tiistai 8. tammikuuta 2013

Sulka hattuun

Jahasjahas, mikäs meillä on tässä?
Tämä tammikuinen aamu alkoi varhain, jopa niin varhain, että torkahdin uudestaan ja heräsin myöhästymispaniikkiin. Iso-J oli jo kurvannut taipaleelle joten ketään muuta en voinut taaskaan syyttää kuin itseäni.

Puolijuoksulla kiidin kanalan kautta talliin, loimitin ja ulkoistin hevoset. Tamma näytti hyvin nyrpeältä saadessaan ruudullisen sadenutun niskaansa. Säätiedotus lupasi tiuhaa ja sakeampaa lumisadetta eikä juoksuun huurtuneen hevosen sulattelu iltatallin yhteydessä houkuttanut. Siis loimet päälle ja tammalle turpa tukkoon. 

Sain kuin sainkin kaikki tarvittavat nyytit ja nyssäkät autoon ja Perilliset kouluun juuri kun kello pimpautti kahdeksan.

Aamuruuhka täkäläisittäin tarkoitti yksiä punaisia valoja ja paria väistämistilannetta joten olin Hyvin Tutussa Parkkihallissa aivan oikeaan aikaan. Kuntosalin ovella kuulin korvissani tuomionkellojen kuminaa ja pientä pintahikeä pukkasi kun tuli aika astua armottomaan kehonkoostumusanalyysiin.
Siinä koneen raksutellessa ja piippaillessa juteltiin ruokavaliosta, treenistä ja nykytilasta. Nykytila on mainio. Selkä toimii ja kulkee mukana, joskus jopa täysin huomaamattomasti. Aamuinen pillerikouralliseni sisältää nykyisin vain vitamiineja ja kivennäisiä, ei yhtään painkillereitä.

Minulla on saalis, minulla on saalis!!

Kun raportti sujahti ulos koneesta, kuntokoutsin kulmakarvat kohosivat korkeuksiin. Pienen rykimisen jälkeen hän katsoi minua aitoa kunnioitusta katseessaan ja onnitteli. Olin kuulema täräyttänyt semmoiset pohjat pöytään, ettei muista moisia nähneensä aikoihin.

Henkilökunnan kesäkauden kuntohaaste oli ollut kova ja minun lukemani olisivat oikeuttaneet voittoon.
Aaah se oli nektaria korvilleni. 

En meinannut itsekään uskoa prosenttien kääntyneen niin monessa suhteessa niin paljon mutta kyllä, laardi väistyy lihaksen tieltä, hitaasti ja hikoilemalla mutta vääjäämättä. Koska lihas painaa enemmän kuin laardi, ei vaakalukema ollut kummoisestikaan muuttunut, muutama kilo vain. Mutta kun ihmisen kehon koostumus muuttuu ja ihminen tavallaan tiivistyy, niin sehän meinaa timmimpää pakettia.

Vähemmän on enemmän, olen vähän niinkuin liemikuutio, paljon tavaraa tiiviimmin pakattuna.


Minä sain kuvaannollisesti sulan hattuuni kera vilpittömien onnittelujen. Ja sitten olikin aika siirtyä salin puolelle kohtaamaan päivän liikunnalliset haasteet. Ja olihan niitä kertynyt, voi ristus sitä taakan määrää. Tätä kirjoittaessani selkääni tukee pari tyynyä ja koko selkä on kuin pieksetty. Ei sillä, että minua olisi pahemmin pienenä pieksetty, mitä nyt serkkupoika heitti neljästi ilmaan ja otti vain kerran kiinni.

Selkätreeniä on todellakin kovennettu. Taakka oli raskas ja sarjat pitkiä mutta yllättävää kyllä, selvisin niistäkin.

Erittäin tyytyväisenä kurvailin kotiin aamiaiselle. Pitää nimittäin syödä hyvin ja hyvää, että jaksaa. 

Loppuosa päivästä menikin suhatessa sinne ja tänne, yksi kannettava tietokone on nyt huollossa. Ihmeen kaupalla en suistunut ojaan sillä reissulla, pyry oli niin sakea ja tie niin kapea, että puhtaasti tuurilla sain auton pysymään kahden ojan välissä.

Huomenna tietokonenörtti tulee kotiin asentamaan uutta tukiasemaa, tavoitteena saada Äitikullan bunkkerikin kotiverkkoon. Sen jälkeen Seniorikansalainen pääsee taas minnelie sökörinkiin ja muihin senioreiden nettikinkereihin. Mitähän siitäkin seuraa? Googlen hakusanat kun johtavat usein varsin kummallisille reiteille. 

Peeeeeetuuuuu! Nyt tänne se sulka, minä löysin sen!
Paskan liekit, tukehdu sulkaas, minä lähden mummolaan!
Tämmöistä tänne tänään. Lunta tuli ihan laittomat määrät ja samaa kuonaa sataa vieläkin. Onneksi se on taas kerran semmoista pehmoista puuteria jonka voi suunnilleen luutia pois. 

