torstai 17. tammikuuta 2013

Ilon kautta?

Torpan vahtikukko kommandona lumipuvussa


Aamu oli kaunis ja siedettävine pakkaslukemineen vielä ihan puhdas ja viaton. Se oli silkkaa hämäystä. Luontoäiti teki ikävän oharin, pakkaslukemat kiristyivät niin, että nyt iltatallista hiihtelin reinot lipsuen tavallista vikkelämmin. Pakkasmittari näyttää julmia -25° lukemia ja yöksi senkun kiristyy. Voi ristus tätä talven taakkaa. Ei ole ennen tuntunut näin vaikealta. Ja pakkaskausihan on vasta alussa.

Minun aamuni alkoi rumalla päänsäryllä ja ankaralla väsymyksellä vaikka olin nukkunut kohtuulliset (ei suinkaan riittävät) 7 tuntia.

Tallissa totesin Soosipossun nyhtäneen loimitelineeltään molemmat nuttunsa alusikseen, onneksi se törkimys ei kuseksinut niiden päälle. Toppatakkiloimesta oli riipinyt häntäläpän irti. Kukapa sitä nyt roiskeläppää tarvitseekaan. Se ponihan särkee vaikka metrisen ratakiskon pätkän jos heinät loppuu ja Hänen Norjalainen Aatelispersoonansa pitkästyy. Sisäinen viikinki herää väärällä jalalla. Nakkasin karvakorvat kartanolle heinäkekoalttaria kumartamaan ja sinne ne jäivät, oikein tyytyväisen näköisinä ja oloisina. Silkkaa hämäystä!

Tallikäynnin jälkeen torkutin tuvan soffalla ja odotin, että Nuorin Perillinen ilmoittaisi olevansa valmis koulukuljetukseen. Silmät aamuauringossa sirrittäen (aiheuttaa ryppyjä, vaatii seerumikuurin ulkoisesti ja flavonoideja juoksevassa muodossa suun kautta) ajelin koululle vaaleanpunaisessa aamussa.

Seuraava kyyditys oli kymmeneltä, silloin paistoi jo lujaa ja räikeimmän kautta. Vinosti. Sekin vielä.
Onneksi päänsärky talttui eikä yltynyt migreenimittoihin. Muistutti kuitenkin, että kantsii napsia nätisti niitä estolääkkeitä, ettei iso paha jysäri iske isolla moukarilla.


Koulun jälkeen Esikoinen (pienen teiniangsti vs. ikävä äiti -väännön jälkeen) ilmoitti ratsastavansa Tössetamman. Okei, remelit mukaan ja ratsaille. Karsinoita siivotessani totesin, että tamma viilettää häntä suorana kohti takalaittoman raja ja Esikoinen seisoo suitset kädessään portilla. Hetken päästä sama juttu. Sama vauhti ja sama suunta. Katsoin parhaimmaksi puuttua asiaan ja kysäistä, olisiko järkevää tuoda hevonen talliin varusteltavaksi. Ei, kyllä mä sen tässä saan.

Ei saanut. Minäkin seisoin neuvottomana ja kerrankin sanattomana. Sitten aukaisin sanaisen arkkuni ja kerroin sekä Esikoiselle, että erityisesti hevoselle mitä mieltä olen mokomasta syntymässäsäikähtäneestä hevoseläimestä joka käyttäytyy kuin krapulahysteerinen primadonna. Ilmoitin, että nyt on terapiat ja siedätykset koitettu, ainoa mikä tepsii on lyijyhoito suoraan otsaluuhun. Jos työmoraali on hevosella noin arveluttavissa lukemissa, ei meillä moista tarvita eikä elätetä.

Esikoinen lähti kehotuksestani lannistuneena laahustaen pois ja minä jäin miettimään arvoitusta nimeltä Neitihevosen PMS-päivä. Sitähän se varmaan oli.

Hain hevoselle tutut ja turvalliset lohtupäitset, narusellaiset. Viskasin ne hevosen eteen ja sanoin, että nyt sopii näyttää yhteistyöhalua jos sellaista löytyy. Vaihtoehtoja ei enää ole.
Hevonen nuuski päitsiä ja vilkaisi minuun. Huokaisi ja laski päänsä. Ja pujotti itse päänsä sisään, ihan nätisti ja niinkuin meillä on aina tapana.

Jätin naruköyden kaulalle ja hevosen seisomaan niille sijoilleen. Kävelin aidan viereen, selkä hevosiin. Kuului epätietoista askellushaahuilua ja suorastaan hirmuinen siritys kun tamman luupäänsisäinen ratas pyöri. Vilkaisin ja silloin Soosipossu otti ohjat käsiinsä, kirjaimellisesti.

