tiistai 6. marraskuuta 2012

Bianca Neve

...  on Lumikin italialainen serkku. Tuli jotenkin päivän väristä mieleen.
Valkoista on niin, että kohta iskee lumisokeus ja vie loputkin värit mitä ihmissilmin saattaa nähdä. Lääkepurkin antimilla toki tulee vinhoja värejä ja kuvioita, mutta niitä katsellaankin sitten yötä vasten.
Päivällä on tyytyminen tähän valkoiseen.

Sataa niin sakeasti, välillä pitää räntätauon ja sitten taas pyryttää. Kysymys yläkertaan: onko ihan pakko?

Taisinpa viimeisillä hetkillä peitellä maahan ne talvivalkosipulini. Ja maistiaisten perusteella odotan satoa kuin kuuta nousevaa. Hyvät aromit on, kieltämättä. Hakkaa mennentullen kiinalaiset versiot.

Maanantaiaamuna, juuri kun olin hoitanut perilliset opintielle ja ulkoistanut hevoset, ruokkinut lampaat ja hyysännyt kanat, laahustin kahvinhimoissani tupaa kohti. Ja samassa pihatietä mönkii ylös Halkopappa, kiskoen mersun perässä klapilastia. Tiukkaan on Halkopappa 83 v, pakannut klapinsa. Tasamittaista kuivaa sekapuuta, 2,75 mottia per kärry. Kärry painoi kuin syntitaakka pikkujoulujen jälkeen.

Minä pinosin ne ihan itse vaikka Äitikulta kävi vähän apuna. Iso-J oli onnekkaasti kurvannut taipaleelle vain varttia aikaisemmin. Harvoin on kahvi maistunut yhtä ansaitulta kuin sen urakan jälkeen. Otti nimittäin sisulle, että mokoma Halkopapparainen itse tekee ne puut, hakee mönkijällä ties mistä taipaleen takaa, lastaa kärryyn ja tarvittaessa pinoaa asiakkaalle.  Meillä ei tarvitse papan purkaa ja pinota, kyllä itse hoidetaan se homma.

Katsoin voivani hyvällä omallatunnolla kuitata sekä salitreenit että juoksulenkin sillä halkosouvilla. Tiivistahtinen kaupunkireissu lukuisine pysähtymispaikkoineen kävi sekin työstä, etenkin kun harppoo kauppojen pitkiä käytäviä Iso-J:n tahdissa. Hölkäksi on pistettävä silloinkin.

Illalla otettiin Iso-J:n kanssa laskunmaksutalkootkin. Kahdella koneella hakattiin tilejä tyhjemmäksi. Nyt sinne jo mahtuu kun enimmät roposet siirrettiin sähköyhtiölle ja muille valitettavan aiheellisia lähettäville tahoille. Ei tarvinnut kauaa nukkumattia vokotella, tuli ja tainnutti yhdellä laakilla. Nukuin aamuun asti.

Tänään tiistaina karautin salille. Tavoitteena oli luikahtaa myös vaatekaupoille, jotain järjellistä päällepantavaa niihin lauantain pilleisiin olisi löydettävä. Kuntotreenari olikin lisännyt ohjelmaan lisähaastetta ja aikaa tärvääntyi niin, ettei mihinkään sovituskoppirulettiin riittänyt sen enempää ruutia kuin intoakaan. Aikakin oli jo kortilla.

Ja eikö perhana riihen edessä odottanut uusi, aivan yhtä piukkaan pakattu halkolasti?! Kyllä.
Kun ne oli pinottu (Iso-J tuli avuksi kun oli kerrankin kotosalla), en voinut enää vastustaa upouusien juoksukenkieni kutsua. Eilisestä saakka ovat supatelleet seireenien lailla kutsua koejuoksuun ja tänään minä sitten sonnustauduin niihin kaameisiin trikoohirvityksiini ja uusiin, uljaisiin tossuihini. Palkitsin nimittäin itseni syksyn kuntoilu-uurastuksesta ostamalla räpylääni ihanteellisesti istuvat Salomonit. Ikinä, kertaakaan eläissäni en ole pistänyt semmoista summaa juoksujalkineisiin. Moneen muuhun asiaan kyllä.

Ohjelmassa oli 26 minuuttia tasaista -ei tappotahtista- ketkaravia suuntaan y ja voimallista kävelyä takaisin. Tein kuitenkin taas u-käännöksen noin puolivälissä koska keli oli kutakuinkin jäätävä. Viima, lumipyry ja naamaan jäätyvä hiki ei ole mikään ihanteellisin juoksufiilis.

Tossuilla oli hyvä pötkiä menemään. Vähän ne painavat, eri kohdasta kuin entiset. Mutta nyt ei lipsu ja pitoa piisaa.

Juostessa muistelin kuinka tänne muuttaessamme minulta useampikin ihminen kyseli, miten aion saada aikani kulumaan täällä korvessa *kolkkoa naurua*
Niitä leppoisia ja joutilaita rouvanpäiviä odotellessa...

