Kylläpä taas tämä päivä eteenheitti melkoisen jytkyn.
Netin hassusta maailmasta viattomien silmieni eteen läpsähti kunnallisvaalimainos. Entisen kotikaupungin puolueilla on ollut mitä ilmeisimmin kauhea ehdokaspula kun ehdokkaaksi näkyy kelvanneen myös monen lukijani hyvin tietämä Eräs hyvin tiedetty ex-rouva. Se korea emäntä. Itseoppinut kaikkien alojen mitä miellyttävin ihmelapsi, jonka neroutta eivät tavalliset tallaajat pysty ikinä käsittämään. Ja jotka kateuksissaan levittävät hänestä vaikka sun mitä vihapuhetta.
My ass!
Eniten verenpainettani kiehutti se, että kaikista maailman lumpuista se kuvatus on ottanut kristuksenmorsiamen viattomuuden viitan harteilleen ja asettunut perhearvojen puolestapuhujana tuomaan valoa ja herrankirkkautta pimeydessä vaeltavien elämään.
My ass!
Minä olen tilanteen niin vaatiessa (usein) patavanhoillinen koti-uskonto-isänmaa -ihminen. Minun maailmassani miehet (ja miksei tomerat tytötkin) käyvät armeijan, minun maailmassani ihmisen sanaan voi luottaa eikä kaveria jätetä. Eikä kaveria kivitetä kun parempaa seuraa ilmestyy maisemiin. Pienille ei olla paha.
Tuli muuten kiire perustaa perhe, kun tajusin, että kohta Naistenklinikalta ei löydy minua vanhempaa lapsenpäästäjää ja kastepapiksi toivomani mies oli jäämässä eläkkeelle. Ja minun maailmassani lapsenpäästäjän pitää olla vanhempi kuin synnyttäjä. Eikä papinkaan sovi olla mikään märkäkorva.
Minun maailmassani paha saa aina palkkansa, tavalla tai toisella. Olin jo melkein unohtanut tämän juuttaan käärmeen, arvelin romahtaneen markkina-arvon (rupsahtaneen ulkomuodon) ja poltettujen siltojen jättäneen ko. naisihmisen unohduksen lumien armahtavan hangen alle. Katin paskat. Sieltä se ponnahtaa kuin vieteriväyrynen: tralalaa, perhearvojen puolesta herran hengessä!
My ass!
Oli pakko sonnustautua hiutuneisiin trikoihini ja vetäistävä huppari ylle. Luurit korville, musat täysille ja akka juoksuun. Itsekin hämmästyin mihin vauhtiin raivo, kiukku ja epäusko minut siivittivät, Swedish House Mafia ei ikinä pysty moiseen kiritykseen, vaikka komppi pumppaa heilläkin mallikkaasti. Painelin kuin nandiheimon prinsessa pitkin märkää ja pimeää kutostien reunaa.
Viimeisen juoksuminuutin vedin ihan täysillä, kuin hirvi. On se mahtanut olla hupaisa näky. Onneksi oli pimeää ja satoi. Ei siellä kukaan täysijärkinen siihen aikaan hillu. Paitsi minä. Kotiin marssin hyvällä sykkeellä ja tasailin sekä pulssia että verenpainetta. Saunassa jo nauroin ääneen. Makeasti. Hihitin.
Vain hyvä kotikasvatukseni (kiitos, Äiti, kiitos Isä) ja synnynnäinen diplomaattisuuteni estävät minua kertomasta kaikkia likaisia yksityiskohtia. Tai julkistamasta tämän luojanluoman nimeä.
Häpeäksi tunnustan tässäkin yhden kannaltani nolon detaljin. Eräissä ratsastuskilpailuissa tämä korea rouva tuli onnittelemaan minua hevoseni hienosta suorituksesta, tarjosi ystävällisesti (maireasti) hymyillen kättä. Minuun iski piru, sanoin, etten koske paljain käsin paskaan ja kieltäydyin kättelystä.
Olen katunut ilkeyttäni. Ja toisaalta ollut salaa pikkuisen ylpeä kun kehtasin kerrankin sanoa sen mitä mieli teki sanoa.
Millä tavalla tämä kaikki sitten liittyy Hirnakan Torpan päiväkirjaan merkittäviin asioihin?
No silleen tietysti, että tänne olen luvannut (itselleni?) kirjailla sekä hyviä että vähemmän mieltäylentäviä elämän käänteitä. Tämä kuuluu ehdottomasti muistiinmerkittäviin asioihin.
