torstai 20. syyskuuta 2012

Lapsuusmuistoja


Muistaakohan Peetu sitten joskus isona miten se kompastui omenaan? Mitä koira yleensä voi muistaa elämänsä alkuajoista? Eläinpsykologia olisi niin valtava runsaudensarvi tutkittavaksi, että yhdessä ihmisiässä ei ehdi kuin pintaa raapaista. Ja tarkastelun kohteena olevan eläimenkin kanssa saa yhteistä aikaa niin valtavan vähän. Äkkiä pentu onkin jo iso, kohta korvanläpykät vilkkuvat teräksenharmaata karvaa. Liian pian koira onkin muistoina mielessä ja kuvina jossain. Bittiavaruudessa? Pikseleiksi hajonneina digitaivaalla?

Tässä tilanteessa, kun talossa on taas uusi pentu, pitäisi pelata annetut kortit viisaasti.
Kortit ja kortit. Pentu on perintötekijöidensä summa ja ympäristötekijät vaikuttavat vähintään yhtä paljon kuin geeniperimä tai suvussa ja rodussa kulkeneet taipumukset.

Aina ei auta tuurikaan, mutta useimmiten sentään jää käteen muutakin kuin mustapekka tai paskaseiska. Useimmiten alkuvuosien tiimellyksestä tassuttelee aikuiseksi varttunut kiva, yhteiskuntakelpoinen koira. Taitaa se tärkein valttiässä olla loppuviimeksi ympäristötekijöissä.

Pennulle pitäisi taata kasvurauha, kuri ja perusturva. Johdonmukaisuus ja tasapuolisuus. Näillä pitäisi selvitä huimemmankin tapauksen kanssa. Nähtäväksi jää, mihin niillä päädytään Peetun kanssa...

Olen viime aikoina miettinyt paljon eläinten käyttäytymistä. Yrittänyt ymmärtää niiden ajatuksenjuoksua ja järjenkulkua. Iltalukemisenani on Anna-Kaisa Pitkäsen teos Omalaatuinen ystäväni (Kirjapaja 2012). Kirjassa yritetään ymmärtää Varjo -nimisen hevosen mieltä ja mielenliikkeiden taustoja. Mitä enemmän luen, sitä varmempi olen siitä, että eläin on ihmisensä peili.


Tösse on nyt ryhtynyt hirnumaan ja hörisemään. Taannoinen eläinlääkärin käynti avasi näköjään hörinähanat. Tamma seisoo tarhan portilla ja seuraa pihan tapahtumia. Minut nähdessään se päästää epämääräisen hirnhörn -äänen ja aivan ilmiselvästi odottaa, että kohteliaana ihmisenä vastaan tervehdykseen. Mieluiten tarjoilemalla omenan tai porkkanan. Kiireessä kelpaa leivänpalakin.

Muulloin tämä omituinen hevonen on aivan yhtä hiljainen tapaus kuin ennenkin. Se ei pidä melua itsestään eikä tee isoa numeroa mistään. Paitsi jos ympäristön paine kasvaa kovaksi ja hevonen hätääntyy. Silloin se joko yrittää kaivaa päänsä strutsin lailla hiekkaan, kyykistyä karsinan nurkkaan tai alistua seisomaan pää pois kääntyneenä paikoillaan. Aivan kuin siitä sammuisi jotain. Onneksi näitä tilanteita on nykyisin yhä harvemmin. Joku on kuitenkin joskus onnistunut sammuttamaan hevosesta jotain ja minä yritän auttaa sitä sytyttämään pieniä oivalluksen lamppuja luupäähän uudelleen.

Se on jo oppinut luottamaan, etteivät talikko, jakkara, raippa, satula tai kottikärryt hyökkää sen päälle. Jalat nostetaan, putsataan, vuollaan eikä se satu. Vesisuihkukin on jo melkein ok, sumutuspullo melkein ok. Saa nähdä mitä mieltä se on seuraavasta eläinlääkärin tapaamisesta. Rokotusten merkeissä pitäisi lähiaikoina lähestyä hevosta neulalla.

