keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Onnettomat munattomat


Pääsiäisviikko kiitää eteenpäin kuin kananhenki taivaaseen. Viimeinen kuulutus kävi Britneylle. Sinne lehahti ja heltta heilahti viimeisen kerran. Kaura-astialle lyyhistyi kun henki pakeni, taivaalliseen kanaparveen kävi kutsunnat.

Ensin män Pataässä, sitten män Britney. Nyt on vanha lauma historiaa. Paitsi Kullervo The Kukko. Viimeinen mohikaani.


Äitikulta on hiihdellyt kanan surusaattoja ketunpolun varteen jo kahdesti tällä viikolla. Ja kettureppuinen huolehtii kierrätyksestä. Tuntuu tyhmältä tunkea hädintuskin kylmennyt kana roskikseen eikä hautaa kaiva hullukaan. Siis takaisin luontoon. Lienee kohtuullisen pieni synti kierrättää pari kananraatoa kettujen kautta. Vertaan tätä syntiä siihen, mitä jotkut luvan ja suuren kiitoksen kera syöttävät luontoon, vaikkapa paljon porua herättäneiltä kaivoksilta. Eikä hävetä yhtään.


Uutiset kertovat munapulasta. Semmoinen nyt on kuulema käsillä. Mitä minä olen kaupan hyllyjä vilkuillut, kyllä siellä munia on. Ovat vain niitä vähän kalliimpia nätimmin pidettyjen kanojen tuotoksia. Luomua ja omegaa ja viljasyötettyä ja sylissä pidettyjä. Ökymunia.

Maistakaapa kerrankin ja ette enää tehomunia huoli. Jos yhtään on makuaistia tallella.


Kiinalaiseen perinneherkkuun neitsytpoikien virtsassa marinoituihin muniin en kajoa minäkään. Semmoisista uutisoitiin tässä taannoin. Googlettakaa ken kiinnostuu aiheesta. Yrks, pahaa tekee ajatuskin.

Minä kyllä ihan aidosti jaksan ihmetellä, miksi pikkuisten kotikanaloiden pito ei yleisty vieläkään. Ehkä jonkun pitää julistaa se ensin trendiksi?

Aika monella maalla asuvalla olisi mahdollisuus laittaa pienellä vaivalla ja vähin kustannuksin joku koju tai varaston kulmaus talvikanalaksi. Ja siitä pääsy kesäkaudella ulos. Aidalla tai ilman. Kana on kiitollinen kaveri, syö kaiken ja munii tyytyväisenä.

Jos joku tahtoo päästää kanansa päiviltä ja pistellä poskeensa, sekin onnistunee. Meillä siihen ei olla ryhdytty.  On helpompaa ostaa kaupasta anonyymiä kanaa kuin tökkiä lautasellaan Pataässää tai Britneytä. Niitä rintafileiden edellisiä kantajia en ole itse ruokkinut ja sylittänyt. Häpeän tekopyhyyttäni. Ja hoidan kanani hyvin. Ja vien ne ketuille kun se päivä koittaa.


Hillitsen kärkkään kieleni vain vaivoin, enkä puhu muunlaisesta munattomuudesta. Olen valinnut sen linjan, että en juurikaan auo päätäni politiikasta, uskonnosta enkä räpelöi ihmisten tekemisiä. Kun en ihan priima ja viaton ole itsekään.

Aiheita ei kyllä puuttuisi. Välillä saa pidätellä itkua, raivoa, iloa ja hulluutta tätä maailmanmenoa seuratessa. Ymmärtämisen yrittämisen olen aikaa sitten todennut sangen turhauttavaksi.
Ehkä vielä joskus tulee sekin päivä kun hetkeksi hellitän korrektiuden nyörejä. Tai sitten ei.

Joka tapauksessa, ilolla hoidan kanalan väelle eväät eteen tänäänkin, vaihdan vedet ja motkotan hetkisen kanarouwain kanssa. Ja pöllin makoisat munat.


Toisenlaistakin munattomuutta tälle viikolle. Oripoikien ruunaussesonki on alkanut. Eilen vehkeensä valtiolle menetti tästäkin blogista tuttu laamanpoikanen. Oikeasti hänestä varttui komia oripoika, mutta laamakevennyksestähän sekin hevosenpoikanen tullaan muistamaan. Hyvää ja nopeaa toipumista pallittomalle, kunniakas ruunan ura on edessä. Pienet sille.

