keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tohtori Vihreä


Aitaaminen aloitettiin tietysti perinteiseen tyyliin, naapurin mailta. Siellä on tuommoista joutopeltoa joka kasvaa sekalaista yrttiä, lähinnä voikukkaa, apilaa, muutamia heinälaatuja ja kaikenlaista muutakin viherpiiperrystä. Mutta hyvin se kelpaa hyvinsyöneille hevosille. Naapurin nuori isäntä säästää aikaa ja traktoritunteja kun ei tarvitse tuommoista joutopeltoa niittää ja meidän hobuset saavat kirmailla ja syödä yllin kyllin.

Tohtori Vihreä on tänä kesänä antelias. Polkaisin iltalenkkini pitemmän kaavan mukaan ihan vaan nähdäkseni mitä kauempana asustavat tilalliset ovat saaneet aikaiseksi. Jumangegga, siellä vihertää jo. Niin nätillä oraalla viljapellot!

Vakoilin vähän yhden heinäntoimittajan peltoja ja kyllä siellä jo hyvinkin on hommat mallillaan. Ja kilometri eteenpäin, laitumella möllötti monikymmenpäinen karja. Autuaan näköisiä lehmiä, osa makoili märehtimässä, osa vielä söi mutta se tyyneys joka niistä huokui, tuntui ja näkyi tielle saakka. Nyt oli lehmän hyvä olla. Ilmakin oli hellepäivän päätteeksi kuin lehmänhenkäys.

Eikä tässä kehnot oltavat ole ihmisenlapsellakaan. Sauna teki tehtävänsä päivän puurtamisen ja fillarilenkin jälkeen. Nyt on sopivan rento ja letkeä olo, sopii notkua petiin ja valmistautua huomisen haasteisiin. Niitä ihan varmasti on. Se on se hevosten rokotuspäivä ja hammashuoltopäivä. Se päivä. The Day.


Tämä Neitihevoinen etenkin asettanee omat haasteensa huomiselle. En suoraansanoen tiedä, millä taktiikalla homma hoidetaan. Pyysin eläinlääkäriä ottamaan mukaansa kaikki mahdolliset hevosentainnutusvälineensä nukutusnuolista ja puhallusputkista lähtien. Taidan heti aamusta etsiä shamaanirummun ja pari kanadasta tuotua tehokkaaksi todettua poppamiehen taikakalistinta ja ladata taskut täyteen homeopaattisia ihmepilsuja. Kaikki keinot ovat sallittuja kun Töttis saa rokotteen.

Poni Sörsselssonin takia ei tarvitse huolta kantaa. Se jätkä on rento aina ja kaikkialla. Kaikki käy ja kaikki on aina niin okei kuin olla voi. Hyvä ettei avaa valmiiksi suutaan raspin nähdessään. Sen mitä olen käsikopelolla itse ponin hampaita tonkinut, ei siellä mitään isompia piikkejä ole.

Varasin myös aikaa Veli Miltonin tutkimiselle. Kissa kyllä syö kuin hevonen mutta laihtuu. Karva ei oikein kiillä ja on vähän turhan väsynyt ollakseen kolmivuotias kissapoika. Etenkin kun velipoika viilettää pitkin peltoja ninjan lailla. Veikkaan, että matokuuri olisi vaatinut toisen heti perään ja nyt kissan vatsassa pesii varsinainen käenpoika...

Illalla käytiin myös katsomassa varsin liikunnallinen kevätjuhla koululla. Suvivirsi lauletaan lauantaina, tänään nähtiin akrobatiaa, jonglöörausta, street dancea ja kaikenlaista muuta mukavaa. Ei se ihme ole, ettei läksyjä tule. Ne penteleethän treenaavat kaiket päivät kaikenlaisia parkour -temppuja, yksipyöräisellä ajoa ja muuta paljon lystimpää. On peruskoulu muuttunut niistä ajoista kun minä hiihtelin kouluun soratietä pitkin ja piimäeväs lämpeni selkään hakkaavassa tuohikontissa.

Todistusten jakoa ei kuulema kannata jännätä. Suoraan sanoen, se päivä käy meille kalliiksi. Ollaan nimittäin joskus menty lupaamaan kympistä kymppi ja kiitettävästä vitonen. Se tahti, jolla etenkin Nuorimmainen on kantanut kevään aikana kiitettäviä kotiin enteilee melkoista jytkyä lauantaille. Ja se jytky tuntuu pankkitilillä saakka.

