keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Sopivaa kesäsäätä


Kyllä tänään on taas kansalaisia hellitty lempeällä kesäkelillä. Olipa suloista talsia kaupungin katuja kun aurinko armas lämmitti melkein trooppisella paahteella. Onneksi matka oli lyhyt... ja auto lymynnyt päivän viileässä parkkitalossa. Kampaajan huolella fiksaama frisyyri säilyi moitteettomana kotiin saakka.

Hiki tuli sitten siinä vaiheessa kun keräsin isoimmat lantaläjät laitumelta. Turha niitä kärpäsenpesiä on sinne jättää, hevosten kiusaksi. Frisyyrikin tuntui jo paljon kotoisammalta, vanhalta kunnon moppitukalta viimeistään siinä vaiheessa kun Metsänpoika mussutti niskahiuksia laidunruohon, veden ja kivennäisen sekoituksella.

En sitten osaa näköjään ollenkaan valita laitumen siivouspäiviä. Joko sataa tai sitten on sikamaisen kuuma. Ja hevoset yltiösosiaalisella tuulella, perskärpäsinä ja sylikoirina. Hyvä etteivät kottikärryssä istu kyytiläisinä.


Nämä pervoset sen sijaan jaksoivat touhuta lemmentöissään, ei haitannut helle eikä paparazzi. Harmi vain, että kuva jäi epätarkaksi. Täytyy kyllä myöntää, ettei kuvaajan käsikään ollut vakain. Zuumasin yläviistoon melkein torpan kurkihirren korkeuteen. Eikä tuo mun monitoimiobjektiivini ole mikään kevyt kaveri.

Kalustosta huolimatta en kykene kelvollisiin kuviin. Jos olisi aikaa (ja rahaa), karkaisin viikoksi jonnekin kuvauskursseille. Mutta kun ei ole, eikä huvita lähteä, jatkan näitä omia harjoituksiani. Aina sieltä joku helmikin tulee. Tämä perhosten parittelukuva ei ole helmi. Pystyn parempaan. Joskus.

Saatiin sitten varsinainen kaunokainen tänne säilytykseen. Ihana punainen muotovalio Vespa majailee seuraavan vuoden varastossamme. Olisihan se ihanaa, la dolce vita, kurvailla aamulehden hakuun skoballa, mutta kilvettömällä ei ajella. Ei vaikka olisi oma. Eikä varsinkaan silloin kun se ei ole oma.


Hevosista on sukeutunut varsinaisia ikiliikkujia. Tammapoloinen varsinkin kipsuttelee varsin kiivaasti ympäri laidunta. Ilmeisesti paarmoista on kiusaa, ihan riesaakin. Metsänpoika sen sijaan seistä jököttää apilapuskassa ja mässyttää. Pieree välillä hyttysmyrkyt ilmoille ja jatkaa syömistä. Rento kaveri ja asiallinen meininki. Mii laik.

Huomenna täytyy hakea täydennystä myrkkyarsenaaliin. Kyllä sitä menee, käsittämättömät määrät.


Tässä sitten päivän frustraatiokuva, pioni jonka nimilapussa lukee 'Candy Heart' mutta joka on todennäköisesti jotain muuta. Hienoja pieniä tiivistepakkauksia nuo kukkanuput. Sitten sieltä tulvahtaa auki kahden nyrkin kokoinen kukka, tuoksuva ihana kukka. Hämärä luonto tarjoaa aina vain uusia ihmeitä. Ja kiukuttavaa turhautumista kun kasvi ei olekaan se mikä piti.

Pienet on ihmisen murheet kun on aikaa nillittää jostain pionien lajikkeista... on on on! Julkisista murheista se on oikeasti akuutti.

Totuushan on kaikkien tietämä. Ei tämmöinen julkinen päiväkirja ole paikka, jossa vatuloidaan parisuhteen tilaa, laskupinoa tai perheen murheita. Eikä se varmasti ketään kiinnostaisikaan. Jatkan siis räkätystäni pioneista. Kaikille parempi vaihtoehto, eikös vaan?


Taustalla häälyy Whopperiksi oletettu pioni ja etualan ryhtiliikettä pitävät vanhat kunnon harjaneilikat. Ne näyttävät tänä kesänä kukkivan tuskanpunaisina. Viime vuonna värikirjo oli paljon hurjempi. Taas tätä hämärää luontoa. Miksi kasvi, täysin kelpo ja hyvä kasvi, vaihtelee kukintonsa väriä noin paljon?

No toisaalta, vaihteleehan se ihmispolonkin väri. Talven kelmeästä kesän rusketuksiin.
Rusketusta on tänään toden totta syvennetty, ihoa kihelmöi muukin kuin hevosten örkkimyrkyn roiskeet.

Tämmöinen mukava kesäpäivä torpalla tänään. Elämä on melko rauhaisaa ja rentoa. Olemme siirtyneet ulkoruokintaan, tänäänkin syötiin myöhäinen illallinen takapihan tavernassa.  Yksinkertainenkin ruoka maistuu niin paljon muikeammalle kun sen syö ulkosalla. Hyvässä seurassa. Kokeilkaahan!


Tämmöinen uusi kananen ilmestyi tänään pihapuuhun. Hauska ja herttainen. Kiitos sinne pakkaamisen keskelle. Pidän hyvää huolta kanasesta. Pitäkää te huolta itsestänne reissuvuotenne aikana!

