sunnuntai 5. elokuuta 2012

Sukua ja huonetta



Eilen lauantaina pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi otos äidinpuoleista sukua kokoontui kauas ettäänperän korpeen, metsästysmajalle erämaalammen rantaan. Syytä juhlaan oli monta, ehkä suurimpana niistä oli enonvaimon 60-vuotissyntymäpäivät.

Siellä, missä meikäläisen sukua on koolla, siellä on tapana syödä hyvin.
Voi olla, että tapa- ja tyylikonsultti kavahtaa rahvaanomaista kattausta tai paperisia servettejä. Mutta voi piipari sentään, että ruoka on hyvää. Aina. Ja näkeehän sen herkuttelun vääjäämättömän tuloksen sokea otsallaankin. Oli reitevää, rintavaa, rehevää ja persevää rouvaa ynnä mahakasta miesväkeä. Leppoisaa väkeä kaikki tyynni. Yhtään takakireetä turhanniuhottajaa ei tällä kertaa kutsuttu osunut paikalle. Eipä sen koommin, jos semmoisia on sukuun (naimakaupoilla) päätynyt, ovat he yleensä poistuneet tavalla tai toisella joukostamme. Saaneet tarpeekseen tai jotain.

Siellä syötiin nurinkurin. Ensin makoisat mansikkakakkukahvit ja tietysti suolapalana karjalanpiirakat kunnollisella munavoilla. Kukaan ei kaivannut trendikästä cupcake -esillepanoa, ei tuulihattuja eikä herrasväen leipiä (niin hyviä kuin ne jokainen erikseen ja yhdessä ovatkin). Oli pannukahvia ja pullaa.

Kahvien jälkeen oli tuhannen tarinan aika ja kyllä siellä leuat lonksuivatkin. Samanlaisia louskuttajia me kaikki ollaan, paljon oli puhumatonta asiaa ja papatus sen mukaan.
Ja kuten kaikki tietävät, näläkähän semmoisessa jaarittelussa ennen pitkää tulee. Meidän porukoissa on riistamiehiä joten eväät kaivettiin tyyliin sopivasti kuopasta, rosvopaistihan se siellä.


Tällä kertaa ei ollut paistina lammasta. Käytän kuitenkin tätä jalon ruokalajin nimeä koska nuotionallakypsennettyliharuoka kuulostaa kertakaikkisen tyhmältä.

Serkkupoika oli pätkinyt hirvenkintun pienempiin palasiin ja kuopannut ne aamukuuden aikaan. Iltapäivällä viiden aikaan alkoi olla maku, aromi ja mureus kohdillaan. Perunat ja porkkanat sekä sipulit muhivat samoilla tulilla, maku tuli taivaasta. Että sen verran kerettiläinen versio rosvopaistista.

Todellista lähiruokaakin sattuivat olemaan. Hirvi oli kirmannut oman suvun mailla, sieltä samoista rinteistä potut ja porkkanat. Eivätkä sipulitkaan olleet ostotavaraa.

Kyytipoikana lisää rapsakoita karjalanpiirakoita. En suoraan sanoen tiedä, mitä kirjailen ruokapäiväkirjaani, kulmien kohotteluahan tuommoinen mässääminen kuitenkin kuntovalmentajalle aiheuttaa. Kateellinenkin varmasti on.

Enomies kantoi lisäksi pöytään sylivauvan kokoisen viskilekkerin, oli kuusi vuotta sitä säilötellyt ja nyt oli kuulema riittävän hyvä syy ja arvokas tilaisuus narauttaa viskin korkki auki. Vävynsä oli kuulema kyllästynyt kuuntelemaan ainaista valitusta alamittaisista joululahjaviskeistä ja täräyttänyt kerralla reilumman pönikän pukinkonttiin.

Me autolla liikenteessä olleet skippasimme niin viskit kuin viinitkin ja tyydyimme laimeampiin ruokajuomiin.

Haikein mielin hyvästelin serkut, tädit ja muut sukulaiset, kotimatkan aika koitti aivan liian pian.
On syytä iloita, että mahdumme vielä niin sopuisasti saman katon alle. Ja taas kerran vannoimme, että nyt kyllä pidetään enemmän yhteyttä, nähdään muulloinkin kuin hautajaissa. Ja kaikki sisimmässään tietävät, että arki vie ja arki sanelee elämää, seuraelämää varsinkin.

Kotimatkalla piti napata kuva autosta jonka kuski ynnä apukuski olivat nauttineet omissa kemuissaan muutakin kuin mehukattia, yhteenlasketut promillet näillä autoilijoilla melkein 5. Pahiten loukkaantunut selvisi solisluun murtumisella, toiselta taisi tipahtaa tupakista tuhkat syliin. Tasan ei käy onnen lahjat ja juopon tuuri on joskus ironian huippu. Katsokaa nyt mistä paskaläjästä jätkät kävelee omin jaloin ulos.

Pisti miettimään. Kiitos elämästä ja kiitos läheisistä. Leppoisaa sunnuntai-iltaa, missä lienetkin.






6 kommenttia:

  1. Kuulosti kyllä melkein sanatarkkaan meidän sukujuhlilta Kitteellä viikko takaperin! :D Oikein nauraa pyrskähtelin, kun luin noita kuvauksia suvun mallista; meillä sattumoisin samaa persevää sakkia löytyy myös ihan RUNSAIN MITOIN sukulaisista!

    Ihan samat oli mietteet meidän kokoontumisessa; miksi tavataan aina yleensä vaan hautajaisissa? Mikä siinä on niin hankalaa vaikka jokainen vuorollaan järjestää jotkut pikku kesäkekkerit (ja syödä hyvin) ja turista keskenään (ja taas syödä)?

    Ihanaa alkavaa viikkoa teille kanafarmareille ja Nasse-pojalle suukkoja!

    VastaaPoista
  2. Sanotaan, että suku on pahin. Mulla ei ole moittimista - suku on tosi kiva! Desibelit nousee eteläpohjalaisten kanssa rikollisiin lukemiin, mutta naurua piisaa.

    Ihanat kuutamon jämät pohjanmaalla!

    VastaaPoista
  3. Eväät pitää olla hyvät, ehottomasti ja noi kuullosti ihan meijjän suvun kekkereiltä!

    VastaaPoista
  4. Voi kauhea tuota viimeistä kuvaa. JOskus tien päällä kun noita näkee, kolaroituja autoja tai tulee vaikka vaan ambulanssikin pillit päällä vastaan, niin kouraisee aina niin mahan pohjasta. Sitä jotenkin myötäelää niin muiden tunteita ja ajattelee, mitä jos olisi käynyt itselle. Ihan hirveää nähdäkin noita =(.

    VastaaPoista
  5. JA MITÄ koiranpentulootaa sitä on tänään hämmennetty? Onko odotettavissa Torpan henkilökunnnan kasvulukemia???? Nyt täysi tunnustus kehiin!!!!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!