Se nykäisi tamman kaulalla olevasta köydestä ja otti selkeästi askeleet minua päin, tamma seurasi ja poni talutti. Lopuksi Soosikulta käänsi ahterinsa meihin päin, tamma seisoi edessäni ja näytti taas sen tuhannesti nähdyn sori, ylireagoin -ilmeensä ja vetistävän bambinkatseen perään.

Jo vuonna 2012, bambin katse

Hevonen seurasi minua portille, en koskenut siihen pikkusormellakaan yhteisen kävelymme aikana. Portilla riisuin päitset ja jätin hevosen siihen. Hetken päästä se tuli luokseni uudestaan ja pujotti päänsä tavallisiin ulkoiluremeleihin, ihan itse, vapaasta tahdostaan.

Että se osaa olla hankala. Ja ihana. Ja ihan maailman ärsyttävin otus. Minulta pääsi itkuntyrskähdys kun koko tunneskaala kulki pääni halki. Ujelsi mennessään.

Lykkäsin tuvan uunin tulille ja totesin, että tänään ei enää pääse millään ilveellä ihmisten aikaan (ennen iltaryysistä) salille, treenataan siis hevosia. Nuorimmainen tuli testikuskiksi, hänellä on kova luotto poniinsa.

Soosipossu oli kuitenkin sen verran virtaa täysi, että katsoin parhaimmaksi juoksuttaa ponia pitkässä liinassa ja Nuorimmainen juoksi poninsa rinnalla ulkorataa. Eipähän paleltunut. Kas ihmettä, juoksutus sujuu hienosti käynti-seis-ravi-käynti-seis -rytmillä. Molempiin suuntiin. Ehkä mukanani ollut juoksutusraippa toimi apuopena ja poni askelsi innolla. Näytti myös komeaa laukkaa hanki pöllyten ja yhden sinkoloikan kohti ääretöntä ja sen yli. Pysyi narun päässä myös leijaponihetkenään.

Koska Tössekin norkoili ja hengaili siinä hollilla, otin senkin ympyrälle. Nätisti käynti-seis-käynti-seis-ravi-käynti-seis molempiin suuntiin. Kiitos ja näkemiin, heinäalttari on katettu, herrasväki ottaa ja maistaa.

Humppalaukkaa vuodelta 2012

Tupa lämpeni ja mieli koheni hyvän ruuan ansiosta. Ei se auta kuin ottaa nyt tuohon hevoshommaan uusi ote. Turhat jaagailut sikseen ja kopukat hommiin.

Koska minä osaan olla (uskokaa tai älkää) varsinainen bitch, päätin koetella tamman kärsivällisyyttä kolmannenkin kerran. Talutin hevosen iltaröpöille talliin ja kas kuinka hevonen hölmistyi kun puuro ei ollutkaan karsinassa odottamassa. Sen sijaan nakkasin heinäkasan päälle kahdet suitset. Hölväsin kuolaimet siirapilla ja tarjosin niitä epäluuloisena mulkoilevalle hevoselle. Vähän epätietoista pyörintää, strutsiksi tekeytymistä (painan pääni nurkkaan, en siis ole olemassa) ja lopulta nieli sisunsa, ylpeytensä, whatever. Ja antoi laittaa suitset päähän. Sokeria perään ja kiitos. Suitset pois ja toiset kokeiluun. Sama homma, hevonen siirapissa otsatukkaa ja korvia myöten, suitset päässä ja kuolaimet suussa. Hyvä.

Olin päivän urakasta aivan naatti. Henkisesti hirmuisen raskasta vaikka sivustakatsoja saattaa lähinnä ihmetellä sitä eestaasveivaamista. Se on tahtojen taistelu jota ei käydä käsivoimin vaan henkisellä tasolla. Luottamus ihmisen ja hevosen välillä on heikoimmillaan hauras kuin vesipisara ja vahvimmillaan kuin näkymätän lanka kahden täysin erilaisen luontokappaleen välillä. Saalis ja saalistaja. Ei yhteistä kieltä. Kaikki pitää ansaita olemalla saaliseläimen luottamuksen arvoinen, ottamalla sen utelias tutustumishalu vastaan ja olla silti lauman vanhin narttu johtohahmo.

Jos tänään ei olisi tullut näitä onnistumisia, olisin soittanut huomenna Sen Puhelun ja hankkiutunut hevosesta eroon. Nyt sain taas vähän tsemppiä ja sisua tehdä tuon oudon otuksen kanssa hommia.



Joo, tämä meni nyt tämmöiseksi. En oikein osaa iloita vaikka ehkä pitäisi. Tämä väsymys ja kaamosketutus vie mielen matalaksi ja ihmisen epävireeseen vaikka olisi miten hyvässä kunnossa fyysisesti. Henkisesti kunto on pelottavan alhaalla.