Minä aion nyt mennä pitämään huolta tyynystäni. Väsymys on ylihyökyvä ja erittäin vaativa. En vastusta nukkumatin vonkausta vaan siirryn vällyihin. Ja teen sen mielelläni!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Peikkojen hommia


Minä olen niin hiton väsynyt näihin arvaa päivän pioni -kuviin... jaksaako kukaan muu enää?
Tuo ei ole BoB vaan jotain ihan muuta. Voi hitto ja pottu. Muurahaisen sentään voi tunnistaa.

Mukava päivä muuten. Vain piipahdus pionipenkillä vetää nöyräksi. Muutenhan sitä rehennellään nuttu auki.

Aamu oli hirmuisen pilvinen ja suoraan sanoen ankea. Heräsin  07.45 siihen, että tupaterrieri rähjäsi korvani juuressa, makkarin ikkunassa, pihaan ajaneelle autolle. Sieltä tuotiin uutta ilmalämpöpumppua ukkosen runteleman Pansun tilalle. Nyt tuli Mitsu. Hiljainen kaveri seinältä nyt löytyykin, tuhisee ja pöhisee tehokkaammin kuin se entinen joten ehkä olikin juuri oikea aika päivittää tekniikka. Onhan tuommoinen töhötin aivan loistovempele. Talvella auttaa lämmityksessä ja kesällä viilentää torpan mukaviin asteisiin.

Nukuin kyllä loistavan hyvät yöunet. Vaihtelun vuoksi yövyin remontinalaisessa perillisen kammarissa. Suoraan vuoteelta näkee hevoslaitumelle, se on luksusta.


Työpäivä oli kivan lyhyt, neljä tuntia. Tehotonta. Taivas helotti sinisenä ja aurinko näyttää panostavan tehoja paisteeseen. Suorastaan ihoa kihelmöi, taisivat UV-asteikot jäädä vanhanaikaisiksi.

Seuraava stoppi olikin isolla tallilla, tammamamma lähti lomilta töihin ja minä olin lapsenvahtina. Ipana oli oikein nätisti, iisisti ja ihmisen kaverina. Mutta näytti toki kuinka hevonen kulkee ns. ylämäkeen.

Käytiin pikkuinen lenkki maastossakin ja ainoa hätäännyksen hetki tuli silloin, kun mammatamman häntä hävisi mutkan taakse. Me ihmeteltiin yhtä jänskää lätäkköä ja eksyttiin mammasta. Kimakan missä oot äiti -hirnahduksen vastaus oli lempeä hörähdys ja hetihän se mamma näkyikin odottelemassa.


Kotitorpalla odottivat hyvin itsensä tantereessa kieritelleet hevoset ja tovi jos toinenkin vierähti virtahepoja sukiessa. Onhan se aivan hukkaan heitettyä energiaa jouhia kiillotella... mutta minä tykkään puunata.

Iltapala nautittiin grillattuna takapihan tavernassa. Kaikki iltapalan elementit paitsi kurkku piipahti parilalla. Ja tuli hyvää. Etenkin ruisleivän siivut saavat kertakaikkiaan makoisat aromit grillissä.

Yhden pysähdyksen taktiikka

Aamu alkaa entistä aikaisemmalla lähdöllä. Kello 9 pitäisi parkkeerata bärsse kampaajan tuoliin. Äitikulta tulee samalla kyydillä, samalle asialle. Ruokottoman pitkä aika onkin edelliskerrasta... oisko ollut maaliskuuta? Että semmoista juurikasvua tällä kertaa ;-)

Perillisetkin muistuttavat enemmän ruuna Reipasta kuin ihmisen poikasia. On se ihan hyvä, että perhejuhlia on luvassa jatkossakin, tulee näitä ulkonäköön panostuksiakin tehtyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Mehän ollaan muuten hetipian täysverisiä tuohivirsupeikkoja.




Ja nyt tämä peikko hiihtelee luolaansa. Iho lemuaa hevosten terva-valkosipuli-pikiöljy-piparminttu -hyttyskarkotteelle. Yritin kyllä varoa sumuttamasta itseäni, mutta näköjään se haju tarttuu... yrks. Toivottavasti ehdin aamulla kipaista suihkun alta, jos en, voi olla kampaajalla pyykkipoika nenässä!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Nuppu poikineen

Paeonia 'Bowl of Beauty'  a.k.a. BoB

Tuhnuisen sadepäivän saldona kameran muistikortille tarttui yllätten pyöreitä muotoja. En minä osaa kanttikulmia kuvata, niistä ei saa otetta.

En minä saa kelpo kuvia kyllä pyöreistäkään palleroista mutta yritystä sentään riittää.
Sillä ehkä pääsee joskus jonnekin. Pitkälle? Mä tarjoon, sä maksat, ok?

Ja tuosta BoB -pionista, pakko varautua siihenkin, että se on sitten jotain ihan muuta avauduttuaan. Meillä on ilmeisen kieroutuneen huumorintajun omaavia myyriä kun osaavat tehdä jäätäviä käytännön piloja sotkemalla nimilaput perin juurin tehokkaasti.

Juhannusruusu -eikä muuksi muutu!

Helleviikoksi luvattu viikko alkoi rankkojen yösateiden jälkeen yllättäen tihkusateella.
Hevoset hieroutuivat laitumen sateessa rennoiksi ja pällistelivät aamulla portilla varsin huilanneen näköisinä kun käskytin itseäni kohti autotallia ja kaupunkia. Kateeksi kävi.

