sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kolme kirjainta inhottavuutta

Kultapallot kohti korkeuksia, kuvasi PW
Kolmeen kirjaimeen kristallisoituu yksi elämän ällöttävyyksistä: T-Ä-I
Eilen, ekan kerran elämässäni näin täin. Ihan semmoinen perusrutiinitarkastus kuten ennenkin aina kun perilliset valittavat päänahkansa kutisevan. Tsekataan että onko ihottumaa tai onko muuta. Kyllä oli. Elävänä sätkivä täi.

Tähän saakka päiväkodin ja koulun lähettämät täitiedotteet eivät ole aiheuttaneet meillä massiivisia torjuntaoperaatioita. Nyt oli toisin. Teki mieli kilauttaa Hannu Karpolle, Ghostbusterseille ja ratsuväelle tai vähintään mustanaamiolle. Mutta sekin rontti jäi eläkkeelle.

Koska kello oli jo paljon ja saunan jälkeinen valkoviinilasillinen kumottu, ei autoilu kohti apteekkia enää ollut mahdollista.

Tänään sitten senkin edestä puuhasteltiin. Hain koko lössille apteekista pesuaineet ja kahta saunaa on pidetty kasikymppisinä. Siellä on kuumotettu patjaa ja peittoa. Tyynyja, liinavaatteita, pyyhkeitä, pitovaatteita, niitä on pesty kahdella koneella.

Minä liotin koko perheen päät ja nyt alkaa vihdoin homma kääntyä voiton puolelle.
Varmasti vähän turhaankin olemme pesseet ja puunanneet ja olisin minä ostanut Virkon Ässääkin jos sitä olisi apteekissa ollut... huomenna haen sitäkin jemmaan. Jos vaikka joku pahuksen lintukirppu päättää hyökätä herkkiä hipiöitämme kohti.

Netti on tapansa mukaan täynnä hulluakin tietoa, luuloa ja uskomusta. Ainoa oikeasti informatiivinen ja asiallinen tietolähde on http://www.tartuntatautiliitto.fi/paatai.html Muut ovat enemmän tai vähemmän hysteerisiä.

Enää täytyy informoida koulua ja hoitaa ensi sunnuntaina uusintakäsittely. Sekä kammata päät päivittäin täikammalla.

Valitettavasti olemme tehneet aivan turhaa työtä mikäli muut perheet eivät hoida omaa osuuttaan. Se on melkoinen riski. Mutta sen kanssa on elettävä.

Tämmöinen pyhäpäivä tänään *gnnnnh*


7 kommenttia:

  1. Auts ja osanotto! Toi on juuri sitä, mitä en itsekään haluaisi nähdä. Säännöllisesti tulee koulusta täitarkastulappuja, mutta toistaiseksi olemme välttyneet tartunnalta. Mutta mistä sitä tietää milloin näkee ensimmäisen täin. Toivottavasti ei ikinä.

    Viikonlopun koulutusputki on onnellisesti ohitse ja hermoratojen kulku nyt toivottavasti kirkkaana opiskelijoilla mielessä. Tosin siinä informaatiotulvassa piuhat menevät todennäköisesti enempi solmuun aluksi. Mutta urakka siis ohi. Kolmen viikon päästä uudestaan.

    Nyt olis aikaa elpaantua tämä ilta ja huominen. Huomenna karautan Ouluun nauttimaan elvyttävät akupunktioneulat. Eiköhän se siitä taas suttaannu.

    VastaaPoista
  2. Nooh, nyt alkaa pahin ahistus laantua. Hakkasin huolella kaikki saunotetut asiat ennenkuin toin ne takaisin taloon. Ja pyykkiä on pesty ehkä 12 koneellista... Nyt ei mahdu enempää kuivumaan sisään eikä ulos. Huomenna jatkuu.

    Onneksi tänään oli hieno, aurinkoinen ja loivatuulinen päivä. Se mun kaavailemani Nouse Ratsaille -homma jäi haaveiksi. Ensi viikko onkin tiivis ja kenties kiivas. Ainakin hermo soi useaan kertaan sinkeänä, sen voin kertoa jo nyt. Aloitetaan aamulla kl. 8.30 kun Iso-J:ltä vetäistään ranteet auki, paikallispuudutuksessa!

    Olen ilmeisesti huomisen sekä lähihoitajana että kuskina, perillisen ranskantunnit eri kouluissa ilman toimivia joukkoliikenneyhteyksiä tuovat omat haasteensa päivien aikatauluihin. Mutta onhan noista selvitty ennenkin. Vähän soveltaen. Ja loput säveltäen.

    Vieläkin kylällä puhuvat kuinka "ne paluumuuttajat" lähettivät penskansa taksilla ratsastustunneille... Espoossa se oli ihan normisettiä mutta täällä ihan kauhean öykkärimenoa. No sori, aina ei ehdi joka paikkaan yhtä aikaa.

