sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pannaan pakettiin


Mulla oli tämmöisiä kuukuviakin, elokuun viimeisestä kuutamosta. En sitten tullut postanneeksi ja sitten tuli ne perjantai-illan ohjelmanmuutokset joten päiväkirjamerkinnät ovat vain hajanaisia merkintöjä puhelimen muistiossa. Sielläkin lukee vain 15xmax/3. Se on salikieltä ja tarkoittaa, että rimpuilin ohjelmani a-osan läpi minulle määrätyillä maksimipainoilla ja maksimitoistoilla, kolmesti.

Harvoin minä ylistän sunnuntaisten iltojen ihanuutta mutta nyt tuntuu, että vihdoin voin huokaista. Viikonloppu alkoi niin mahdottoman ihanasti. Aurinkoinen loppukesän iltapäivä, omat perilliset omien kiiltäviksi harjattujen ratsuntekeleidensä selässä, kotiopetusta ja vanhan kertausta luvassa.




Ja niinhän siinä sitten kävi, että tämä ponikuski suistui satulasta aivan lyhyen epäjärjestyksellisen momentumin jälkeen. Kuten useimmat jo tietävätkin, vietin nuorimmaisen kanssa perjantai-illan ja hyvän pätkän lauantaista paikallisen keskussairaalan vintillä, lastenosastolla.

Käpälissä on komiat kipsit kämmenistä kyynärpäihin saakka (ei juuri nyt kuvaa saatavilla) ja perillistä potuttaa ankarasti. Kuukausi on pitkä aika ja varsinkin jos sen joutuu viettämään kipsikääryleiden kihlattuna. Onneksi ennuste on 100 % hyvä. Pahemminkin olisi voinut käydä, joten otetaan tämä opetuksena ja yritetään ennakoida ensi kerralla vähän paremmin.

Viikonlopun hauskin asia oli se, että Vaari-M ja Velipoika-J (Iso-J:n) malttoivat visiteerata täällä. Yhteinen aika jäi sattuneesta syystä vähiin, mutta lauantai-iltana syötiin pidemmän kaavan mukaan.
Kesän viimeiseksi jäävä pestokin on nyt loppulipaisuja vaille syöty. Omat basilikat vei halla, ostokasveilla on vähän teollinen maku, mutta tuoreyrttihän se on sekin. Kesympi versio, mutta käypä ja kelpo pesto siitäkin tulee.

Tänään kulkumiehet pakkasivat peräkärryyn muutaman pönäkän säkillisen hevontuotoksia. Luvassa muhevaa multaa ja tömäkkä sato, ensi kesänä. Perille kauas Espooseen olivat ehtineet ennen neljää. On se sujuva tie tuo kutostie. Oli kiva kun kävivät, kohtahan lentävä kone lennättää isovanhemmat takaisin Espanjan lämpöön.

Siellä muuten pääseekin ensimmäiseksi siivoamaan, maastopalojen noki ja savu ovat tehneet pientä kiusaa kautta aurinkorannikon.


Nasserekkunen ei vielä tiedä mitä  nousuviikko tuo. Keskiviikkona koiran kalenterissa on visiitti koiraparturille ja viikonloppuna ikioma pikkuvinku liittyy torpan muonavahvuuteen.

Vähän käy sääliksi, sillä pienellä on melkoiset hampaat ja roimasti nuoruuden tarmoa. Luotan siihen, että sen mikä Nasse mahdollisesti joutuu tasoitusta antamaan fyysisissä kisailuissa, se ottaa viekkaudella ja viisaudella takaisin muina etuisuuksina. Ja juoksukilpailun oikoreitteinä. Kyllä Nasse tietää.

Toivon sopuisaa yhteiseloa ja pitkää pinnaa kaikille.

Viikonloppu on kaikkine käänteineen nyt kietaistu pakettiin ja unohdetaan tietyiltä osin niin pian kuin mahdollista. Kipsit tosin muistavat muistuttaa.

Tälleensä.






4 kommenttia:

  1. Huoh, on se vaihtelevaa, aina sattuu ja tapahtuu noiden kauramopojen kanssa. :/
    Paranemisia kuskille tätäkin kautta. <3

    Voi Nassepoikaa, täysin tietämätön vielä, mitä (lähi)tulevaisuus hänen polulleen tupsauttaa. :D Innolla odotellaan vauvakuulumisia!

    VastaaPoista
  2. Meillä vanhat kissat ovat ihan vähikseen suopuneet uuteen terroristiin. Talon vanhin, Nassikka-kolli, kohtelee isällisen ystävällisesti päälle hyppivää pikku-batmania. Ottaa kohteliaat pikkunujakat silleen sopuisasti isolla käpälällä lätkien. Ilman kynsiä. Kyllä pentukissa on sitten metkaa seurattavaa. Itsesuojeluvaistoa sillä ei kyllä kaksisesti ole.

    Aurinkoista alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihanat ratsukot !

    Sääli että aurinkoinen perjantai sai kurjan käänteen,mutta hienoa kuulla että paranemisennuste on täydellinen !
    Ja vaikka pikku ratsastajaa varmasti ketuttaa seuraavien viikkojen rajoitetut liikeradat,(ketäpä ei harmittaisi !) niin onneksi saa toipua oman perheen parissa,parhaassa mahdollisessa seurassa !


    VastaaPoista
  4. Kiitos Kanaemo, Tita ja Salla. Ja tervetuloa uusi julkilukijani, Ajatusmurustelija.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com