lauantai 2. helmikuuta 2013

Torttua ja piirakkaa


Tänään ansioiduin kyökkihommissa. Tai ainakin parhaani yritin. Älkää pahoittako mieltänne kuvien takia. Toki aamulla ensin hoitelin hevoset mäjelle ja herättelin kukot aamupuuhilleen. Ja kyllä ne juuttaat kanarouvia huudattivatkin. Munaa tulee kuin rännistä joten huomenna vien taas kaupunkiin muutaman kennollisen. Varautukaa asianosaiset, täältä pesee.

Vaihdossa otan espanjalaisen perunatortillan kunnollisen reseptin, kaikki kokeilemani ovat olleet ällön öljyisiä ja tympeitä.

Päänsärky iski hevosia ulkoistaessa, aivan kuin lekalla olisi kalautettu ohimoon. Hinasin itseni tuvan soffalle toipumaan ja parin tunnin unien, kahden ibumaxin ja kahvimukillisen jälkeen olo olikin jo vähän parempi. Aika outoa, olenhan tunnollisesti nappaillut estolääkitystä jo useamman kuukauden.

Kun ei kuitenkaan migreeniä tullut, totesin aikataulun vaativan kiireellisiä toimenpiteitä aiemmin sovitun kakkukahvituksen suhteen. Äitikulta oli jo aamutuimaan paistanut kakkupohjan, minulle jäi sen hajoitus, kokoaminen ja täytekakuksi tekeminen.

Ensin veivasin kuitenkin yhden suolaisemman tortun. Ihan vaan pirkkapiirakkapohjalle (pakaste) läimäistään lampaan jauhelihaa (paistettuna ja sopivasti maustettuna), pinaattia (pakaste, sulatettu), minttua (tuore), valkosipulia (hakkelus, EI puristettuna***), yrttimausteita, suolaa, kolme munaa, ruokakermaa ja tuorejuustoa. Ainekset pinaatista tuorejuuston jälkeiseen pisteeseen sekoitetaan keskenään vihreäksi veteläksi mössöksi. Lopuksi mössön päälle murustetaan fetaa (kreikkalainen) ja oliiveja (kreikkalainen Kalamata, kivetön).

Tuikataan uuniin puoleksi tunniksi ja annetaan sen jälkeen tekeytyä toiset puoli tuntia.
Maistui niin, että Iso-J:lle jäi iltapalaksi vain yksi vähäinen biitti.


Tällekkään ansiokkaalle makupläjäykselle kuva ei tee oikeutta. Mä olen niin huono kuvaamaan annoksia, kaikki näyttää aivan järkyttävän hirveälle. Mutta sen takaan, että kyllä ne noissa minunkin kuvissani näyttävät paremmilta ennen syödyksi tulemistaan kuin sen jälkeen.

Ruissipsejä, makuna valkosipuli. Niiden sisään kökkäre Horn of Plenty (oikeasti) -nimistä musta torvisienisulatejuustoa. Kotimainen tuote. Päälle jonkinlainen lastu kylmäsavustettua lohta, tiraus sitruunaa ja vähän yrttimaustetta. Ei mitään yrttisuolaa vaan ihan kunnon tavaraa.

Näitäkin piti tehdä toinen satsi, maistui kaikille, jopa niille jotka eivät sieniä syö. Horn of Plenty maistuu näköjään sieniä kaihtavillekin. Mahtaako Suppurin suomalaiset tuntea tämän mustan torvisienen? Kasvaako se Kanadassa? Olisi hauska tietää.

Teinin kakutuskahveille tuli Iso-J:n serkku perheineen, se joka lainasi eilen oman teininsä meidän teinin kaveriksi. Illan juoksulenkillä mietin, että Teenager -nimitys pitäisi olla Teenanger, kuvaisi paremmin tuota mielialojen vaihtelua. Varsinainen kiukkutipu.

Olivat ne vähän semmoiset läksiäiskahvitkin, tämän perheen isäntä lähtee huhtikuussa työkeikalle, sille miltä omin jaloin paluu ei todellakaan ole itsestäänselvää. Hyvät rahathan siellä maksetaan, mutta kova on hintakin. Sen maksaa mies ja omalla tahollaan vaimo ja lapset. Ensin on kuukauden koulutusjakso kotimaassa ja sitten lähtö sinne jonnekin *huokaus*

Edelleenkään en katso olevani oikeutettu toisten valintoja arvostelemaan, mutta hiljaa mielessäni toivoin useampaa suojelusenkeliä peräänkatsojiksi.

