keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ken vei tiistain?

Pikkuinen kissinpissi pahnanpohjimmainen saa luvan demonstroida ilmettäni, kun tajusin tänään tuossa iltapäivän kähmyssä, että joku vei minulta tiistain.

Piti tutkailla kalenteria, lasten lukujärjestyksiä ja omaa puhelinta. Että mitä on tullut tehdyksi päivänä nimeltä tiistai. En saanut tolkkua.

Hämärästi muistan kyllä heränneeni, tehneeni aamuasiat, olleeni oikeassa paikassa suunnilleen oikeaan aikaan. Ja silti pelkkää harmaata huttua, koko hela päivä.

Tänään saattelin Iso-J:n reissuun, Perilliset kouluun ja löysin itseni yllättäen äheltämässä taljavetojen ja vipunostojen ääreltä. Olin hakenut sitä ennen yhden satulan sovitukseen, kiikuttanut onnittelukortin Ulla-neidin residenssille ja hoitanut pari muutakin asiaa.

Iltapäivällä palaset vähitellen loksahtelivat paikoilleen kun tajusin, että eletään keskiviikkoa, helmikuun kuudetta päivää. Viikkohan on jo puolessa, ylikin.

Senkin tajusin, että tämä talvi on kyllä puristanut meitsistä viimeisenkin puhdin. Ottanut luulot pois ja nakannut turhana tunkiolle. Ihan kuin parvi kiukkuisia MC Tinttikerholaisia olisi käynyt kimppuun ja nakuttanut irti ajattelevan ihmisen tuntomerkit, mukaanlukien älyllisen toiminnan.

Huomaan myös lähentyneeni henkisellä tasolla armasta Lumppu-Elliämme. Se ei välttämättä ole hyvä merkki, onhan Elli moraaliltaan arveluttava ja äärimmäisen helposti höynäytettävissä kaikenlaisiin kissanmoukujaisiin joita naapurinavetan kulloinenkin kolli keksii järjestää.

Minua ei kyllä sen puoleen höynäytetä torpalta mihinkään riekkujaisiin, vähintään pitää olla tosi hyvä syy. Ja onneksi semmoisiakin on. Yksi sellainen on ystäväperheen maisteribileet ensi kuun puolella. Sinne siis, cincin!

Mutta älyllisesti alan olla yhtä lamaantunut kuin Elli. Mikään ei oikein tunnu miltään, tekisi mieli paskat nakata kaikille velvollisuuksille ja kaivautua vällykasan alle muutamaksi viikoksi. Äitienpäivänä olisi hyvä aika havahtua takaisin elämään. Koska se ei ole mahdollista, on käännyttävä aina viisaan Luontoäidin puoleen. Nyt täytyy toivoa kevätauringon ihmeitä tekevää piristystä ja lisääntyvän valon tuomaa keväthulluutta. Ikäkriisihän ei näin nuorta *köh* koske ja minun pitäisi olla elämäni kunnossa ainakin fyysisesti. Tai ainakin matkalla parempaan.

Life is a bitch. And then you die -Elli-

Viisaus ei asu meissä
Kyllä tähän (puoli)aurinkoiseen ja kohtuullisen mukavaan päivään hyviäkin pätkiä jo mahtui. Sen lisäksi, että eiliseen verrattuna olin tänään ns. kartalla suurimman osan päivästä.

Aamulla räjähdin spontaaniin nauruun kun huomasin rakkaan sisareni julkaiseman kuvan Facebookista.

Siinä on ihminen jonka ajatuksenjuoksua ihailen vuosi vuodelta enemmän ja jota ymmärrän samassa suhteessa aina vain paremmin ja enemmän. Ja totean myös hiihteleväni samoja latuja, toki muutaman vuoden viiveellä. Vaikka elämä on meitä kuljettanut välillä fyysisesti, välillä henkisesti hyvinkin kauas toisistamme, on silti ilolla todettava, että veri on vettä sakeampaa.

Jep, ei epäilystäkään. That´s my sis:


Iltatallin jälkeen totesimme Nuoremman kanssa taas yhden satulan Soosipossulle epäsopivaksi. Onneksi se on semmoinen malli johon voi vaihtaa erään osan joka levittää satulaa leveämmäksi. Huomenna saan ratsuttajan kaveriksi joten pähkäilemme asiaa uudemman kerran ja koeratsastamme tämän ehdokkaan sen verran, että nähdään mistä kinnaa ja minkä verran.

