torstai 13. syyskuuta 2012

Sitä sun tätä, taas


Taasko se hönö tulee? kysyy Veli Milton eikä hihku riemusta. Ei todellakaan.
Jaa, kuka tulee? No Peetupa tietysti. Pihan kauhu, pieni väsymätön vispilä.

Koiranpennun elämänilolla ja energialla valaisisi hetkittäin pienen pohjoiskorealaisenkarjalaisen kylän. Mutta sitten kun pennusta loppuu akku, veto ja virta, se on kerrasta poikki. Nukku-Matti iskee aina yllättäen ja uupunut pentu raahautuu kotipesäänsä nukkumaan.

Ne ovat kuulkaa hienoja hetkiä kun Peetu nukkuu. Silloin voi juoda kupposen kylmäksi jäähtynyttä aamukahviaan, oikoa matot ja kerätä massoittain koiranleluja pois tuvan lattialta. Hyvällä tsägällä ehtii jopa lukea sähköpostin tai piipahtaa facebookissa.

Sitten kun koiranpentu taas vingahtaa haukotuksensa ja katsoa tillittää kirkkain silmin, sitä tietää, että kohta taas piisaa sekä vauhtia että vaarallisia tilanteita.

Sana EI on tärkeä, suorastaan avainsana. Mitä synkeämmällä ja pahaenteisemmällä äänellä sen onnistuu korahtamaan, sitä varmemmin pennusta löytyy jarrut. Ja silloin kujerretaan maireasti hyvähyväpeetuhieno -liverrys kiitokseksi. Toistoja potenssiin tuhat per päivä.

Vähitellen alan pelkäämään lähtöä julkisille paikoille ihmisten eteen. Entäs jos mölähdän kaupan kassalla ei-äänellä tai vaikka säikytän apteekkarimme livertämällä matolääkeostokseni ykshienohienotosihyvä-Axilur ei *hyytävästi* kiitos muuta?

Jestas. Järki, kulje kanssani!


Päivään on toki mahtunut paljon muutakin kuin älyvapaata kommunikointia.
Aamulla karautin Kipsihandun kanssa röntgenin kautta tapaamaan lastenpolin kirurgia. Mainio setä otti taikasakset ja napsautti oikean käden kipsin halki. Ja kääri tukilastan sen tilalle.

Siitä hymystä, joka perillisen kasvot kirkasti, voisin maksaa paljon.

Vasen räpylä vapahdetaan lokakuun kolmantena. Arvatkaapa kuka laskee aamuja?

Palautettuani puolikätisen kouluunsa, kipaisin pikakeikan eläinruokamyymälän kautta kotiin ja sitten takaisin koululle hakemaan Esikoista. Ja sieltä leipomon kautta hammashoitolaan oikomishoitajan mielipidettä kuulemaan. Ei aloiteta oikomista vielä(kään). No ei sitten. Likalla on leegot suussa vaikka seiskat puuttuvatkin. Nohevasti päättelen, että seiskat ovat jotain takimmaisia rautahampahia. Niitä vielä odotellaan ja sitten katsotaan taas uudelleen tarvitseeko oikoa vai asettuuko veikkausrivi omaan ruotuunsa ihan issekseen.


Kellokin riuhtoi jo pitkällä iltapäivässä kun vihdoin pääsin jatkamaan aamiaistani. Ei näillä syömisillä ja ruokatavoilla päästä kyllä muuhun kuin letkuruokintaan. Verensokeri kumisi onttoutaan ja kun se sitten aikanaan humahti normaalilukemiin, iski ankara väsähdys.

Tuo on asia, jossa on pakko skarpata entisestään. Ruokapäiväkirjahan jo kertoi karua tarinaa siitä, että en a) syö säännöllisesti b) syö riittävästi. Ja illalla en enää saa kurkusta alas kuin korkeintaan jonkun rahkan tai juustonpalan. Ilmankos hetkittäin on pinna kireänä.