On se muuten kummaa aikaa kun nykyisin ihminen tekee enemmän duunia kuin hevonen... Taidanpa masinoida itseni pienelle mielenosoitusmarssille, ihan tänne kotitiluksille. Hevoset duuniin ja meitsi Rouvaksi rouvan paikalle. Oikeus ja kohtuus?!


Tänäänkin rouva kahlasi märässä laitumessa ja talikoi hevosten sontia kottariin... tamma kehtasi paskoa kottarista 10 metriä sivuun. Naapurin nuori rouva kipaisi paikalle ja kertoi, ettei tarvitse kovin tarkkaan laidunta siivota, hän meinaa laittaa paikalle joskus kasvimaan.

Ja nyt kuulen kuinka kuoro huutaa: Miksi sinä tuhannen urbaani jurbelo siivoat sitä laidunta?
No siksi, että on monta hyvää syytä.

Paeonia 'Whopper' alias rustonpala... avautumassa

a) minimoin uudelle lohkolle lantakasojen myötä syntyvät hylkylaikut. Hevonen ei sontakasan vierestä syö. Siihen kasvaa niittyleinikki joka on laidunten riesakasvi, yksi niistä monista. Meillä maata ei ole hehtaaritolkulla tuhlattavaksi vaan kaikki sallitut laitumet käydään kauden aikana läpi ja venytetään tuorerehukautta pitkälle syksyyn. Silmittömästi kaikkialle paskomalla tuhlataan satoa. Paskotko sinä leipäkoriisi?

b) minimoin kärpästen lisääntymispaikat, kärpänen on hevosen kiusa

c) vähennän madonmunien lisääntymistä, mato on hevosen suoliston kiusa

d) näen sonta-analyysin päivittäin, muotovaliot kikkarat kertovat hyvin toimivasta hevosen mahasta. Kaikkihan tietävät, että Luoja hevosta luodessaan piti rokulia kahtena päivänä: silloin kun piti hevosen suolistoa suunnitella ja silloin kun piti tehdä lujuuslaskelmia hevosen jalkojen kohdalla

e) naapuri ei nyppiinny kun hoidan hänen maitaan hyvin. Loppukaudella sonnat jätetään silleen, vähän pitää jättää lannoitetta. Edes ruusupenkin tarpeiksi ;-)

Että ihan näitä kaupunkilaisen kotkotuksia tämäkin. Uskokaa tai älkää, hyvin pysyy naapureiden kanssa väleissä.

Perhoangervo, Gillenia, ihana!

Kaikkien ei onneksi ole tarvis olla näin niuhoja laidunten suhteen. Eihä kukaan täysijärkinen lähde käsipelillä tonkimaan useita hehtaareita. Mulla on niin pienet plantaasit ja liikaa aikaa...

Ilolla merkillepanin, että Sudburyn suomalaiset ovat laskeutuneet vanhan kotimaan kamaralle. Lämpimästi tervetuloa!! Tuskin malta odottaa, että nähdään taas.

Hauskuutin itseäni seuraamalla Torontosta lähtenyttä lentoa loppusuoralle saakka, googlettakaas flightradar24 (tai jotain semmoista hankalaa). Torpan ilmatilassa lentää päivittäin lähes kaikki keski-Euroopasta kaukoitään menevät koneet. Parhaina aikoina niitä näkee kuusi, samassa putkessa. Molempiin suuntiin käy lentäjien tie. Ja niin kauan tiedän eläväni suhteellisen vapaassa maailmassa kun lentoliikenne todella toimii molempiin suuntiin...

Punastelevat liljat

Tänään todettiin tarpeelliseksi lämmittää. Viimeksi on lämmitetty Iso Kivi joskus ennen vappua. Ja köh köh... kiitos vaan, saatiin tupaan savua. Ilmalukko oli tullut nuohouksen jälkeen. Inhottava kylmyys tarttui tuvan hirsiin ja kiipesi nilkkaan sillan alusesta. Ei auttanut villasukat. Nyt tarkenee. Ja lämpömittarin mukaan luvassa on lämmin aamu. Sitä ennen ilmeisen hikinen yö.

Noh, otetaan mikä annetaan, myös ne hellekelit. Mutta kostean kylmässä tuvassa ei kasva kuin sieni. Eikä se kasva meidän tuvassa.



Aamuksi on luvassa ruuhkaa, torpankin pienelle pihalle. Ensin tulee ilmalämpöpumpun korjaaja, ukkonen iski vanhat vehkeet tilttiin. Sitten tulee kohtuullisen kokoinen kuorma puutavaraa. Joten Nemppakin voi alkaa viritellä maalausrannettaan optimisäädöille. Hae toki tarvittava korkean paikan leirisi Kreikasta ja siirry sitten tänne sutimaan lumenvalkoista kerrosta lankun pintaan...

Kaikki te muutkin, talkoisiin ilmoittautuneet, nyt alkaisi kohta olla aika toimia! Tänne näin, töitä piisaa! Palkaksi iloinen mieli. Vähintään.


