keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Teemapäivä


Tänäänkin on teemapäivä, tällä kertaa ihmisen uskolliselle ystävälle, koiralle, omistettu.
Päätin avautua muutamasta mieleeni nousevasta koirakysymyksestä. Jos olet herkkä pahoittamaan mielesi, lopeta lukeminen tähän. Sanon omat mielipiteeni seuraavilla riveillä suoraan.

Teemapäivän virallinen teema on koiranomistajan vastuu ympäristöstä. Ensimmäinen mieleentuleva asia tässä teemassa on koiranp-aska, tuo intohimoja herättävä luonnonvara jota sadattuhannet koiraystävämme vääntävät kaduille, ojien pohjille, pelloille, pientareille, pihoille. Omistajasta riippuen pökäleet joko kerätään muovipussiin (maatuva tavara pakataan maatumattomaan kääreeseen) tai jätetään niine hyvineen muiden ihasteltavaksi tai vihasteltavaksi. Varsin harva käyttää biohajoavia pusseja niiden ilmeisesti hieman kalliimman hinnan takia. Valistakaa minua jos olen väärässä.

Meillä, omaan pihaan sontivien koirien tontilla, ei ole nähty tarpeelliseksi paketoida pökäleitä muoviin. Ne kerätään päivittäin lapiolla pois ja nakataan hevosenlantojen sekaan. Kaupunkireissuja varten on mukana maatuvat pussit.

Lukuisilla lenkeilläni olen nähnyt valtavan kattauksen koiran jätöksiä. Mitä isompi, sitä varmemmin ne jäävät tienposkeen. Pieniä pökäleitä ei tien varsilla useinkaan näy. Tai ne maatuvat nopeammin.

Kysymys kuuluu: miksi hankit jättikoiran jos et ole valmis siivoamaan sen jättipaskoja pois yleisiltä kulkuväyliltä? Mielestäni riittävä raja on taajamakyltti. Sisäpuolella kerätään, ulkopuolella käytetään harkintaa.

Ilahduttavan moni ratsastaja jalkautuu hevosensa selästä ja potkii ojaan hevosen päästöt jos niitä tipahtaa yleisille teille. Koiranomistaja on jo valmiiksi jalkautunut ja silti moniin iskee sokeus ja kuurous silloin kun oma piski kyykkää.

En minäkään metsästä lähde koiranpökäleitä keräämään, sinne ne maatuvat eikä kukaan perään hauku.
Mutta että naapurin postilaatikolle jätetään, se on härskiä. Syypää jokakeväiseen koiranpaskadebattiin ei ole koira vaan sen umpiääliö omistaja.


Koiranomistajan vastuut eivät jää paskojen noukkimiseen. Koirakaverin täytyy olla yhteiskuntakelpoinen, peruskoulutettu ja asiallinen. Irrallaan hutkeltava 'tämä on ihan kiltti' -koira pelottaa joskus minuakin, ihmistä jolla itselläänkin on koira. Ei ole kiva, että ventovieras piski tulee härräämään jalkoihin lenkkipolulla, varsinkin jos omistajaa näy missään. Tai omistaja on sadan metrin päässä jolloin koira ei todellakaan ole välittömästi omistajansa hallinnassa (kiinnikytkettävissä) niinkuin laissa ja/tai asetuksessa vaaditaan.

Koiraa voi ja pitääkin pitää koulutuksellisista syistä irti, mutta vilpittömästi toivoisin sen tehtävän koirakentällä, aitauksessa tai muussa paikassa jossa sen keskittymistä eivät häiritse satunnaiset siviilit tai ohikulkijat.

Toinen mieltä hiertävä asia on koira ja lapset. Tästäkin yhdistelmästä saadaan kaksi ongelmaa.
Valitettavan usein näen lapsi ja koira -pareja joissa koira ei todellakaan ole lapsen hallittavissa. Se vetää, riekkuu, räyhää ja tempoo ja lapsi pistää hanttiin minkä pienillä voimillaan pystyy. Minkälainen vanhempi päästää lapsensa ja koiransa ihmisten ilmoille ilman, että on varmistunut sekä koiran, että lapsen ja muiden tiellä liikkuvien turvallisuudesta? Miten lapsi osaa toimia äkillisessä ja yllättävässä tilanteessa?