Satoa kyllä piisaisi syötäväksi saakka vaikka jotain tappioitakin on kirjattava. Perunan laatu on tänä kesänä mitä on. Emme ole vielä  nostaneet koko satoa, on otettu mikä on tarvittu ja muut pysykööt vielä vähän aikaa mullassa. Sipulit olivat sateiden jälkeen ns. juoksevassa muodossa ja valkosipulin suhteen olen täysin kädetön. Satoa ei kannata mainita. Onnettomia pikkunupikoita joilla ei voi heittää edes harakkaa. Ei lennä. Liian köykäinen.

Yrttejäkin riittää sekä omiin että hevosten mahdollisiin tarpeisiin. Lampaille on tehty minttukimppuja.
Enkä voi vältellä mielikuvaa minttumarinoidusta lampaasta... mmmmh.


Omenaa kyllä on ja porkkanat ovat pulskia. Hevosten eväät on turvattu.
Tallikoiraharjoittelija pääsi tänään iltapuurojakeluun ja voi jestas mikä tohina oli taas päällä.

Nassen salapalkka on kuivien leivänpalasten lisäksi satunnainen pala porkkanaa tai lipaisu melassikauhasta. Pentu hoksasi oitis melassin ja pellavalimapuuron riemut ja olisi sukeltanut hevosen puurokuppiin. Se on varmaan sisäänrakennettu ominaisuus noihin pikkupiskeihin. Ahneus ja persous talliherkuille. Lantapallot, kavion vuolujätteet ja muu ryönä uppoaa noihin rekkuihin kuin se kuuluisa kuuma veitsi voihin. Pellavalimapuuro on kuitenkin ykkösherkkua.


Kaurakin on maistettu. Pitäähän niin herkkämahaisilla kapistuksilla kuin hevosilla olla esimaistaja. Ainakin tässä hovissa.

Yritystä ei pennulta puutu. Eikä rohkeutta. Josta muistankin: pennun vakuutus. Se on todellakin syytä pitää ajantasalla. Jotenkin uskallan veikata, että eläinlääkäriä tarvitaan tämän härvelin toilausten takia muuhunkin kuin rokottamaan.

Päivä oli sään puolesta kaunis ja lämmin. Juuri sellainen ihana alkusyksyn päivä, viimeiset vihreät ennen ruskaa. Eilen näin kahdeksan valkean joutsenen lepattavan kohti länttä ja isompaa vettä. Sinne ne menevät, talven alta karkuun.

Ja talven kylmyys huohottaa jo niskaan. Ensin tulevat sateet ja sitten kylmät. Brrrrh.

Hevosillakin on jo villahousut, Soosi näyttää ihan leluhevoselta ja Tösse muuten vaan pöhköltä. Onneksi ette näe minua. Peetun nuolemat ripsivärit vinksallaan väsyneellä naamalla. Hieman roikahtanut olo. Toivon sen korjaantuvan yön aikana (ihme!!). Pyydän paljon.

Hehkeää perjantaita sinulle, missä lienetkin.











9 kommenttia:

  1. Sinne perkele bittitaivaaseen katos taas mun tekstini.... pärkkele. Ctrl-V:n käyttöä taas harjoittelen siis.

    Että tuli hieno täyslaidallinen Torpan elämää. Perilliselle paranemisen toivotukset!

    Ja se vakuutus - kannattaa ottaa. Meillä pentukissa otti kokemusperäistä tuntumaa kuumaan puuhellan kanteen - kuten jokainen katti ennen sitä. Yhden kerran. Poistuvat huolella nuolemaan polkuanturoitaan. Mutta toiste eivät erehdy. Siperia on hyvä opettamaan asioita.

    Omenoita tulee hienosti Torpalle! Meidän nuoret puut eivät tee yliannosta satoa, menee vissiin herkutellessa noi vähäset. Tuskin edes sosetta taikka kuivattuja ommpuja saan...

