keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Rikkauksia...


Harvassa olivat hartaat ajatukset tänään kun laahustin ikkunasta toiseen ja tutkailin vesisateen märintä olemusta. Yleisimmät päässäni pyörineet ajatukset olivat jonkinasteisia manauksia kumpaakiin kerrokseen, ylös ja alas. En tiedä kuka nämä ilmat ja säät säätää, mutta nyt alkaisi jo riittää. Kohtuushan se pitää olla suomalaistenkin kurittamisessa.

Ihan ne tosissaan meinaavat valtiovallan puolesta, yhteisen Euroopan nimissä, suomalaisten sisulla (ja rahallisella avulla) eteläistä eurooppaa saada taloudellisesti tolpilleen. Eikö se jo riitä, että sinne huiskahtavat lisäbudjetit ja apupaketit ja kaikki. Pitikö vielä kesäsäätkin lahjoittaa?

No, hyvä antaa vähästään, viekööt perhana tuhkatkin pesästä. Meille jää sade. Vesihän on muuten jossain maailman kulmassa semmoinen aarre, että sateenloitsiva poppamies on kansallissankari. Pitää kai opetella iloitsemaan käänteisen ajattelun avulla. Jaksaisko? Käsi ylös? Kukaan?


Kaupunkireissu toi vähän lohtua, kirppariständillä kauppa käy kuin siimaa (kas kun tuli taas vetinen vertauskuva) ja välitilitys antoi mukavat lämmikkeet laihuuttaan naukuvaan lompakkoon.

Hevosten koulupäivä peruttiin, olisi mennyt kirjaimellisesti kuviokellunnaksi ja se ei kuulu tämän kesälukukauden opintosuunnitelmaan.  Hoksaavat -oi ne hölmöt hevoset- vielä pellehyppyjen hauskuudet ja niihin tarkoituksiin meillä kyllä lätäköitä riittää.

Tämmöisinä vedenpaisumuksen aikoina sitä arvostaa entisen elämän harrastuspuitteita, oli pitkän radan maneesi ja kaikki. Nyt vedetään kankut ravassa kiekkaa peltokentällä ja pakahdutaan potutukseen. Ja parempiosaisten kadehtimiseen.

Mutta uskon (pakkohan se on) valoisaan aikaan ja kuivaan kauteen ja ihan mihin vaan. Järjissään pysyäkseen sitä uskoo vaikka maahisiin. Vaikka vähitellen voisin veikkailla heiveröisempien maahisten huuhtoutuneen kauas pois näiltä kunnahilta. Joskus nämä sateet ehtyvät. Tai ainakin ne muuttavat muotoaan, rännän kautta lumisateeksi. Ou jee, riemua riittää!

Eipähän tarvitse kastella. Tässä kaksi kuvaa Äitikullan kukkarunsaudesta, aivan hullua kasvua. Uutterasti taisi seniorikansalainen kärrätä lantalaa tyhjemmäksi, eihän tuommoisia kasva kuin jossain tropiikissa... Korkeutta tällä kasvustolla on pitkälti toista metriä, pelkästään noita liljoja saa katsella melkein yläviistoon. Ainakin meikäläinen, ei niin pitkä tappijalka.


Jos ei tarvi kastella niin kitkeä pitää. 
Rikkakasvitkin nimittäin tykkäävät sekä runsaskätisestä lannoituksesta, että vesisateesta. Vesiheinä rehottaa aivan riettaana, sitä on kaikkialla. Onneksi sitä eikä levää. Ainakaan vielä.

Kitkeminen, se on kitkerää hommaa. Juuri sellaista maaorjan tuskassa piehtarointia, märät käsineet, märät hihat (eivät ainakaan pala) ja sääskiä kaverina. Ja hiljaa tihuuttava sade niskassa. Se on sitä puutarhurin perverssiä onnea... näkee kättensä jäljet. My ass. Kiukulla revin ja ainakin ajatustasolla hamuan viikatetta avukseni, kaikki sileäksi!

Tähän saakka olen suhtaunut kohtuullisen suurpiirteisesti kitkemisiin, nyppäisen toki nokkosen pois pionipenkistä jos semmoinen iljetys siellä pilkottaa. Yritän perustella laiskuuteni rappioromanttisella puutarhaideologialla. Mutta kun se minun rappioromantiikkani ei oikein istu Iso-J:n huolella parturoiman nurmikon kanssa. Kontrasti iskee silmille kovaa ja suorastaa ilkkuen lällättää laiskan ämmän solvauslaulua.