Vaya con dios, palaa elävänä takaisin!


Tämmöisiä kiekurarinkeleitä Nuorempi Perillinen värkkäsi aamupäivällä Äitikullan kanssa. Tosi hyviä. Ohjetta en tiedä, riittää, että NP osaa näitä tehdä.

Nämä kakutuskahvit olivat vähän kokeiluakin, toukokuussa täällä on isommat kinkerit kun Äitikulta täyttää isot kymmenet ja olemme lupautuneet toimimaan sekä pitokartanona että majatalona. Uskon, että ulkoistan sekä piirakanpaiston että voileipäkakut oman kylän leipomolle. Eiköhän kahvinkeitossa ja boolinsäätämisessä työllisty yksi jos toinekin torppalainen.

Pitää kysellä löytyykö kylältä joku ponteva Marttakerholainen hoitamaan kyökkiemännöinnin.

Ja sitten päästään kakkuun. Olihan se omanlaisensa tekele, tämän ulkomuodon takia olen enemmän kuin innokas ulkoistamaan kakkuhommat kondiittoreille. Maku oli kyllä hyvä, raikas ja maukas. Kelpasi hyvin ja vain pikkuinen palanen jäi vadille. Onneksi eivät ole niin silmilläsyöjiä nämä meidän kahvitettavat. Maku on tärkein. Suurkiitos kanalan rouville jotka jaksavat veivata kuohkeiden kakkujen tärkeintä ainesosaa. Meillä on kuohuvat kakut. Voisi melkein kuvitella, että kanojen juomakupeissa on skumppaa veden asemasta.


Joo, ei tällä ulkomuodolla juhlita. Moni kakku päältä kaunis sanoo Torpan Armo ja kuittaa päivän päätökseen.

Kahvikinkereiden jälkeen kipaisin pimeyteen ja hölkkäsin särkylääkejäämät ulos. Kotisuoralla vedin ihan täysillä, urku auki. Epämääräinen pahan olon klöntti suli hien myötä pois. Iltahetki hevosten korviin höpötellen tallissa, sauna ja iltapala, nyt on hyvä köllähtää maate.

Aamulla on edessä reissuunlähtö killinpentujen kanssa, kaksi pikkuhirviötä kullannuppua lähtee huomenna uuteen kotiin, Annille Jyväskylään. En ole varma onko Anni lukijakunnassa enää viikon kuluttua, palautusoikeuttahan killiäisille ei ole.

Ai joo, päivän Peetu. Tai siis eilisen Peetukevennys. En muistanut tuossa Kilpisoturihuumassa siitä mainitakaan.

Kissat pyydystivät vaivalla hiiren. Pienihän se oli ja poikien käsittelyssä vähän vaiviintunutkin. Mutta elävä se oli. Sitten paikalle pyyhälsi Peetu, nappasi hiiren kissojen nenän edestä, ihan tuosta vaan. Iso-J kertoi silminnäkijänä kuinka Peetu oli nakellut hiiripoloa ilmaan, kopitellut suullaan. Ja juoksi sitten täysiä, kanuunankuulaterrierinä kohti ovea. Tarkoitus oli ilmiselvästi muiluttaa hiirireppana torppaan ja jemmata jatkotoimenpiteitä varten johonkin näppärään jemmaan, esimerkiksi sohvatyynyjen alle.

Minäkin näin kuinka hiiren häntä roikkui Peetun yhteennipistettyjen huulien välistä. Ja kun Iso-J nappasi piskiä niskavilloista kiinni, se piru nielaisi sen hiiren. Elävänä. E-LÄ-VÄ-NÄ! Yrjötys.

Koko päivän jännäsimme milloin ja missä muodossa hiirenkalmo ilmestyy tuvan lattialle. Ei ole näkynyt. Ehkä se tököttää jossain penkassa pökälöityneenä. Kevät näyttää senkin kamaluuden.

Tämmöistä tänne tänään. Nuku hyvin ja ota lungisti. Jos voit. Missä lienetkin.


