keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Piparitaikinaa



Enempien kuvien puutteessa pukkaan maailman parhaimpien pipareiden ohjeen:

1 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
2 dl sokeria
250 g voita

nämä tarkoin mitoin kattilaan ja kiehautetaan. Siirrä kattila kylmään jäähtymään.
Mittaa valmiiksi ja sekoita keskenään:
1/2 tl suolaa
2 tl soodaa
6,5-7 dl vehnäjauhoja

Jäähtynyt seos vatkataan (sähköllä, ystäväni, sähköllä) vaaleaksi vaahdoksi.
Vaaleaan vaahtoon lisätään:

2 munaa täydellä teholla vatkaten
jauhot vatkataan taikinaan nopeasti ja tehokkaasti.
Taikina huilaamaan jääkaappiin seuraavaan päivään saakka. Kokki levolle myös.

Paistaminen:

Pieniä eriä kerrallaan otat taikinaa käsittelyyn, tahmaantuu lämmössä nopeasti. Tämä taikina ei käy piparitalon raaka-aineeksi sillä se on liian mureaa moiseen hommaan.

Ota siis taikinasta pala kerrallan, pyörittele se ensin käsisssä palloksi, litistä jauhotetulle pöydälle, kauli kevyesti ohueksi levyksi. Lisää jauhoja välillä taikinan alle ja kaulimeen, tarttuu herkästi.

Paista n. 185 asteessa n. 7 minuuttia.

Kuvia ei ole enempää tai on mutten osaa nyt niitä siirtää tähän blogin kuvajemmaan. Enkä opettele enää tänään.

Lunta on sen verran, että maa on valkea. Pakkasta on sen verran, ettei rapa roisku. Eihän se tämmöisellä mäellä muutenkaan pihassa vello, se rapa. Eikä tulvavesikään hakkaa kivijalkaan, hyvä niin.

Kanalassa on tehty Iso-J:n toimesta joulusiivous. Hävikkiin kirjataan yksi muna ja melkein sätkyn saanut Britney. Iso-J sai topakat kotkotukset palkakseen. Huomenna kanarouvat saavat joululahjaksi isot kaalinpäät.

Lyhteet on hankittu ja iso osa joulunpyhien ruokatarpeistakin. Ihan viimeiset tuorejutut haetaan perjantaina ja sittenpä voikin muhia tuvassa, kääntää omaa ja kinkun kylkeä ja köllötellä kaikessa rauhassa.

Minä niin odotan Joulupäivän pyjamapäivää. Silloin ryystän minttukaakaota aamukahvin asemasta, heittelen marmeladikuugeleita ääntä päin ja tahmasormin selaan lehtiläjää ja kaukosäädintä. Oi onnea!

Sitä ennen paistetaan pipareita, laatikoita ja kinkku. Ja käydään tervehtimässä naapureita, ystäviä ja edesmenneitä. Kaikenlaista perinteistä, semmoista mistä tulee joulumieli.


Kuvassa nuorimmaine perillinen esittää uupunutta suojelusenkeliä jolta paloi siipi pelastaessaan kinkunpaistajaa... ja pyhä Nikolaus kuuntelee jouluhässäköijien murheita.

Minulla on olkani takana hyrrittävä Veli Winston joka käskee huilimaan. Ensin kuitenkin vatkaan piparitaikinan vaaleaksi vaahdoksi ja lisään jauhot...

Peeäss: se itkettävä laulunumero oli upea, kutosluokkalainen Ida lauloi Walking in the Air -laulun selkäpiitä karmivan ihanasti. Ja Jouluevankeliumi oli ennennäkemättömän koskettava. Lahjakkaita lapsia, kerrassaan. Suuri kiitos kaikille työmyyrille!



3 kommenttia:

  1. Kai sitä itse kukanenkin pistää nyt kovat piippuun ja valmiselee joulua sen minkä ehtii/jaksaa/viitsii/pystyy. Mulla on laatikot uunissa ja kinkku väijyy tilaa leivinuuniin lanttulootien jälkeen.

    Huusholli on kuin hävityksen kauhistus, mutta onhan tässä yö aika. Ja kukka-asetelmia pitäis tehtailla kans - värkit on valmiina.

    Huominen kuluu Oulun reissulla läheisiä pikaisesti moikkaamassa ja lahjoja roudatessa siihen suuntaan.

    Aaton jälkeen alan kääntää kylkeä ja levätä. Siihen asti mennäänkin sata lasissa.

    Lempeää Joulua Torpan väelle, samoin muille kanssakurkkijoille tässä blgissa!

    VastaaPoista
  2. Jep, Kuuraparran kanssa käväistiin Länsi-Rannikolla, jossa ennen kotiin palaamista ponnella viimeiset lahjat. Tänä yönä sitten toimistotöitä, Joulun esiin kaivamista, paketointia ja ehkä vähän rauhoittumistakin... Torpalle Tonttu kiidättää EB:llä Joulupukin paketit ja kaikille niin Torpan väelle (kaksi- ja nelijalkaiset) kuin blogiakin seuraaville niin pohjoisessa kuin etelässäkin Hyvää ja Rauhallista Joulua Nemppalasta!:)

    VastaaPoista
  3. Hahaa, kaivelitko Kuuraparran hunter-laatikosta? Huomasitko, että siellä oli mukana toinen nyssäkkä?

    Se musta poliisihevonen ei valmistu Jouluksi. Käsityöläinen oli tänään väsymyksestä kalpea ja loikki unilleen ällistyttävän aikaisin. Enkä raaskinut höykyttää keskeneräisen työn ääreen, olen pahoillani.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com