Tämän silkkikukkokuvan omistan Seijalle. Hän fanittaa näitä meidän kelvottomia siipikarjakansalaisiamme. Turjake on vanha, Gaddafiksi uudelleen ristitty kukko. Sai uuden elämän maanpaossa ja hallinnoi nyt kahden rouvan parvea. Rintakarvoissa alkaa kimmeltää uusi nuoruus. Pyrstösulat ovat vielä hieman vaiheessa. Ne entiset hienot jäivät valkean kukkopojan sortoviikkojen aikana jonnekin vanhan kanalan lattialle. Onneksi henkiriepu säästyi.


Tämä säälittävä nupikka on torpan tämän vuoden kirsikkasato. Jos räksärastas suo. Suklaakirsikka kukki yhdellä kukalla ja lojaalisti väsää siitäkin vähästä marjan. Hieno puu. Korkeutta alle mun polven (eli vähän) ja ainoa lannoite on tupaterrierin väljähtänyt pissaruikkaus. Sekin satunnaisesti. Tuosta ei kotiviiniä keitellä mutta marjan matkaa yritän seurata. Niin kauan kuin polvet sallivat kyykkimisen.


Tähän on hyvä lopettaa. Kuvassa aito viherstrutsi. Tai ehkä se on triffdi. Kasarilapset tietävät mikä on triffidi... aivan niinkuin eräät muistavat millainen tv-sarja oli Soittorasia....

Hellurei ja kohti tiistain tapahtumia.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Humalahakuinen pyhäpäivä


Ennen kuin avaan kieltämättä hihityttävää otsikkoa isommalle, näytän kuvan pikkupurosesta.
Semmoinen osui tänään linssin eteen. Tehtiin pienoinen pyhäajelu iltapäivän sateen kunniaksi. Kulttuurimaisemissa, sinisten vaarojen, alavien tasankojen ja mutkaisten teiden maisemissa. Just niillä kuuluisilla runonlaulajien kunnailla missä aikanaan Lönnrotkin kirmaili mummojen juttuja kuuntelemassa.

Nyt eksoottisimmat vastaantulijat olivat ranskalaisia pyöräretkeilijöitä, paikallisia viheltäjiä ja muuten vaan hyväntuulisia alkuasukkaita.


Viime yön sumussa seistä töpötti kaksi hevosenhahmoa. Aamulla usvan hälvettyä maa höyrysi kuumannihkeässä ilmassa ja jopa aamukahvi aikaansai lievää hikoamista. Uumoiltiin hellejakson alkamista. Mutta vielä se antaa odottaa.

Harri pakkasi pesueensa ja vei meiltä vanhimman perillisen mukanaan kaupunkiin. Me jäljelle jääneet pakkasimme ämpärillisen kasveja mukaan ja tälläsimme itsemme autoon. Ajettiin koilliseen kaupunginosaan, reilun 60 kilometrin päähän kunnostamaan maamon ja ukin hautaa. Vein ne sinivuokot, kullerot ja särkyneet sydämet mistä oli jo vuosi sitten suunnitelmaa. Halusin varmistaa siirrännäisten elinvoiman.


Siitäpä sitten ajaa karautettiin vuotuiselle visiitille Joutenvaaraan, vanhaan mummolaan. Sillä samalla hetkellä kun ajoimme heinittyneeseen pihaan, taivaalta roiskui aimo kuuro kesäsateita. Pakattiin kuitenkin autoon lisää vaahteroita, tuomia ja se humala! Jestas mikä riemu repesi kun kompastuin maamon humalaan! Vanha kehno sinnitteli vielä hengissä! Hellin kätösin kaivelimme roikaleen esiin ja talletimme vyyhdin kuljetusta varten. En edes uskalla ajatella miten vanha lajike kyseessä onkaan.

Ja tässä se ruippana on viriteltynä salavan oksalle. Juuret tukevasti torpan takapihan tavernan mullassa. Olkoon tuossa istumassa ja katsotaan sitten viihtymisasteen mukaan mitä hälle tehdään.

Varmuuskopio humalan historiasta.
Kallisarvoinen humala.
Oodi ja ylistys humalalle!

Kotimatkalla kurvattiin syvemmälle perinnemaisemaan, kotiin tultiin etelän suunnalta eli runon ja rajan tietä kävi reitti tänään.

Hevoset seisoivat sateessa mutta eivät suinkaan surkeina vaan ilmeisen tyytyväisinä sääskettömään keliin.

Alkava viikko tuo mukanaan monenlaista aktiviteettia. Sudburyn suomalaiset saapuvat vanhalle mantereelle ja muutakin mukavaa on odotettavissa. Viikonloppuna käydään kyynelehtimässä Pyhän Laurin kirkossa siskonpojan konfirmaatiota.

Tästä sitä mennään kohti uutta viikkoa.

Olen budjetoinut itselleni varsin armeliaan työviikon, nelituntisia työpäiviä ja kampaajakeikka. Varsaakin pitäisi käydä vilkaisemassa, on ilmeisesti konsultoitava koipitietäjää etujalan asennon takia.

Jännä nähdä tämä paikallisen väen omaan pussiin pelaaminen. Naapurikunnassa ansioitunut kengittäjä ei kelpaa tässä kunnassa lausuntoa sanomaan vaan pitää käyttää jotakuta muuta... huoh ja huoh. Kellä lienee lehmä syvimmällä ojassa.

Nyt mie sipaisen yöpalaksi palasen pannaria ja hilaan sitten bärsseni yöpuulle.