PeeÄääs:  Nyt seuraa selitys ***-merkeille, eli kolmen tähden varoitus valkosipulin kanssa askaroiville. Älkää hyvät ihmiset menkö ja tunkeko niitä armaita valkosipuleita minkään puristimen läpi. Ottakaa se pullea, hieno kynsi, kuorikaa ja leikatkaa kanta irti. Sitten kynsi kerrallaan siivutetaan pitkittäin ja toisen kerran poikittain, nätisti pientä silppua. Varokaa hyvät ihmiset murjomasta niin herkkää ja aromaattista herkkua kuin valkosipuli on. Murskatusta valkosipulista ei seuraa mitään hyvää. Se käristyy pannulla, ei kuullotu. Ja maistuu kitkerältä. Ja haisee, haisee ja haisee hengityksessä. Se on joku sipulin öljyjen sisäinen taistelu jossa murskattu aikaan saa tuhoa ja hävitystä, silputtu hellii ja hivelee makuhermoja.

Olen kuunnellut useammankin italialaisen kotikokin luennon ja nähnyt käytännön esimerkit valkosipulin oikeaoppisesta käsittelystä. Se on aarre. Ettehän te muitakaan aarteitanne myllystä läpi runno??

10 kommenttia:

  1. Uhkeaa urosta ja perään piirakkaa ja torttua... Mun pitää palata ajassa sitten taaksepäin, että voi vähän herkutella visuaalisesti. Tai sitten odottaa maaliskuuta. Onneksi helmikuu ON lyhyt! Hirnaka siellä voi plarata kalenteriaan, vähän kadettaa. Pitää malttaa...

    No menyy on ollut Torpalla vissisti kohillaan, piti ylimääräinen iltavoikkari tekaista lämpimällä juustokuorrutuksella, kun noita vilkaisi. Näin se on herkkää...

    Leppoisaa sunnuntaita. Eli lepo vaan. Mä koulutan vielä huomisen ja rantautan hollantilaistytön meille viikoksi kylään. Tästä se nouseva viikko alkaa entisen perään.

    VastaaPoista
  2. Uuh, maaliskuullekin on lupaavasti muodostunutta liha(st)a tarjolla, voin kertoa.

    Mahtaakohan hollannintuliaisina olla hippaheinän siemeniä vai jotain hollantilaista juustoa? Viinaksista siellä ei kai tiedetä, oluthan on tunnetusti niiden ihmisten voimajuoma.

    Miksiköhän kaikki hollantilaiset ovat pitkiä ja atleettisia? Persjalkaisia pygmejä ei niistä porukoista löydy. Paitsi naidun suvun puolelta.

    Mulla on huomiselle luvassa kolmisen sataa ajokilometriä, Peetun koirakoulu ja oma salitreeni. Arkihommien lisäksi. Kiirettä pitää. Mistä niitä lisätunteja saikaan ostaa? Ai niin, pitää näpistää yöunista, niinhän se olikin... :(

    VastaaPoista
  3. Oi jospa oisin saanut olla mukana.
    Olen ollut useammissakin kekkereissä, joissa kakku on komia, mutta ei mitenkään erityisen hyvänmakuinen. Ja nyt kun tuo kakkubuumi on kovinmillaan, minä olen keretttiläinen ja pidän edelleen makua tärkeimpänä täykkärin ominaisuutena, enkä sitä, että se on marsipaanista leivottu pienoiskopio jostain Eiffel-tornista. Ja maistuu pahalle.

    Peetu kevennystä ei olisi tarvittu. Pikemminkin vatsan mylläys (Aamupalalla tätä lueskelen). Jotenkin vaan tuntuu tutulta, peetulainen nappaa toisten pyydystämät saalit. Myötätunto on Veljesten puolella.

    Valkosipulista olen samaa mieltä, ehdottomasti; ei puristinta. Moista vekotinta en ole koskaan kyökkiini hankkinut. Nykyään aika monet raastavat valkosipulin. Saanko jatkaa italialaisen kokin vinkeillä? Kun sieniä paistaa, ne kannattaa laittaa kuumalle, kuivalle pannulle ensin ja antaa hikoilla, niin että pinta pisaroi kunnolla ja vasta sitten lisätä muut tykötarpeet. Näin herkkusienissäkin on ihan hyvä maku, mieto, mutta tunnistaa sieniksi. Näkö ei välttämättä ole maailman paras. Mutta maku ja suutuntuma. OP

    VastaaPoista
  4. Aamen. Valkosipulin käsittelyohjeille sekä ilmeisesti Peetun herkkuhiirelle.

