perjantai 25. tammikuuta 2013

Valojen ja varjojen viikko, Persjantai!

Hurrrjan daideellinen tutkielma

Tässähän tämä viikko näköjään painaltaa ohituskaistan kautta ohi meikäläisestä joka pyörittelee päätään ajankiitoa ihmetellessään.

Talvikooma tuntuu kiristävän minusta otettaan entistä tanakammalla niskalenkillä. Arki on jotain sirpaleista huttua josta ei ota tolkkua millään. Päivät ovat yhtä silppua ja ainoa joka pysyy, on hevosten ruokinta-ajat.

Eilen sentään onnistuin pääsemään salille, oli jo ikävä. Mutta mikä kauhistus sielläkin odotti.
Minä niin mieleni pahoitin kun törmäsin pukuhuoneen uuteen "järjestykseen". En järkytykseltäni pystynyt ottamaan edes kuvaa vaikka puristin luuria kädessäni. Hyperventiloin ja näytin varmasti tuomiopäivän enkeliltä valkosessa toppanutussani pipo silmillä. Huonetta kansoittaneet naisihmiset kaikkosivat tieltäni kun lasittunein katsein suunnistin omaa vakiopaikkaani kohden.

Ei hemmetti mitä olivat menneet tekemään. Entiset kaapit olivat semmoisia normimittaisia, Punta oli valmistaja ja värinä tiukka oranssi. Juuri se sävy joka psyykkaa treenaajan tarvittavaan vireystilaan.
Nyt yhden kopin tilalle oli ängetty kaksi (epäilemättä nuoren miespuolisen) muotoilijan märkää päiväunta. Kaksi tetrispalikkaa oli fiksattu nippuun, toinen leveä alhaalta, toinen ylhäältä. Ja semmoinen kapea soiro siinä "kaapin" keskellä. Eihän sinne mahdu edes M-kokoinen toppis saati sitten treenikamakassi.

Ja mikä hirveintä, penkit olivat siinä kapean huoneen keskellä. Siinä sitä yritti vaihtaa kamppeita, toiselta puolen tuli pakaraa kyynärpäähän ja toiselta hyvin riippunutta lihaa otsalohkoon. Oli pikkuisen tungos. Syynä tähän oli se, että salilla on nyt valmistunut upouusi laajennusosa ja siellä alkaneet ryhmäliikuntatunnit. Ja pukkari täys jumppareita. 

Sehän on fakta, että kolme naista vierekkäisillä pukukopeilla on jo kaaoksen alku, nyt seassa oli alastomia, puolipukeisia ja ulkovaatteisia toljailijoita eikä kukaan tiennyt mitä, missä tai milloin. Voi kyynel.

En kiireeltäni enkä järkytykseltäni kyennyt kyselemään henkilökunnalta uusien pukuhuonetilojen valmistumisaikataulua. Oletan, että nykykaaos on vain väliaikainen ja uusien tilojen myötä minä ja muut madamet mahdumme perseilemään rauhassa myös pukuhuoneessa.


Säiden puolesta viikko on ollut suotuisa. Laimeaa pakkasta, välillä aurinkoa, välillä pilvistä. Mitään kevyttä pakkaslunta kummempaa taivaalta ei ole tullut. Ei edes taivas ole pudonnut niskaan. Vielä.

Huushollin laitteet näyttävät selvinneen hyvin taannoisesta sumutuksesta, yhtään oikosulkua eikä muutakaan tukosta ole vielä tapahtunut. Härnään kohtaloa mutta sanon silti, että taidettiin selvitä hommasta vähäisin vahingoin. Henkiset vauriotkaan eivät enää piinaa.

Tapahtumasta tulee kyllä vielä ainakin yksi flashback, nimittäin silloin kun tuikkaan tulet klapilieteen. Sitä hienonhienoa jauhoa on aivan saletisti myös valurautaisten levyjen välissä ja tulipesässä. Toivottavasti ei tule mitään jauhon pintapaloa, voiko semmoista edes tulla? Sehän on sammutusjauhetta, tokkopa tuo leimahtaa? Korkeintaan haisee hirveälle. Pitää varata sammutuspeitto valmiiksi viereen.


Kevään valosta ei ole tietoakaan, vaikka päivä onkin jo pidentynyt ainakin tunnilla. Neljältä näkee vielä ihan hyvin, vasta viiden tienoilla on pimeästi pimeää. Ja aamukin on vähän aikaisemmin valoisa. Viime vuonna tähän aikaan hevosilla oli täysi karvanlähtö päällä, mutta nyt ei. Nekin pitävät villahousuistaan kiinni, viisaat eläimet.

Tämä sama viisto ja kalsea valo on toisaalta hieno ja toisaalta äärimmäisen ankea. Se kun ei vielä lämmitä mainittavammin. Mutta aurinkolaseja tarvitaan, viisto valo viiltää ilkeesti migreenihermoa ja rassaa näköä.

