Monenlaista virvontaa

Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuuveks.
Lakatkoon lonkka kolottamasta, polvet narisemasta.
Pysykööt pieru pääsemästä, virtsa viimein karkaamasta.
Jospa vielä nahka siliäisi, selkä suoristuisi.

Herkeeppä roppa rupsahtamasta ja lihat löllyämästä,
palatkoon muisti reissuiltansa.
Sujukoon seksi sulavasti, lempi leiskuvasti.
Mitä muuta varvut vielä toisi,
jospa onnea-terveyttä-hyvää oloa soisi.
Rahnakaan ei pahaks oisi!

Virvon varvon, Skogspojke sai varsinaiset virvonnat tänään. Heinäharava on tämä uusin ase taistelussani karvanlähtöä vastaan. Sualla saa heittää ohilentävää harakkaa ja tukkoon menneet juuriharjat joutavat saunan uuniin.

Se on kuulkaa sillä lailla, että kun on takahampaatkin täynnä hevosenkarvaa ja omista kalsareistakin pöllähtää hevosenkarvaa, silloin on kevät pitkällä ja hevosella karvanlähtö. Jos ette usko niin tulkaa katsomaan.

Eihän sitä elukkaa voi lähelleen päästää ilman, että kilo karvaa siirtyy välittömästi ihmiseen. Ja yllättäen, meidän poni on ihan julmetun hellyydenkipeä juuri silloin kun on ankara kutitus nahkassa ja tekee mieli hinkata naamaansa ihmisen takkiin.

Että virvonvarvon vaan ponille. Oli tyytyväinen. Alahuuli lorpotti maahan saakka ja mokoma retku vielä ynisi tyytyväisenä kun jyystin nahkaansa haravalla. En tiedä kuinka moni hevosen hyvinvoinnista huolestunut ohikulkija otti kuvan ja kuinka moni teki eläinsuojeluilmoituksen. Jään jännityksellä odottamaan.

Tämän näköinen virpoja torpalla keräsi suurimman saaliin. Nassepoika sonnustautui tipuhepeniinsä ja kipitti mummolaan. Siellähän ropisi koriin monenlaista herkkua ja jopa suklaapuputkin. Hyvä koira, kelpo rekku.

Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä tunnustaa, että koira joutui kauas pois mukavuusalueeltaan, ei ihan omimmillaan ole raavas terrieri tuommoisissa vetimissä. Mutta hei, kyllä virpomispäivänä pitää koirankin vähän tehdä hommia. Joskus se vaatii pieniä uhrauksia. Joskus näitä vähän isompia.

Minua ei kukaan käynyt virpomassa millään vekottimella. Virvottelin itseäni pitkän kaavan aamukahvilla ja hartaalla laiskottelulla. Kun seitsemältä herää, sitä joutaa sitten venymään soffallakin lehtipinon seurassa. Ihan omista jemmoista kaivelin vähän lohtusuklaata. Onnistuin syömään kaiken ilman, että perilliset tinkivät veronsa. Eivät huomanneet salaharrastustani.

Tinttejä ja muita lentäviä kavereita sinkoili pihalla ja kissat perässä. Kiva keväinen päivä vaikka pakkasella oltiinkin melkein koko päivän. Ulkoilustakin sai piirtää itselleen ansioruksin, kävin jopa Tammahevosen selässä. Sitä hevosta todellakin tulee ratsastaa painoavuilla. Omasta elopainosta ei valitettavasti ole apua, pitäisi löytää jostain ne keskivartalon syvät lihakset.

Toisikohan pääsiäispupu mulle jymy-yllätyksenä takaisin entisen kuntoni? Edes ne lihakset?

Huomisesta se lähtee, pääsiäisviikko. Kivakiva.