun puolella... Mun hieno kukkapenkkisuunnittelu menee ihan arselleen kun kukkivat vääriin aikoihin penteleet.
    Niin ja tillikin rehottaa siihen malliin, että taitaa saada jo omasta maasta juhannuspotulle höystettä.

    Remppanne näyttää etenevän ihan vauhdikkaasti.

    Minäkin varasin ajan passin uusintaan ja ensimmäinen vapaa aika oli juhannusaaton aattona. Juu, ehtii mennä passi vanhaksi sitä ennen, mutta ehkä uskovat minua kun samasta paikasta on käyty edellinenkin anomassa... Aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vielä viimeiset versiot niistä vanhoista passeista joissa ei ole biometristä tunnistetta (tai joku muu sentapainen jutska) joten meidän sormenjälkiäkään ei löydy arkistoista. Joten ihan oikeasti mua vähän arveluttaa miten se meidän tunnistaminen onnistuu.

      Tänään remppajantteri aloitti jyskämisen 07.30 mutta muu perhe koisasi kuin tyhjää vain. Minä karkasin käsitreeneihin. Tosin nyt ne taisivat lopettaa viikonlopun ajaksi. Huoh.

      Nyt kun kesä on pyyhältänyt omalla ohituskaistallaan kaasu pohjassa, se näköjään hidastaa viimein tahtia. Tänään vain +20° ja haja-asteet päälle. Ihan nätti keli.

      Poista
  2. Toivottavasti rempan porausvaihe menee nopeasti ohitse.

    Alkukesän kukintakin etenee aikamoisella pikakelauksella. Toivon silti etteivät säät kuitenkaan kylmene ensi viikolla aivan niin radikaalisti kuin ennustavat.

    Ostin muuten juuri eilen tuotteen, joka näyttäisi olevan tarpeen myös sinulle: vedenpitävä kännykän suojapussi. Läpinäkyvän muovin läpi voi käyttää kosketusnäytöllistä puhelinta. Suojaa myös pölyltä ja muulta töhnältä. Minä tarvitsen tätä meloessa, mutta sille näyttäisi olevan käyttöä myös maalaismiljöössä. ;-)

    /Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, suojapussukka. Ihanko varpisti voi näpelöidä kosketusnäyttöpuhelinta sen läpi?? En kyllä meinaa uskoa. Mistä löysit?

      Onko se kelluttava? Meinaan vaan jos sinä siellä avomerellä epähuomiossa sinkautat puhelimesi jorpakkoon, sitä ei kalastella ylös ihan niin näppärästi kuin hevosten vesipaljusta tai vessanpöntöstä...

      Minä jouduin tilailemaan kuumaa ja hellettä ensi viikoksi. Siskolikka tulee lomille ja annoin ymmärtää, että täällä voi vilahtaa topless-remppajanttereita :D

      Poista
  3. Jotain (silmän)iloa poraajista siis :D.

    Pussukan myi Retkiaitta ja niitä on muissakin retki- ja urheilukaupoissa ja verkkokaupoissa. Todistettavasti Lumia toimi muovikalvon läpikin. Myyjäpoika väitti, että juju on se, että muovi on sähkönjohtavaa. Meloessa vyötän pussin narusta pelastusliiviin, jotta pysytään tilanteessa kuin tilanteessa samassa paikassa.

    VastaaPoista
  4. Vaihtolava varmasti kätevä tuossa. Meillä myös alkaa remontti, paljon lähtee vaihtoon ja olisi myös hyvä, että jätteen saa kasaan kerralla ja sitten vietyä pois. Ihania kuvia, terveisiä hevosille!

    VastaaPoista
  5. Meilläkin remontti alkaa. Vaihtolava on tarkoitus hankkia pihalle rakennus- ja remonttijätettä varten. Suuremmassa mittakaavassa kuitenkin tullaan tekemään meidän remontti, keittiö ja makuuhuoneet puretaan ja uusitaan. Mukava oli lukea, kiitokset.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com