Satulahan on semmoinen kapistus, että se sovitetaan aina ensiksi hevosen selän ja rungon mukaan ja sitten katsotaan passaako se ratsastajalle. Ei suinkaan toisin päin, että ensin valitaan kivoin väri ja sitten koeistutaan ehdokkaat. Ei ei ei. Kaiken sovitusruletin jälkeen vaihtoehtoja jää yleensä yksi. Kallein.

Sauna pehmitti aamurääkin jäljiltä hieman naukuvat lihakset ja luulen, että nyt on aika hankkiutua vatupassiasentoon. Se, että Iso-J on poissa, ei suo sänkyyn yhtään enempää tilaa. Ette usko kuinka laajaksi Peetu, vähänläntä piski, voi levittäytyä. Ja loput tilasta vie Nasse, vanhemman herrasmiehen arvovallalla. Minä kärvistelen tuhannella mutkalla jossain sängyn laitapuusta roikkuen.
Se joka keksi, että koira on ihmisen paras ystävä oli kyllä sangen yksinkertainen vajukki tai muutenvaan hölmö.

Ei ole pyyteetöntä koirankaan rakkaus. Kaiken se vie.

Tämä taitaa nyt olla tässä. Heipat sulle ja heipat tälle pikkupennukalle, mokoma viirunaama muuttaa omaan kotiinsa perjantaina.


PeeÄäs: tänään nauroin toisenkin kerran, hihitin kutakuinkin hysteerisenä enkä saanut sitä lopetettua. Katsokaa tämä, omalla vastuulla. Ja äänet päälle.


Tanssien kohti torstaita, missä lienetkin!
*snort*


17 kommenttia:

  1. Ai et mie tykkään sinun blogistais: sieko esittelet noit kilpisotureit ja sitten tällaist salskeut.
    Ilmoittaudun Ellin fanikerhoo myös, vaik naine olennii, kyl se o nii, että viisaus eilisestä postaukse sisällöst huolimati assuu naise pääs.
    high five, vai mite se mänj, tuol viirulaisel kans. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle OP, ylävitonen tai ylämummo, as you wish :-)

      Poista
  2. Pastori itse saapuu saarnaamaan :D Kuten tiedät ystävä hyvä - kokemuksesta. Olen itse pohtinut ajankäytöllistä ongelmatiikkaa: helvetin paljon tekemistä ja liian vähän aikaa. Niin ja kaikesta touhuamisesta huolimatta myös liian pieni korvaus täysin menetetystä vapaa-ajasta. Sosiaaliset suhteet jäävät melkein netin ja puhelimen varaan. Ja riittämättömyyden tunne joka hemmetin sektorilla.

    Vanha klassikkoni on jälleen kehissä kaikessa valheellisuudessan: "kun tämän viikon jaksan painaa, niin eiköhän se helepota..." Se EI helpota, jos ei tee elämälleen mitään. Tuossa vieressä on kalenteri auki, johon punakynän kanssa veivaan itselleni vapaapäiviä. Opettelen sanomaan EI. Tällä kertaa (vuosien harjoittelun myötä) nyt tosissaan. Loppuu jaksaminen muuten. Mitäs sitten?

    First things First. Ensin pannaan tapetille oikeasti tärkeät asiat. Loppujen kanssa sovitellaan tai peräti annetaan olla suloisesti retuperällä. Jos ei siihen kukaan kuole tai joudu vaaraan.

    Aina ei tarvi tehdä itse. Vaikka silloin tuliskin priimaa.

    Aina ei jaksa. Sen voi hyväksyä supernaisellekin.

    Aina ei tartte. Koskee sisäsiivoja.

    Burn outti on viisainta ehkäistä ennalta, kuin vuosia hoitaa jälkikäteen. Seen it.

    Jos talon emäntä muistuttaa pohjaan palanutta patakinnasta, niin siinä häviävät kaikki.

    Do something about it.

    Ja rakastan siskosi huumorintajua. Ihan priima! Talletan tuon tekstin sydämeeni... Siskot on ihan parhaita. Näin aikuisella iällä siis. Omani koitin saada lahjoitettua hyvään kotiin, kun se tuli allergiseksi meidän koiralle. Perusteena oli, että kaikki rakastamme koiraa, mutta kukaan ei mun systeriä... että systeri vain lahjoitetaan pois ja saadaan pitää koira. Heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, senkin saarnaaja :-)
      Kyllähän mulle järki sanoo, hetkittäin, että olisi syytä ottaa joskus iisimmin. Se on tämä tunnollisuus sekä hyve, että suohon upottava kauhistus. Syyllisyys aina olalla ahistamassa.