Toisaalta harmaita hiuksia tuottavat ne vanhemmat jotka antavat lastensa rynnätä paijaamaan hauvaa ilman, että koiranomistajalta on kysytty lupaa. Tuo nimenomainen paijattava hauva saattaa olla vaikkapa näköaistiltaan vanhuuden vuoksi heikentynyt ja kokee äkkiä ilmestyvän lapsen käden uhkaksi ja reagoi vaistoillaan, nappaa kiinni. Onko hauva silloin tuhma vai lapsen vanhempi tyhmä?


Muita mieleen nousevia kauhukuvia ovat ne koirat, jotka on hankittu omistajan mitätöntä vähäisemmän egon pönkittäjäksi. Hommataan täysin vääränrotuinen koira, yliarvoidaan omat koulutuskyvyt, jaksaminen ja unohdetaan autuaasti se, että koira todellakin sitoo omistajaansa. Päivittäin.

Näiden onnettomien hankintaperusteiden ja -päätösten tuloksena on usein luonnevikaiseksi tulkittu koira joka a) myydään pitovaikeuksien takia uuteen kotiin b) unohdetaan pihan perälle häkkiin c) viedään viimeiselle piikille.

Koiraa kohtaan vaihtoehto c on useissa tapauksissa reiluin, pääse pois osaamattoman tai piittaamattoman omistajan luota. Lopullisesti.

Eikä sekarotuinen tai rescuekoira ole yhtään sen parempi/turvallisempi valinta. Pienestä pennusta voi kasvaa iso, monen eri rodun luonteenpiirteitä kantava härveli jolla on sekä paimen-, riista- että suojeluvietti. Kaikki samassa paketissa.

Rescuekoiria rahdataan maahan ulkomailta, usein varsin epämääräisistä oloista. Minulta ei oikein riitä ymmärrystä miksi näin koetaan tarpeelliseksi tehdä. Eikö niitä koiria olisi paras auttaa kotimaassaan? Kastroida tai lopettaa irtokoirat, etsiä niille sieltä koti. Maailmasta eivät koirat lopu vaikka niitä muutama sata vuosittain Suomeen 'pelastettaisiin'.


Sitten vielä nämä ns. puhdasrotuiset, paperittomat koirat. Ne jotka ostetaan netti-ilmoitusten perusteella, todennäköisesti pentutehtailijalta kun halutaan puhdasrotuinen (tai siltä näyttävä) koira, muttei haluta maksaa 'papereista'.

Voi jumalaute, miksi?
Peräkontista ostetaan söpö pentu joka saattaa kuhista matoja, loisia ja syöpäläisiä, olla sukusiitetty äärirajojen yli, kantaa kaikki mahdolliset perilliset sairaudet ja emäkin on jo uudelleen tiineenä.
Eivät ne pentutehtaat lakkaa ennenkuin kysyntä lakkaa. Ihan turha tulla jeesustelemaan, että pelastetaan edes yksi pentu. Ei, kutakin 'pelastettua' pentua kohti syntyy kymmenen uutta pelastettavaa.

Tiedän, että kaikki nämä mainitsemani asiat herättävät voimakkaita intohimoja puolesta ja vastaan. Moni lukee näitä kappaleita ohimosuoni sykkien ja sappi kiehuen. Toivoisin, että kerrankin jätettäisiin omat mielipiteet ja uskomukset syrjään ja mietittäisiin miten sinä ja minä voisimme toimia koiran puolesta?

Minun kantani taisikin tulla jo selväksi. Korostan vielä ymmärtäväni, että poikkeuksiakin on, kaikissa näissä mainitsemissani epäkohdissa. Poikkeuksia on koirissa, omistajissa, tilanteissa ja olosuhteissa.
Vedin tarkoituksella mutkat suoriksi ja yleistin, ehkä vähän provosoinkin.


Koira on kiva ja ihmisen kaveri. Se ei sellaiseksi tule, jos sille ei jo ennen syntymää anneta mahdollisuuksia kasvaa terveeksi ja toivotuksi perheenjäseneksi, työkaveriksi, oppaaksi, sielunhoitajaksi. Koira tarkoituksen mukaan, sopiva koira sopivalle ihmiselle, sopiviin oloihin.

