torstai 21. helmikuuta 2013

Tulihan se sieltä

Se tunne kun saa viestin asiasta jonka on hiljaa mielessään jo tiennyt tapahtuvaksi. Se tunne ei ole kiva, ei millään tasolla hyvä.

Eilen sain viestin ihmiseltä, joka on pyörinyt ajatuksissani, kieppunut välillä lähempänä, välillä loitontuen. Tiesin, että lähiaikoina tulen kuulemaan hänestä jotain.

Uutinen ei ollut hyvä, harvoinhan erouutiset kivoja ovat. Mutta ehkä se on heille portti uuteen elämänvaiheeseen. Toivottavasti parempaan. Tiedä ystäväni jos tätä luet, että tänne olet tervetullut akkujasi lataamaan. Lepoa en lupaa, töitä kylläkin.

Olisikin pahuksen kätevää, kun tietäisi hyvät ja iloiset, onnelliset ja autuaaksi tekevät uutiset ennalta. Mutta niistä ei kyllä saa minkäänlaista vihiä edes silloin, kun on vaipumaisillaan epätoivon surkeaan suohon. Joskus edes yksi toivonkipinä voi puhaltaa sisun uuteen roihuun. Olisi ihanaa saada kilauttaa kaverille ja kertoa varmana faktana, että kuule, rimpuile vielä tovi, sitten se homma selviää ja kaikki kääntyy hyväksi.

Sen sijaan nämä ikävät etiäiset, tai miksi niitä nyt pitäisi sanoa, nämä kyllä kuuluttavat tulostaan pitkälti etukäteen. Ärsyttävää. Olen oppinut painamaan nämä asiat takavasemmalle ja tiedän, että sieltä sitä sitten ryykäistään eturiviin kun on Uutisen Aika.

Eikä ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Sen verran noitaa minussakin on, että jonkinlainen, mistä lie alitajunnasta kumpuava vaisto kehottaa varomaan tiettyjä ihmisiä, joskus jopa eläimiä. On ollut kohtaamisia joissa olen kokenut aivan oikeaa kylmää kauhistusta. Olen tiennyt katsovani aidosti pahaa ihmistä silmästä silmään. Enkä ollut väärässä. Valitettavasti.

Onneksi niitä on harvassa.
Onneksi lähipiirinsä voi valita, onneksi voi pitää etäisyyttä niihin joiden lähellä on paha olla. Ketäänhän ei nykyisin karkuun pääse, aina on joku joka tuntee jonkun joka onkin jo ylin ystävä tämän ei-toivotun henkilön kanssa.

Tämä ei liittynyt mitenkään aiemmin mainitsemaani ystävääni, liittyy vain jollain tavalla vahvojen vaistojen kanssa elämiseen. Se ei ole aina helppoa.


Ja tulihan se jonkinasteinen talviflunssakin, pakkohan sen oli tulla. Poissa ovat onneksi ne viikkojen flunssat, tulehduskierteet ja iänikuiset kröhät jotka olivat kyseenalaisena talvi-ilonamme kaupunkilaisvuosina.

Tämän päivän makasin peittojen alla ja tein vain välttämättömimmän. Kuumetta ei ole mutta jatkuva palelu ja silmien aristus kertovat, että tauti kytee. On syytä värkätä yömyssy inkivääristä, kuumasta vedestä ja sekalaisista tropeista joita mömmökaappini sisältää. Mömmökaapissa ovat vitamiinit, lisäravinteet ja yrttiliemet. Ei mitään sellaista, jota kunniallisena kansalaisena itseään pitävä naiseläjä ei saisi säilytellä. Huomenna täytyy kiivetä heinävintille katsomaan mitä yrttejä kuivasin syksyllä, kyllä siellä ainakin iisoppia pitäisi olla sen verran, että saan tujakat räänirroitusteet keiteltyä.

