tiistai 31. heinäkuuta 2012

Mielenliikkeitä


Eivät nämä ole korppikotkia vaan ihan viattomia kiuruvetisiä kananeitoja. Ovat löytäneet uuden yösijan, ulkokanalan kattokassisina. Päiden yllä on onneksi sekä kanaverkko, että terijoen salavan tiuha oksisto, lehvistö, mikälie. Vihreä asia kuitenkin (grönsak) ... vitsivitsi. Ilmeisen jännittävä yöpymispaikka, ihanan oma-aloitteisia neitejä nämä uutukaiset.

Hevosneiti sen sijaan oli kaikkea muuta kuin ihana. Oma-aloitteinen hän kyllä tahtoi olla. Täysin väärällä hetkellä.

Jos joku olisi tullut tänään pihaan siinä kuuden pintaan, olisin ollut varsin aulis lahjoittamaan hänelle hevosen. Kunhan olisi vienyt yhden niskojaan nakkelevan, ärsyttävän lissuhevosen pois silmistäni.
Koska kukaan ei tullut pihaan, jätin pissistamman kiekkumaan tarhaan ja siirryin kyökkiin silpomaan makkaraa.

Murhanhimoisessa mielessä kävi vaikka mitä ajatuksia aina salsicciasta prosciutto crudoon ja paistilihoista luusoppaan. Väkersin kuitenkin vuoallisen uunilenkkiä tomaattisoosipedille ja tungin uuniin. Aikani puhaltelin omat kiukkuni pois, mietin, funtsailin ja harkitsin erilaisia strategioita. Vähitellen päädyin siihen, että en minä osaa hevosentappoon ryhtyä. Pitää yrittää koulutuksellisia keinoja. Siispä leivänpala taskuun ja takaisin hevosen luo.


Tällä kertaa löysin tarhasta itsensä hikeen riehuneen hevosen. Eikä mennyt kuin muutama (pirun pitkä) minuutti ja hevonen tuli luo, kiersi takakautta oikean olkapääni viereen ja laski päänsä; Huokaus. Olen valmis. Mä jo lopetin. Sori.

No sori!! Ensin otetaan riemukilarit ja sännätään ohjat kaulalla, suitset maata viistäen sikarynnistyksellä hatkaan, rikotaan suitset säpäleiksi ja sitten leikitään niin vaikeasti tavoiteltavaa, niin vaikeasti tavoiteltavaa että! Että hitto!

No saihan se hevonen asian anteeksi kun noin nätisti tuli pyytämään. Kävin iltaruuan jälkeen vielä vähän varmistelemassa. Vielä yritti vähän metkuja, mutta vanhoista keinoista toimivin on kiristys. Uhkailulla ei tee hevosen kanssa mitään ja tämä oli väärä tilanne lahjonnalle. Kiristys toimii. Kaveri (Soppapossu) pois panttivangiksi (Iso-J:n kanssa maakellarin taa jemikseen syömään mansikoita).

Lopulta hevonen oli irti, ilman päitsiä ja naruja ja kulki askel askeleelta tahdissani. Odotti niinkuin hevosen pitääkin odottaa.

Joo... pitkään matkaan mahtuu kaikenlaisia käänteitä ja tämä oli nyt joku käänne matkalla jonnekin.
Kukapa ottaa hevosen mielenkäänteistä tolkkua. Omissakin on joskus ihmettelemistä.
Opin jotain kärsivällisyydestä. Opin jotain mielenhallinnasta. Opin paljon hevosesta.


Suuri oivallus oli se, että koska tämä kaikki kaaos tapahtuu kotona, minulla on mahdollisuus jättää hevonen miettimään turvalliseen paikkaan ja poistua itse paikalta. Poistua rauhoittumaan ennenkuin kenenkään kierrokset kohoaisivat kohtalokkaisiin lukemiin. Tilannetta ei voinut ratkaista heti, ei varsinkaan väkisin eikä peliä puhaltaa poikki, tasapeli tässä tilanteessa olisi ollut hyödytön. Silloin tarvitaan aikalisä. Ja se toimi tällä(kin) kertaa.

Kuinkahan monta ihminen vs. hevonen henkivääntöä päättyy siihen, että avuksi otetaan väkivalta? Siinä ei voita kukaan. Ymmärrän, että on tilanteita jotka on joskus pakko hoitaa välittömästi alta pois, tämä ei ollut ihan niin kohtalokas. Ei tarvinnut hallita pelolla, ei runnoa hevosensielua ihmisen voimin paloiksi eikä ottaa avuksi kättäpidempää. Ei tarvittu kakkosnelosta eikä raippaa, talikkoa, jakkaraa. Mitä niitä perinteisiä hevosenkesytysvehkeitä nyt tavataan käyttää?

Minun itsetuntoni kestää sen, että annan hevosen säilyttää hevosenylpeytensä. Se voi silti olla ihmisen kaveri ja olla sitä omasta halustaan.

Kiitos hevoseni, kyllä me tästäkin selvitään.

Kaunis kesäpäivä hämärtyy illaksi, se on heinäkuun viimeinen. Rauhallista kesäyötä, missä lienetkin.