    Jumalattomassa totaali-invalidisoivassa hammassäryssä luin katkerana ja kateellisena Torpan herkkuhetkestä ...ja sitten verkkokalvoille alkoi tulla tekstiä joka houkutteli esille oksun ja karkoitti syömisen halut. Kiitos niistä ;)
    Kurja kohtalo talvihiirellä,yritän aktiivisesti olla ajattelematta asiaa.

    Olen myös sitä kuppikuntaa jonka mielestä leivonnaisissa maku ratkaisee.
    On täysin turhaa syödä koreaa mutta kamalaa,jos voi valita aitoja makuja. Kermaa,voita,sokeria. Millä ne voisi kakussa korvata ? Ja ennen kaikkea;miksi niin pitäisi tehdä ?

    Mukavaa sunnuntaita Torpan poppoolle ja turvallista matkaa killinpennuille :)

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti komppaan valkosipulin käsittelyssä! Omistan kai yhden puristimen, tuotu vuonna sirppi & vasara CCCP:stä. Sen joku joskus haluaa pöytään laittaakseen lisää johonkin muonaan. Mutta jos MUN ruokaan pitää lisätä valkosipulia, on asiat huonosti (no teen mä joskus sellaisen miedon version, jos en tiedä tulijoiden makumieltymyksiä - silloin heitän pöytään chiliä yms. lisättäväksi oman maun mukaan).

    Lisäksi väitän, että taloon kuin torppaan kuuluu mortteli! Vasta hienonnettua korianterin siemeniä ei esim. voita mikään purkkituote. Samoin monen muun mausteen kanssa. Myös mylly merisuolaa varten on poikaa. Pippurimyllyä ei välttis tarvitse, koska sen voi mortteloida (uusi kätevä verbi!) :)


    Yleensä en pidä täyttäreistä, tuo näyttäisi sellaiselta, että viipale voisi mennä :D Eli sen pitää olla aika raikas ja kostutettu jollain vähän kirpsakalla... Syön aika harvoin siis täyttäriä :) Ei tuu kutsuja, on helppoa.

    Noin yleisesti: Tännekin saisi tuoda hollantilaisia vieraita, tuliaisina "kasvata itse heinäsi" -purkkeja tai siemeniä. Tai lopputuotetta. Myös ihan tavallinen mies voisi kelvata *ehehheeh*

    PS: Otsikko on hiano!!!

    VastaaPoista
  6. Kuittaan ajetut kilometrit ja kuittaan killixit luovutetuiksi. Annille pitkää pinnaa ja kattavaa kotivakuutusta.

    Kiitokset kaikille puumerkeistä, harvinaisen yksimielinen tämä valkosipuliasiakin. Raastamisesta en tiedä, samalla tavallahan se pinta murskaantuu siinä kuin puristimessakin?

    Peetun hiiri kuuluu näihin legendaarisiin urotöihin. En olisi välttämättä asias todistanut. Ainakaan vielä se ei röyhtäile kylkiluita tai karvoja :-/

    Sallan hammassärky vaatii myös aamenet, toivottavasti sait jo avun. Nyt pikaiset levot ja sitten taas kaupunkia kohti. On tämä yhtä haipakkaa...

    VastaaPoista
  7. Hollandise tyttö on aivan tajuttoman ujo ja hiljainen versio. Mahtaa olla kulttuurishokki hollannin kaupungin melskeestä sukeltaa Raahen maaseudun pimeyteen...

    Esikoinen häpeää silmät päästänsä, kun mutsi smalltalkkaa vieraan kanssa. Kritiikkiä sataa toiseen korvaan suomenkielellä... Mutta viikko menee englanniksi.

    VastaaPoista
  8. Nämä ruokapostaukset ovat mulle yhtä kärsimystä. Jos jotenkin saan pidettyä sen alati kalvavan nälän aisoissa, niin nämä sitten ajavat jääkaapille kuten tuli taas todistettua. Tein muutamat helvetin jykevät leivät ja jatkoin lukemista. En tiedä mikä perkele (vai heisimato) riivaa kun koko ajan on nälkä ja vaikka miten syön niin kilot eivät lisäänny.

    VastaaPoista
  9. He he hee, just tuo on niin huvittavaa koirissa - kun napataan kiinni että MIKÄSEONANNAHETIPOIS niin gulps vaan ja anteeksi anova katse kulmain alta :)

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!