tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hilpeä Valpuri


Elämäni ensimmäinen vappukukka, punainen sinivuokko on viittä vaille auki. Ehkä se rohkenee avata nuppusensa Valpurin päivän kunniaksi, tänään ei vielä uskalla.

Torpalla vietetään rauhallisissa merkeissä sekä vappuaattoa, että huomista Vappupäivääkin. Vähän saatetaan grillin pariloita sotkea lihaklönteillä ja ehkä paukauttaa yksi sihijuomapullo auki. Riippuu hyvin pitkälti säistä mitä tehdään vai ollaanko vaan mitään tekemättä.

Tänään olen toimittanut Leelian Lepotuolin virkaa toimimalla päivystävänä terapeuttina (kuuntelijana lähinnä) ihmiselle jonka elämä on yhtä vyyhtiä alusta loppuun. Valitettavasti hän ei taida itsekään nähdä miten paljon lisää omaa taakkaansa takertumalla toimimattomaan ihmissuhteeseen, luottamalla utopistisiin unelmiin ja panemalla kaiken toivonsa yrityksiin joissa ei ole mitään pitävää pohjaa. Onneksi ei sentään ole (tietääkseni) lähtenyt mukaan mihinkään nigerialaiskirjeisiin.

Seurauksena tästä on nyt diagnoosina vaikea masennus.
Tarpeetonta sanoa miten hyödyttömäksi tunnen itseni, ei minusta ole häntä auttamaan. Kuuntelen ja sanon jotain sopivaksi kokemaani sopiviin väleihin. Enempään en pysty enkä ryhdy.

Päivystävä terapeutti valmiina kuuntelemaan

Sää meitä suosii, sittenkin. Aamulla satoi tasaisesti, nyt paistaa siniseltä taivaalta. Kaverit raportoivat raekuuroista, räntäsateista ja muuten vaan oikukkaasta säästä joten hyvinhän tässä taitaa mennä.

Torpalla keskitytään nyt vähitellen vapaaillan viettoon, minä taidan käväistä pikku lenkillä ja miettiä siellä mitä sitä näille arkivapaille nyt osaisi tehdä.

Huomenna on toukokuu, tralalalaaa! Ja jääkiekon mm-kisat ovat ihan hollilla. Ja missikisat. Ja euroviisut. Ja äitienpäivä. Ja Äitikullan synttärit. Yhtä juhlaa!

Hauskaa vappua kaikille teille, varokaa kelluvia rusinoita !
Ja valitkaa piknik -paikkanne huolella



Enkä voi vastustaa kiusausta linkittää tätä Euroviisujen ihmeellisen maailman tuotosta, en myöskään vastaa vaurioista joita tämä 'musiikkiesitys' mahdollisesti kuulijan sielulle ja kuuloelimille aiheuttaa. Sanoudun irti muistakin mahdollisista reaktioista, nyt omalla vastuulla siellä:


Kiitos kuuluu Ajatusmurusia -blogistille, hän tämän 'helmen' löysi

8 kommenttia:

  1. Hauskaa Vappua! Kelit ei normitapaan helli, mutta vapaata tiedossa yksi päivä keskellä viikkoa. Se kelpaa mainiosti.

    Grilliin on myös varattu kaikenlaista käryytettävää ja valkoviinipänikkä sinne maakellariin kylmään. Voi noutaa lasillisen tarvittaessa siinä grillauksen lomassa. Eipä murhetta vaikka sormet käryää grillissä ja toppatakin sisällä palelee kotoisan, kylmän ja vettä vihmovan sään armoilla :)

    Glada Vappen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tita kuomaseni. Kuvasit juuri oivallisesti perinteisen vapun, näpit kohmeessa, tihkusateessa (hyvällä tsägällä räntää) savuttavien pihvinköntsien kääntelyä, toppatakki ja viinilasi josta siemaillaan hampaat kalisten kulaus jos toinenkin.

      Se on niin vappua! Onneksi nyt ei ole Juhannusaatto...

      Mukavaa vapaapäivää sinne teillekin!

      Poista
  2. Hyvää Vappua Torpan väelle -siitäkin huolimatta että linkitit tuon sadistisen videon :D
    Oli pakko poikkaista sillä kohtaa kun herra alkoi laulaa ylempää, ei sitä voinut kerta kaikkiaan kuunnella :DD

    Kelluvat rusinat tämän vapun parasta antia ja kävin lukemassa jo tuolla aiemmin koko ketjun, kyllä ihmiset vaan vielä tänäkin päivänä osaavat tuon vttuilun jalon taidon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kestin ekalla kerralla sitä linkitystä kohtaan 0:55 jolloin korvissa tuntui painetta kun verta pakkautui vasten tärykalvoja. Toisella yrityksellä ylitin minuutin mutta oli pakko paiskata läppärin kannet kiinni, en järkytykseltäni osunut enää stoppinäppäimeen vaan se ujellus vain jatkui *hrrr*

      Ilahduin vilpittömästi kun luin tuon jutun, ihmiset todella osaavat veetuilla, jotkut tekevät sen jopa tyylillä :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oletan kommenttisi johtuvan linkittämästäni viisusta ;-) Olen pahoillani, semmoinen se vaan on, melko raastava.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com