maanantai 23. tammikuuta 2012

Hurmanhenkiä

No huh huh sentään!
Kävin tänään naamakirjassa -ja kyllä minä niin mieleni pahoitin.
Ihmiset ovat aivan hurmoksessa -ja kiivaimmilla taisi viimeinenkin itsekontrollin hitu ja hyvien tapojen alkeet tipahtaa sinne vaaliuurnaan.

Eihän voi olla niin, että ihmiset käyttävät äänestyskäyttäytymistä syynä haukkua toisinäänestäneitä, ivata, pilkata ja kiusata? Kieltämättä muutaman fb-kaverin käytös ihmetyttää ja on suoraan sanoen ristiriidassa heidän muiden rooliensa kanssa.

Kiiltäviin hyveellisyyden kilpiin on tullut eilisen ja tämän päivän aikana ikäviä, rumina naarmuja. Minun silmiini ne paistavat ikävästi vaikka en tämän kummoisempi esteetikko ole, hyväksyn yleensä ihmiset vikoineen ja puutteineen, enhän itsekään ole häävi ja nuhteeton.

Sitä minun oikeustajuni ei sulata, että otetaan joukolla hampaisiin eriävän kommentin sanonut ja sitten revitään kuin pahaiset rakit. Kiusaamistahan tuommoinen peli on.

Suoraan sanoen niin minä mieleni pahoitin, että julistin boikotoivani facebookia seuraavat kaksi viikkoa.
Sitä kautta minuun ei siis saa yhteyttä, laittakaa meiliä tai soitelkaa. Ja toki tänne blogiin ovat kommentit ja viestit tervetulleita. Mutta tämä vähäinen päiväkirja olkoon vaaleista vapaa vyöhyke.

Pakkanen kiristyy, tupa lämpenee ja yö joutuu.
Vielä yksi keikka talliin, minusta on niin mahdottoman mukava tarjota kultamussukoille iltahörpyt lämpimästä vedestä, tankkaan juomaämpärit lämpöisellä ja juotan ihan sankosta molempia. Toki lampaatkin saavat osansa.

Tämä on sitä kotitallin parhautta. Iltahöpinät karvaisiin korviin, rapsuttelua ja pieniä hiljaisia, nättejä hetkiä. Hevosen kanssa.

Tämmöistä tänään, mitähän lie huomenna?



2 kommenttia:

  1. Teilläkin on siis vähän pilkahtanut aurinko - kuvista päätellen. Flunssa alkaa olla siis selätetty?

    Se toinen yhteinen saitti on tilapäisesti pois. Älä säikähä, kun avautuu vallan kummallinen sivu. Asia korjaantuu pikapuolin (toivottavasti). Nettisivuston käytön oikeuttaa pieni maksu. Jota ei ole ilmeisesti hoidettu. Kun maksu kilahtaa kassaan, homma toimii jälleen. Näin kävi vuosi sittenkin.

    Vaalit oli ja meni. Uudet edessä. Eipä anneta sen häiritä normaalia elämää. Kaikkein vähiten ihmissuhteita.

    VastaaPoista
  2. Ahaa, toimi se sivusto äsken, justiinsa klikkasin ruudun kiinni siellä.
    Ideavarkaissa olin, mie teen tänne semmoisen puutarhan fengshui hommelin keväämmällä :-D

    Pitäisi malttaa lähteä nukkumaan mutta kun tulee kaikenlaista kivaa sähköpostia ja pitää googletella kaupungin keilahalleja. Keilailusynttärit olis kuulema nyt "niiiin kiva juttu" 12-vuotispäiville. Espoossa meillä olikin yhdet hohtokeilaussynttärit, nyt ne olisivat taas jeppiskamaa. Huoh.

    Ihan justiinsa saan ison uunin pellin kiinni ja pääsen oikoseen. Aamupuuro taitaa muhia mukavaksi huomenissa arinalla. Nyt jos sinne puuropadan laittaa, aamulla löytää hiiltyneet ryynit. Mutta aamuksi arina tasoittuu ja sitten siellä muhisi mukavasti vaikka mitä.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!