Soosi-ponilla ei ole tarvetta yhtään enempään kommunikointiin äänen avulla. Se pieraisee, pärskähtää ja katsoa tillittää uteliaana. Kaikki käy, kaikki on ihan jees.

Soosi on niin rento ja luottavainen, että sen rinnalla Tössen outous saa välillä koomisia piirteitä. Silti en tohdi sanoa, että Tösse olisi ongelmahevonen. Ei se sitä ole, sillä on ollut harvinaisen ankea elämän alkutaival. Minä uskon, että siltä taipaleelta voi suoriutua ihan hyvin ja selvitä aikuiseksi hevoseksi. Jos muuta uskoisin, ei minulla olisi Tösseä.

Ja vielä jonain päivänä Tössen silmissä tuikkii sekä järjen että valon ilotulitus!


Syyskuu on puolivälissä, vähän ylikin jo. Tuuli on kylmän puolella eiliseen verraten ja taivaalla kiitävistä massiivisista pilvistä huolimatta mitään ei sada. Taitaa olla yksi viimeisistä hyvistä päivistä kuivattaa pyykkiä ulkona.

Puutarha alkaa lakastua ja rapistua. Niinhän sen pitääkin kasvukauden päättyessä kiittää, kumartaa ja tulla maaksi jälleen. Krassit ehtivät sentään kukkimaan vaikka kolea kesä ei aluksi kummoista kukintaa enteillytkään. Auringonkukat kasvoivat huimiin korkeuksiin ja nyökkyvät tuulessa majesteetillisina. Jätämme ne törröttämään pystyyn, linnut arvostavat siemeniä.

Viime talvena veimme muutaman kuivahtaneen kukinnon kanalaan ja rouvat touhottivat innoissaan. Täytyy yrittää muistaa tänäkin vuonna.

Pianhan kanojenkin ulkoilmaelämä päättyy ja ne siirtyvät koppihoitoon. Vähän ankeaa kanojen kannalta, mutta yöpakkaset eivät sääli ketään, edes kanaa.

Torstain tapahtumakalenteri torpalla on harvinaisen tyhjä ja sitämyöten tylsä. Hyvä näin. Nyt ei ole hyvä päivä muuttaa maailmaa eikä ryhtyä isompiin remontteihin. Tämmöisenä päivänä pitää funtsailla ja sen avulla järjestellä päätä.

Peetu nukkuu, Nasse nukkuu ja kaikilla on rauha työstää päänsisäisiä asioita.
Kiitos samoin, missä lienetkin.







6 kommenttia:

  1. Taas huomaan kuinka samanlaisia polkuja ajatukseni kulkevat kanssasi.

    Itse pohdin paljonkin koirien sielunelämää. Ja sitä, että minkälainen koiran tunneperäinen muisti on. Vai onko sitä?

    Omaa hevosta ei ole "tarkkailukappaleena", mutta ratsastuskoulujen luupäistä on kokemusta ja välillä ei voinut kuin ihmetellä, että mitähän kamalaa jollekin polle-paralle oli tapahtunut.

    Tösse on onnellinen hevonen kun on päässyt sinun huomaasi. Toivon ja uskon, että sen sielun solmut aukeavat.

    VastaaPoista
  2. Try to remember :D Miten pieni ärrierinpentu voisi muistaa pihisevän kissan varoitukset kolmea sekuntia pitempään...?

    Pohjanmaalla tuulee taas ihan oikeesti. Kaksin käsin ratista kiinni pitämällä pysyy tiellä.

    Rauhallista loppuviikkoa Torpalle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Hirnakkalle linkittämästäsi musiikista. Itku tulee.