Ilahduin aivan liikutukseen saakka kun Nuorimmainen hihkui pihalta; revontulia! No jopas, ne tulivat tanssimaan kuin tilauksesta. Otavan ympärillä ne leimusivat, laimean vihreinä mutta kuitenkin. Hienoja kuvioita, pystysuoria piikkejä ja vaakatason laineilua. Ketunnaamoja ei tällä kertaa näkynyt.
Pakkasyö kiristyy yhä, joten valveillakukkuja saattaisi nähdä upeita loimotuksia.

Kävin äsken viemässä hevosille ja lampaille lämpimät yövedet, kumpainenkin halusi juoda ämpäristä suoraan joten minähän se kannattelin sankoa ja hevoset imivät kumpikin monta litraa. On ne pilalle lellittyjäkin, tunnustan. Iltarituaaleihin kuuluu yöheinien lisäys ja parin porkkananpalan piilotus heinien sekaan.

Huomenna on pakko ottaa aikaa hevoshengailua varten. Talutan tamman aamulla tarhaan suitset päässä joten siirapilla läträäminen jatkuu edelleen. Suitsista ei saa tulla minkäänlaista kysymystä enää koskaan.

Tällä päivällä oli varmasti jokin opetus, sen kun tajuaisi. Ehkä yöuni tuo valaistuksen ja herään aamulla a) henkistyneenä b) viisastuneena c) jotain suurta oivaltaneena.

Sitä odotellessa. Huominen on sentään perjantai.

Tähän loppuun vielä tirpantunnistustehtävä. Mikä toi on? Näyttää haalistuneelta talitintiltä mutta ei se ole. Vieressä kökki useampikin tintti ja tuo oli ihan eri sorttia. Kuva on epätarkka koska se oli ainoa jonka sain zuumattua riittävän isoksi. Tuon linnun rinta on aivan eri sävyä, punertavampi kuin tavistinteillä.

Oikean vastauksen tietävä saa mainetta ja kunniaa.

Hyvää yötä, missä lienetkin.






13 kommenttia:

  1. Äkkiseltään sanoisin, että hömötiainen.

    VastaaPoista
  2. Hyvä avaus Nollis. Löysin lintukirjan ja sen perusteella saattaa olla myös kuusitiainen. Tai etelään eksynyt lapintiainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä kuusitiaisella on enemmän mustaa leuan alla ja rinnan yläosassa ja lapintiaisella vaaleempi lakki, mutta kuvahan tunnetusti valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.

      Poista
  3. Nollis on hyvä diagnosoija. Hömppä se on. Tavattoman rohkea laji, joka oppii tosi nopeasti hakemaan pähkinän kädestä. Ihan rämäpäitä verraten muihin tintteihin.

    Luin tekstiäsi hartaasti. Johtajuus voi olla se juttu, jota sun ehkä kannattais tarkastella. Kumpi määrää askelten tahdin... kuka väistää... sieltä se luottamuskin lähtee. Ja tammat on hankalia. Ruunat on niin siunatun yksinkertaisia ja suoria, mutta tammoilla on päivänsä. Ota niistä selvää.... voi taivas!

    Ruunan kanssa voi ottaa yhteen (jopa puoli kahteen...) ja no hard feelings seuraavana päivänä. Tammat on ihan oma lukunsa. Välillä niin neitiä ja pinkeetä, välillä ihan joviaalia hengaamista. Tammat on minun kokemuksen mukaan niin haasteellinen laji, että HUH! Orit on oma lukunsa, jota ei tarvi käsitellä tässä.

    Luottamus lähtee kuitenkin kunnioituksesta ja ihmisen johtajuuden tunnistamisesta. Tammakin (kaikkine hormonihuuruineen ja "päivineen") luottaa lujaan johtajaan. Siitä on hyvä hieroa sitten sitä ystävyyttä. Haasteellinen laji. Kaksi tammaa omistaneena en voi julistaa olevani mitenkään onnistunut tässä aiheessa. Tammojen otsaluu on jotain niin merkillistä, että tunnustan kyvyttömyyteni luodata sieltä loogista reaktiota normaaleihin elämän ilmiöihin.

    Jos miespuoliset lukevat tätä, niin ÄLKÄÄ vetäkö suoria piuhoja: tamma=nainen. Olette turmion tiellä, vaikka elämyksellisesti olisittekin saaneet jotain ahaa-elämyksiä. Nyt on viisasta pitää vain mölyt mahassa! I mean it!