Veli Milton makoilee halkolaatikon kannella ja lämmittää sateessa (yllättäen tänään taas satoi) kylmenneitä tassujaan.
Toisessa kuvassa Veli Winstonin lepuutuspaikkana on takaeteisen rojukori. Siellä koiranremmien, hanskojen ja kurapyyhkeiden keskellä oli hyvä uinailla ja sulatella päivän hiiriateriaa. Laskujeni mukaan ainakin neljäs BicMouse.
Katson ansainneeni tilkan punaviiniä.
Sammutan lukulampun ja keskityn ihan vain istuksimaan. Perhe katsoo toisessa huoneessa mm. Orlando Bloomin tähdittämää Muskettisoturit -leffaa. Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin...
Huomenna on taas viikon kiirehuippu, perjantai. Paljon hoidettavia asioita, paljon ajokilometrejä ja toivottavasti illalla Siskolikka pojankolleineen kurvaa torpan pihaan. Saan vihdoin vertaistani kaunista ja älykästä ja erityisesti sporttista seuraa...
Ai joo, tässä lopuksi esittelen vihdoin oman henkilökohtaisen valmentajani. Jossain vaiheessa taisin haikailla henkilökohtaisesta hunksista mutta tämä minulle käteen annettiin. Ja pirun kova piiskuri onkin. Ilmoittaa tylysti: start with 15 repeats with 45 kg:s (tai jotain muuta tylyä). Se on avain onneen, hyvään oloon, terveeseen selkään ja valoisaan vanhuuteen. Senioribingot saavat odottaa, Torpan Vanha Armo vielä treenaa!
Rauhallista iltaa, missä lienetkin!
PeeÄäs,
tein päivällä yhden hyvänkin työn. Lähdin naapurinsedälle avuksi nostamaan venettä traileriin. Helpostihan me semmoinen lasikuitukippo vintattiin kärryyn. Hyvä teko oli se, että hoksasin rantakasvillisuuden joukosta hauentapponuijan. Se oli kuulema arvokkaampi kuin vene. Tallessa ovat molemmat, vene ja hauentapponuija.
Pyhä raivo saa ihmeitä aikaan, kuntoilussakin! ;D
VastaaPoistaIhan totta, sieppaa tuollainen esittelemäsi ihmistyyppi, niiden täytyy jotenkin käydä hitaalla uskoessaan omiin valheisiinsa ja siihen, ettei kukaan tiedä TOTUUTTA.
Oman perseen nostamista ja masentuneen narsismin ruokkimista, sanon minä. Vastaavia ihmistyyppejä, jotka olisi pitänyt tappaa kehtoon, on maailmalla ja maakunnissa paljon.
Vaan tyylikkään (ja ylen tyytyväisen) näköisiä kissaherroja :)
Näinhän se Hirnakka on, koneet (pienetkin) ne on jotka meitä tänä päivänä käskyttää :O
Pesueelle terveisiä!
Pyhä raivo on moottori. Onneksi elämässäni on niin paljon oikeasti positiivisia asioita, iloa ja rauhaa ettei tuommoinen menneisyyden peikko tunnu juuri missään. Paitsi kuohahtavana kiukkuna.
PoistaEniten minua tuossa tapauksessa raivostuttaa se kylmyys millä se ihminen on kohdellut perhettään, lapsiaan, puolisoa, sukulaisia. Kylmyys, laskelmointi ja hyväksikäyttö on yksi ihmisen iljettävimmistä piirteistä.
Kyllä munsta oma Hunks olisi kyllä jotenkin käteen käyvempi kuin tuollainen teknoihme. Mutta kai tuollainenkin ajaa asiansa - kai siinä on miehen ääni kuitenkin? Olis aika kestämätöntä, jos äänenä olis joku imelä naisääni.
VastaaPoistaJa joskus on hyvä tuulettaa ajatuksiaan. Asiat saavat silleensä mittasuhteita. Ja tuli hyvä treeni!
Tita, onnenavain on mykkä. Se lähettää "kannustus"viestejä salin laitteiden näyttöruuduille: "resting time 60 seconds. Now start 15 repeats with 50 kg:s. End of workout". Eikä edes kiitä jälkikäteen hyvästä työstä :(
PoistaMietipä jos siinä olisi valittavissa selostusääni niinkuin navigaattoreissa. Mulle tulisi varmasti Homer Simpson tai Uuno Turhapuro :D
Kommentoin nyt lisää sitä kanajuttua tähän postaukseen. Siis todellakin meillä asuu neljä hieman ehkä vinksahtanutta kattia, jotka ovat mitä maan mainioimpia hiiriloukkuja ja valitettavasti kyllä metsästävät kaiken muunkin, kuten suloisia jäniksen- ja oravanpoikasia... Mutta jostain syystä eivät koske meidän kanoihin.