Huomiselle on luvassa runsasta liikennöintiä, parasta olisi Torpan Armon olla kunnossa. Tai ainakin tolpillaan. Aamupäivällä pihaan tulee pellettikuorma, otettiin talliin tuhannen kilon nyssäkkä kuivikepellettiä kun hinta oli tikistetty pieneksi. Niillä kyllä pärjätään pitkälle loppuvuoteen, yllättävän riittoisaa tavaraa.

Todennäköisesti aamuliikennöinnin aloittaa Teräspappa Viljami jonka mersun nokka kääntyy pihatielle heti aamuseitsemän aikoihin, peräkärryssä puukuorma tikulleen viivasuorissa riveissä. Ne puukuutiot on tiiviisti pakattua, ei tarvitse ilmasta maksaa.

Ison uunin lämmityspuita on vielä toisenkin talven tarpeisiin, mutta kolmikymmensenttiset hellapuut (saunapuut) loppuivat kesken.

Tiesin, että joku moka oli tehty polttopuiden suhteen kun syksyllä katsottiin, että näillä kyllä pärjätään kesään. Joo, unohdettiin se, että leutona talvena ulkosaunaa tulee käytetyksi ahkerasti. Siellä on vesipata, kiuas ja takka. Kaikki nielevät tuhottomasti puuta.

Normaalina (hiton kylmänä) talvena kylmimmät kuukaudet sinnitellään sisäsaunan varassa.

Tämä talvi on toistaiseksi ollut yllättävän leuto. Vähäsateinen ja kertakaikkiaan inhimillinen. Vaikka valon vähyys on välillä meinannut viedä vähäisenkin järjen joka vielä nupissa tuikkii.

Ja tulihan se Iso-J:kin kotiin isolta kirkolta.
Sitä on jotenkin paljon rauhallisempi kun koko oma porukka on saman katon alla. Illaksi kotiin, niinhän sen pitää mennä.

Näihin riemukkaisiin kissapedon singahtelukuviin on syytä päättää tämä katsaus henkimaailmaan ja vähän maallisempiinkin murheisiin. Huomenna on jo perjantai (taas) ja viikonlopuksi riittää toimintaa. Perillisillä on lauantaina koulupäivä ja sunnuntaina Peetu tassuttelee ensimmäiseen näyttelyynsä.

Kuvat ovat Hanna R:n otoksia, Ellin pennukka Väinö on vauhdikas tapaus. Ja niin esitti kilttiä ja rauhallista kaveria täällä ollessaan. Mä sanoin jo silloin, että toi tyyppi on puijarikoijari. Ja niin onkin. Ihan mahdoton liito-orava.

Singahtele sinäkin viikonloppua kohti, missä lienetkin!



PeeÄäs: tässä on timmi mimmi ja asennetta täynnä:



8 kommenttia:

  1. Etiäisissä se hyvä puoli että ne valmistavat tulevaan, joskin viiveen ollessa pitempi itse tapahtumaan on sielu hieman huonosti. Näin kertoili mummovainaani jolla oli tämä taito hyvin vahvana. Jopa niin, että joskus suvun kookontuessa mummu ei virkkanut mitään, alkoi vain itkemään ja silloin paikalla olijat katsoivat toisiinsa että kenen vuoro lähteä.

    Silloin pelotti tosissaan koska minun elinaikana ei mummu erehtynyt kertaakaan vaikka ei nimennytkään ketään, aina joku lähti. Saattoi olla että vanhus kärsi näistä lahjoistaan kaiken eniten itse, monta kuolemaa kun tunsi ainakin jollain tapaa sisikunnassaan. Tekee oikein kylmää ajatella.

    Omalta kohdaltani ajattalen etiäisten olevan - vaikka en niitä saakaan - jokin itsesuojeluvasiton ilmnetymä ja siksi ei kai positiivisista asioista saa etiäisiä, niistä kun ei ole haittaa tai vaaraa. En tiedä.

    Kattisen kuvat riemastuttivat, miten on onnistuttukin ottamaan noin lennokkaita kuvia ja mielestäni tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy hyvin se karvainen saatana joka niiden sisällä asuu :D
    On ne niin vallattomia räyhähenkiä ettei paremmasta väliä, joskaan katit eivät koskaan tule pärjäämään Tähtien Sota -koiralle ja hänen valkoiselle apulaiselle joka myös Mietiskelijänä tunnetaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huih, minä en onneksi tiedä kuolemista mitään, en ole oikea henkilö tietämään. Kaikki lähipiiristä lähteneet ovat tulleet yllätyksinä, osa isompina osa vähemmän.