    VastaaPoista
  4. Sielun siipirikot tarvitsevat enempi aikaa uskaltaakseen toimia ihmisen kanssa. Ja useita toistoja. Niin se vaan on. Kaipa tamman on säännöllisen epäsäännöllisesti kokeiltava kuinka paljon teihin voi luottaa. Että virheitä saa tehdä eikä taivas silti putoa niskaan. Vaatii pitkää pinnaa ja suunnatonta neuvottelukykyä osottautua hevosen luottamuksen arvoiseksi ;) Hyvällä on yritettävä,pahalla ei saa aikaiseksi muuta kuin lisää pahaa. Kyllä se siitä. Hyvä tamman on teidän kanssa. Ja jonain päivänä teidänkin on hyvä tamman kanssa ;)

    (olipa sekavasti sanottu,mutta tiedät mitä tarkoitan,eiks ni ?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sekö Tita että Salla kannustavista viesteistänne. Asiaa puhutte molemmat. Tänään talutin hevosen ulos niin, että neitihevoinen kulki suitsittuna. Helpommin kuin eilen onnistui pukeminen ja nopeamminkin.

      Katsellaan asiaa iltapäivällä uudelleen, myt on kiire! Ja pakkasta -26C

      Poista
  5. Ei muuta sanottavaa kuin että tammat <3 :D
    Mie oon katsellu niiden vinhaa vauhtia kulkevia mielenliikkeitä tästä lähietäisyydeltä eli kotinurkilla kohta kymmenen vuotta. Joskus naurattaa ja joskus melkein itkettääkin. On ne sellaisia. :)

    VastaaPoista
  6. Hetkittäin kyllä tuntuu, että meillä on yksi hevonen ja yksi nelijalkainen skitso

    VastaaPoista
  7. En hevosista mittään ymmärrä, mutta minusta soosipossu taitaa ymmärtää sekä tammaa että arvon torpan armoa, liikkistä. OP

    VastaaPoista
  8. Tämän takia - joskin näin ei koskaan pitäisi sanoa - minulle ei tule koskaan tammaa! :D

    Hauskasti kirjoitettu, sä kyllä osaat. Ja oi revontulia, miks täällä ei koskaan näy niitä?

    VastaaPoista
  9. Heips ja kiitos paketista, sisältö oli hieno ja pääsee käyttöön heti. Tammikuu on onneksi jo yli puolen välin, täysin turha kuukausi ja voitaisiin poistaa kalenterista. Joskin hyvää aikaa mutta riittämättömästi töissä ahertamiseen, jota on riittävästi. Tein n 12 h:n vierailun Joenkaupunkiin mutta en ehtinyt sen enempää Torpalle kuin Kummipoikaakaan hälssaamaan. Tulin klo 19 ja läksin pois aamulla klo 10 jälkeen. Saman suuntaisia visiittejä tein myös Pohjois-Pohjanmaalle pariinkin kaupunkiin ja totesin että oli nimittäin todella kylmä. Sielukin jäätyy. Tulen sitten ajan kanssa Pohjois-Karjalaan ja olisikin kyllä paljon maailmassa taas parannettavaa. Tösse on varmastikin rikkonainen sielu mutta tammoillekaan ei saa antaa liikaa tilaa omille hörhöilyilleen, ne osaavat myös käyttää tilannetta hyväkseen. Tähän päädyimme tällä viikolla toisenkin tammanomistajan kanssa, joka totesi että tallissa on tasan tarkkaan viimeinen tamma. Tosin urheiluhevosten maailma lienee erilainen ja työmoraaliltakin vaaditaan enemmän. Tösselle kuitenkin tsemppiä ja Hirnakalle hermoja ja kaikille muille paljon terkkuja Torpalle.
    P.S erityisesti Nasselle terveisiä Kummitädiltä.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Kanaemo, OP, Jilla ja Kummitäti.
    Tammat ovat oma taiteenlajinsa MOT.

    OP, terävä havainto Soosipossusta. Hän on oikeasti hurjan viisas hevosenpoikanen. Ukkona syntynyt niinkuin Tupaterrieri Nasse. Täynnä tilannetajua, oikeudenmukaisuutta ja tarmoa. Loistoponi jota ilman tamma olisi lähtenyt tontilta aikoja sitten. Tammahan tuli tänne vähän niinkuin Soosipossun kylkiäisenä.

    Jilla, katsoin kristallipalloon ja näen siellä sinut painimassa täykkäritammavarsan kanssa. Ei tule olemaan tylsää elämäsi. Toivottavasti äitisi jaksaa pitää kameran akut latauksessa :D
    *härnää kohtaloa*

    Kummitäti, hyvä, että paketti tuli perille talvisesonkina. Toivottavasti niistä on iloa.
    Ja toivon hartaasti, että kalenterista löytyy jossain välissä väljää niin, että maltat parkkeerata sen mustan salaman torpan pihaan yön tai useamman yli.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!