keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Yksikseni yskiskelen


... yskiskelen, röhisen, niistän ja niiskutan. Voivotan ja valitan. Marisen ja vänisen.
Ettei nyt vaan jäänyt epäselväksi kenellekään? Juu kiitos vaan flunssa on ja pysyy.

Hyvin pienin urakoin näitä päiviä nyt on koetettu kahlata läpi. Se on tunti jalkeilla ja kaksi makuulla, suurin piirtein. Yöt menee räkiessä ja särkylääkkeitä tankatessa. Tänään oivalsin tuoreen inkiväärin ilot. Silppusin vesikannuun palasia ja kiehautin veden. Sitä väkevää inkiväärilientä olen tänään ryystänyt ja voi olla, että olo on hetkittäin vähän parempi.

En minä tiedä mihin kaikkeen vaivaan inkivääri auttaa mutta tämmöisessä räkätaudissa kaipaa kaikkea vahvan makuista.

Kuvia ei sattuneesta syystä nyt ole. Tuossa ylinnä on poni eestä ja toinen poni takaa. Shettiksiähän ne.
Muut kuvat lauantailta eivät tee millään muotoa oikeutta näkemieni ponien kauneudelle. Sainpahan hyvän syyn uusintareissuun.

Talvi on ollut toistaiseksi varsin maltillinen. Pakkasta ei ole ollut koko viikolla alle -10 asteen, tänään näin auringon. Päivä on pidentynyt huomattavasti ja valo on erilainen. Se on kevätvalo. Luntakaan ei ole satanut pientä hupihöttöä enempää. Jotenkin minusta tuntuu, että se talvi on vasta tulossa... eihän se nyt voi näin leuto ja lyhyt olla.

Perhe on suhtautunut sairasteluuni yllättävän ymmärtäväisesti. Perilliset auttavat tallihommissa ja iltatallissa minun hommikseni jää lähinnä puurokuppien pesu ja kiikkustuolissa istuskelu. Näytinkös minä teille kuvaa tallin kiikkustuolista??

Pitäähän minulla olla tallissa kiikkustuoli eli valtaistuin.
Tuohon vielä joku vanha talja tai välly ettei persus palellu.
Ensiapulaatikkoon pitää jemmata pieni konjakkipullo, kipuun, vaivaan ja potutukseen. Ja toki lämmikkeeksi.

Uskallan jo toivoa, että loppuviikoksi olo kohentuu. Nuorempi perillinen lähtee viikonlopuksi Sawon sydänmaille ja mikäli keksimme jotain ohjelmaa myös vanhemman perillisen ajanvietteeksi, meillä on Iso-J:n kanssa ainutlaatuinen tilaisuus. Viikonloppu kaksin kotona.

Hyvä tilaisuus tehdä loppuvuoden matkalaskut ja loppuunsaattaa remontit.

Lisää teetä ja sitten vielä iltakierros tallissa. Hevoset tykkäävät kun saavat illalla vesitankkauksen lämpimällä vedellä. Kotitallin iloja.


2 kommenttia:

  1. "meillä on Iso-J:n kanssa ainutlaatuinen tilaisuus. Viikonloppu kaksin kotona.

    Hyvä tilaisuus tehdä loppuvuoden matkalaskut ja loppuunsaattaa remontit."

    Uskottavaa? Pystytte kyllä parempaan... :D

    Toipumista, paranemista ja kiitos päivityksestä. Olisin huomenna tarttunut kälättimeen ja tarkistanut oletko hengissä...

    VastaaPoista
  2. Parantele ihtes kaikessa rauhassa. Itsellä mokoma tauti kesti ennen joulua 6-7 viikkoa, josta neljä päivää "maltoin" olla kotona huilimassa.

    Kaksi antibioottikuuria tarvittiin taudin selättämiseen, joten nuiden kanssa ei kannata leikkiä !

    LEPÄÄ !!!!!

    T: Kanaemo ; )

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com