maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kaikki kukkii


Tänään oli paluu arkeen, eikä se nyt niin karu ollut. Viikonloppu veti pientilallisesta mehut, melkein maitohapoille saakka. Mutta äkkiä sitä vielä palautuu kun pääsee töihin huilimaan. Sonnanmätöstä tuli kieltämättä vasempaan kyynärpäähän jotain reaktiota. Lantakyynärpää? Tennistä ei jouda edes ajattelemaan.

Hieno aurinkoinen kesäpäivä, tuuli vähän tasoitteli helteitä mutta kasvoissa tuntee kyllä, että säteitä tuli illallakin. Tepastelin kameran kanssa tiluksilla ja löysin taas kerran itseni omenatarhasta. Surinaa, pörinää ja huumaavat tuoksut.


Juttelin tänään mukavan tovin paikallisen tallin karsinaelementtien valmistajan kanssa. Olen nähnyt heidän referenssikohteensa ja pidin näkemästäni. Paljon. Lauantaina olisi aikeissa suuntia heidän kotitalliinsa tutustumaan vielä muutamaan vaihtoehtoon. Muutamaa boksia kun tekee omaan kotitalliin, ei juurikaan kannata vaivata isoja valmistajia. Paikkakunnalta saa yksilöllisiä ratkaisuja ja jäävätpähän eurotkin omaan maakuntaan.

Hevoset höntsäilevät takalaitumella, ruokaa näyttää riitävän ja piehtarointipaikkakin on löytynyt. Onneksi eivät ole hoksanneet alakulman vetelämmän lähdevesialueen iloja... sieltä saa maan pinnan helpolla rikki ja mutavelliksi... virtahevon paratiisi!

Sulassa sovussa rikkakasvit ja muut

Ajatukset ovat tänään olleet moneen otteeseen ystäväperheen tilanteessa. Iso ja vaikea päätös teillä tänään. Kukaan ei koskaan ole oikeutettu sanomaan, että te ette yrittäneet. Lastaan rakastava vanhempi joutuu joskus tekemään käsittämättömän kipeitäkin päätöksiä. Kaikki tuki ja apu mitä osataan antaa, on käytössänne. Vaisuksi vetää.

Nyt vetää myös silmäluomia alaspäin, pitänee hinautua höyhensaari-expressin kyytiin. Huomenna saadaan perillisten kaveri kesälapseksi. On se ihanaa, että kolmivuotiaana alkanut ystävyys kantaa vuodesta toiseen, etäisyyksistä huolimatta. Päiväkoti Leikkiksen lapsilla oli onnellinen päiväkotiaika.


Nyt minä otan Veli Winstonista mallia ja rojautan itseni kutakuinkin samaan moodiin. Hyvää yötä!



4 kommenttia:

  1. Aika kääntää ilmalämpöpumpun namikat kesäasentoon - helle saapuu. Ainoo vain, että meillä ei ole ilppiä... etsin siis sääskiverkon ja montteeraan sen makkarin ikkunaan.

    Teillä on rutkasti edellä kesä - meillä on omputkin vasta nupulla. Niitä toki kävin ihailemassa - tulevaa omenasatoa. Porkkanatkin on nyt kylvetty, mutta vielä riittää kovaa aherrusta yrttimaalla. Helteillä ei kyllä jaksa talikon kanssa huikeita vääntää - odotellaan parempia työkelejä.

    VastaaPoista
  2. Tita, teillähän on ollut niitä hyisen kylmiä öitä. Ja se meri hönkii kylmäänsä? Meillä on ollut melko tasaista eikä järvi ole niin suuri ilmastotekijä.

    Kesä tulee voimalla. Ja nyt helteellä. Huisaa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tänään piisas lämpöä. Työpäivä oli pitkä ja jokaisen asiakkaan jälkeen sai vaihtaa kuivan ja puhtaan t-paidan päälle. Huh hellettä, +30 meni tänään rikki.

    Uusi kastelupumppu on hankittu, pitää asentaa se vielä paikoilleen. Tulevaisuus on turvattu...

    VastaaPoista
  4. Veli Winston on huippu, samoin kuin hänen kaimansa, joka on varsin menestyvä kavioeläin yhdessä maanmainion pilottinsa kanssa- rento ote elämään on yhdistävä tekijä. Voi kun sen osaisi ottaa muutkin kuin kavioilla, ilmatyynyillä tai ihan loafereillakin taapertavat muistaisi. Anyway-ihana sää ja mukava arki. Hyvä ystävä on enemmän kuin tuhat jänistä:))!!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com