7 kommenttia:

  1. Ne suitset oli ihan paskat, joutivat hajotakin. Ei ollut kuolaimiakaan niissä kiinni. Ihan vaan nahkaremmejä. Eikä tilanne ollut mitenkään PahaPahaVaarallinen. Eläimet eivätkä ihmiset kärsineet eivätkä suitsia lukuunottamatta esineetkään hajonneet.

    Lisäkysymyksiin vastaan halutessanne vaikka sähköpostilla. Soittaakin saa.

    VastaaPoista
  2. Suhde tulee ajan kanssa. Minusta ensin pitää olla kunnioitus. Puolin ja toisin - hevosellakin on oikeutensa. Kunnioituksen jälkeen tulee ystävyys ja luottamus. Sitten on helppoa. Kumpikin antaa toiselle tilaa. Minä Tarzan - sinä Jane ei toimi oikeasti hevossuhteessa. Tunnustan kyllä joskus raivostuneeni ja painineeni isomman kanssa. Kokemus tuo viisautta. Kaikille osapuolille. Se raivostuminen ei tuottanut kuin säröä luottamukseen ja sen parsimiseen meni taas aikansa. Onneksi hevonen osaa myös antaa anteeksi sen, että aina ei osaa vaikka pitäisi.

    Haikeena muistelen tässä edesottamuksia edesmenneiden hevosten kanssa.... mutta hyvä yhteinen elämä oli - opettavainen kaikille osapuolille.

    VastaaPoista
  3. "Pari" vuotta hevosten kanssa pulanneena voin sanoa, että aina satuu ja tapahtuu ; )

    Hirnu ja muut tutut muistanevat keikan kun VeeÄrrä otti aikanaan hatkat täysin väärässä tilanteessa reen kanssa ja isäntä sai muutaman päivän parannella "päänsärkyään" lasaretissa.

    Pakoeläin on pakoeläin ja kun 600 kiloa ottaa jalat alleen, niin siinä monesti ihminen jää toiseksi. Tavalla tai toisella.

    Turvallisuus on tärkeää, mutta vahinkoja sattuu aina. Hevosten kanssa miltei säännöllisesti...

    Meilläkin nuoren emännän jalka alkaa pikku hiljaa pelittää varsan suorittaman massagen jäljiltä : )

    Kärsivällisyyttä tarvitaan. Puolin ja toisin.

    VastaaPoista
  4. Toistan jälleen itseäni; aivan mielettömän ihania kuvia, kehäkukat ja tötterökorvat pistivät huokaamaan syvästi.
    Tykkään !

    Mitä tuohon muuhun tulee niin komppaan sujuvasti teitä muita, ja lisään (epäjohdonmukaisena kasvattajana ja vastoin kaikkien "oikeiden hevosihmisten" oppeja ) että toisinaan isomman vahingon välttämiseksi viisaampi väistyy. Vaikka miettimään sitä lihamurekkeen reseptiä ;)

    Ja palaa sitten tarjoamaan mahdollisuuden sovintoon. Hevostenkin kanssa laiha sopu on kuitenkin parempi kuin lihava riita.

    Suitsia saa kaupasta, mutta luottamusta ei niin vaan hankitakaan takaisin kun sen kerran kiukuspäissään menettää.
    Luulen että varsinkin herkkishevosen on hyvä huomata että virheitäkin voi tehdä ilman että taivas tipahtaa niskaan !

    Oikein ihania lämpöisiä kesäpäiviä Torpalle ja rapsutuksia karvaisille kavereille !

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tita, Nita, Salla, kohtalotoverit hevoshulluudessa :D

    Kyllä niiden luupäiden kanssa saa olla monena ja joutuu moneen kyytiin. Kärsivällisyys on hyvä kuski hevoshommissa.

    Huomenna jatkuu, katsotaan kuka vie ja kuka vikisee vai ihanko yhteisymmärryksessä saadaan tarpoa...

    VastaaPoista
  6. Vieläkin Neiti Kitkerä Sitruuna kyseenalaistaa marssijärjestystä säännöllisin väliajoin meidän huushollissa. Sen verran Tuuliviiritamma on tullut tutuksi lähes kymmenen vuoden aikana, että tiedän, milloin hänestä on vaan kiva naurunkare suupielessä kokeilla kepillä jäätä, eikä sen ihmeempiin toimenpiteisiin tarvitse ryhtyä. Pikkuisen napakammin äännetty kehoitus toimii taltuttajana.

    Mutta jestas, että se hevonen on osannut koitella tämän tädin hermojen venyvyyttä ja paritusinaa kertaa olen VANNONUT, että kun jostan ryteiköstä ojan pohjalta (joihin Rinsessa on erikoistunut) ehjänä kotiin päästään, otan puhelun välittömästi makkara-autoon.

    Mutta niinhän sitä sanotaan, että se vaikein lapsi on rakkain, ja vaikka tammojen omistajana näitä pissishevosten mielenliikkeitä seuraan päivittäin, niin kyllä Rinsessa on ehdottomasti se ärsyttävin. Ja rakkain. :)

    Tammat <3 ;)

    VastaaPoista
  7. Kanaemolle iso kiitos ja lämmin halaus tammahevosten mielenliikkeitä avaavasta ja siksikin kannustavasta kommentista. Tammat nyt vaan ovat näköjään... tammoja. Englantilaisilla on mainio sanonta tästäkin asiasta: Stallions are from Mars. Mares are from Venus. Geldings are from Heaven.

    I rest my case :D

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com