torstai 23. toukokuuta 2013

Veli Miltonin masennus


Taas yksi huikaisevan kirkas ja aurinkoinen aamu! Näitä on kaivattu, koko pitkän talven ja koko pitkän ja kituliaan kevään. Muutama valkoinen pilviviiru jossain korkeuksissa, haukkapariskunta liitelee pihan yllä ja kukko komensi rouvansa katokseen. Peetu erottuu maaperästä kuin syylä nenännokasta, mutta ainakaan toistaiseksi haukat eivät ole valinneet Peetua ykköskohteekseen.

Tuuli puhaltaa sopivan raikkaasti itärajan takaa, joten sääskistä ei ole kiusaa sen enempää päivällä kuin illallakaan. Eilen illalla pysähdyin pihalle kuuntelemaan uutta ääntä. Kiitos pitkien piuhojeni ja rajallisen käsityskykyni, oivalluksen lamppu syttyi hissuuksiin. Salavan lehdet suhisevat taas. Se on ääni jonka olemassaolon toki huomaa, mutta ymmärtämiseen menee aikaa.

Veli Milton ei iloitse kanssani. Hän mököttää, murjottaa ja potee ilmeisesti rankemman puoleista kevätmasennusta. Pikkuisen on ehkä laihtunutkin ja pysyy mieluummin sisätiloissa nukkumassa. Tai jos valvoo, istuu keskilattialla valittamassa elämänsä ankeutta omalla naukunuotillaan.

Hapan kissannaama ei sinänsä ole vieras ilmiö näillä tiluksilla, onhan meillä Elli, Antipäivänsäde. Mutta että Milton Mieliystävä, se on ennenkuulumatonta.

Voivatko kissat todellakin ukkoutua jo kolmivuotiaina? Tähän saakka Veli M. on viettänyt hyvin aktiivista seikkailijakissan elämää (jolla on kotiintuloajat) ja kuljeksinut huolia vailla kotihehtaareilla.

Niin kauan kuin ruoka maistuu ja suoli toimii, ei liene syytä huoleen. Kissan sielunelämän koukerot ovat tutkimattomat ja pitäköön kissa salaisuutensa.

Veli Winstonia ei huolet paina, jaksaa jolkotella ulkosalla. Eilen se roisto teki kieltämättä melkoisen källin. Olimme Nuorimmaisen kanssa syöttelemässä hevosia iltalaitumella, suunnilleen tuon trampoliinin takana näkyvän valkoisen muumikiven kohdalla. Veli Winstonin ninjailmestys oli liikaa Sörsselssonille joka yhdellä loikalla teleporttasi itsensä kymmenen metrin päähän ja vapautensa huumassa kirmasi  monta kunniakierrosta.

Siellä kuulkaa eteläpellolle levitetty karjanlanta ropisi kun muodollisesti pätevä ratsuponi päästeli kunnon kiitolaukkakierrokset. Komiat ovat jätkällä liikkeet, se täytyy kyllä mainita. Muuta iloittavaa tilanteessa ei sitten ollutkaan. Töttis steppasi ja keuli kateuksissaan mutta pysyi kuitenkin hallinnassa.

Lopulta Sörsselsson koki purkaneensa pöljäenergiaa tarpeeksi ja tallusteli puhkuen (ja hikisenä) Nuorimmaisen perässä talliin. Pientä uhmaa ja uhoilua oli vielä karsinassakin mutta lopulta jätkä uskoi, että sellainen käytös ei ole missään nimessä toivottavaa eikä sallittua.

On sillä mokomalla sisua. Mutta lopulta kuunteli järkensä hiljaista ääntä ja ymmärsi, että ruokasaavi tulee tarjolle vasta kun odotetaan nätisti ja pullistelematta, pyydetään ja kiitetään.

Kuvia tilanteesta ei tietenkään ole, eihän se kamera ikinä silloin ole mukana kun olisi jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Ja kun on mukana, säädöt ovat keturallaan, niinkuin näistä koirien kaahauskuvistakin näkee. Tarkennuksia on turha yrittää silloin kun koirapoika loikkaa.


Toivotaan nyt, että Veli Miltonin masennuskausi menee piakkoin ohi. Voihan se olla, että matolääkitys närästää vielä pikkuisen. Toisaalta luin juuri mielenkiintoisen kirjoituksen, jonka mukaan matoja alkaa tulla eläimestä ulos vasta noin viikon päästä. Ja koko tuo viikko pitäisi työntää matolääkettä, Axiluria ilmeisesti. Se onkin ainoa matolääke jota tällähetkellä koko lössiin käytän. Kuuri on kolmipäiväinen, mutta pitäisi jatkaa vähintään tuplana jotta matoset todella tulevat häädetyksi.