Kivaa keskiviikkoa, missä lienetkin!

PeeÄäs: maanantaiaamuna ihmettelin heräillessäni marsuhäkin outoa hiljaisuutta. Suureksi ihmeekseni huomasin, että marsupoikain hirsimökin eteen, sinne häkin sisään, oli tungettu nuorimman perillisen tyyny. Iso tyyny kera angrybirds tyynyliinan. Marsut eivät päässeet mökistään eteen eivätkä taakse.

Pitäisi varmaan asentaa joku tallentava kamerasysteemi taloonkin, ipanoiden yöelämä on ilmeisen puuhakasta.











4 kommenttia:

  1. Jos haluaa valkoisen joulun, niin on ihan pakko.
    Luin blogisi vanhemmat postaukset läpi. Olisin melkein valmis muuttamaan teille, jos se vain suinkin siis olisi mahdollista. Sinne hevosten ja lampaiden kaveriksi. OP

    VastaaPoista
  2. OP kaipaa ulkoruokintaan :D

    Mulle kelpaisi sitä lunta. Tää pimeys on ihan kaameeta. Tänään kävelin ulkona mustan kissan päälle, sain närkästyneen parkaisun ja koitin sitten selitellä ettei ihmiset nää pimeässä mustaa kissaa. En tiedä otettiinko anteeksipyyntöni vastaan.

    VastaaPoista
  3. Ei missään nimessä lunta, vain pari astetta pakkasta ja talvi saa olla siinä. Syynä pitkä lista perusteluita, joita en nyt käy tässä esittelemään. Halkosouvi on erinomaista puuhaa ja puuhan rivakkuutta lisää todellakin se, että tuoja on henkilö jonka toinen jalka on banaaninkuoren päällä ja toinen tiedätte kyllä minkä montun reunalla. Puhun siis omasta, aiemmasta halkotoimittajastani. Nyt ne tuo asialleen omistautunut nuori mies. Luulinkin jo että työtaakka on kaatanut teikäläisen punkan pohjalle kun ei Torpan suunnalta kuulunut mitään mutta olen very happy kun huomaan erehtyneeni. Se on tosiaan arvoitus, millä ihmeellä saat ne päiväsi kulumaan!? ;D
    Karvakatraalle ja marsujen vastarintaliikkeelle terveisiä.

    VastaaPoista
  4. Onpa ärsyttävä fontti tuo otsikon fontti, Bianca näyttää ihan Bianolta :(

    OP, meillä on ulkoruokinnassakin kyllä ihan kelvolliset eväät. Pellavarouhepuuroa, kivennäisiä, valkosipulia, kauraa, porkkanoita ja omenoita piisaa läpi talven. Heinää saa niin paljon kuin jaksaa purra ja melassilla pannaan suut makiaks. Iso-J antaa joskus oluttölkistään jämät (Soosiponille) ja leipääkin löytyy kuivattuna. Minkäkokoinen karsina varataan :D

    Kieltämättä on niitä päiviä, jolloin kaipaan talkkaria. Etenkin silloin kun pakkasta on ensin ollut viikon, pari rapsakat -35, sitten tulee lumipyry ja sataa puolen metrin kerros yhtenä yönä ja Iso-J on reissussa.

    Tita, varo nyt sitä kissaa. Ne juuttaat hautovat kostoa pitkät tovit, saattaa kusaista kenkääsi tai vääntää sikarit tohveliisi. Minä tallasin eilen valkean Peetun päälle, hankeen hukkunutta koiranpentua on joskus vaikea havaita. Anteeksipyyntöni hyväksyttiin, varauksetta.

    Peppone, ei täällä oikeasti ole mitään hätää ollut, pikkuisen kiirettä vaan. Ja ensimmäiseksi karsin tietokoneajasta. Seuraavaksi valokuvauksesta. Viimeiseksi liikunnasta ja yöunista.

    Marsuilla menee taas vahvasti, unissakävelijä on pysynyt pedissään ja marsut saavat telmiä vapaasti koko häkkinsä laajuudella.

    Rouvanpäiviä ja ihanaa joutilaisuutta, sitähän se maalla-asujan elämä on. Ai joo, ja eu-tukiaisilla nettipokerin peluuta :D

    Miitä tulee Halkopappaan, mieluummin me maksamme hänelle hyvistä klapeista ja lämmitämme torpan niillä. Peruslämpö on pakko ylläpitää sähköllä ja sehän kirveltää. Eikä tämä nettikään klapeilla käy :( Sähköyhtiö senkus rikastuu ja nostaa aina muistaessaan sähkön hintoja. Välillä ne vetoaa vesipulaan, nyt liika vesi käyp katteen päälle ja kuluttajahintoja pitää ehdottomasti korottaa. On se niin väärin!

    Keskiviikollekin on ihan kivasti aktiviteettia, nyt tilaustenkäsittelyn ja laskennan pariin *gnnnnh*

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com