Käsittääkseni pakkasta on luvassa lisää, joten niitä viimeviikkoisia Issee viskasi -kelejä ei ole luvassa.
Nyt koen ansainneeni vähän pidemmät yöunet, joten se on iltalääkkeitä vaille päivä pulkassa. Tuli tuossa mieleen, että onhan se aivan mahdottoman onnellista, että ne keväällä piinanneet mysteerikivut ovat toistaiseksi jääneet pois. Aivan kaikkea en voi laskea liikunnan piikkiin mutta paljon silläkin on varmasti tekemistä tämän nykyisen hyvän olon ja paremman voinnin kanssa. 

Pessimisti minussa kuiskuttaa toiseen korvaan, että alitajuisesti kerään nyt voimia jaksaakseni sen, mitä on tulossa. Mitä se on, sitä en tiedä. Aika näyttää.

Tähän loppuun vielä yksi ajan hampaan kanssa sovussa oleva, aina vain kypsyvä ja kypsyessään parantuva herrahenkilö uuden biisinsä kanssa. 


Sulka hattuun, sulka huuleen, voittajan hymy!


9 kommenttia:

  1. Voittajia, sinä ja Peetu!

    * sataa onnitteluja *

    VastaaPoista
  2. Ai miten hienoja uutisia! Mutta sä oletkin ollut ahkera itsesi rääkkääjä ja hypännyt punttisalilla kiusaamassa niitä "raudan prässääjiä" ahkerasti. ;)

    Ja voiko koira enää onnellisempi olla suuresta saaliista kuin Peetu tuossa on. :D

    VastaaPoista
  3. Hieno kuvasarja ja hienot tekstit. Voi kun löytäisin itse hukassa olevat vatsalihakset. OP

    VastaaPoista

  4. JippiJaiJee :)

    Läpy, läpy ja tapu, tapu Hirnakka !

    Kateellisena ja vilpittömän iloisena jaan tunteesi bodyanalyysia lukiessasi. Hianoo.

    Itsellä oli samanlaiset fiilikset vuosi sitten keväällä kun osallistuttiin junnun kanssa kuntotestauspäivään Kisakalliossa.

    Kunto oli kohillaan, joskin massunseudun rasvaprosenteissa oli tuolloinkin parantamisen varaa.

    Sittemmin tilanteet ovat muuttuneet sen verran, ettei jumppiin ja salille ole tullut lähdetyksi entisen malliin.

    Muuttuneiksi tilanteiksi lasketaan toisen karvakuonon ja kolmannen kaviokkaan saapuminen muonavahvuuteemme.

    Entistä vaativammaksi muuttunut työ ja AurinkoVuoren zoon pyörittäminen vievät vuorokauden tunneista unen ohella niin suuren osan, ettei ainakaan näin kaamosaikaan virta ole riittänyt oman kehon huoltoon riittävässä määrin.

    Edellä mainittua saamattomuutta joku voisi osuvasti kuvata myös laiskuudeksi ; ), mutta näillä mennään. Toki välillä iskee valtaisa itsesyytösten ryöppy kun en saa itsestäni enempää irti, mutta ehkäpä sitten kuukauden kuluttua. Tai kahden.. :)

    Konkreettinen "tulos" tästä talviunimaisessa horroksessa kulkemisesta on se, etteivät kaikki vanhat vaatteet mene päälle : (

    Karu totuus paljastui viikonloppuna kun kävin läpi vaatekaappini sisältöä.

    Onneksi perheessä on kaksi tyttölasta, joilla on vielä vyötärö, joten he saivat mm. muutamat caprit ensi kesäksi.

    Ja Hirnu hei; jos sun kaapppiin uhkaa kasautua liian suurten vaatteiden varasto, niin ota luottamuksella yhteyttä : )

    Mie en tästä soukistu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin haluan kiittää teitä kaikkia kauniista sanoistanne ja kannustuksesta. Sitten ihan kylmää faktaa. Tämä kuntorojekti ei ole vaatinut niinkään rahaa mutta sen sijaan härskiä itsekkyyttä. Paljon.

      On sanottava perheelle, että äiti ei nyt ole tavattavissa tuntiin, kahteen. On otettava omaa aikaa. Perheeni tietää, että minäkin tarvitsen omaa tilaa, omaa ilmaa ja jos en sitä säännöllisesti saa, minusta tulee kaikestanalkuttava non-stop-pirttihirmu.

      On oltava itsekäs myös itseään kohtaan ja potkittava itsensä ovesta ulos. Hintana on se, että en ehdi seuraamaan haluamiani tv-sarjoja, en jaksa juurikaan lukea venäläisiä klassikoita enkä syventyä fuusiojazzin uusiin kuvioihin. Eipä sillä, eivät ne tähänkään saakka ole kuuluneet lempipuuhiini.

      Kun pääsen ovesta ulos ja otan ensimmäiset henkäykset raitista ilmaa, olo kohenee heti ja syyllisyys itsekkyydestä katoaa. Pystyn yhdistämään melko kivuttomasti kaupunkireissuihini salikäynnit, sekin vaatii vain hemmetin tiukkaa aikatauluttamista.

