sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Seuraavat puoli vuotta


Se on sitten kesäaika nyt. Tietäkää se ja varautukaa mouruamiseen kesäsäistä.
Kunhan nyt nuo lumet tuosta sulaisivat, voisi vähitellen virittäytyäkin kesätunnelmiin. Trampoliinin paikalla on riuskat 70 cm sulamatonta lunta ja on sitä vielä kaikkialla muuallakin. Tiellä onneksi vähemmän.

Ihan kesäajan kunniaksi hankkiuduin suksille. Pajunoksia piti hakea lapsosten askartelutarpeisiin ja omaan maljakkoon ja koska eessä oli umpihanki, katsoin parhaimmaksi hakea hiihtimet alle. Niillä ei uponnut yhtään.

Talven hiihtoansioihin täten kirjataan noin 100 m sinne ja 100 m takaisin. Tyhjää parempihan se on tuokin. Mutta Hejahejassa tuolla ei heru mainepisteitä eikä mitali kiillotu kultaiseksi.

Less is more, isn´t it?


Mitähän lie tuossakin kuvan tapauksessa sattunut? Jäljet kohtasivat toiset, sitten tuli mylläkkä ja lopun tietää kukalie. 

Ilolla panin merkille, että jänikset, rusakot ja muut ristiturvat eivät ole näillä lumilla mellastaneet ompputarhassa. Pari yksinäistä jälkivanaa löysin. Sen sijaan hevosten tarha on suosittu mellastus- ja riettailukohde, siellä on suolakivi, heinää ja siemeniä. Tästä suuri kiitos sille taholle joka jäniseläinten liikkeistä päättää. Vanhat omenapuut ovat jo ansainneet pari jänisvapaata talvea.

Kovin oli hiljaista vielä marjapuskissakin. Siellä vielä nukutaan. Vieno herukka-aromin henkäys tuli nenään kun oikein vimmassa nuuskutin. Silmut ovat ehkä vähän pulleampia ja silmun sisällä taatusti on kuhinaa. Veikkaisin, että parin viikon päästä tämä länsirinne on radikaalisti muuttuneen näköinen ja puskat ponnahtavat kiepistään ylös kohti valoa ja lämpöä. Niin tekisin minäkin jo mielelläni.


Kesäajan kunniaksi Iso-J lähti Perillinen N:n kanssa lääkäriin. Lapsosen kuume, keuhkojen rohina, kasvojen harmaus ja kadonnut ääni antoivat osviittaa jonkinlaisesta tulehduksesta hengitystiehyeissä. Torstai-illasta saakka sitä ollaan arvailtu ja tulehdukseen päädyttiin. Oli siellä semmoinen. Hoidoksi kipulääkettä kahta sorttia ja lepoa. Minä lisään hoitoon omat rohtoni ja oletan penskan olevan oma itsensä parissa päivässä. Ettei nyt koko kesä menisi sairastamiseen.

Ja täysin härskisti ja itsekkäästi anelen yläkerran suunnasta ymmärrystä, ei kiitos enempää kurkkutulehduksia eikä kuumetautipotilaita tähän torppaan. Vähällä ollaan tautien suhteen päästy ja jatkossakin pärjättäisiin ilman. Menkööt taudit muualle. Meiltä huspois.


Vuorenkilpi on kiva, sieltä se mokoma puskee pintaan vaikka lumen läpi. En muistanutkaan, että meillä on aitan kulmalla koivun alla mokomaa kasvia. Ja niin on eläväisen vihreäkin. Jouluruusut nukkuvat vielä lumihuppu niskassaan, sitä kulmaa on turha mennä tämän kuun puolella tonkimaan.

Vaikka kesä nyt ei aivan just hollilla olekaan, pääsiäisruohoastiassa kasvaa muukin kuin home ja aurinko lämmittää lupaavasti. Kohta, aivan kohta pääsen kiroamaan kelirikkoa, loskaa ja kuraa. Ja marisemaan sateista kun maa ei kuivukaan.

Ne on niitä kevään kestovalituskohteita.
Mutta kesä ei voi tullakaan vielä, hevoset eivät ole valmiita. Niillä on vielä karvanvaihto kesken:


Tästä se kuitenkin alkoi, kesäaika armahin. Olkoon se kiva tasapuolisesti kaikille, edes jollain tasolla.

Pyhäpäivän hommiksi on varattu vielä heinäkuorman haku, sinne siis. Alkavat olla viimeiset paalit joita näille lumille tarvitaan, kohta viritellään ekat laidunaitaukset. Tuskin maltan odottaa. Hädin tuskin.

Titalle lähetän täälläkin paljon kissanposken pehmoisia, lämpimiä ja toivottavasti lohdullisia ajatuksia. Sintti-kissalta ehtyivät elämät viimeyönä, taivaalle syttyi uusi tähti. Pieni ja kirkas. Sieltä Sintti ja monet muut eläinystävämme vilkuttavat tähtikirkkaina öinä terveisensä.


Kulje vain valoa kohti, valoa kohti!



2 kommenttia:

  1. Kiitos Hirnakka. Elämä on. Toisinaan raskasta, toisinaan runsaan antoisaa. Minä kahlaan tällä hetkellä siinä "raskasta" osiossa.

    Pieni kylmennyt sydän odottaa kellarin kylmässä porstuassa hautaajaansa. Huommenna otan rautakangen ja vähän muitakin teräksisiä välineitä hakemaan sulaa maata roudan alta. Haudan kaivuuta. Aluksi pieniä murenia, siten isompia palasia. Lopulta sulaa maata. Sinne kätken kylkeni lämmittimen, viisaan hyrisijän - jolta elon päivät loppuivat eilen viimeisen syvään henkäykseen sylissäni. Sitten loppui hengitys. Kuolo korjasi.

    Huokaus. Elämä jatkuu. Sintilläkin jossain linnunradan toisella puolella. Sen kun tietäis, mikä tuli. Ei virtsatietulehdukseen yleensä kuole. Munuaiset toimivat - vielä loppua edeltävänä yönä oli käynyt pissalla hiekkalaatikkoon. Oli mikä oli - ei antibiootti tepsinyt. Kai aika oli vain täysi.

    Pahuksen ikävä....

    VastaaPoista
  2. Pala kurkussa luin Titan kommenttia. Luopuminen on raskasta, isommat ja pienemmät ystävät jättävät aina melkoisen aukon elämäämme.

    Maanantai valkeni kalvakkana. Valoisaa toki on mutta jotenkin semmoinen outo stand-by tila. Kevät ei etene näkyvästi ja lisää luntakin on luvassa. Illalla pieni pyry pyyhkäisi tilusten yli, onneksi ei satanut aamuun saakka.

    Tämä päivä meni nyt vähän uusiksi kun yksi perillinen toipuu kotosalla. Onneksi tuntuu toipuvan.

    Ja onneksi on niin iso, että pärjää jonkun aikaa kotona omillaan kun mun on pakko poistua saalistamaan ruokaa ja hoitamaan asioita.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!