Aika jännä, pitää seurata asian tiimoilta epäilemättä kehittyvää keskustelua. Asian alkuperäisen kirjoittajan kokemuksen tuomaa pätevyyttä ei ole aihetta epäillä.


No jopas taas rönsysin...kuin kevätkaihonkukka konsanaan... mikäs se alkuperäinen aiheeni olikaan?
Kissan masennuksesta matolääkkeisiin, mielenkiintoinen mielen polku.

Esikoinen tuli eilen kotiin leirikoulusta. Oli kuulema kivaa ja tanssitreenit olivat olleet kivoja. Ja ruoka oli hyvää ja välillä ärsytti. Kuulostaa siis kaikinpuolin mukavalta reissulta.

Tänään kävin hänen kanssaan tutustumassa uuteen kouluun. Leirikoulun aikana kaverit olivat ilmeisesti tehneet voimallista käännytystyötä ja Esikoinen epäili jaksamistaan pitkien koulumatkojen takia. Tämän aamun kierros Norssissa taisi kuitenkin tehdä vaikutuksen ja tyttö vaikutti aidosti innostuneelta. Tutki saamaansa ensimmäistä lukujärjestystä ja suunnitteli jo tanssitunneille menemistä. Ne kun voisi yhdistää koulupäivien yhteyteen.

Olemme jo aikoja sitten ilmoittaneet, että uusia harrastuksia saavat aloittaa sitten, kun pystyvät kulkemaan niihin pääsääntöisesti omatoimisesti. Meillä ei ole mahdollisuuksia ajella ympäriinsä iltaisin harrastushärdellin aikatauluissa. Eikä oikein haluakaan. Emmekä pidä hirveän järkevänä sitä, että lasten päivä on tunnilleen aikataulutettu aamusta iltaan. Pitäähän sitä aikaa jäädä ihan pelkälle olemisellekin. Tokkopa lukeminen, piirtäminen ja käsityöt sekä eläinten hoito ketään tyhmistävät?

Tiedän, että nykyajan valistuneet vanhemmat aloittavat pilttiensä sivistämisen jo vaippakerhoista mutta minä en kokenut niitä olennaisesti tarvitsevani ja tylysti päätin, ettei vauvanikaan niitä tarvitse. Korjaan, kaikkein valveutuneimmat soittavat jo raskausaikana latinan kielikurssia vatsanpeitteiden läpi, synnyttävät valaiden uikutuksen tahtiin ja jatkavat sitten vaippakerhoihin.

Minä olen yksinkertainen maatiainen ja kapinoin vieläkin yliharrastamista vastaan. Yksi tutustumiskerta vauvamuskariin (puistattava sananakin) riitti. Ei minusta ole heiluttamaan huivia vauvan naaman päällä ja jollottamaan jotain oppimaan innostavaa (?!) lorua.

Päivä jatkuu nyt muissa merkeissä. Kiitos ja näkemiin tältä erää.
Torpalla kaikki hyvin, hyvä olkoon kanssasi, missä lienetkin!

Voikukka pääsee aina eturiviin







10 kommenttia:

  1. Toivottavasti Miltonin masennus on väliaikaista laatua, jospa se kaipaa keväistä seuraa ja seikkailuja, mutta ei viitsi tehdä asian eteen mitään.
    Meilla koirulaiset enimmäkseen makoilevat. Alma on tyhmä kun ei älyä tulla pois auringosta ja läähättää ja on lähinnä sairaan näköinen.
    Lasten liiasta harrastamisesta olen täysin samaa mieltä. Ehkä se oli minun laiskuuttani, mutta meillä kakrujen piti osata olla kotonakin välillä ja leikkiä yksinkin. Minä en ollut mikään ohjelmatoimisto tai taksikuski.Arvaa vain, sainko kommentteja, olenhan "ammatti kasvattaja".
    Nyt kun penskat on aikuisia, voi sanoa että ihan noista ihmisiä tuli ilman eskareita, muskareita ja vauvauinteja.Nyt on lapsenlapsi, Ada 9kk, ja näyttää hänen äidilläänki olevan samanlaiset ajatukset. He kävivät kerran jossain perhekerhossa ja se kuulemma riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostettiin Veli Miltonille masennuslääkkeeksi kuivattua kuoretta ( <- kala) ja hyvin maistuu. Mutta niin maistuu unikin ja alaleuasta löytyi jonkinlainen nirhama. Ettei vaan olisi tapellut jonkun raivoisan rotan kanssa... tai törmännyt äkäiseen käärmeeseen. Niitäkin kun valitettavasti tuolla peltojen laitamilla kiviröykkiöissä varmasti asustaa.