    Siiten hiiren oikeasta namikasta kopio... sitten Julkaise...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku vinkki: jos teksti tai kommentti häviää, niin kannattaa kokeilla Ctrl+z heti ennen muuta räpellystä. Joskus teksti ilmestyy takaisin kuin taikaiskusta!

      Poista
  2. Hmm. Kiitoksia. Kakkoskoiraa tahi nykyisen vanhuksen seuraajaa olemme pitkään pähkineet. Kuvaus pentuelosta läiskii realiteetteja naamalle kylmin kourin. Ei pentua meille enään, ei. Kaikessa ihanuudessaankin .. uhh. xD

    Palaamme pähkimään muita vaihtoehtoja: apula, Rekku rescue, Pelastetaan koirat..

    -Pöö-

    VastaaPoista
  3. Kahdessa kaveriblogissa eletään koiranpentuelämää, niin ihanan suloiselta kuin se näyttääkin toivottelen omalle vanhukselle joka aamu pitkiä rauhallisia elinpäiviä:) eikun pitkiä pinnoja torpalle!

    VastaaPoista
  4. Huomenta ja taasen kerran kiitokset kommenttinsa jättäneille.
    Koiranpentuelämä on, luojan kiitos, sangen lyhyt vaihe. Sinä aikana tosin on mahdollisuus tehdä isoja virheitä joita sitten paikataan cecarmillaneiden ja muiden kalliilla kursseilla. Meillä ei ole semmoisiin kursseihin mahdollisuutta, joten ihan omalla järjellä tässä yritetään tilanteita setviä sitä mukaa kun pentu niitä järjestää. Se ei ole paljoa, mutta toistaiseksi on riittänyt.

    Eikä Titan kommentti ollut roskapostikansiossa joten se hävisi jonnekin. No can do. Muuten, tuo ctrl-z komento on joskus toiminut. En sitä itsekään muistanut. Kiitti OTJA.

    Perjantain kunniaksi pihaan ajoi juuri rännimiesten auto. Nyt läks.

    VastaaPoista
  5. Olipa taas kiva kirjoitus hektisestä arjesta ja ihania kuvia.
    Minä kun olen luullut että ainoastaan meillä on ...öh.. pyöreämuotoisia hevosia :)

    VastaaPoista
  6. Köh-köh... pyöreämuotoisia hevosia :D
    Eiväthän nuo kieltämättä ihan ratakireitä sporttereita ole, laidun lyö reteät lisäläskit fileitten päälle. Kyllä ne siitä sulavat ja muotoutuvat lihaksiksi, toivottavasti. Kunhan saadaan syyslukukauden jumpat taas pyörimään kunnolla.

    ;D

    VastaaPoista
  7. Tänään se hullu kissanpentu hyppäsi sitten vessanpönttöön... Luuli kai kannen olevan alhaalla. No ei ollut. Hämmentynyt penikka nostettiin pytystä ja huuhdeltiin lavuaarissa. Onneksi kukaan ei ollut ehtinyt jymäyttämään settiä pyttyyn... eli puhtaaseen veteen loiskahti. Tämmöistä on elämä vauvojen kanssa :D

    Viikonloppu on täällä! Esikoinen kotiutui Joensuusta. Sain ansiotonta arvonnousua äitinä, kun majoittaneessa perheessä oli huomattavasti tarkempi kuri kuin kotona :D Lapsia ei oltu illalla päästetty ulos, vaikka olisivat halunneet temuta pihalla. Ja vegeilevä esikoinen oli pakotettu syömään kanaa. Mä paistattelen nyt "LoistoÄiti" kyltin loisteessa... Tätä kestää tasan pienen hetken.

    VastaaPoista
  8. Onpa Nassella homma heti hallussa ... puuttu vain puhekupla, 'tee näin hevosten iltaheiniin'. :D)))

    Hulppean näköisen kaverin on Nasse saanut.
    Siinä riittää vanhalle herralle puuhaa kun tuon duracelpupun saa karistettua kannoiltaan ja toisaalta, opetettua talon tavoille.

    Peetu erottuu hienosti maastosta!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!