lauantai 18. toukokuuta 2013

Shit happens


Viime vuonna näihin aikoihin sain nimettömältä lukijaltani nuhteet, kun kommentoin ajomatkaani Raaheen ja takaisin. Menoa siivitti mennen tullen roima lietelannan käry. Ei, en minä vieläkään ole oppinut sonnanhajusta tykkäämään tai siitä nauttimaan vaikka maaseudulla elänkin. Ja ihan vapaasta tahdostani.

Vielä vähemmän innostun sonnasta silloin, kun sitä tulvii kylpyhuoneen lattiakaivosta, huomatkaa pikanttina yksityiskohtana osittain hajonneet paperihiutaleet. Lattia on järkyttävän ruskea retrokaakeli suoraan vuodelta -85 eli ihan noin ruskeaa ei vesi ollut. Mutta eipä tuo paljoa puuttunut.

Astianpesukoneen vedet pulppusivat pintaan pyykkikoneen edessä olevasta lattiakaivosta, vessa ei vetänyt, lavuaarit rykivät ja jopa talon toisella puolella ollut kuraeteisen käyttämätön lattiakaivo pulputteli omia keitoksiaan.

Ai että kiristeli riemuhermoja. Totesin, että en voi tehdä asialle mitään muuta kuin odottaa ammattimiesten saapumista. Pistin torpan vesipisteet käyttökieltoon ja passitin Perilliset aamupesulle mummolan puolelle.

Kerkesin käväisemään kaupungilla, punnersin raivolla hyvät treenit ja palasin kotiin seestyneempänä. En kuitenkaan koe varsinaisesti kasvaneeni ihmisenä tai jalostuneeni millään tavalla. Se, että naapurin isäntä sinkosi sontaa isommalla tykillä pelloille, ei tuntunut missään. Tiedättekö, ei oikeasti tuntunut missään. Olihan minulla paskaa torven täydeltä omilla lattioillani.


Pelastava ritari saapui pihaan näin stydillä kalustolla. Sattui vielä sama jannu joka kävi ensimmäisenä talvena sulattelemassa yhden jäihin kämähtäneen viemäriputken Äitikullan residenssin puoleta.

Löytyihän sieltä sitten semmoinen putki johon töhöttämällä tulpat ja tukokset aukesivat ja kas, oman tuotannon lietteet katosivat lattiakaivoilta ja lattiapinnoilta.

Syyllistä sopii vain arvailla. Yksi varsin todennäköinen syypää on likakaivojen vieressä kasvavat terijoen salavat. Sen juuristo ulottuu laajalle, myös syvälle. Ja kyllä, juuriverkostoa oli tunkeutunut likakaivojen renkaiden välistä ja mitä todennäköisemmin se on vääntänyt viemäriputkea sen verran, että sinne kertyy ajan saatossa töhkää joka kehittää itsestään mojovan tulpan. Ja se, mikä ei ohi pääse, se pakkautuu putkeen ja palautuu lattiakaivojen kautta takaisin tuottajalle.

Kunhan vahinkotarkastaja on käynyt maanantaina ja tehnyt arvionsa, mietitään ratkaisua. Salavasta ei pääse eroon kun sen on kerran istuttanut. Koko kanto pitäisi räjäyttää pois ja sitä ei voi tehdä näin lähellä vanhaa torppaa.

Todennäköisesti putkisto kuvataan ja sitten röörit rassataan juurileikkurilla siisteiksi. Ja kun tässä lähivuosina liitytään pakosta kunnalliseen jäteverkkoon, piha joudutaan kaivamaan auki. Kaivetaan sitten sen verran, että saadaan oikaistua putkisto kuntoon. Mahdollisesti yksi salava menetetään, mutta sille ei voi mitään. Mieluummin häviän yhden taistelun kuin koko sodan.

Siivousta riitti. Kun kello kalahti 16 lösähdin kohtuullisen uupuneena sohvalle. Varustauduin lätkämatsiin tanakalla punaviinilasillisella. Eipä se paljoa hermoja rauhoittanut. Peli oli mitä oli ja tsäänssit loppufinaaliin menivät. Hups hei ja falleralleraa. Eipä siinä, eihän tuolta Leijonaporukalta kukaan odottanut mitään ennen kisoja ja kuitenkin kundit viilettävät pronssimatsiin. Parhaansa tekivät ja pistivät kampoihin, mutta se ei tällä kertaa riittänyt.