Asiain ollessa tässä jamassa myönnän talven faktat enkä viitsi itseäni piinata kouhkaamalla keväästä. Monet potutukset lumikolan varressa on kuitenkin edessä, lumentulo ei todellakaan ole tältä talvelta loppunut. Pessimisti ei pety.

Jostain syystä tämä talvi on ollut vaikea, erityisesti henkisellä tasolla. Olenhan minä jo jokusen talven nähnyt, mutta nyt tuntuu erityisen vaivalloiselta taaperrukselta. Talvi ei minua todellakaan ole yllättänyt, sen armottomuus sen sijaan otti niskalenkin ja mäjäytti ihmiskurjan nietokseen. Syvälle.

Talipallomaistiaisten toivossa
Koirat, nuo kelvottomat retkut, löysivät sittenkin kengittäjän vierailun jäljiltä muutaman kaviolastun. Peetu vietti monta antaumuksellista kaivaushetkeä lantalavalla ja löysi vaivojensa palkaksi aarteita.

En voi sanoin kuvata miltä tuo pikkuinen rekku haisee. Ja samaan aikaan sille on tullut suunnaton läheisyydentarve. Nytkin se änkeytyi viereeni samalle tuolille. Ja haisee hirvittävälle. Röyhtäilee ja piereskelee niin kammottavia aromeja, että silmiä kirveltää. Eikä tarvita kummoistakaan mielikuvitusta nähdäkseen miten koiran ympärillä leijuu kitkerä vihertävä kaasupilvi.

Nasse makaa, vaihtaa paikkaa kun haju käy koiran omaankin nokkaan ja jatkaa taas tyytyväisenä uniaan uudessa paikassa. Kunnes taas tulee päästö ja koiran pitää siirtyä raikkaampaan ilmanalaan.

On tämä varsinainen funnyfarm.

Ratsuttaja kävi aamulla moikkaamassa, suunniteltiin hevosten opintosuunnitelmaa -ja kevättä. Ja todettiin yksissätuumin yhdet hankkimani suitset liian pieniksi. Minä yritin niitä sovittaa ja säätää enkä saanut niitä remeleitä sopiviin mittoihin millään. Enkä voinut millään uskoa, että koko Full voisi olla liian pieni hevoselle jonka päähän menee Full -koko aivan heittämällä. Kyseessä remonttisuitsien nimellä kulkevat kapistukset.

Jos joku kokee tarvitsevansa moisia, ne ovat myynnissä. Ruskeat valkoisin pehmustein, mukana kangasojat. Hinta 20 € plus postikulut. En tiedä minkälaiseen puikulapäähän ne menevät, säätöjä on yllinkyllin muissa paitsi turpahihnassa joka on remonttisuitsissa erityisen tärkeä osa.


Vaan nyt käy tie kohti Perillisten ja Äitikullan kuskauksia. Perjantai on taas tämmöinen päivä jolloin vietän tunnin autossa, tunnin jossain muualla ja tunnin ajaen paikasta toiseen.

Tämä kaveri viihtyy lintulaudalla hyvin, ei piittaa edes talipalloja kyttäävistä koirista ja on riittävän tarkka välttääkseen Veli Winstonin ja Veli Miltonin lähestymisyritykset.

Pysy sinäkin tarkkana, missä lienetkin!





10 kommenttia:

  1. Joskus vaan on sellaisia viikkoja, että ihmettelee kuinka niistä oikein selvisikään yhtenä kappaleena... Ja sitten kun sulla on vielä sitä teiniangstia siellä tarjolla, niin asia ei varmaankaan helpotu.

    Pahinta maailmassa on OIKEASTI koiran pieru. Se kun tulee varoittamatta ja voimalla. Sellainen silent but deadly -tyyppinen. Tiedät mitä tarkoitan.
    Sitten ne tosiaan itse muina miehinä hipsivät raikkaampaan ilmanalaan. Yyyhhhh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä taisi olla tämmöinen aikuiskasvatuksellinen viikko. Hermoja ja pinnaa sai venyttää monin tavoin.

      Koiranhönkä ja salatuhnut ovat koirien paheita, mokomia vielä kiitellään ihmisen parhaiksi ystäviksi. Vastustan!! Timantit eivät piere eivätkä pureskele ja ne ovat ikuisia :-)

      Poista
  2. Kummalle pollelle oli liaan pienet suitset? Voisin ottaa Teinille, jos vain mahtuis. Joten jos ei sun Soosille mahtunut, niin sitten ei varmaan sovi meillekään. Mut jos on Tössetä kyse, niin silloin mahtuu meille aika varppina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammalle ovat pienet joten en lähtisi edes yrittämään vuonohevoselle. Tai yritettiin me mutta jo otsapanta teki tiukkaa... Jollekin pv-varsalle tai lämppärille noi menevät. Harmi, ovat aika nätit. Saan yhden remppaturpiksen ratsuttajalta lainaksi, koittelen sitä toisiin suitsiin.