VastaaPoistaKyllä ne niitä yrittävät ajaa takaa, mutta kertaakaan eivät ole yrittäneet tosissaan. Se meidän kukko Jalmari on muutaman kerran antanut parille katille sellaisen läksytyksen, että ihan hirvitti. Kukkohan pitää huolen omistaan :) Tätähän ei kaikista kissoista tiedä, mutta näin meillä.
Juu, tosiaan meillä asuu myös Peetu(-Possu). Liekö tuossa nimessä jotain häröä, kun meidän 5,5 vuotias Peetumme on ihan kaista edelleen. Peetu onkin tämän mökin kissapoliisi, eikä mikään eikä kukaan voi estää kissojen herätystä hyppäämällä ja nujuttamalla täydessä unessa olevan kissan päälle... Ja kyseessä ei siis ihan sylimallin koirus, vaan pk collie. Että ikä ei kyllä takaa mitään rauhoittumista käytöksessä. Vaihdos siis kuulostaa tervetulleelta ;-D (Ja unohda tuo äskeinen kommentti meidän Peetusta, se on tosi kiltti ja rauhallinen, ööÖ...?)
Mun pitää kyllä joskus telläytyä teille katsomaan ne ihmekissat ja muu lauma.
PoistaPeetu -nimisillä koirilla taitaa olla joku vastaava rasite kuin 2005-syntyneillä suomenhevosilla, helpolla eivät läheisiään päästä :D
Äläkä vain sano, että sullakin on 2005 syntynyt hevonen...
Mitä tulee kanan ja kissan tappeluun, luulen, että pahaa ääntä pitävä, nokkiva ja siivillä sätkyttävä kana on kova luu kissalle.
Tervetuloa kylään! :)
PoistaMeillä on taasen vuonna 2007 syntyneet vähän "outoja", mukaanlukien tuo meitin Peetu, heh.
Niin mahtavat herrakuvat että.
VastaaPoistaKylhän tietyt asiat kalvaa mieltä vuosikymmenii, mut sit ku ne pystyy antaan anteeks, kevenee oma mieli ja olo kummasti. :)
Kiitos kiittelyistä. Kissat ovat kuvauksellisia mutta minä olen liian hidas saadakseni niistä oikeasti hyviä kuvia.
PoistaTässä tapauksessa: Jumala (ehkä) armahtaa, minä en. Ei pysty.
Vitsi kun olisi mukavaa asettua ehdoille vaaleissa. Näemmä flaiereihin voi kirjoittaa mitä paskaa tahansa. Tai siis korjaan: Mitä vaalilupauksia tahansa. Totuudella niiden höpötysten kanssa ei ole mitään tekemistä. Ja kuvatkin ottaa ammattilainen ja käsittelee nero.
VastaaPoistaItseltä oli päästä itku kun postilaatikosta löytyi vaalimainos jossa oltiin erityisesti vanhusten ja vammaisten asialla,totuus on tässäkin tapauksessa taruja ihmeellisempi. Puist. No tiedänpä ketä EN äänestä.
Mutta sen verran on pakko hymyillä vakavan postauksen äärellä että meidänpä perheessä on kakstuhattaviitonen :) Ja 2005 suomiponnysen kanssa elämä ei ole koskaan tylsää...
Onneksi meillä ei ole Peetu nimistä ärriä tai purria. Meidän Pätkis on nimittäin suomen fiksuin ja kivoin koira(oikeesti),aika nättikin se on. Olihan se niin että koira ja emäntä muistuttavat toisiaan,olihan ;)
Nyt syyssateeseen puttejumpan pariin. JOS vaikka piristyis,kamalan harmaa viikko täällä etelässä ollut,ilmeisesti kaikki auringonsäteet ovat paistaneet sinne iloiseen itäsuomeen. Toivottavasti !
Hyvää viikonvaihdetta Torpan poppoolle !
Salla, kakstuhattaviitosten outouden määritelmän lanseerasit juuri sinä, kiitos vain!
VastaaPoistaJa toki, emäntä ja koira muistuttavat teilläkin toisiaan. En tosin tiedä miten paljon sinä harrastat noutajien rakastamia kurapurouiskenteluja ;-)