Hyvä päivä on syytä pistää hyvien muistojen kansiin ja jäädä odottelemaan huomista.

Meillä juhlitaan nelivuotiasta! Kakkua kans ja paljon porkkanoita. Superponi on kakkunsa ansainnut.

Olkoon päiväsi hyvä, missä lienetkin.

PeeÄäs: laitan nämä onnelliset hevoskuvat nyt. Huomenna ne voivat olla hevosen myynti-ilmoituksessa.







13 kommenttia:

  1. Oh my God, laidunajan onnea... hyvin kamerasi tallensi riemun hobusten mielessä!

    Voimia ja onnea huomiselle raspaukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onnea on laidunkausi, kuivaheinää saavat purra öisin, eivät mene yöksi ulos vielä ainakaan viikkoon, totuttelukausi vieläkin käynnissä.

      Poista
  2. Ihanoita kuveja *tykkää*! Älä laita ilmoitusta, yks mahtuu mein kylppäriin ja laidunnan puistossa *peukuttaa* ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja anna mä arvaan, sie haluut Sörsselssonin, sen kiltin pojan?

      Poista
  3. Tjaahas... on tainnut olla kovat taistelut? Toivottavasti kaikki ovat pysyneet ehjinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, ei ollut. Ollenkaan.

      No vitsivitsi :D
      Koko homma siirtyi huomiseen. Eläinlääkärille taisi tulla jotain mieluisampaa (tai tod.näk. kiireellisempi hyötyeläinkeikka) mutta huomenna, huomenna painitaan!

      Mulla on salilla ohjaajatapaaminen klo 13 ja sitä ennen pitäisi selvitä a) rokotuksesta b) raspauksesta c) hankkiutua ensiavun kautta kaupunkiin.

      Varaan kourallisen Aconitumia, tainnutusnuijan ja testamentintekijän paikalle.

      Ja jos henki lähtöö huomenna, lupaan tulla kummittelemaan kaikkien blogin lukijoiden iloksi.

      Poista
  4. Piimäeväs tuohikontissa ;)

    Olitkos muuten niissä taidenäyttelyn avajaisissa Juusjärvellä ? Kun niitä kalliomaalauksia esiteltiin ekan kerran...

    Taidetaan olla samaa ikäluokkaa. Hih, hii.

    Meillä hobuset eivät ole vielä 24/7 laitsalla. Täytyy vielä viritellä aitoja eli pääsevät toistaiseksi vaan iltaisin herkuttelemaan.

    Mukavaa päätäriviikonloppua ja onnea jälkikasvulle hyvästä koulumenestyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samoissa avajaisissa hiihdeltiin. Mä vielä kompastuin sun turvanuijaan ja sain otsani arven siitä muistoksi.

      Eivät ole meilläkään 24/7, pääsevät aamuisin ja iltaisin herkuille.

      Sitä samaa teillekin, hyvää ja aurinkoista viikonloppua teille. Ja vain kohtuullisesti kärpäsiä ja sääskiä :D

      Poista
  5. Ja kun se eläinlääkäri väisteli tänään taidokkaasti haasteellista työkeikkaansa, minä luikahdin kaupunkiin.

    Treeniohjelmassa oli kaikenlaisia käsijuttuja. On mulla jossain joku hauiksen esiaste, ainakin sillä kohtaa käsivartta tuntuu lievää raskaampaa väsymystä. Teekuppi on työläs nostettava.

    Huomenna ohjelmassa lisää käsiä ja keskikroppaa, niihin temppuiluihin varasin kuntokoutsin mukaan näyttämään miten ne kaikki vipurimpuilut tehdään oikeaoppisesti.

    Huominen on varmasti sangen raskas päivä, monin tavoin. Onneksi se on perjantai!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä huomiseen koitokseen! Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Onneksi edes Soossi on helppo keissi tossa hommassa.

    Onnellisen näköisiä kopukoita laitumella. :)

    VastaaPoista
  7. Vuoden 2013 kesäkuvat on julkaistu tässä postauksessa :)
    Ihanat !

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com