      Ei Peetu ole Almaa fiksumpi. Sekin läähättää kielensä irti ja istuu räikeimmässä auringonpaisteläntissä. Nasse on fiksu ja lojuu varjoissa, vanha kelmi.

      Arvelin saaneeni tänne anonyymien vastalausekuoron lapsikommentistani mutta kas, eipäs ollutkaan. Vielä?

      Tuo on just niin, Äiti ei ole ohjelmatoimisto eikä taksikuski. Amen to that.
      Toki joku voi kokea kotinsa seinät niin ahdistaviksi vanhempainvapaansa aikana, että hakeutuu vaikka millä konstilla ihmisten ilmoille, oli se sitten vauvamuskari tai joku muu aktiviteetti. Valitettavasti joiltakin jopo lähtee keulimaan ja homma karkaa ihan käpälästä. Miten lapselle voi muodostua kunnollista päivärytmiä jos koko ajan rampataan jossain aktiviteetissa?

      Kukin taaplaa tyylillään mutta ne jollotuskerhot tai imetysiltamat eivät olleet minun juttujani. Esikoinen kävi kerran viikossa seurakunnan päiväkerhossa, olikohan se suunnilleen neljä tuntia? Ihan hyvää vaihtelua kotiarjelle ja minä sain olla kahdestaan Nuorimman kanssa sen ajan. Muutenhan lapset olivat yksi yhteinen paketti joka kulki nimellä Tytöt. Se siitä yksilöllisyydestä :D Päiväkotiin heidät lykkäsin Esikoisen ollessa neljä ja Nuorimmaisen kolme. Silloinkin olivat puoli päivää, suunnilleen.

      ---

      Tuuli kääntyi etelään ja kas, mitäs sieltä tulikaan. Pilviä taivaan täydeltä, ilmeisesti mukana on myös aimo kattaus sadepilviä. Pöh ja höh.

      Uutisissa olevan hulluruohojupakan jälkimainingeissa olen huomannut perheeni katselevan vihannesruokiani entistä epäilevämmin. Mitään en tunnusta... :D

      Poista
  2. Peetu näyttääkin ihan penskalta vielä, minkä ikäinen Peetu on, entä Nasse. Bortsuista on vaikea sanoa ikää, ainakin nuo punaruskeat ovat jo nuorena vanhan näköisiä. Ainakin meidän Alma ja Tuden Pönö. Meillä Alma täyttää heinäkuussa 5 ja Niilo on elokuussa 4. Nipahan on tyttären koira ja meillä vaan päivähoidossa( joka päivä)

    VastaaPoista
  3. Peetuhan onkin ihan kakara, taitaa olla 10 kuukautta nyt. Siirtyi just näyttelyissä junioriluokkaan, pentuluokassahan se oli ihan pitelemätön palkintorohmu.

    Nasse on syntynyt v. 2005 eli ööh.. täyttää 8 tämän vuoden joulukuussa. Ukkona syntynyt vanha ja viisas sielu. Borderissa on kyllä niin paljon persoonallisuutta, että eihän elämästä tule mitään sitten kun Nassesta aika (joskus kaukana tulevaisuudessa) jättää.

    Onko Almalla ja Nipalla tapana kieriskellä suosikkilelujensa päällä? Aika monella borderilla on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alma yrittää tappaa kaikki lelut, myös sellaiset joita oli Olgalla ennen. Ja ne olivat rotweilerin kestäviä, mutta ei bortsun kestäviä. Niilo taas kierii kaiken päällä, paskassa, hiekassa, aamulla herättyään makkarin matolla, nyt uusin kieriskelypaikka on kanankakka kukkapenkki ja tietysti tennispallon päällä. Varmaa kierisi lelujenkin päällä, mutta heti kun Nipa saa lelun Alma käy sen ottamassa. Niilo alistuu kaikkeen, on kamalan arka ja epävarma.

      Poista
    2. Alfanaaras ja Peräkammarin poika :D
      Rapsutukset molemmille.

      Poista
  4. Meillä on törkeen levee Hattara penikointia odottelemassa. Jänniä aikoja... Montako kissinpentua putkahtaakaan...? Kanssaodottajien odotus on pitkän tuntoinen.

