sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaali-illan vikkelä

Vaali-iltaa ilahduttaa aamukissa. Jompikumpi velivellonen se siinä katselee aamuhämärässä lintulaudan aamuruuhkaa.

Samalla kun tätä näpyttelen, tv:ssä rullaa äänestystulokset, sikäli valtakunnassa on kaikki hyvin. Sen enempää ei tässä blogissa politiikasta jaaritella mutta sen sanon, että vapaan maan vapaissa vaaleissa on äänestäjillä vapaus valita mieluisa ehdokas.

Ja sen on ylpeyden aihe tässä aina vain omituisemmaksi käyvässä maailmassa.

Kakkoskierroksella nähdään varmasti turhautuneiden purkauksia ja kotiinjäämisiä, sosiaalisen median hypetyksellä ei välttämättä mennä toiselle kierrokselle.

Muki-Paavolle täytyy toki hattua nostaa, ehdottomasti sai kansan sympatiat puolelleen. Ahkeruus kovankin onnen voittaa sanoo mies, joka joskus tuskaili "voiko vitutukseen kuolla?".


Torpallakin on kaikki hyvin. Molemmat perilliset ovat kotona ja oma flunssa näyttää nyt jäävän tunti tunnilta historiaan. Ei Iso-J:kään enää kuolemaa tee mutta toki toipilaskaartiin ja vilttiketjuun kuuluu vielä.
Lepohan se on mikä parantaa ja pitää vain malttaa levätä.

Nyt luovutan koneen nuoremmille ja siirryn itse huilauksen puolelle.
Uutta viikkoa kohti, missä sitten sen aloitatkin.


1 kommentti:

  1. Että on sitte maltettu oikeesti levätä!

    Mä täällä otan hyvin ansaitun konjakin, viikonlopun työt on ohi. Olo on tyytyväinen, mutta sangen väsynyt. Ensi yönä saan nukkua kunnolla. Se jos mikä uudistaa ihmisen.

    Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com