      Tänään mietin rautaa liikutellessani että kyllähän tämä selän kuntoutus kaikkine treeneineen vie voimia. Mutta uskon sen myös antavan voimia, monellakin tavalla.

      Poista
  3. Varsin kattava katsaus Torpan emännän kiireisiin ja uskon sen että sulla sitä hommaa riittää - myös pakollisten lisäksi. Oikeastaanhan kaikki on pakollista jos jotain haluaa saada, toteuttaa tai mennä. Äh, kuitenkin hyvä ettet ole taakkasi alle uupunut ja mielesi on viriil.. ei kun virkeä, minkä osoittaa tuo videoklippi (joka oli oikeasti melko hupaisa).

    Olisit nyt pitänyt tuon viimeisen kattisen pennun itselläsi kun se on niin symppiksen näköinen. Niin, ja tottakai Peetu valtaa tilaa punkassa koska onhan se nyt Master of House kun iso-J on poissa. Nasse taitaa tyytyä ohjeistamaan,eläkepäiviä kun kerran viettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo videoklippi on loistava. En kyllä tunnista mitä kieltä siinä posmotettiin, liikehdintä oli rytmikästä ja elastisuus omaa luokkaansa. Jos vielä vetäisin jumppatunteja, tuo olisi valmis koreografia!

      Meillä on kissakiintiö täysi, tuo harmaa söpis saa hyvän kodin Kiteeltä, maksan siihen suuntaan kiitollisuudenvelkaani, ovathan Pupunaamaveljekset pontikkapitäjän poikia.

      Poista
  4. Ihana toi video! Mun pojat ei ikinä, ei edes missään aineissa, pystyis tommoseen, mutta ne onkin hämäläisiä :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana se on ja paranee jokaisella katselukerralla :-)

      Poista
  5. Nyt Hjirnakka löysäät nutturaa, kaikkea ei voi ehtiä. Usko pois kun vanhempas sanoo !

    Mulla oli aiemmin perisyntinä sama, mutta kun isäntä sairastui, niin kummasti vähenivät munkin kiireet ?! Tuolloin huomasin, että päivä vaihtuu illaksi ja edelleen yöksi automaattisesti vaikka KAIKKEA ei taaskaan ehtinyt tehdä.

    Palkkatyö ja elikot tietenkin hoidetaan, mutta muut vähemmän tärkeät askareet joutaa tehdä. Vaikka sitten.

    Toki kiireisiä päiviä mahtuu kalenteriin kaikilla, mutta se ei saa olla vallitseva olotila.

    Kyllä se kevät sieltä tulee, usko pois :)

    Meillä influenssa kaatoi pesästä lentäneen typykän petipotilaaksi eli Mamma saa hoitaa kiraffia sairastupa-ajan. Selkään en kapua, mutta muuten paapon "pikkuista" parhaani mukaan.

    Terkkuja koko sortin sakille sinne Torpalle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äiti :-)

      Tiedän toki itsekin, että ohituskaistalta on palattava takaisin ennenkuin kaista loppuu...

      Paranemisia Danille ja terkut Tintille, kiraffeista upeimmalle! Kuin myös koko teidän perheelle. Peetulta lohtupusu Miinalle, sille nurkkamatamille :-)

      Poista
  6. Viirunaama on kyllä niin hurmaava että sinuna peruuttaisin sen siirron uuteen kotiin, sopisi erinomaisesti Torpan Veljesten assitentiksi, juniori- Hölmöläiseksi. Mielenkiinnolla lueskelin ajankäyttö kommentteja, omalta osalta se on asettunut malliin n 60 h työviikko amerikkalaiseen malliin ja loppu sitten kaikelle muulle. Kovin fiksua tämä ei liene mutta tälläkin viikolla kerrankin tehty työ palkitsee:) Toivon että Nasse on edelleen Torpan koiruukista Alfaterrieri isolla A:lla , Peetulle vielä aivan liian suuret saappaat. Mukavaa viikonloppua, sunnuntaina suuntana taas Isolle Kirkolle, nyt ohjelmassa myös kulttuurillista virkistystä 52 Symbolin tiimoilta ja toivottavasti kiva jälleen näkeminen pitkästä aikaa hyvän ystävän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Viirupää tänään lähtee, katsotaan sitten kattiosaston kokoonpanoa uusiksi kunhan nuo wanhat muinaiset heittävät veivinsä.

      Sun japanilainen harakirityötahti on omaa luokkaansa, eikös niitä matkapäiviä ole se pari sataa vuodessa vai meneekö yli?