      Poista
  3. Tämä talvi on tosiaan ollut pitkä. Aina väsyttää. Eikä mitään saa aikaiseksi. OP

    VastaaPoista
  4. Hirnakka saa spämmiä vastauslootaansa. Jos haluat eroon siitä, niin laita päälle uudestaan se kirottu "arvaa mikä numero, ja koita tihrata mitkä kirjaimet" sydeemin. Vihasin sitä, mutta näissä tapauksissa se on toimiva filtteri.

    Hyvää viikonloppua Torpalle! Mä upotan tarmoni siivoukseen ja leipomuksiin. Eskoisen 15-vee synttäreitä vietetään sunnuntaina.

    VastaaPoista
  5. Spämmiä pukkaa :(
    Jos tuo homma lähtee näpistä, joudun ottamaan taas sen tyhmän todista-ettet-ole-robotti -tunnistuksen. Harmi.

    Nemppakuomalle kiitos puhelusta. Oli hyvä puhua viikon asiat ääneen. Nyt ne voi pakata muistojen osastolle ja jättää sinne. Ja ottaa opiskeen.

    Kävin iltalenkillä sen verran, että tuli hyvä esihiki saunaa varten.
    Nyt ei juurikaan muuta jaksa kuin kaatua petiin. Kaadoin kuitenkin itselleni lasillisen valkkaria joten vähän aikaa sinnittelen jalkeilla.

    OP, samat fiilarit. Ei vaan suju nyt tämä talvi.
    Titan tupaan paljon terveisiä, joko sullakin on niin vanhat lapset? Ei kyllä ikänä uskoisi kun sua kattelee, virkeä olet noin vanhan lapsen äidiksi :D (sanoo hän jonka esikoinen täyttää ensi viikolla kipakat 13 v ja oireet sen mukaiset)

    Nyt vähän blogistaniaa ja sitten unille. Huomenna lissää. Kunhan ei spämmiä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sen jo naamastakin näkee, että lapset varttuu. Mutta so what... elämä kulkee rataansa ja piirtelee merkkinsä naamaan ja repsauttaa koko (laiskan) ruhon.

    Eilinen asiakas kertoi ratkiriemukkaasta saunomisesta pienen lapsenlapsensa kanssa. "Mummu, tulla on toti ito pylly. Ja mummu, tulla on liippulinnat. Mummu vielä, kyllä tää ootki lihava!" Lasten suusta.... kele :)

    Niitä lapsen lapsia odotellessa ja kehonrakennusta harjoittaessa... soitan heviä ja moppaan lattioita. Illalla vois vaihtaa bluesiin, kunhan tämä härdelli on suoritettu loppuun.

    VastaaPoista
  7. Pitkä on talvi ollut mutta mielestäni suhteellisen helppo, täällä ei ole ollut kuin viikon mittainen reilumpi pakkasjakso (vajaa -30 raatia) ja sitten jokusia parinkympinpäiviä.
    Päivät kuitenkin tuntuvat menevän järjetöntä vauhtia mikä toisaalta on hyvä, kevät ja lämpöiset kelit lähestyvät vauhdilla. Toisaalta mitään ei saa oikein aikaiseksi ja se tuntuu turhauttavalta.

    Pukkariongelmaan on olemassa ratkaisu; ala käyttäytymään kuin Peetu niin saat aika rauhassa vaihdella treenikuteet.

    VastaaPoista
  8. Talvet eivät ole siskoksia, mulla edellistalvi oli jotenkin erityisen harmaa henkisesti, hankin jopa kirkasvalolaitteen. Joka viime alkutalvesta nostatti toisella käyttökerralla migreenin ja jäi siksi kaappiin. Mutta nämä pari seuraavaa ovat menneet valoisammin. Siitäkin huolimatta että viime syystalveen osui raskaahkoja tapahtumia.
    Häntä pystyyn! Kyllä se kevätkin suhahtaa nopeasti ohitse. ;)

    Pukkaritungos on aika tyrmäävä kokemus. Olin itsekin lähes kääntyä ovelta kun pari viikkoa sitten sain viimein pitkän tauon jälkeen ilmoittauduttua jumppaan. Epäilin suuresti että me kaikki mahdumme samaan saliin ja selviämme sieltä pois ilman tahattomia lyöntivaurioita. Selvittiin, ja teki se liikkuminen hyvää. Päätin silti yrittää jatkossa löytää jonkin vähemmän suositun jumpan.
    /Anu

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!