maanantai 24. lokakuuta 2011

Iltaa!


Pikkuinen Perhoangervo ja sen pieni kaveri löytyivät Kukkopenkistä, samoissa ruukuissa kuin tullessaankin. Joku on selvästi kipaissut penkin ohi liian monta kertaa, aina liian nopeasti. Ja silmä on tottunut kivellä kököttäviin taimiruukkuihin.

Huomenna ryhdistäydyn ja istutan nuo reppanat, liljapenkkiin sinne minne kuuluvat.

Maanantai ei valjennut, ei sitten millään. Pelkkää harmaansekaista suttua. Sumu ja pilvet sekottuivat sopivaksi puurovyyhdiksi eikä saanut selvää missä synkeys vaihtuu ankeudeksi.

Iltapäivällä tuli kummallinen valoilmiö, tuuli raivasi sotkusuttupilvet pois ja ihana aurinko pääsi näyttäytymään! Olipa sitä ollutkin jo ikävä.

Tänään sen kuitenkin taas konkrettisesti huomasi, menemme kohti kaamosta. Vääjäämättä.


Tämä sinnikäs omppu ei anna talvelle periksi. Tuo nimenomainen omenapuu on torpan ompputarhan vanha lajike, makea ja suloinen pikku omena. Löysin takkini taskun syövereistä 5 omenansiementä ja muistinkin ottaneeni ne tuon samaisen puun hedelmästä talteen. Laitan multiin ja toivon onnekasta itämistä.

Jotain kylmäkylvöksiä olisi syytä tehdä. Ainakin ne kanadanvaahterat pääsevät talveksi ulos, katsotaan sitten keväällä mitä laatikosta löytyy. Toivottavasti runsain mitoin pieniä ja pontevia vaahterantaimia! Niille on tilausta, koko tontin pohjoislaita kaipaa tuulenhalkaisijoita.


Unikotkin alkavat olla valmista tavaraa. Hauskoja nuo siemenkodat. Tänä vuonna jätän ne talventörröttäjiksi, siemeniä meillä on jo runsain mitoin jemmassa.

Timpuri-Paavo kävi tuomassa kaltereita ja hevosboksien ovet. Illan hämyssä hiippailin maalaushommiin ja sain sittenkin töhrätyksi kaksi kalteria ja boksien ovien kehykset. On tymäkkää tavaraa se Hammerite, perin pottumaista levitettävää. Mutta uskon, että lopputulos on kaiken vaivannäön väärti. Pakko olla tai mie nostan metelin!

Jätin huippuimurin töhisemään yöksi, maalin katku oli aika jäätävä. Ja omat kätöset, pikku handut, ne ovat kuulkaa niin karrella, niin karrella. Lakkabensiinimarinoidut työhanskat eivät ehkä olekaan mikään kätösten ihmenaamio. Tai joo... ovat ne. Näpit marinoituvat myös.

Oikein reippain ottein jynssäsin käteni puhtaaksi maalista ja liuottimista, kuumaa vettä ja saippuaa. Tuhannen ääliö, melkein lähti nahkatkin. Yöksi on parasta vetää elmukelmut rasvakerroksen kanssa käsiin, ei näistä muuten enää kalua tule.


Huomiseen maalausurakkaan varustaudun vähän paremmin käsinein.

Naamakirjan kautta sain yhteyden serkkulikkaani. Hän asustelee melkein näillä samoilla kunnahilla ja yllättävää kyllä, laittelee ravureita kotitilallaan. Oitis äkkäsin tuhannen taalan tilaisuuden päästä itseäni viisaamman oppiin. Lupasi autella aikataulujen sallimissa puitteissa. Hieno homma!

Eihän noista meidän karvajyristä ole juoksijoiksi mutta jos nyt edes vähän tutustuttaisiin ajohevosen ammattiin. Sitten joskus, hyvällä säällä.

Metsänpoika oli tänään varsinainen kauhukakara, ilkimysten esikuva ja painajaismainen riiviö. Kävi härkkimässä Kaunosielua ihan jatkuvasti, härnäsi aikansa (veteli häntäjouhista) ja livisti karkuun. Tamma jumppasi helmi otsalla yrittäessään saada takapotkua osumaan, mutta eihän se niin mene. Kakara oli jo kaukana kun tamma sai punnerretuksi peräpäänsä ilmaan ja potkuasemiin.


Ja aikansa riehuttuaan Metsänpoika parkkeerasi veräjälle ja vaipui omasta mielestään ansaittuun päiväuneen. Hulttio!

Uneen vaipuminen ei kuulosta tähän aikaan illasta yhtään hullummalta joten taidanpa löntystellä yläkertaan ja raivata sängystä tilaa itselleni. Kissoja siellä on jo ruuhkaksi asti.

Tollo-Elli on ominut ison sängyn itselleen, että osaakin lojua siellä omahyväinen ilme pienellä kissannaamallaan. Ottaa näköjään sisäkomennuksesta kaiken riemun irti. Aamuisin Elli tulee näön vuoksi vähän mankumaan ovelle, saattelee Veljekset Hulluudessa pihalle. Ja tömpsyttelee sen jälkeen takaisin nukkumaan. On näköjään jo hoksannut, että tähtimisset ropisee kippoon helpommin kuin myyrä luopuu hengestään. Pitkään se kesti, Elli ei ole penaalin terävin kynä.

Eikä sen puoleen tämä alakuvankaan kaveri, hyvää yötä!