Heippahei ja palataan taas! Hieno päivä ja humalakin saatiin. Ihan kotiin saakka ja ikiomaksi. Äitikultakin heilui mukana humalanhakureissussa joten yksin en ole syyllinen. Perhe on paras!

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannuspäivä


Linnut yöistunnolla Juhannusyössä... kuvaan mahtui vain murto-osa lokkiparven lentäjäisistä. Jokaisen peltoalan yllä pörräsi oma laivueellisensa lokkeja ja niin kauas kuin silmillä voi nähdä, siipiveikkoja hengaili sähkölangoillakin.

Hauskan näköistä, yleensä noihin lokkiparviin turtui ja ärsyyntyi siellä meren rannalla asuessamme. Paskoivat autot ja kaikki paikat. Nyt suorastaan ilahduin kun niitä tuttuja kirkujia olikin niin paljon.


Juhannuspäivän aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Just niinkuin kesäaamun kuuluukin olla. Aamupäivällä hevoset olivat jo uudella laitumella, naapurin kutsusta, tekemässä selkoa laitumen yrttivalikoimasta. Ihmeellistä kyllä, apila on vielä syömättä. Voikukka maistuu parhaiten.

Pikkuisen piti pähkäillä miten ukkossuoja asennetaan sähköpaimenhässäkän jatkoksi. Harrin asiantuntevalla avustuksella sekin saatiin kaikkine johtoineen asianmukaisesti asennetuksi. Eikä se ukkonen sitten kuitenkaan tullut. Vähän väliä on jyristellyt ja jokusen sadepisarankin roiskaissut, mutta oikeasti ei ole ollut pahaa keliä kertaakaan. Ilmeisesti yksi harvoja kolkkia näillä selkosilla jossa sade ei ole rajoittanut ulkoiluaktiviteetteja millään tavalla.



Nyt näkyy sitten tuvan ikkunaan lähestulkoon koko torpan karja; lampaat ja hevoset. Kanat eivät näy,  mutta meluavat omalla kulmallaan niin, ettei jää epäselväksi kuka kiekuu ja kuka on kukko. Marsupojat muuttivat leikkimökkiin.

Koirat ovat jatkaneet hullunhumppaansa tänäänkin. Välillä oli pakko laittaa nuorempi humu jäähylle, pelkäsin, että saa jonkun kestokrampin lantioonsa. Se nylkytys on kyllä virtuoosimaista *silmienpyöritystä*

Eilinen yhteentörmäys hevosen kanssa ei näytä rassaavan koiraa millään tavalla. Sama päätön meno jatkuu eikä koipi ole yhtään kipeä eikä pipi. Hullun tuuria. Olisipa hevosillakin yhtä joustavajänteiset jalat...


Tavernan kalusteet on pesty ja kannettu paikoilleen. Viime kesänä siitä urakasta alkoivat huimat helteet, onkohan sama taika voimassa tänäkin vuonna? Monta muutakin pientä rästipuuhaa on tänään saatu raksittua työlistalta. Kanalan siivous taisi jäädä huomiselle... nurmikko on leikattu, grillin alusta on kaivettu auki ja kivetty uudelleen ja koivuvastojen kanssa saunottu.

Ja syöty on. Hyvin.
Nyt onkin hyvä röllötellä vatsansa kanssa ja venyttää pyjamanhousujen kuminauhaa äärimmilleen. Laiskanpäivä on ihan tervetullutta vaihtelua. Kunhan ei tule tavaksi.


Kuvassa kellivä Veli Milton vetäisi myöhäiseksi lounaaksi kuurosokean västäräkin ja sulattelee portailla saalistaan. Kissanpäivät?

Huomiseksi olen vaatinut lupauksen lettukekkereistä. Äitikulta lupasi paistaa ison pinon lettuja. Paljon! Paljon! Jymypino lettuja!

Sitä riemua odotellessa, leppoisaa lauantai-iltaa ja moikka!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Johannes, Juhani, Jussi


... ja moni muu viettää tänään nimipäiväänsä. Onnittelut heille ja hyvää Juhannusta kaikille!

Torpan Juhannus näyttää  kuluvan arkipuuhien parissa. Äitikullan etuverannan työmaa on hyvällä alulla, Iso-J ja Harriserkku kuorivat maata. Sovittiin, että kuudelta keskitytään grillauspuuhiin ja kesäillan viettoon. Sääkin on mukava. Sininen taivas, jokunen pilvenmöhkäle ja mukavasti etelänpuoleista tuulta.

Sain siivottua hevosvoimien laitumen, kertaalleen syötyä heinää on kärrätty neljän kottarillisen verran jatkojalostumaan. Yritän vielä tänään kipaista uuden laidunlohkon ympärille kepit ja nauhan, huomenna siirrettäisiin pollet siihen. Sitten aidataan iso ala naapurin puolelta (itsepähän pyysivät) ja päästään hyvällä omallatunnolla laudoittamaan isoa hevostarhaa.


Monimutkainen projekti tuo hevosten aitaussysteemi. Mutta älyttömän kätevä kun hevoset itse putsaavat tarhansa.

Koirat näkyy kahtena, kaksi ruskeaa resupekkaa läähättää, juoksee, nylkyttää ja läähättää lisää.  Tupaterrieri sai juhannusvieraakseen nuoren kaupunkilaishöntin ja hupia piisaa. Juhannuksena voisi toki ottaa villahousut pois myös koiralta.  Laiska trimmaaja soimaa itseään ja toteaa, että tämä tuli taas kerran niin yllättäen...