Hyvin kasvatettu, koulutettu ja pidetty koira elää hyvän elämän ja tuo paljon iloa koirattomienkin ihmisten elämään.

Mikäli sinulla on koiriin liittyviä uskomuksia, suosittelen lämpimästi päivittämään tietosi. Narttukoira ei todellakaan saa immuniteettia kohtusairauksia vastaan tekemällä pennut, sekarotuinen koira ei välttämättä ole yhtään terveempi kuin rotukoira, pentu ei opi sisäsiisiksi kun sillä pyyhkii pissalänttejä, koira ei koulutu alistamalla eikä koira elä perunankuorilla.

Yksi totinen fakta on: koiran hankintahinta on vasta alkua sille, mitä yhteen koiraan sen elämän aikana tarvitaan rahaa. Mukaanlukien ne maatuvat kakkapussit.

Ole kiltti koirallesi, missä lienetkin.

Peetun uniluu ulkoilutuksen jälkeen







18 kommenttia:

  1. Just så. Yksi tosiaan tärkein on tuo mitä on omalle lapselle opettaa, on tuo ettei mennä vieraita koiria hipelöimään tuosta vaan.

    Tai jos tietää jossakin olevan koira, vaikkapa aitauksessa, kielletään niitä nulikoita menemästä sinne omin nokkineen.

    Tai arseilla niin, että omaa piskiä pidetään kytkemättä, jos kyläpaikassa koira on narussa/aitauksessa.

    Tai anneta kuseksia uroskoiria toisten kotipihassa hanget keltaiseksi. (meillä talvella pari kyläilijää teki näin, vaikka vaimoni pyysi että koiraa veisi tarpeilleen lapsen ulottumattomiin)

    Tai opettaa tenavilleen kuinka koiran/kissan/minkä tahansa lemmikkieläimen kanssa ollaan. Meidän koiria ja kissaa "saa" vatkata ja veivata miten tahansa eikä taatusti hermostu, mutta silti alusta asti lasta ohjattu oikeaan käsittelytapaan.

    Niin saikohan tätä kommentoida? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai saa kommentoida :D
      Enkä siivoa pois poikkeaviakaan mielipiteitä!

      Poista
  2. Entisenä koirallisen perheen lapsena ja nykyisenä koirasta haaveilevana koirattomana (koira hankitaan kun olosuhteet ovat otolliset) en voi muuta sanoa kuin aamen, aamen, aamen. Myös tuohon, mitä sanoit ulkomaisista rescue-koirista ja sekarotuisista.

    Briteissä pelotti aluksi, kun siellä ihmiset kulkivat koirat irrallaan kadulla, ne eivät siis olleet kytkettyinä. Mutta kaikki kohtaamani koirat olivat kyllä niin koulutettuja, etteivät ne kadulla kävellessään lähteneet isännän tai emännän viereltä haistelemaan vastaantulijoita, ei koiria eikä ihmisiä. Seurasivat taluttajansa vierellä. Sitä oli ilo katsoa. Toimi hyvin. Vähitellen siihen tottui, ettei isoakaan koiraa tarvinnut jännittää. Olen sen verran pieni ja huonolla tasapainolla varustettu, että jo tuommoinen sakemanninkokoinen saa vasten hypätessään minut kaatumaan katuun. Ja se merkitsee yleensä katkenneita luita. OP

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Amen.
    Jälleen kerran näytit kirjoituksen muodossa sen, miksi tunnen sielunkumppanuutta kanssasi vaikka en "oikeasti" sinua tunnekaan. Otsasuoneni ei siis pullottanut yhtään ja olen autuaallisen samaa mieltä kanssasi joka kohdasta.

    Pakko myös kommentoida noita ulkomaan pelastettuja. Erityisesti jotain Viron Varjuparkista raahattuja olentoja. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, olisi niille koirille varmasti armollisempaa saada se viimeinen piikki.
    Kyllä täällä omassa maassammekin riittää pelastettavia koiria ja uutta kotia syystä tai toisesta etsiviä. Mutta ilmeisesti se ei ole yhtä hohdokasta kuin ulkomailta pelastettu?

