lauantai 19. toukokuuta 2012

Kadonneen jäljillä 1-3

Korppikotka korkeuksissa

Vaikka eläinkunnan edustajat tuovat ihmiskurjan elämään niin paljon iloa, valoa ja hyvää mieltä, niin ainahan niiden kanssa on ns. apina selässä. Pikkuinen mörkö olalla suputtamassa että tämä ei kestä, kohta se loppuu ja itku tulee vähintään. Huoli, huoli ja huoli. Siinä on eläinten omistajan kolme tunnetta.

Tässä kolme esimerkkiä. Satunnaisessa järjestyksessä, koska en nyt aamukoomassani jaksa pohtia jännittävää draaman kaarta saati juonta tähän päiväkirjamerkintääni.

1 - Elli

Hönö-Elli poistui toissapäivänä. Jo tuttua ja vakiintunutta reittiään. Angstisen teinikissaäidin tyyliin sopiva draamaattinen loikka vapauteen, toisen kerroksen ikkunasta, hyttysverkon reiästä. Ellin poistuminen on meille nykyisin lähinnä tiedotusluontoinen asia. "Elli lähti" "Aha".

Ei sillä ettemmekö välittäisi. Mutta Elli pärjää. Kaikki tietävät että katti kyykkii aitan alla ja juoksee välillä häntä pörheänä riiheen. Ja takaisin aitan alle. Elli on sitä paitsi selviytyjien sukua. Toista ovat Pupunaamat, ne kiltit kiteeläiset kotipojat (engl. Homeboy) jotka ottavat turpiinsa naapurin kollilta ja joilla on visut kotiintuloajat.

Elli näyttelee meille kuvaannollisesti keskisormea niin kauan kunnes jahtimakkaran kutsu on vapaana liikkumisen halua vahvempi. Ja sitten Elli tulee kotiin. Marssii tassut tömisten ruokakupille ja painuu hiekkavessan kautta nukkumaan. Häpeämättä, mielistelemättä, kissatyyliin. Elli on puuma.

2 - Maija

Kolme viikkoa sitten musta Maijakissa lähti naapurista hatkaan. Maija on leikattu tyttökissa, pidetty, rakastettu kotikissa.  Samanlainen iso oma tontti kuin meilläkin, ei isoa autotietä edes niin lähellä kuin meillä.

Reilu viikko sitten perillisten koululle, vajaan kolmen kilometrin päähän ilmestyi sievä musta kissa. Tuli sisään kouluun, puski syliin ja oli lasten välituntikaveri. Sai nimen Nappi ja asettui läheisen maalaistalon pihaan koska siellä kinkkutarjoilu oli -kiitos talon lasten- mallia nonstop. Kun Veli Milton harhaantui omilla poluillaan, saimme tietää, että mustia kissoja olikin kulun päällä yhden sijasta kaksi. Veli M. saapui pikaisesti kotiin, mutta koulun maskotti pysyi.

Vihdoin, oi vihdoin minunkin päässäni syttyi älyn valo ja tajusin pyytää lapsia kuvaamaan koululla hoivaamansa kissa. Ilmoitus naapuriin että kantsis ehkä vilkaista kuvasta onko Nappi sittenkin Maija. Ja eilen illalla sitten vihdoin iloinen ihme tapahtui. Nappi olikin Maija ja perhe sai rakkaan kissansa kotiin.

Minultakin meinasi tirahtaa tippa silmäkulmasta kun perheen äiti, toistaiseksi tuntematon naisihminen, kapsahti kaulaan ja rutisti tunteella. Helpotus oli silminnähtävä. Jopa minulle, puusilmälle.

3 - Tötsä ja Riesa

Rakkaat hevosemme. Pienet ja pyylevät kotiharmimme. Tänään tulin taas tietoiseksi siitä, että veräjä pitää sulkea yhtä hyvin itsekin kuin mitä vaadin muita tekemään. Aamukahvi törskähti nenästä kun tajusin, että pihatiellä vedetään kunniakierrosta, hevosten kesken. Veräjä yhtä auki kuin oma suuni.