Eipähän tässä oikeastaan muuta, Nasse näyttää mallia: sorkat suoraksi ja kroppa rennoksi.
Hauskaa ja leppoisaa Juhannusiltaa. Viisaasti vesillä ja ohkaisia siivuja!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kesä on tasan, on kesä!

Kävin lisäämässä kuvat tekstin kirjoittamisen jälkeen enkä kiusallanikaan muuttanut noita alkuhöpinöitäni...


Paeonia 'Many Happy Returns' tai joku muu...


Ja koska kuvalataus jumittaa taas, tulee tälleen visuaalisesti tylsääkin tylsempi rykäisy. Enkä mä nyt tiedä onko tämä muutoinkaan minkään laatukriteerien myötäinen tai mukainen. Tuskin.

Eilen taisi olla kesäpäivän tasaus. Ja ensimmäinen joka tulee mulle naukumaan, että nyt ne yöt jo lyhenee kaamosta kohti... -semmoiselle minä haistattelen iloisesti luritellen pitkät huilut. Nyt on tasattu kesä ja se on tasan kesä! Menkää Joulun odottajat vielä jonnekin makuupussiin murjottamaan, kyllä se talvi tulee sitten kun kalenterin mukaan on Joulukuu. Nyt on Kesäkuu.

*tuohtunutta puhinaa*
Mäkämäkämäkä.... nää on mun kavereita ;-)

Eilen tuli ukkosta, vettä ja vissiin jotain rakeitakin. Hevoset olivat hyvin hierotun näköisiä, taivaalta taisi tulla hierovia suihkuja useampikin. Laidunta siivotessani tulin tietoiseksi mitä painaa märkä lanta...

Metsänpoika oli illalla raivostuttavan ärsyttävä pikkujannu joka kiusasi tammasielua huolella ja hartaasti. Koskapa laiskana vainusin oitis tilaisuuden hevosten irtojuoksutukseen, usutin ja yllytin rontteja entistä riuskempaan liikehdintään. Nätit ja matkaavoittavat raviaskeleet molemmilla ja mukavan näköinen tiivis laukka, myös tammasielulla.

Iso-J junttasi kaikki loputkin jykevät paalut hevosaitausta varten maahan. Tuloo hieno ja komia! Ei muuten ole mikään kerjätyn näköinen riukuaita vaan ihan uskottava. Ja käsittääkseni hevosenpitävä.

Illalla piti päästää yksi Wanhan liiton rouva vaivoistaan, lehahti taivaalliseen kanatarhaan muiden siipiveikkojen parveen. Tänään taitaa olla lähtökiidossa seuraava. Ne ovat oikeasti jo kananelämänsä ehtoossa. Nyt pitäisi löytää neljä Isa Brownia tilalle, ne vaihdetaan mieluusti chabotipusiin. Että puskat suhisemaan ja telefoonit laulamaan. Kanakauppoja olisi tarjolla.



Vappu(naamari)

Tänään olen jo aamusta istunut kuulemassa analyysiä pikkubisneksestäni. Nyt olisi kuulema järkevää vaihtaa yhtiömuotoa. OMG, haiskahtaa byrokraattiselta ja sitten menee jo työksi ;-)
Pitää nyt Juhannuksen aikaan syventyä tekemään ajatustyötä ja pohtia mikä minusta tulee isona.

Toisaalta olisi houkutteleva ajatus heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi. Mutta kun näillä mun kirjaillisilla ansioillani ei vielä kustantamoja kyykytetä eikä kuvaräpsyillä kantsi kehuskella... Että herätys todellisuuteen ja elämän realiteetteihin. Harva maksaa asuntolainansa haaveilemalla.

Juhannusblondi, Neiti Elovena

Juhannustakin taitaa tällä viikolla tyrkkiä. Meille ei ole kuulema tulossa, vielä ainakaan, juhannusvieraita. Eikä tuttujakaan. Aika omituista jos ihan omalla koplalla ollaan. Pelkäävät arvatenkin kaikki, että meillä joutuu oikeasti töihin ;-) Niin joutuukin!

Pitää vielä kerran kommentoida Inkoon iloisia asioita, iso kivi vierähti sydämeltä kun Herra V-R laskeutui takaisin kotitilan tantereelle. Älyttömän hieno homma. Olkoot tuulet suotuisat ja paljon lisää uusia aamuja Hienolle Hevoselle.

Kokeilen kuvalatausta uudelleen joskus illemmalla, olisi ensimmäiset pionitkin valmiina kuvattavaksi ja sitä myötä esiteltäväksi. Sinänsä merkeleellistä, kotikylän taimistolta kaksi vuotta sitten ostetut pionit ovat vähäpätöisen pieniä. Mutta tanskanmaalta tilatut pukkaavat kukkaa jo ensimmäisenä kesänään.

Maamon ruusu, tunnistamaton ihanuus

Pessimisti minussa supisee jotta ne tanskan pionit kukkivat nyt ihan hulluna, kuin viimeistä päivää... ja kupsahtavat sitten ikiuneen. En ihmettelisi. Onnistuttiin murjomaan Olga -päärynän latva katkipoikki. Toivottavasti Olga on Onnekas ja älyää vaihtaa piikkipaikan pitäjää viereiseen versoon.