    VastaaPoista
  4. Täyttä asiaa joka sana. Ja koiran pitää saada olla koira (miksi sun bortsulla on keltainen paita, kun bortsut on säänkestävi:):):))
    Ulkomailta pelastettuja tunnen monta ja vain yksi on minusta onnistunut sopeutumaan ja siinä tapauksessakin oli iso työ ja monta pettymystä. En todellakaan ymmärrä miksi niitä tuodaan. Sekarotuisen jos haluaa, niin sellaisen voi saada täältäkin ja usein tuollainen kotikoiralle sattunut "vahinko" voi olla ihan kiva koira.
    Meidän huushollissa pyörii päivisin kaksi bortsua,toinen on oma ja toinen tyttären. Meillä on bortsuksi aika flegu, mutta sopii eläkeläiselle, tyttären koira on kotioloissa kiva, mutta ei siedä vieraita koiria, eikä ihmisiä. Sitä raukkaa on potkaistu ja se on varmaan epäluuloinen just siksi.
    En todellakaan päästä vieraita koirien lähelle, koskaanhan en voi olla ihan varma miten koira suhtautuu.
    Käyn täällä aina välillä katselemassa koiran kuvia. Siis upeita terrierejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OP, -S- ja Elina, kiitos kommenteistanne. En siis olekaan yksin näine aatoksikseni.

      Joskus kuitenkin tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä tai ainakin sarvikuonoja vastaan kun ääneen sanon, ettei jokaisen kissan, koiran tai hevosen ole välttämätöntä kokea äitiyden 'onnea' tai saada jatkaa vaivalloista ja viheliäistä elämäänsä. Joskus on suurinta armeliaisuutta päästää eläin tuskistaan. Jokainen koira ansaitsee säällisen elämän ja tuskattoman lopun.

      Poista
    2. No näin on. Se, joka pitkittää koiran (tai minkä tahansa eläimen) tuskaa ja väkisin "tekohengittää" jo hiipuvaa elämää säälii vain itseään. "Kun tulee niin surku sit kun se kuolee." No sori, isompi surku on katsoa sitä kituvaa eläintä, joka "luomuhoidolla" olisi heittänyt veivinsä ajat sitten.
      Tämän katsantokantani johdosta olen kuullut olevani julma ihminen. Mutta olen mieluummin julma kuin ajattelemattani eläinrääkkääjä.

      Että et todellakaan ole yksin näiden ajatusten kanssa.

      Poista
    3. Elinalle vielä, Nassehan on tuossa sonnustautunut viralliseen virpomisasuun. Keräsi kuule huiman potin :D

      Poista
    4. Varmasti keräsi, tuo minun kommentti puserosta oli lähinnä vitsi. En kuitenkaan ymmärrä kun koiria inhimillistetään ja minusta pidetään pilkkana kaikenmaailman hörselöillä.
      Naapuri tuli käymään ja sen käppänällä oli vaaleanpunainen balettipuku ja siivet selässä. Lähinnä itketti harmista koiran puolesta.
      jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa Almaa ja Niiloa. Ne on ihan vaan leikattuja kotikoiria, ei näyttelyesineitä, eikä agilitykoiria. Agility olisi ehkä Almaa kiinnostanut, mutta meistä ei ole juoksemaan, joten sekin jäi.

      Poista
    5. Pitääpä käydä visiitillä Almaa ja Niiloa moikkaamassa ;-)

      Toki minä vitsin hokasin, muita virkakoiran asuja meidän piskeillä ei olekaan. Talvirotseja Nassella on mutta unohdin ne kaappiin. Onneksi koirat osaavat hankkiutua sisätilaan jos vilu kapajaa.

      Poista
  5. Mulla ja nykyisen ruskuaisen edeltäjällä (jonka Hjirnakka tunsi oikein hyvin !) oli selkeä sopimus.

    Kun ritariainesta ollut herra tuli siihen pisteeseen, että elo alkoi olla vaivalloista niin pidin oman osuuteni; kutsuin tutun ELLän kotiimme, joka päästi herkkusuu vanhuksen levollisesti viimeiselle matkalleen ilmavoimiin.