Nopeastihan ne penteleet kuulivat kaurakipon kutsun ja olivat takaisin veräjän toisella puolella.
Kävivät vain muistuttamassa, että jo valtoimenaan pihalla kirmailevat hevoset ovat sydämenpysähdyttävä näky, asteikolla ykkösestä kymppiin täysin pistein, 11.

Missä muruseni veljeni on?

Nyt voisi tietysti piehtaroida häpeässä ja soimata itseään. Mitäs päästät kissasi ulos. Mitäs et pidä hevosia kannellisessa rautahäkissä. Mitäs oot niin hyväuskoinen. Ei jakseta. Kaikki kotona ja kaikki hyvin.

Nyt päivän muihin hommiin. Poniopistolle, kirpputoria täydentämään, hevostarvikekauppaan...
Ja iltapäivällä pelataan lätkää! Harasoo!

3 kommenttia:

  1. Kaikkea ei voi hallita, kaikkea ei voi turvata - näin se vain menee. Vaikka kuinka toivois elämän olevan tasaisen turvallista, niin kohtalo puuttuu peliin.

    Joka päivä on riski, että joku kissa ei tulekaan takaisin kotiin pehmeiden vällyjen väliin nukkumaan. Silti tämän tiedostaen avaan ovet ulos. Mielestäni se on kissan elämää. Nimenomaan näiden maatiaisten, jotka ovat sukupolvia selvinneet petoina petojen maailmassa.

    Silloin kun ilvespari tuli tänne kortteeraamaan, niin oli kyllä kamala hätä ja huoli. Niin hevosista kuin kissoistakin. Mutta elämöinti, nuotiointi ja risukon raivaus häiritsi ilvesparia sen verran, että häipyivät rauhallisempiin maisemiin. Niiden jäljiltä ei jäänyt yhtään pupua. Nyt vasta reilun kolmen vuoden jälkeen on joku näköhavainto rusakostakin. Tehokasta ympäristöhygieniaa - onneksi kissamme jäivät eloon!

    Ja hevoset... ne on sitten eteviä etsimään vihreämpää aidan takaa. Vetäkää vain sähköt lankkuaitaan. Niitä tarvitaan. Ei meillä ollut sellaista puuaitaa, mitä ei hevosvoimin punnertamalla kaadettu ilman sähköjä. Jos ei mennyt nurin painamalla, niin pää väliin ja nostamalla tolpat irti maasta homma hoitui.

    Vaikka hevosia kaipaankin, niin muistan elävästi naapurin soiton että "teidän hevoset on täällä meidän puutarhassa..." Se jos mikä nosti verenpaineen nopeasti yli 200:n...

    VastaaPoista
  2. TIta, juuri näin. Meillä heiluu joskus jokunen karhu ja kylätiellä jolkuttelee susi, pienemmistä kulkijoista puhumattakaan. Silti on pakko elää niin normaalia elämää kuin suinkin. Ja kun oikein miettii, autohan se on suurin uhka niin kissoillekin kuin koiralle tämän torpan mäellä.

    Laitan hevoset päivälaitumelle jo ensi viikolla. Olkoot siellä totuttelemassa ja sitten kesäkuun alusta jos heinä kasvaa, jäävät susien syötiksi öisinkin.

    Tänään olivat pariin kertaan vihreällä, ihan luvallisesti. Ja sen yhden kerran omatoimisesti.

    Pitkä ja puuhakas päivä. Lätkässä nyt ei mennyt ihan kässärin mukaan mutta sitähän se urheilu on. Vain tehdyt maalit lasketaan ja velivenäläinen sattui niitä latomaan enemmän kuin Leijonat.

    Nyt olisi oikeastaan melko hyvä aika hiippailla pihasaunaan. Mukavasti ramasoo ruuan päälle. Ulkoilma on outo juttu, käypi painamaan silmäluomia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tärkein unohtui... Maijakissan omistaja kipaisi pihaan ja toi kukkapuskan ynnä suklaata. Yritin vedättää perillisiä jotta kukat heille ja mulle suklaat. Ei mennyt läpi.
      Kulkijakatti oli ollut heti kuin kotonaan ja sillä suunnallakin kaikki hyvin. Mainio homma.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com