      Ymmärrän oikein hyvin, että säännöllistä ja/tai vuorotyötä tekevälle jolla on oma karja kotona, homma ei ole ihan niin helppoa. Mutta ehkä joskus, jonain päivänä helpottaa.

      Turha syyllisyys pois, se on oma kunto ja hyvinvointi kyseessä!

      Poista
  5. Onneksi olkoon. En suoranaisesti ihmettele, kun olen säännöllisesti lukenut jokasään juoksulenkeistäsi ja intohimoksi muuttuneista kuntosalikäynneistä.

    Itse en syksyllä kehdannut mennä Tyky-päivänä lainkaan kehon koostumusanalyysiin, sillä positiivisempaan suuntaan se ei millään ole voinut mennä.

    Katsoin joku ilta sitten Teemalta ohjelman Amerikan lihavuudesta ja jo ne rasvoittuneet käppyräiset suonet saivat miettimään aktiivisesti jumpalle ilmoittautumista.

    Ja olenhan minä edennyt kohti tavoitetta: jo ennen joulua hain työpaikan tukemia liikuntalipukkeita ja jo nyt pari päivää sitten sain siirrettyä ne Motivuksen kortille. Nyt pitäis enää löytää puolitoista vuotta sitten viimeksi käytetyt tunnukset firman varausjärjestelmään. Tuurilla ehdin jumppaan ennen kuin nuo vanhenevat...

    Mutta Hirnulle hatun nosto!

    -Anu

    VastaaPoista
  6. Hirnu, sä kuullostat viimeisessä lauseessas ihan mun kuntogurulta :)

    Ehkä sustakin on kasvamassa Reiska !!!

    Parin vuoden päästä olet itse se pääpiru, joka ruoskii meitä maan matosia kohti terveempiä elämäntapoja.

    Ja älä pode yhtään huonoa omatuntoa "poissaoloistasi". Se on juuri niin kuin sanoit; kun äiree voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin. Ja vastoinpäin.

    Mun on omalta osaltani ihan turha vikistä ajanpuutteesta, ei tuo "karja" ole meille Annelin faksin tapaan pyytämättä tullut.

    Suurimmasta osasta on jopa maksettu rahaa !

    Jos niitä ei olisi niin illat tyhjenisivät kummasti muuhun tekemiseen... (miettii)

    Näääh, kyllä mä vielä toistaiseksi priorisoin ajankäyttöni siten, että hepat ja koirat tulevat hoidettua. Kunhan ruskuainen tuosta kasvaa, niin valjastan sen hölkäämään edelläni.

    Eiku tenat pöksyyn ja baanalle ;)

    VastaaPoista
  7. Näin vähäisillä elukoilla laiskuus pääsee kukoistamaan. Viisi kissaa ei paljoa vaadi, ruokaa vadeille, vettä ja terhakkaa oven avausta ulos/sisään. Ynnä tuhottomasti rapsutuksia, mutta sehän hoituu vaikka vasemmalla kädellä.

    Viime yönä Hattara nukkui mun paljaiden säärien ja sängynreunan välisellä kapealla sektorilla. Koko yön aistin sen unen läpi ja vannnotin itseäni olemaan liikuttamatta sääriä. On se vain niiiiin pehmoinen suloisuus/pirullisuus.

    Tänään oli kaunis päivä. Aurinkoa ja värejä. Kevättä ilmasssa, kun urpilainenkin näyttäytyi lintujen ruokintapaikalla.

    * copy... Julkaise... tarkasta lopputulos *

    VastaaPoista
  8. Vai vielä kuntoguru. No ei ihan tässä elämässä. Älkää peljätkö, en minä ketään käske kyykkäämään tai lankkuna pötköttämään, en kellota teille aikoja kuinka nopeasti kipaisette tuvasta kartanolle enkä varsinkaan tahdo tyrkyttää omaa elämäntapaani.

    Harva ihminen on yhtä rasittava jankuttaja kuin ns. parannuksen tehnyt ihminen. Ensimmäinen vuosi menee itseä kehuessa, toinen toisia moittiessa ja kolmantena tämä hyylä huomaa, ettei ole enää ketään kelle jorista.

    Yritän visusti pitää huolen vain ja ainoastaan omasta kunnostani ja kasvatuksellisessa mielessä kurkkia Perillisten lautasille ja karkkipusseihin. Iso-J saa toki säännöllistä valistusta oluen juonnin haitallisesta vaikutuksesta vatsanseutuun.

    Se, mitä meillä tuvassa omien kesken puhutaan, se tupaan jää.

    Kiitos vielä kerran tsemppauksistanne. Joudutte kyllä jatkossakin lukemaan juoksulenkeistäni ja liikutelluista punteista, torpan päiväkirjaan on nyt lisätty tämä liikunnallinen osuus. Jos tulee huono omatunto niin siitä vaan, baana on auki ;-)

    Minulla on kymmenkunta julkaisukelpoista (??) kissankuvaa. Taidan värkätä niistä pientä killikuumetta nostattavan esittelyn...

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!