9 kommenttia:

  1. Teiltä löytyy ruskan värejä vielä! Upea perhoangervo loistaa toisen kerran ruskassa!

    Minä jatkan maanista siivousta täällä ja toivotan jaksamista talliremppaan. Muistahan tuuletella maalatessasi. Ne liuottimet tuppaa oleen stydiä tavaraa ja nuppi voi olla kipeenä iltaisin. Ne lääkärin ohuet hanskat on noihin maalaushommiin tosi hyvät. Löytyy mm. marketin siivoustavaroiden hyllystä. Halvat ja kertakäyttöiset.

    VastaaPoista
  2. Uhhhuh mikä sumu! Yhä vain pimeämmiksi käyvät aamut masentaisivat jos antaisi mahdollisuuden.

    Metsänpoika oli taas kerran kipannut vesisaavin... huokaus. Taas meni paalillinen purua hukkaan. Mokoma iivaririivaaja.

    Miksei voi tulla pikkuinen pakkanen? Tämmöinen +3 on niin ärsyttävää.
    Noh, lisää kahvia ja päivän puuhiin, palataan taas!

    VastaaPoista
  3. Mä ku maalaan tollassel liuotinmaalilla, ni mul on hanskojen alla kertakäyttökumihanskat, sellasset ku esim. hammaslekurit käyttää. Niit saa sini tuotteena kaupasta. Hengitysmaski liuotinsuodattiminee on kans pakollinen, muuten päätä särkee viikon.

    Mukavaa puuhailuu sulla siellä!!

    VastaaPoista
  4. Ala keksiä patenttia, jolla saavista tulee ns. kaatumaton. Joku poninhampaat kestävä kiinnityssysteemi.

    Meillä issikalla oli kans samat kujeet, toinen bravuuri oli sontia vesiämpäriin. Laitettiin automaattikupit. Silti se halutessaan osas sontia siihenkin. Mutta ei saanut enää karsinaa kellumaan.

    Joku hullu jatkaa täällä ikkunanpesua. Koko viikon riemu. Tulee meinaa samalla siivottua ikkunanedustat ja muutkin alueen rytöläjät.

    VastaaPoista
  5. Huomenta!
    Vasta ensimmäinen kahvimukillinen työn alla joten ajatus ei kulje.
    Meilläpä onkin aika hyvä patenttiratkaisu vesiämpärin ja ponin hampaiden välisen vetovoiman rajoittamiseksi. Otan kuvan kunhan on valmista.

    Ja kuulkaas te viisaat, eipä ollut tassunahkat ruvella kun älysin ne kertishanskat. Kiitos kiitos, en olisi liotinhöyryissä marinoituneine aivoineni älynnyt itse.

    Syvennyn kahvikuppiin. Ja aamun lehteen. Ulkona on sakea sumu. Iso-J matkalla Kouvolaan, perilliset koulussa ja luvassa hetkinen omaa aikaa!

    VastaaPoista
  6. Ämpärinkaatoesto-patentin kuvaa odotellessa...

    Meilläkin oripoika viihdyttää mieluusti itseään ja lajikumppaniaan viskomalla kaikkea irtainta mitä boksista tai tarhasta löytyy. Varsinainen Monsteri : )

    Nyt sulan veden aikaan ongelma on helppo ratkaista hommaamalla tarhaan ISO saavi ja täyttämällä se vedellä, jolloin ipana ei saa sitä nurin.

    Talvella täytyypi miettiä asiaa uudemman kerran kun poijjaat suljettaneen sisään yöaikaan ?

    Eli vinkkejä viikoksi otetaan vastaan : )

    Kotona isäntä potee keuhkokuumetta, ei kiva kun pohjalla se sydänsairaus, mutta toivottavasti tästäkin selvitään.

    VastaaPoista
  7. Paranemisen puhalluksia Nitalaan! Lepoa ja lääkettä... ja lisää lepoa. Eikä puolikuntoisena saa alkaa vielä millekään.

    Mullakin on omaa aikaa! Lapset on vielä yökyläreissulla ja käppäillään Maestron kanssa kotosalla.

    VastaaPoista
  8. Vesihommista muistui heti mieleen Julian varsa, joka aina kaatoi vesisaavin. Monta kertaa kirosin neidin, kun ämpärikannolla oli vedet saatu kannettua tarhoihin. Myöhemmin saatiin lisää letkuja eikä enää ketuttanut niin paljoa. Silti.

    Hevosten aívoitukset on semmottisia, että niitä ei ymmärrä. Miksi ko. neiti halusi aina pissata juuri tuotuun heinäkasaan?

    Hevostelu on jäänyt ja koirat tai siis enää yksi koira vie ajan. Jotain yhteistä löytyy sentään entiseen, ystävistä puhumattakaan, eläimen ymmärtäminen ja uuden opettaminen.

    Vaikeaa oli kertoa tälle yksinäiselle, että sitä kaveria ei nyt enää vaan ole. Se lähti sinne sateenkaarisillalle meitä odottamaan.

    Emäntä on kovilla, kun joutuu korvaamaan liikunnassa kaiken. No, ensi keväänä, ehkä, jos kaikki menee hyvin. Verkot on viritetty, kasvattajien kanssa keskusteltu ja omaa kelvollisuutta selitetty. Ehkä nuori tarmokas ja vahvaviettinen neitikoira saapuu PojuPienen seuraksi keväällä.

    Toivotaan, että PojuPieni äijääntyy yksinäisen talven aikana.

    Hirnakan talli näyttää unelmieni tallilta, juuri sellainen kuin sen pitää olla. Kahdelle jurui sopiva. Paras.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Anonyymi-Seija, kiitos!
    Luopuminen on aina raskasta, sinä olit sillä minun talvisotareissullani mukana. Ikinä en tukeasi unohda.

    Nyt sun koirakaverillasi on ainakin kivutonta olla, toimii teille Pojun kanssa vahvana taustatukena yläilmoista käsin.

    Halit sulle!!!

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!