Suunnittelin muuten jo Titan innoittamana avaavani blogiin lisäsivuston: Suurimmat munaukset ikinä, pihalla ja puutarhassa. Sinne kootut törpöntyöt niin remontissa, ruuanlaitossa kuin pihatöissäkin. Ei aineistoa puuttuisi. Kehitellään ja katsotaan rohkenenko moiseen. Inhorealistinen itsensäruoskimisen häpeäpaalu, sehän sopisi suomalaiseen huumorintajuun?

Nyt on syytä ruoskia itseään töihin, pari tuntia vielä!

Veera yrttimarinadissa

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Katto korkealla


Huikaisevan sininen taivas jolla viiletti monenkirjavia pilvimuodostelmia. Raikas näky ja raikas oli ilmakin kotikylän nimikkojärven rannalla. Urheasti perilliset läträsivät vedessä, on ne hulluja!

Tänään on taas saatu aikaan kaikenlaista.
Ruoppailin vähän kerrallaan kukkapenkkejä. Lähinnä se oli semmoista hajamielistä haahuilua ympäriinsä. Nyppäisin rikkakasvin sieltä ja toisen tuolta. Ilmeisesti alitajunta tarvitsi työrauhan... jännityksellä odotan mitä ajatuksenpätkistä kehittyy.

Samaan aikaan toisaalla Iso-J fiksaili marjapuskien tukirakennelmia, satoa näyttäisi tulevan muhkeasti. Kunhan nyt ei tule mitään kasvitautia tai katovuotta. Omenassakin hahmottuu pikkuisia hedelmänalkuja, nyt olisi hyvälle sadolle ottajia.

Syreeni Holger

Iso-J kyyditsi kiviapajaltaan mahtimurikoita Takapihan Tavernan ympärille, tuli hieno.  Nyt pitäisi löytää reheväksi kasvavia, varjossa viihtyviä kasveja. Töyhtöangervohan olisi oikeinkin kiva... mutta toivottoman tavanomainen ja vähän tylsä.

Onhan se aikamoista ironiaa, että ahkerat maanviljelijät otsa hiessä kyytsäävät kivenmurikat raja-aidoiksi. Ja sitten tulee maallepalaaja ja kyytsää ne takaisin kartanolle. Mutta me emme otakaan elantoamme torpan maaperästä. Hyvinsyönyt kaupunkilainen voi panostaa silmän iloon. Toista se oli entisinä kovina aikoina jolloin isännät ja emännät tuskin jaksoivat kasvivalintoja pohtia. Kauraa ja ruista, pitkät pellot. Siinä ei enempiä mietitty.

Koristekasvien suhteen on oma upottava suonsa. Ja siihen suohon uppoan mielelläni! Kauratkin ostan valmiina.

Tita the Tunnistaja nimennee tämän?

Iltapäivällä palautimme lainalapsen kaupunkiin ja kävimme kurkkaamassa erästä tallin karsinaelementtivalmistajan referenssikohdetta. Sattumalta paikka on juurikin se sama rappiokartano, jota puolivakavissamme harkittin kodiksemme... vuosia sitten. Onneksi järki silloin(kin voitti ja kaupat jäivät tekemättä.

Nykyisille omistajilleen paikka sen sijaan on justiinsa passeli. Ja heillä on pelimerkkejä kulttuuriperintökohteen asianmukaiseen kunnostamiseen. Kaksi aikuista joilla lapset jo lähdössä omilleen.

Sen vain sanon, että meiltä pelimerkit olisivat loppuneet heti alkuunsa. Remontti on lähestulkoon kaikenkattava. Ja se on vasta alkua. Talli oli kuitenkin jo valmis ja taas tuli lisää kullanarvoista, kokemusperäistä tietoa toimivista ratkaisuista.

Sormivaleangervo, onko?

Sydänalassa läikähti taas kerran lämmin tunne kun ajoimme pihatietä pitkin torpalle. Tämä on meidän paikka ja täällä on hyvä olla. Taas kerran tajuan, ettei hätäilemällä ja hosumalla tule mitään. Oikeat päätökset vaativat aikaa ja oikean ajankohdan.

Iltakiireiden jälkeen istuttiin Iso-J:n (ja tupaterrierin) kanssa trampoliinin laidalla hörppimässä yhteistä olutta. Kyllä, minäkin sain pari kulausta alas asti. Suunniteltiin Takapihan Tavernan lattialaatoitusta. Siitä tulee niin hyvä. Vallan upea. Ajallaan.

Suunnitelmissa siintävät jo heinäkuun hellepäivien iltahetket. Suurella porukalla piiitkässä pöydässä salavien alla. Paljon ruokaa ja viileitä juomia. Hyviä hetkiä muistojen albumiin.



Takaisin arkeen ja nykyhetkeen...
Metsänpojan köhistely jatkuu, sen verran satunnaisen epäsäännöllisenä etten oikein tiedä mitä asian kanssa kuuluisi tehdä. Todennäköisesti odotellaan ja katsotaan. Ruoka maistuu ja poni on muutenkin melkein ok. Paitsi ettei ole ihan ok. Huoh... huoleton on hevoseton, tell me about it.