      Mukavaa viikonloppua kuomasein, kummikoirasi on Päällikkö, Peetu vasta Kokelas ;-)

      Poista
  7. Ei noihin ajankäyttömalleihin mulla mitään lisäämistä, muuta kuin että jos ei niitä noudata niin romahtaa. Ja jossain takaraivossa kaikuu vielä heikosti ne varoituksen sanat, joita ei tietenkään ottanut tosissaan. Been there, done that, bought the t-shirt.

    Onneksi sulla on hassuja koiria ja ihania (omilla tavoillaan) kissoja, ja niitä hevosiakin. Eläimet on niin vilpittömiä, että niiden kanssa väkisin olo edes himpun verran paranee - vaikka ne ryöväisi petit ja sotkisi sohvanpäälliset? Ainakin meillä sen huomaa tuosta teinistä; se tulee himaan hirveissä angsteissa ja meikäläisen viattomaan moihin tulee takasin vaan örrgh ja viiltävä katse. Pikkukissa, joka singahtaa heti kiehnäämään sen jalkoihin ja pääsee siittä yleensä syliin, saa sen muutamassa minuutissa kommunikoimaan jo sanoilla. "Mitä ruokaa?" :)

    VastaaPoista
  8. Menna, eläinterapia toimii, etenkin teineihin ja muihin angstaajiin :-)

    Toisaalts minulla olisi vähemmän tätä ylimääräistä hässäkkää ilman eläimiä, mutta olisi kai myös vähemmän elämää? Asioilla on puolensa.

    VastaaPoista
  9. Voiko teinejä kasvattaa onnistuneesti ilman eläimiä? Koko se saatanallinen angstimäärä kun purkautuu parhaiten pörröisiin turkkeihin. Vanhemmat kun näyttävät keskimäärin luutuneilta kalkkiksilta, jotka ei mitään elämästä tajua. Pelkkä äiteen "moi" voi tuottaa pidäteltyä räjähtämisen fiilistä teinissä. Vielä pahempi versio on: "Moi - miten koulupäivä meni?"

    Luonto järjesti meille ihmisille kivan loukun. Se toi lisääntymisen tarpeen, vaikka ihan helposti olisi voinut vain nauttia elämän iloista. Asioilla on puolensa. Tässä ollaan Hirnakan kanssa samassa veneessä siinä kaikkein epäkiitollisimmassa vaiheessa. Nita on jo saanut homman sinne paremmalle puolelle. Sätkitään Hirnakka venynein hermoin... päästään mekin sinne! Dead or alive!

    VastaaPoista
  10. Komppaan kovasti eläinterapian kannattajia.Äänensävy muuttuu heti kun teini puhuu karvakaverille vaikka juuri olisi ollut naama nurinpäin vanhempien kanssa.

    Täytyy kyllä myöntää, että olen päässyt kohtuullisen helpolla näiden omien karvattomien lasteni kanssa. Liekö syynä geenit ;-), karvakaverit, haja-asutusalueella asuminen vai mikä ?

    Toki elämänmenoon mahtuu muutama itkupotku-yhteenotto, mutta sellaisten jälkeen ilma on puhdasta pitkän aikaa.

    Nuorempi täytti just 16 ja vanhempi 20, joten toden totta pahin lienee takanapäin. Tietty nuoremman kanssa on vielä edessä se täysi-ikäisyyskipuilu paarissa käynteineen...

    Viisikymppisen ja 18-vuotiaan elämän prioriteetit ovat näet NIIN kaukana toisistaan.

    Eipä silti, viikon päästä lähikuppilaan tulevat Hunksit ! Jos Hirnu ja Tita asuisitte lähempänä, niin voitaisiin pitää wete-kokoontumisajot ja käydä häpäisemässä itsemme siellä ;-)

    VastaaPoista
  11. Voi te viisaat naiset, vertaistuki on parasta. Kiitos. Hunksiterapia voisi hyvinnii toimia ;-)

    Pahimpien teinipuuskien aikana keskityn hokemaan itselleni rauhaa ja rakkautta, ei tämä iätkaiket kestä ja kiukkupussi kohtaa nämä ajat vielä itsekin. Vetäydyn silloin mummonkammariini ja hihittelen lääkekonjakkilasini äärestä erittäin vahingoniloisena.

    Odottelen tässä että naapurin isäntä (ei hunks-ainesta) saapuu noutamaan, heinänajoon olisi meininki lähteä. Lunta tulee niin helekkaristi, pitää etsiä suurimmat pressut mukaan kuorman suojaksi.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!