Omat hopukat olivat eilen totisen paikan edessä. Herra Eläinlääkäri tuli toimittamaan hevosten hammaskaluston katselmusta. Työkalut ovat kunnioitusta herättäviä, puolimetrinen raspi vain rallatteli kun hevosen hampaita hiotaan. Puistatti.

Hevoset yllättivät minut taas kerran, hyvällä tavalla. Olin varautunut siihen, että molemmille poneille tuikataan piikillinen rauhoittavaa ennen toimenpidettä. Katinpaskat. Suunavaaja kiinni ja raspi laulamaan.

Minua kun niin kovasti etukäteen jännitti. Olisin itse tarvinnut sen rauhoittavan tuikkauksen.
Joka tapauksessa, suuren kiitoksen kera palkitsin hevoset My little Pony tarroilla. Lihakunnan leima oli se toinen vaihtoehto.

Laaman ilmein eteenpäin!









3 kommenttia:

  1. Veit jalat suustani! Kana-asian suhteen nimittäin. Mie olen saanut käännytettyä tietääkseni ainakin neljä taikka viisi ystävää tai tuttua jotka vannoivat, etteivät mihinkään elukoihin puutu. Eivät kanoihin ainakaan. Tänäkin päivänä ovat aamusella silmät sikkurassa marssineet kukin omiin kanaloihinsa ja kopeloineet kananmunat mukaansa aamupalalle. :D Ja kiittelevät minua, jos eivät ääneen, niin ainakin mielessään, että KUINKA ovat voineet elää ilman kanoja aikaisemmin?? Ja varsinkin niitä munia!
    Jonkinlaista herätysliikettä olen suunnitellut tämän kana-asia tiimoilta, moni jo kääntynyt on yllättynyt, kuinka vähään tyytyväisiä kotkottajat ovat. Ja miten tyytyväisiä ne mahtavatkaan olla, kun pääsevät viettämään mukavaa ja melko vapaata elämää, ainakin jos vertaa kanssasisariin siellä missä kananelämän ainoa tarkoitus on olla mahdollisimman tuottelias munien suhteen.

    Meille pukkaa kanaa lisää, chabojen hautomista tipusista on hengissä edelleen kaksi ja toinen paljastui kanaksi, toinen kukoksi. Saavat perustaa oman pikku parven jahka tuosta saavat vähän mittaa lisää. Tänään kävin hakemassa "kylpyankkoja", muutama päivä sitten kuoriutuneita ankkalapsia ja varasin meille kaksi silkkikanaa ja -kukon. Kanoissa pysytään ja kukoissa varsinkin, kohta kiekujia on neljä.
    Isännällekin sanoin ankkojenhakureissulla, että sitten kun ollaan niin vanhoja, ettei jakseta muita elukoita pitää, niin pidetään kuitenkin lintuja, jooko. Siippa sanoi joo. ;)

    VastaaPoista
  2. Näinpä näin, Kanaemo. Kiusasin tuttuja facebookissakin tälläämällä munakuvan esiin, juuri kun siellä useampikin valitti munapulaa.

    Tottahan sekin on, että pitää olla kuitenkin asianmukaiset tilat. Voisi olla perhanan ikävää nyhtää jäätyneitä kanoja irti orresta, riuskemman pakkasyön jäljiltä. Eikä niitä ihan taajama-alueelle tohdi laittaa, aina löytyy joku pöpökauhuinen nuhjake joka saa lintuinfluenssan kun kuuleekin että kilometrin säteellä on elävä kana.

    Mutta noin muuten, kana on helppo ja mukava kaveri. Meiltä saa keväämmällä tipuloita. Chaborouva hautoo. En tiedä vielä jäävätkö munat ns. suutariksi, ei niistä vielä mitään näytä kuoriutuvan.

    VastaaPoista
  3. Voi meidän pientä laamaa : )

    On tuon kuvan ottamisen jälkeen tullut näköä ja kokoa. Ja tukkaan blondi väri. Ja pallit pois...

    Toipuminen sujuu hyvin, reilu viikko vielä ja sitten pääsee takaisin laumaan.

    Ei ole pienen hevoisen kroppa tehty pienessä sairastarhassa seisomiseen. Yllättävän rauhallisesti poika on jaksanut käyttäytyä, toivottavasti jaksaa edelleen...

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!