      En minä tiedä itsekään mistä nuo tietämiset tulevat ja miksi niitä tulee. Joskus huomaan olevani tilanteessa joka on kaikille muille kristallinkirkas ja minä en vaan meinaa ymmärtää näkemääni. Että aikamoinen silmät kiinni -seisoja minäkin olen jos sikseen tuleen. Ja joskus haistan ongelmat jo kilometrien päähän. Ikävintä on ollut nähdä ihmisen 'läpi' ja joutua pitämään päänsä kiinni kun totuuden sanomiseen ei ole ollut valmiutta eikä vastaanottajalla halua kuulla.

      Nämä ovat onneksi asioita joita ei ole tarkoitettukaan ihmisen ymmärrettäviksi. Niiden kanssa on vain koetettava opetella elämään.

      Kattisen kuvat ovat mainoita, Hanna on ollut kameroineen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

      Poista
  2. Try on niin rankka biisi, että tulee hytinät joka kerta sen kuullessaan. Pinki on kaikkien naislaulajien kuningatar!

    VastaaPoista
  3. Etiäisiä tulee, halusi tai ei. Ja yleensä ne eivät tiedä mitään hyvää. Itselläni niitä tulee sellaisina epämääräisinä "pahan tunteina", joista tietää että jotain tapahtuu tai on tapahtunut jo, mutta ei tiedä mitä. Se ei ole kivaa.

    Pink on nainen minun makuuni. Sellaista asennetta ei ihan jokaisella ole. Iii-hana ei-somelainen muija! :)

    Ja kissekuvat ovat ihan huikeita! Varsinkin tuo ensimmäinen. :D

    VastaaPoista
  4. Just se tunne kun aavistus tapahtumista tulee ekan kerran. Se tunne!

    Pink on niin nätissä kunnossa tuolla videolla, ei mikään muovibarbi. Asenne on paras, Pink-asenne <3

    VastaaPoista
  5. Etiäisiä on ja yleensä ikävähköjä, muttei välttämättä hirveän pahoja. On myös tunne ihmisistä; olen eläissäni tavannut kolme ihmistä, jotka ensi kertaa nähdessäni tiesin vihamielisiksi, itselleni vaarallisiksi jne. Oikeassapa olin, vaikka ensin ihmettelin - kaikki olivat miellyttävän oloisia, hyvin koulutettuja jne. Mutta luotan kyllä tästedes tuohon ensireaktioon, se oli selkeä Vaara!!! -merkki. Vähän se nyt jo huvituttaa, silloin ei yhtään. Varsinkin kun asiat alkoivat käydä ilmi ja tausta selvitä. Kemiat olivat siis täysin vastakkaiset ja ilmeisesti sen vaistosin heti ensitapaamisessa.

    Ihanoita kissikuvia <3 *kade, ikävä*

    Torppaan toivotan kaunista ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Polga :-)
    Hälytyskelloja pitäisi kuunnella, ensivaikutelma on usein oikea. Useinhan ihminen on asenteidensa vanki ja "tyrmää" toisen esimerkiksi erikoisen ulkomuodon takia mutta sen ei pitäisi hämätä arvostelukykyä.

    Joskus olen työhaastattelun aluksi vain istunut tovin ja katsellut työnhakijaa, odottanut pelinavausta ja reaktiota hiljaisuuteen. Joillekin se on äärimmäisen piinaavaa, jotkut hämmentyvät. Paras tyyppi oli se joka istuksi rauhassa ja sanoi sitten: sano vaan kun aloitetaan, on hyvä olla hiljaa ja koota ajatuksia. Se tyyppi palkattiin ja teki komean uran.

    Etsin paria kissakuvaa ja teen sitten uuden postauksen. I'll be back.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!