Iso-J palautui kotiin ja kiikutti pöytään kaksi palasta suomalaista arkihistoriaa, Rouva Anopin äidin peruja:


Kun joku teistä kuitenkin tietää, niin kertokaa mistä saan puuttuvan kannen tilalle uuden? Pitääkö se veistellä mallin mukaan itse vai saako jostain Arabian varaosapankista uusia? Uusvanhoja?

Muilta osin päivä on mennyt kohtuullisen mukavasti. Taivas ei kuitenkaan pudonnut niskaan ja koko perhe on taas saman katon alla. Koirat kaasuttavat tehokkaasti ja pitävät huolen siitä, että ei täällä vieläkään ruusulta tuoksu.

Olisi tässä voinut huonomminkin käydä. En tosin jaksa ajatella mitä muuta olisi voinut mennä pieleen.
No shit, Sherlock. I don´t give a shit.

Sori, tämä oli tämmöinen avautuminen. Toivottavasti huomenna on vähän parempi meininki.

Torpan nelijalkaiset saivat espanjantuliaisia, yrttipantoja on koko orkesterille. Koko kesäksi.


Ja hähhähhää, Sveitsi vie jenkkejä kuin mätää kukkoa. Siitä se riemu vielä repeäisi kun finaalissa Ruotsi ottaisi pataan Sveitsiltä!

Minä kipaisen tallin kautta saunaan ja taidan sen jälkeen hilpaista unille. Riehukoon se Suomea edustava hyperaktiivinen Bridezilla ihan vapaasti Malmössa, ei jaksa innostua. Korvat vuotavat verta vieläkin koska menin taannoin uteliaisuuttani katsomaan Romanian edustuskappaleen...

Mukavaa lauantai-illan jatkoa, missä lienetkin.

6 kommenttia:

  1. Kannustan Sveitsiä kybällä! Niiden joukkue on kehittynyt viimeisten vuosien aikana älyttömästi.

    No mutta, Romanian Cezar on rankka jätkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoijoi, tuli vähän balsamia karrellekärähteneelle leijonasydämelle. Käkikellopojat jodlaavat svedut niin tuntureille, ettei mitään rajaa. Hykerryttävä finaali.

      Cezar on... öh... erikoinen.

      Poista
  2. Auts! Viemärin sisällön tyhjentyminen lattialle ei todellakaan ole kivaa. Joskus muinoin kerrostaloasunnossa tuli koettua sekin ja todettua, että asunnon kaikki viemärit todellakin ovat yhteydessä. Silloin alkoi mietityttää, josko tukos vaikuttaa myös naapurin puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole. Eikä sitä ole myöskään jauhesammuttimen tyhjentyminen. Sekin on täällä kevään aikana koettu :D

      Alan olla niin paatunut, etten juurikaan hätkähdä enää mistään. Kaikkea voi tapahtua ja aika suurella todennäköisyydellä kaikenlaista tapahtuukin. Paitsi ei lottovoittoa meitsille. Pitäisi ehkä joskus lotota niin voisi todeta tuonkin.

      Kerrostalossa se vasta lystiä onkin... huoh. Yläkerran naapuri sammui (?) kylpyammeeseen ja minä heräsin yöllä lorinaan, vettä tuli eteisen seinää pitkin... Ei mieli mettä keittänyt silloinkaan.

      Poista
  3. Uhh, ei kivaa, jos haisee...

    Arabian kansia ei saa erikseen, jollei kirpparilta tai tutuilta löydy. Mutta tätä kannattaa kokeilla: http://www.arabia.fi/web/Arabiawww.nsf/fi/tietoa_arabiasta_keraily_kirpputori_uusi_ilmoitus

    Eli siellä voi ostaa ja myydä kaikkea Arabian tavaraa - jospa jollain olisi kehnokuntoinen tuollainen kippo tai pelkkä kansi?

    PS: Soossille myötätuntoa - ihan vaan periaatteen vuoksi! <3

    VastaaPoista
  4. Polga, kiitos tuosta linkistä ja vihjeistä. Täytyy seurata tarjontaa ja iskeä kiinni jos kohdalle osuu. Toki taitava veistäjäkin voi mulle tuommoiset vuolla jos sikseen käy.

    Soosi pääsi herkuttelemaan tänään vihreälle ja kyllä se ponniini mussuttikin, apilaa, voikukkaa, mitälie heinää ja vielä vähän tuoretta nurmea.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com