Tässä kohtaa lämmin ajatus Inkoon suuntaan.
Siellä piinaviikon jälkeen valmistaudutaan hakemaan Hevosherra kotiin. Toivottavasti kaikki menee nyt niinkuin pitääkin ja Herra V-R pääsee hallinnoimaan sitä mitä hevosen pitää hallinnoida. Eivät ne keskenkasvuiset varsat vielä hommia osaa. Tarvitaan järkihevonen. Ja sitä on kullankallis V-R.

Alkava viikko on toivoakseni vähätöinen. Olen sallinut itselleni pienenä ylellisyytenä lyhyempiä työpäiviä. Siten saan enemmän työtunteja torpan puuhiin. Näin se menee. Ja näin on hyvä.

Lumivyöryäkään ei kaivata, riittää mainiosti tämä ylenpalttinen vyöry lumipalloheidestä. Vuosi vuodelta huimempi.

Nyt höyhensaarille, aamulla on arki.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Normi päivä

Kaunis kesäkuinen perjantai valkeni aurinkoisena. Silmät auki räpsäyttäessäni oli ihanaa tajuta, että tässä on vapaapäivä nyt ihan käsillä.

Tyypilliseen vapaapäiväagendaanhan kuuluu tiiviisti aikataulutettua paikasta toiseen ajelua, paitsi tänään!

Hiljennyin kahvinkeittimen ääreen odottelemaan eliksiirin valmistumista ja totesin, että nyt näkyy torpan hevoslauma ikkunaankin. Eilen illalla aidattiin uusi lohko, siirrettiin aitaa reilut kymmenen metriä lähemmäs pihaa, koko pitkän sivun matkalta.

Kahvi jäi kuitenkin ikävästi kesken ja loput mukiin jäähtymään. Tulivat karsinaelementtimiehet palaverin pitoon.
Tulevan tallin paikalla raavittiin korvantaustaa, pohdittin ja tuumattiin.

Päädyin siihen, että nyt rakennetaan kolme boksia, kaksi hevosille ja yksi lampaitten talviasunnoksi. Ei me enempää tarvita. Se vähä mitä tehdään, tehdään kunnolla.

Oli aikaa löntystellä pihalla kameran kanssa. Pitkästä aikaa.

Ja kaikkialla kukkii! Voi hyvänen aika miten ilma on täynnä tuoksuja ja ääniä. Ja mihin tahansa katsookin, jossain helottaa joku räyhäkkään värinen kukka kesän riemua toitottamassa.

Vapaapäivän perinteitä noudattaakseni kyysäsin Äitikullan kaupunkiin. Eihän sitä voi vapaapäivää viettää ilman että ainakin kerran piipahtaa työpaikalla.

Sitten olikin hyvä omatunto ja puhdas mieli vetää romurytkyt yllensä ja siirtyä pihapuuhiin.

Sain istutettua viikon verran lojuneita kesärekvisiittakukkia tyhjillään koliseviin piharuukkuihin ja valtasin ohimennen uuden istutusalueen. Torpan pihatavernan takalaidalla on nyt uusi multava alue. Siellä majailevat jo punalatvat ja pari erikoisempaa akileijaa.


Panostin ruokahuoltoonkin, jumalaton vadillinen hyväksi muhinutta tomaattimurskassa mehevöitynyttä uunimakkaraa odottaa nälkäänäkeviä. Että ihan voisin hetkisen verran sitä Hyvä Äiti -prenikkaa sovitella rintamukseeni.

Kuulumiset tuli vaihdettua niin naapurin isännän kanssa kuin hevostytönkin kanssa. Kovetin sydämeni ja ilmoitin naapurin isännälle, että me emme voi tarjota kotia emättömälle pikkukaritsalle. Musta orpo saa etsiä tuttipulloimettäjän jostain muualta.


Pellolle ilmestyivät ensimmäiset maitomunatkin. Hurjan aikainen ensisato ja todella hyvänlaatuista. Siis tämähän on sitten minun harjaantuneella kaupunkilaissilmälläni tehty analyysi. Heinä on just nyt lehtevää muttei liian kovakortista. Parasta laatua.

Ei siinä kauaa nykyisännillä nokka töhise kun ruohot on rullalla ja muovissa. Toivottavasti se isäntä, jolta tilasin hevosten talviheinät, on yhtä vikkelä liikkeissään ja ehtii tekemään ekan satsin nyt.


Vaikka toisaalta kaipaan heinäseiväsromantiikkaa, arvostan tätä nykyteknologian mahdollistamaa heinänteon (näennäistä) helppoutta. Pitkää päiväähän ne isännät tekevät ja koneet ovat jumalattoman kalliita. Hatunnoston arvoista työväkeä!

Lambit ovat nyt vaipuneet jonkinlaiseen lampaan nirvanaan. Ne käppäilevät muutamia kierroksia aitauksessaan, massuttavat aikansa ja käyvät sitten painanteeseen pötkölleen märehtimään. Tyytyväisiä tyttöjä. Poissa turha mökääminen ja hätäily. Ruokaa riittää kaikille.

Hevosraasuille ei meinaa mikään hyönteismyrkky riittää. Herhiläisiä riittää ja tuulettomana päivänä ne jurnuttavat hevosten kimpussa koko ajan.


Illan tullen saimme myös molemmat perilliset kotiin. Nyt on koko porukka saman katon alla ja hyvä näin. Taidanpa vyöryttää itseni saunaan ja sen jälkeen yöunille. Pitkä ja antoisa päivä.
Normi päivä, tähän voisi tottua ;-)