    Pitäisi myös vetää pressusuojausta, hiillostaa aitatolppia ja tervata ne ja hommata tiluksille iiiiiso kasa puutavaraa. Ei sentään polttopuuta vaan ihan kuusilankkua, kakkosnelosta, hirttä, gyprokkia ja mitä lie muuta.

    Niin ja ihan jokerina häälyy ilmassa heinäkuorman tulo. Se tulee sitten kun pihassa näkyy. Mutta purkuhommiin pitää lentää just. Nämä maajussit ovat kiireisiä ukkoja eivätkä oottele.

    Oi joi... eipähän ehdi harmaantumaan eikä kiikkustuolissa vetelehtimään.
    Nyt ebayn kautta lepoon!

    VastaaPoista
  3. No valaise sentään vähän, että minkä takia Visa vinkuu korkealta ja kovaa... ja että miten ebay liittyy tähän juttuun...?

    Olematta mitenkään hirveän utelias, niin kyselempäs vain :D

    VastaaPoista
  4. Tita, paria hevostarviketta olen hommaamassa ja usein sama tavara on jossain englantilaisessa tarvikeliikkeessä huomattavasti halvempi kuin täällä kotimaassa. Sitä varten mää kärkyn siellä Ebayssa.

    Visa on kätevä kaveri noissa hommissa, ainoa vain, että mulle on sattunut ihan kurja yksilö, sillä on niin pieni limiitti :-(

    Nyt on muuten jo maanantai ja Iso-J parkkeerattu päiväkirurgian odotusaulaan. Minä luikin kotiin aamukahville ja koetan saada jotain aikaiseksi ennenkuin pitää singahtaa takaisin kaupunkiin.
    Hieno aurinkoinen aamu!

    VastaaPoista
  5. Hyvä kun ronskisti avauduit TÄI-asiasta. Liikaa hyssyttelyä tuolla saralla.

    Meillä käyty tuo rumba läpi kahdesti, joten NIIN tiedän mistä puhut...

    Ja kun meikäläiset ovat melko paksu- ja pitkähiuksista väkeä niin litkuja kului.

    Ensimmäinen tutustuminen näihin pikku ötiäisiin tapahtui aikoinaan kun esikoinen oli yökylässä kaverinsa luona. Perheen äiti sijoitti likat samaan petiin nukkumaan hyvin tietoisena oman lapsensa täitartunnasta. "Unohti" vaan kertoa mulle...

    Toisella kerralla örkit rantautuivat koulusta kotiin. Huoh.

    Ei oo kivaa ei, mutta siitäkin selvittiin.

    Tsemppiä J:lle, toivottavasti operazooni onnistuu ja tulosta syntyy !

    Meillä isäntä tämän viikon kuntoutuksessa. Viikonloppuna virkisti mieltään Suomenratsujen kuninkaallisissa.

    Ja vielä uutispommi: Esikoinen muuttaa poikakaverinsa kanssa yhteen ! Olivat eilen katsomassa vuokrakämppää ja ottavat sen.

    Iiiks, mun "pikkuinen" lähtee... Ei kovin kauas (onneksi : ) , mutta kuitenkin.

    Elämä on. Muutosta.

    VastaaPoista
  6. Hassua tosiaan tuo ihmisten suhtautuminen täihommiin. Koulun rehtori otti tiedon tartunnasta kiitollisena vastaan mutta kehotti meidän penskoja pitämään suunsa kiinni asiasta. Muut kun alkavat helposti huutelemaan ja kiusaamaan. Voi jumaliste mitä hyssyttelyä. Täi on täi eikä muuksi muutu. Ja vaatii paljon vaivaa päästä niistä eroon.

    On aivan käsittämättömän kusipäistä vaieta asiasta ja ennenkaikkea jättää hoitamatta. Täi ei häätämättä lähde.

    ---

    Onnittelut Nitan esikoiselle omilleen muutosta. Suotuisia tuulia itsenäistymisen poluille. Onneksi hällä on lapsuuskoti lähellä ja täyspäinen perhe tukenaan. Kyllä se likka pärjää! Varmasti ottaa koville päästää penska omaan elämään??

    Täällä ne aikataulun aihiot hissuksiin romahtelee. Iso-J:stä ei vielä merkkiäkään, kohta pitäisi lähteä kuskailemaan ranskanopiskelijaa ja arvatenkin, mun pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Voihan pytty.

    VastaaPoista
  7. No kehno... nyt joku saa tietysti semmoisen kuvan, että syytän koulun rehtoria hyssyttelystä. Ei tietenkään.

    Onhan se kuitenkin kaikkien, kotien ja koulun yhteinen etu, että täitartunnat hoidetaan heti ja sanotaan reilusti jos ja kun tartunta uusii. Pienempi vaiva on hoitaa pari ykköstartuntaa kuin pitkään mellastanut epidemia.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com