tiistai 2. lokakuuta 2012

Perhe on paras


Pienimuotoinen painajainen laululavalla. Siellä viisi pientä peetulaista kokoontui yhteen ja jälleennäkemisen ärinä tällä koiranpennuiksi naamioituneella näätälaumalla oli melkoinen. Äitikoira ei tullut mukaan, reppanalla ei olisi hermo kestänyt näitä sähläreitä.

Pienen terrierin ärinä on vähän niinkuin tuohtunut akuankkapuhe. Ei se ole edes ärinää, rähinää ja särinää vain. Viisi valkomustaruskeakirjavaa reikäpäätä veti hullunrinkiä ja hoppaloikkaa. Pahinta meteliä taisi kuitenkin pitää yhtä veljeä tuurannut tanskantuliaisneiti. Ja tähän riivinrautaan meidän Peetu ihastui koko pienen sydämensä täydeltä.

Oma piski näytti tietysti kaikkein upeimmalta ja tietysti jollain tavalla omimmalta. Luonne-erot ovat niin huimat, että hetkittäin hirvitti. Kiittelin hiljaa onneani siitä, että Peetu ei suinkaan ole pentueen sähikäinen, enemmänkin sellainen kaikkien kaveri.

Kasvattaja oli iloinen kun sai melkein koko ryhmän koolle ja totta mooses meistäkin oli kiva tavata kohtalotovereita ja saada vertaistukea.

Autossa Peetu simahti sillä siunatulla hetkellä kun takapaksin luukku lumpsahti kiinni. Kotiintultua piski hoiperteli sohvan eteen, inahti ja nousi käsihissillä ylös. Siitä saakka on nukkunut. Vaimeaa ärinää, murinaa, vingahtelua ja vimmattua tassujen sutimista, sitä on koiranpennun sikein uni.

Hauskaa oli. Ihan kiva tiistai-illan ohjelma. Nyt koen ansaituksi kellahtaa itsekin petiin.
Huomenna sitten jotain ihan muuta. Kipsinpoistosta vanhempainiltaan ja normipäivä siihen väliin.


7 kommenttia:

  1. Voi helkkari että oli hieno katsella noita kuvia ja lukea sun juttus, paistoi se tekemisen riemu ja koirien vilpitön ilo (ja vilpittömyys) niin osavasti kun olla ja voi! Ne on kyllä niin mainioita nuo koirat, olenkin monta kertaa ajatellut että millainenhan tämä paikka maailma olisi jos meillä ihmisillä olisi koiran luonto? (En nyt puhu siitä tutustumis rituaaliin kuuluvasta jutusta ;D ) Olisihan se hieno kun kaikki olisivat yhtä vilpittömiä kuin ne - tai ainakin yhtä vähään tyytyväisiä vai mitä?

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kuvat tuottavat iloa :D

    Minusta tulee varmaan vähitellen täysin epäsosiaalinen erakko joka kommunikoi ihmisten kanssa vain tämän blogin välityksellä. Viihdyn niin valtavan hyvin eläinten parissa. Ne ovat reilusti sitä mitä ovat eivätkä esitä mitään.

    Toivottavasti en kuitenkaan synny seuraavaan elämään koirana, se toisten persausten nuuhkiminen ja spontaani nylkyttäminen saattaa käydä kipeän selän päälle. Oletan, että tämä selkähomma seuraa minua aina.

    Paitsi nyt on jotenkin kohtaloa härnäämättä yritettävä kertoa kuinka selkärangan alue ja kaikki ne pienet kiukkuiset nikamavälit täytteineen ovat varsin tyytyväisiä oloonsa. Eilen tein salilla ennätyssarjat selkäjuttuja, vähän vain vihlaisi viimeisessä ja yöllä selkä tuntui painavalta. Mutta kipeä, sitä se ei kyllä nyt ole! Tämä vaikuttaa pahuksen lupaavalta!

    VastaaPoista
  3. Ihania riekkukuvia tosiaan! :)
    Hyvä on pitää kokoontumisajoja, pysyy jonkunlainen sosiaalinen elämä yllä ja käyttäytymisoppiakin tulee.

    Tanskalaiset ovat aina vähän omalaatuisia ja kovaäänisiä, koirissakin. ;)
    Ja tosiaan aina se oma rekku näyttää parhaimmalta kaikin puolin, niin se vaan menee ja niin sen pitääkin olla.

    Kasvattajankin silmin ne rekut, jotka olivat suosikkeja siellä pentulaarissa (kaikki ovat tietysti rakkaita, mutta tietty suosituimmuusjärjestys on) ovat suosikkeja aina.

    Eläimet ovat ihanan rehellisiä, niin hyvässä kuin pahassakin ja sen takia niiden seurassa on niin mutkatonta olla.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Se, jolla on keltainen kaulapanta ja paras parta (esim yläkuvassa vasemmalla). :D
      Eiks niin, Hirnakka?

      Poista
    2. Pisteet tarkkaavaisuudesta S:lle, Peetu pukeutuu perinteiseen hullujen väriin, kirkkaan keltaiseen :D

      Partakin on ja lapsenomaisesti uskon siihen, ettei parta pahoille kasva!

      Kiekkujaiset ovat hyvästä, koiranpentua ei voi kylliksi sosiaalistaa ja totuttaa uusiin asioihin. Etelässä asuessa minulla oli tapana käyttää kaikki koirani ainakin kerran lentokentällä kahvilla. Ja kyllä me Peetunkin kanssa käydään Starbucksissa, se on tuhannen varma.

      Bussilla ja junallakin ollaan ajeltu muiden koirien kanssa, käyty kaupungilla erilaisissa tilaisuuksissa ja ihmetelty monenlaista. Peetu on maalaispoika jonka virikkeisiin täytyy panostaa erityisesti. Pihapiirissä toki on paljon kaikkea, mutta aina sekään ei riitä.

      Kiirus päivä luvassa, aloitan laskupinon kuittamisella.

      Poista
    3. Kiitos, olen tarkka kakara näissä asioissa, koska mulla on valokuvamuisti. Ja keltainen on hyvä väri pienelle pojalle. :)

      Lentokenttä on oikeasti suurinpiirtein maailman paras sosiaalistamispaikka pennulle. Meillä käydään myös kaikkien kanssa siellä. Ja onneksi se on tuossa "nurkan takana".
      Elämä on helpompaa kun penskana käy kaikkea ihmettelemässä mamman turvallisessa seurassa. :)

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!