Kulkutauti

Mullapa onkin kulkutauti. Tai kulkuvaiva. Ei ole kyse mistään harkitsemattomista juhannusteoista johtuva sellainen *köh köh* vaiva. Ei kirvele. Mutta armottomasti jomottaa.

Merkitsin tähän päiväkirjaan aiemmin Kesäkuussa jotta pottusvarpaan tyvi tykyttää. No se meni sitten ohi ja syyllistin puukenkäni, ne ovat jostain syystä talven aikana kaventuneet.

Vaan tänäänpä musteni vasemman kätöseni etusormen rystysen tienoo. Turposi oikein komeaksi.

En tunnusta mätkineeni sen enempää perheenjäseniä kuin eläimiäkään, en kolhinut sitä tallitöissä enkä liikennetilanteissa kaupungilla.

Että vaiva kulki pottuvarpaasta rystyseen. Seuraava suunnilleen saman matkan päässä oleva kohde olisi ohimossa... 

Ja ei, en ole särpinyt punaviiniä, en mässännyt punaisella lihalla enkä ole yhtään hernettä, papua tai muutakaan kihtioireita *hmph* tunnetusti pahentavaa yrttiä suuhuni pistänyt. Ihan sitä perussettiä vaan.

Ainoa hyvä puoli tässä hommassa on se, että olen vain vähäinen naisenpätkä. Jos olisin mies, tauti olisi vakava ja vaatisi välitöntä ensiapua, tehohoitoa ja tiivistä vuodelepoa. Koska olen nainen, tyydyn seuraamaan tilannetta. Kämmentä jomottaa.