    VastaaPoista
  4. Valloittavan näköinen otus tuo Peetu! Olen koiraihminen henkeen ja vereen sillä ne ovat niin vilpittömän rehellisiä kun olla ja voi. No tietysti ruoka ja makupalat ovatkin sitten kokonaan toinen asia. Uskon että koirilla on hyvä muisti ja erittäin vahva tunne - elämä, ainakin meidän beagle osaa näyttää ilonsa lisäksi myös surunsa ja murheensa. Lisäksi se osaa (niinkuin varmasti muutkin) lohduttaa kun näkee että mulla tai eukolla on huono päivä, tulee viereen /syliin ja nuolee tai pitää päästään polvella.

    VastaaPoista
  5. Taalla on itkua tihrustettu...Jos lontoon kieli taipuu niin tositarinan voi lukea taalta https://www.safehorses.org/?p=12084. Lyhyesti, rescuen omistama nuori,terve(?) ruuna lopetettiin arvaamattoman kaytoksen takia. Takana rankka historia, mutta viimeiset vuodet sai ruokaa,rakkautta ja hoivaa yllinkyllin, aina se ei riita. Paatos oli varmasti oikea, mutta mika siella paassa oli vialla???

    Busterin lahimuisti on ainakin hel....tin lyhyt. Toistoa, toistoa toista. Mutta ihana hipsutella aamulla keittioon, kun sielta sohvan (ei sallittu) nurkasta kompii uninen aidin mussukka ja on ollut niin kova ikava ja siina sitten herataan sylitysten...

    VastaaPoista
  6. S,
    se on jännä miten ajatukset joskus kulkevat samoja latuja. Tai itse työstää jotain hommaa ja kohta tajuaa, että joku toinen urakoi ihan samalla sahalla, omalla tahollaan.
    Kiitos kommentistasi, se lämmitti.

    Minä uskon, että eläimillä on kyky (todennnäköisesti miljardi kertaa ihmisen vastaavaa nopeampi, parempi ja älykkäämpi) yhdistellä tilanteiden aistiärsykkeitä aikaisempiin kokemuksiinsa. Tietty ääni saattaa laukaista pakoreaktion, tietty puhetyyli herättää pelkoa jne. Jos olisin opiskellut psykologiaa, osaisin käyttää oikeampia termejä mutta nyt mennään näillä, arvailuilla.

    Tita,
    tuulet ovat riepottaneet pohjolan rantoja. Pidä työhanskoistasi kiinni, vielä ei taida olla aika iskeä kintaita talveksi maihin? Työssäjaksamista sinulle kuomaseni, arvaan, että kouluttamisen merkeissä touhuat?

    Anonyymi,
    mullakin pukkaa silmähikeä tuon laulun aikana... aina ja jokakerta.

    Peppone,
    useimmat koirat ovat fiksuja. Paitsi pennut. Ne opettelevat olemaan fiksuja. Jotkut koirat ovat kyllä niin ilmeikkäitä, ettei kenellekään jää epäselväksi millä mielellä koirakansalainen on.
    Tervetuloa lukijaksi!

    Suvi,
    käyn lukaisemassa. Kun hevosen kokoinen eläin menee sielusta isosti rikki, on armeliaampaa päästää se pois tästä maailmasta. Se on kauheaa, että ihminenhän ne kolhut ja rikot aiheuttaa, ei hevonen osaa toista hevosta kiusata, pelotella ja ahdistaa niin, että siitä jäisi parantumattomat arvet :-(

    Busterille tsemppiä koirakouluun, emännälle ja kotiväelle pitkää pinnaa. Ja vielä vähän lisää pinnaa :D

    ---

    Nappaan ihanan unisen koiranpennun (paljon ulkosalla riehumista tänään) ja jo mainitsemani kirjan mukaan ja siirryn vaaka-asentoon. Iltajuoksu kulki hienosti, kohta minä saan itselleni cooperintestillä ajan. Siihen en ole pystynyt vuosii.... vuosikymmeniin!

    See you darlings!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!