    Kyseinen koira oli elämänsä aikana tuottanut NIIN paljon iloa minulle, että en halunnut itsekkäistä syistä pitkittää sen kärsimyksiä yhtään.

    12 vuoden kunnioitettava ikä ja takapään romahtaminen pari kertaa viestittittivät minulle ajan tulleen.

    Se oli päätös, jota en ole katunut kertaakaan vaikka paruin kaverini kuolemaa päiväkaupalla. Vähitellen "Närpeksen tomaattikauppias" ulkonäkö alkoi hellittää ja mieleen muistuivat kaikki ihanat hetket labbikseni kanssa.

    Vuosi sitten ison koiran paikan pesueessamme täytti samanrotuinen typykkä, joka on osoittautunut samanlaiseksi sydäntenmurskaajaksi kuin edeltäjänsäkin.

    Itse hoidan näitä karvaisia perheenjäseniämme maalaisjärjellä; koirat saavat olla koiria ja hevoset hevosia. Ja kissa. Niin, se saa olla kissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Jedi, jodlaava kanuunankuula, mun jäätelöystävä <3

      Menettäminen on kamalaa ja vielä kamalampaa on opetella elämään ilman vuosikaudet rinnalla tarponutta ystävää.

      Poista
  6. Nyökytän päätä!
    Haa, täällähän on samanmielisiä tuttuja liikkeellä mielipiteineen. :D)
    Tervehdys Hirnakka ja tervehdys Ellu.




    VastaaPoista
  7. Siinpä teksti jonka jokainen eläinlääkäriasema, koiranomistaja tai kuka tahansa koirien kanssa touhuava voisi kopsata ja laittaa seinälleen - ihan oikeasti.

    En aio lisätä mitään koska lisättävää tekstiin ei kertakaikkiaan ole ja se kosketti senkin takia että Lätkis päätyi meille juuri tuon kohdan b) seurauksena. Ei emäntää eikä isäntää enää kiinnostanut pieni beagle kun tilalle hommattiin dalluja joista piti tulla uljaita näyttelykoiria. Nyt nämä kaksi dallua ovat joutuneet kesän myötä takapihan alimitoitettuun häkkiin koska ovat "luonnevikaisia" (kolme pientä muksua saa retuuttaa koiria,koiria ei ulkoiluteta - puhumattakaan koulutuksesta) kun taloon hommattiin uusi ja uljas dallu josta nyt toivotaan sitä näyttelyiden keskipistettä. Ai niin, perheeseen syntyy syksyllä neljäs lapsi ja nyt taitaa muuten lasten yhteisikä olla sama kuin vanhimman dallun. Uudella lapsella ja kolmella vanhemmalla on varmaan mukavaa kun sisällä on retuutettavana yksi dallu ja pihalla kaksi.

    Kävin jo kerran vetämässä turpaan mutta tuli maksettavaa aika paljon - suku on näet pahin tässäkin asiassa, minä kun olen se paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai saakeli, oikein sylettää tuommoinen koiranpito :(

      Juuri niitä ihmisiä joiden pitäisi ottaa elämässä aikalisä ja miettiä mihin kaikkeen aika ja rahkeet riittävät. Mutta kuten sanoit, suku on pahin. Et sinä.
      Lätkikselle rapsutukset ja muistakin tehdä kunniaa kun Hänen Koiramainen Korkeutensa (HKK) päästää räyhähenget valloilleen.

      Poista
  8. Piste. Punkt.
    Asiaa kirjoitit. Taas.

    Joskus ihan suurinta eläinrakkautta olisi olla ottamatta yhtään eläintä.

    Moni muu asia tässäkin yhteiskunnassa on tehty luvanvaraiseksi,mutta eläimiä ja lapsia saa hankkia niin paljon kuin sielu sietää. Hoito tai kasvatuskykyä ei hankintahetkellä kysellä :(
    Räikeimmät lopputulemmat saamme sitten lukea isoimmista lööpeistä.
    Surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut vähän mutta asiaa !

      Eläimiä, myös hevosia tuntuisi kasaantuvan niille, joilla on oman elämänhallinnan kanssa monta asiaa selvittämättä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com