    Veli Miltonille piristystä toivon. Joku vaivaa, jos entinen meno hiipuu. Toivottavasti selviää mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hattaraa :D Eivät sentään tule pennut niin yllätyksinä kuin Ellille joka järkyttyi molemmilla kerroilla ällistykseen saakka kun hännänalusesta pukkasi pentuja maailmaan.

      Veli Milton lähti hyvin nukkuneena aamulla ulos. Toivottavasti oli vain syönyt happaman hiiren tai kitkerän myyrän ja paha elämä vatsassa asettui. Kovin tarmokkaan näköisenä se mokoma kytisti uutta saalista.

      Eläimistä kyllä näkee jos niillä on 'jotain'.

      Poista
  5. Olin viime yönä teidän tallissa :)
    Siis jos aamulla ihmettelit kuolaläikkiä lattiassa,niin minä se vaan olin...
    Ilmeisesti illalla blogistasi pikaisesti vilkaistun (mutta olin liian väsynyt kommentoidakseni) ihanan _county living narsissikuvan_ seurauksena päädyin tallimatkalle hyvin brittiläiselle pohjoiskarjalaiselle tilukselle :)
    Runsaat narsissipenkit (ja siniset pikkusipulit) kuuluvat minun maailmassa enkkupihoihin, joten nukkumatti väritti teidän tallin astetta kuninkaallisemmaksi ;)
    Oi mitkä upeat tapetit teidän hoitohuoneessa on, entäpä ne marmorikaakelit heppasten spa-osastolla, kaikista muista hulppeista yksityiskohdista puhumattakaan ;) Viihdyin !
    Ihana uni.

    Pitäisi varmasti sanoa jotain viisasta tuohon lasten harrastuskeskusteluun,mutten taida alkaa paasaamaan ylijyrkkää nou-nou mielipidettäni muiden vaivoiksi, tyydyn nyökkäilemään hyvälle kirjoituksellesi.
    Sanonpahan kuitenkin että alle kouluikäiselle lapselle leikki on työtä, koululaisille koulu on työ ja kun me aikuisetkin ollaan usein työpäivän jälkeen niin väsyneitä ettei jakseta mitään harrastaa, niin miksi lasten pitäisi jaksaa ?
    Varhaislapsuuden harrastukset on kuitenkin yleensä aina valittu vanhempien kunnianhimojen ja toteutumattomien unelmien mukaan,harva alakoululainen ,saati kolmevuotias, osaa vaatia taide,tiede tai urheiluleirejä ;)
    Sitäpaitsi kotona voi piirtää,laulaa,purkaa pölynimurin (tiede ;) ) tai juosta,uida,luistella,hiihtää. Miksi toiminta muuttuu "arvostetuksi" harrastukseksi vasta sitten kun siitä maksetaan vinopino euroja ?

    Lasten harrastustoiminta on mielestäni yhtä pähkähullua toimintaa kun nykyinen keittiötrendi. Jokaisella pitää olla mahdollisimman suuri,kaunis,kiiltävä ja kallis keittiö. Ja sitten ajetaan mäkkiin kun kukaan ei osaa tehdä ruokaa siinä superkeittiössä... Tai kun kattauksesta ja esillepanosta tulee tärkeämpää kuin ruuasta ja sen mausta.
    Ei,nyt taas karkasi mopo käsistä, sori.

    Hyvää viikonloppua Torpalle,rapsuta Sörsselsöniä ja SeuraNeitiä puolestani, ne tuntuivat tykkäävän rapsutuksista viime yönäkin ;)

    p.s Toivottavasti Milton voi jo paremmin.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääneen nauroin sun unillesi. Pitäisiköhän mun ottaa pari inhorealistista valokuvaa kuninkaallisesta hovitallistani? Surku vaan, että tänään otettu valokuva valitettavasti romuttaisi kaikki unien luomat illuusiot.

      Tekisi mieli maalata Sörsselssonin karsinan seinään maalitaulu, jätkä ampuu lantansa aina napakympin kautta. Se on tasan yksi iso läntti seinässä ja lantakasa lattialla samassa kohtaa.

      Mutta kyllähän valkeat seinät hevostallissa tuovat tilan ja avaruuden tuntua :D
      Ja niin kauan kuin valkoista maalia kaupassa myydään, minulla on valkoseinäinen talli.

      Narsissit ovat ihania eivätkä onneksi maistu myyrille. Niitä pitää saada aina vaan lisää ja lisää.

      Mukavaa päivänjatkoa sinullekin, rapsuttele teidän karvakorvat puolestani.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!