Niinpä tänään vyötin kupeeni, otin hanskat, sadetta (vähän) pitävän takin ja syöksyin raivottarena hommiin. Puolijuoksulla kirmasin penkit ympäri, raastoin ja riivin ja tuhosin. Omin käsin kiskoin ryöpsähtäneet ruusunvesatkin maasta, kahlasin kuunliljojen keskellä ja kahmin kourat täyteen sitä pahuksen vesiheinää.

Kanat halkeavat ylensyöntiin, niille riittää nokittavaa. Hirmuiset keot vesiheinää ja muita maan rikkayksilöitä.

Kanalasta piti kertoa, taitaa Kullervo The Kukkokin ukkoutua. Aamulla se hätistää rouvansa pihalle ja lähtee itse perään kun jaksaa, taitaa lehahtaa orrelle vielä hetkeksi torkkumaan.

Päivän se punaheltta lymyilee ulkotarhan puskien siimeksessä, välillä polkaisee ohikipaisevan kanarouvan ja jatkaa pöheikössä lusmuilua. Ehkä se pelkää, että joutuu polkaisemaan naapuritarhan kanatkin. Vanha Gaddafi ei taida sekään enää jaksaa lemmentöissä mellastaa ja rouvat turhautuvat.

Ja jo iltapäivällä, neljän maissa Kullervo T.K jättää sorvin ja vetäytyy omaan rauhaansa sisäkanalan orrelle. Varsinainen virkamiesvätys.

Että osaakin olla laiska kukonretku. Eivät ne kukon lemmenurakoinnit niin rasittavilta puuhilta näytä, että niistä vähistä nääntyisi. Laiska se on. Leipääntynyt?  Leipäkukko? Kukkopaistia leivällä?

Olkoon Kullervo sitten evp, kunhan on kukkona. 

Kitkemiskierroksen jälkeen olikin kohtuullisen viilentynyt päänuppi, puhdas omatunto ja äkkinäisestä hillumisesta äkeentynyt selkä. Siinä kolme syytä tankata lohdutusta tuoreesta mansikka-kermavaahtotäytteisestä kääretortusta jonka viisas Äitikulta näperteli sadepäivän iloksi.

Voisin itsekin yrittää olla viisas ja hiihdellä petiin. Kirjastosta löytyi lukemattomia dekkareita ja muuta kevyttä kesälukemista. 

Iso-J lunastaa perillisille antamaansa lupausta ja aloitti Taru sormusten herrasta -leffatrilogian uudelleenkatsomisen lapsosten seurana. Toivottavasti malttavat painaa pausea jossain vaiheessa, pitkä istunto luvassa.

Se on kyllä ihan äärimmäisen hieno leffakokemus. Kirjana oli kiehtova ja elokuva puki sanat kuviksi ja tapahtumat katsottavaksi. Kulttuuriteko.

Sateen ropina seuranain, toivotan hyvää yötä. Missä lienetkin.












4 kommenttia:

  1. No jopa on vettä siunaantunut Karjalan maille. Vissiin Suomen parhaat sateet tänä vuonna on niille main tulleet. En kahdehdi - Pohjanmaa kuittaa myös aurinkoa saaneensa.

    VastaaPoista
  2. Toinen yritys jättää kommentti...
    Tänään saatiin vähän hyvitystä edellisten päivien sadesummasta. Aamulla paistoi ihana aurinko ja sininen oli taivaalla vallitseva väri. Ei harmaansynkeä eikä vetinen.

    Hevoset pääsivät kumpainenkin aamujumpalle. Pientä vastaaninttämistä Tötsällä suitsien pukemisen suhteen vieläkin mutta mielestäni tästä kyllä klaarataan selville vesille. Teki työnsä ilolla ja nätisti. Soppaponi on mallioppilas ja hymypoika, saadaan ottaa jo uusi askellaji treeniyhtälöön, raviliikehdintä lähti mukavasti alkuun.

    Päivällä oli pakko ottaa parin tunnin päiväunet, yövalvominen ei ole enää vahvin lajini.

    Että joo, kiva kesäpäivä tänään, tämmöistä jos saisi vielä vähän lisää. Pitäisi päästä matto- ja loimipyykille ja tallinseinien pesukin odottelee kuivempia ilmoja.

    VastaaPoista
  3. Ei ehdi jorisemaan, ei ehdi päivittämään omaa blogia, jne, mutta ilouutisia siulle; kanoja löytyy!!

    Hennalla on kuukauden ikäinen vauva (siis ihan ihmisvauva) joten kun perheeseen tuli neljäs ihmistenava, olen antanut hänen olla edes kanatiedusteluilta hetken rauhassa. :D Mutta joutilaita kananuorikoita todella löytyy!

    VastaaPoista
  4. Hahaaa, paikallisagentti Kanaemo :D Laitoin sinulle blogisi kautta sähköpostia.
    Melkein jo starttailen kiesiäni kananhakureissua varten...

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!